Ei tätä voi jaksaa..!
Hmmh, mistähän aloittaisin elämäntarinan sepustuksen Yritän tiivistää asiat niin joku ehkä jaksaa lukea.. Jospa joku osaisi minulle puhua tai sanoa jotain.. toivon niin. 😯🗯️
Kaikki taisi alkaa siitä kun olin 3-vuotias, ja isäni kuoli. Äitini masentui ja alkoi juoda. Siskoni oli tuolloin 7, ja tajusi tilanteen, ja myöhemmin hän on kertonut kuinka olimme usein lastenhoitajan luona, ja kuinka äiti lojui sammuneena olohuoneessa. Noh, meitä raahattiin pitkin baareja keskustassa, ja meillä kävi sukulaisia viikonloppukänneillä. Eikä kestänyt kauaakaan kun äitini veli ja isäkin kuolivat, se pahensi hänen alkoholismiaan.
Koko peruskoulun ajan olin kiusattu, en vain osallistunut kaikkeen ja ollut ihan samanlainen kuin muut. Yläaste meni heikosti. Masennuin. Kasiluokalla parasystäväni muutti pois, piti yksin yrittää jaksaa. En pystynyt käymään kaikilla tunneilla, terveydenhoitaja diagnosoi minulla kouluahdistuksen saamieni kohtauksien perusteella. En enää jaksanut, lintsailin, koulu ei kiinnostanut pätkän vertaa. Kuolema pyöri päivittäin mielessäni. Ei vain ollut syytä jaksaa.
En saanut levätä ja pitää välivuotta, ja niin syksyllä -08 sitten ammattikouluun menin. Sain pian uuden kaverin. Aloin käydä ulkona, viikonloput vietin juomassa keskustassa. Samalla myös päihdyttävät lääkkeet ja muut pillerit tuli hetkeksi kuvioihin. Elämässäni ei tuntunut olevan muuta kuin viikonloput, jotka saisin viettää sekaisin kavereiden kanssa, päästä edes hetkeksi ulos paskasta todellisuudesta. Kotona ei mikään ollut muuttunut paremmaksi, päinvastoin. Äitini joi edelleen ahkerasti, ja siskoni kärsi masennuksesta ja mielenterveysongelmista. Taloustilanne heikko, lainavelkoja, äiti itki yöt miten selvitä niistä kaikista.
Alkuvuodesta -09 kävin ekaa kertaa psykologilla, kun äitini vihdoin tajusi miten heikosti voin. Siitä ei ollut hyötyä. Masennuin vaan lisää, koulussa en jaksanut käydä kunnolla, enkä enää viettänyt viikonloppuja ulkona entiseen malliin tyttöystäväni vuoksi. Äitini kanssa meillä oli kylmät kireät välit, en puhunut hänelle koskaan elämästäni oikein mitään. Viimeinen pisara ja syy siihen miksi nytkin kirjoitin tänne oli, kun äitini teki itsemurhan juuri ennen kesälomaa. 😞
Tunnen paljon syyllisyyttä siihen. Aiheutin ylimääräistä huolta hänelle keikkumalla pää sekaisin parvekkeen kaiteella, olin töykeä, enkä jaksanut välittää oikein mistään. Äidilläni oli syöpä, miesystäväkin oli jättänyt hänet, ja meidän toinen mummo kuollut vähän aikaa sitten. Tiesin että hän oli rikki, ja minusta tuntuu että jos olisin vain ollut hieman läheisempi hänen kanssaan kaikki olisi nyt paremmin.
Olen viettänyt koko kesän maalla mummon ja siskon kanssa. Minusta on tullut sulkeutuneempi ja ärtyisämpi. Olen väsynyt kokoajan. Haluaisin vain nukkua. Toisinaan en saa unta ollenkaan, ja toisinaan näen vain inhottavia unia, ja herään omaan itkuuni. En jaksa mitään, tuntuu niin tyhjältä. Itkut kuuluvat jokaiseen iltaan ja yöhön, toivon monesti myös että tämä yö jäisi viimeiseksi. Olen yrittänyt taas hakea parempaa oloa päihdyttävillä lääkkeillä, eikä kätenikään ole säästynyt puukolta. En todellakaan jaksa enää tätä.. Koulu ja kurssien uusinnat stressaa, en todellakaan jaksa kun syksy taas tulee.. Koko ajan tulee ongelmia ja huolia joka suunnasta, vaikka entisetkin pyörivät vielä mielessä. En tiedä mitä ajatella ja miten. Iltaisin usein ajattelen, miten minun olisi vain parempi kuolla. Tuntuu että kaikki valuu käsistä, menetän kaiken. Tyttöystävän kanssa ollaan vähänväliä eroamispisteessä, mutta tiedän että minun olisi saatava ensin itseni kuntoon että suhde toimisi hyvin.
Minua on kehotettu ties miten monesti hakeutumaan ammattiauttajalle sitten kun pääsen kotikaupunkiini takaisin. Mutta tiedän, että ei siitä ole hyötyä pitkälle, kun koulu uuvuttaa minut täysin kaikkien näiden huolien ja muiden keskellä. Huoh.. Haluaisin vain luovuttaa, en näe mitään hyvää lähitulevaisuudessa.. En vain kestä tätä enää! 😭
Hei, tarinasi kosketti minua todella syvältä. Olet saanut kokea tosi rankkoja. 😞 Ei voi ymmärtääkään kaikkea pahaa, kun ei ole niitä itse kokenut. Mutta tiedän miltä tuntuu toivoa että olisipa tämä yö viimeinen. Nukkuminen ei auta väsymykseen, itku ei lopu itkemällä.. 😭 On minun mielestä ymmärrettävää pelätä menettävän kaiken, kun olet niin paljosta joutunut luopumaan. Minäkin ehdottaisin ehkä edes koettamaan ammattiauttajalla käyntiä, voihan sen sitten lopettaa kesken jos siitä ei mitään apua ole. Itsekin olen joutunut koulukiusatuksi, mikä on todella raskasta ja jättää jälkensä ainakin minuun vielä monien vuosien päästäkin. Etkö pystyisi nyt pitämään taukoa opiskelusta? 😑❓ Itse lopetin lukion ja menin työharjoittelemaan, mikä antoi silloin aika paljon voimia jaksaa elämässä eteenpäin. En voi muuta sanoa kuin että tosi tosi paljon voimia sinulle nyt! 🙂🌻
Kiitos viestistäsi. Juuri noin, nukkuminen ei auta väsymykseen, itku ei lopu itkemällä.. Ja niin, koetan sitä. Yritän nyt olla sillä asenteella että pääsen tästä kaikesta pahasta eroon, vaikkakin aina kun tulee pienikin negatiivinen juttu, tuntuu että kaikki hyvä katoaa ja siinä sitä sit taas ollaan.. samassa kuopassa missä ennenkin. Jaksa aina yrittää ja yrittää kiivetä ylös, kun joku tulee ja tiputtaa.
En pysty pitämään taukoa opiskelusta, vaikka sitä niin paljon haluaisinkin. Siskoni on sitä sorttia joka alkaisi valittaa, kun lojun kotona tekemättä mitään. Kaippa pitää vain yrittää jaksaa opiskelua, en halua kotiin enempää ongelmia. Ja sinun tapaan minä en jaksais sitten mennä mitään työharjoitteluihin tms, kaikki tuollaiset tuntuvat niin samanlaiselta pakkopullalta, vaikka vapaaehtoisesti menisinkin. Joo'oh, ota tuostakin nyt selvää sit, mutta siis kuitenkin..
Tahtoisin joskus edes yhden päivän ilman mitään murheita ja pahaa. Onko yksi päivä liikaa pyydetty.. 😞
Voi ei, Tatsi! Sinä tarvit apua! Kirjoitin yhdelle Delekillekin tästä, mutta laitan myös sinulle oman viestin, koska sinä selvästikin tarvit sitä:
Minä haluan auttaa sinut "kuiville". Seuraavan kerran kun mielesin tekee tappaa itsesi, hoe ääneen "Jeesus auta". Jatka tätä ääneen hokemista minuuttikausia vaikka monta kertaa päivässä. Se poistaa tehokkaasti kuolemantoiveet!
Minä tiedän sen siitä, että olen itse sairastanut masennuksen / ahdistuksen tai mikä lie olikaan. Mulla oli kans toiveita, että kuolisin. Joskus toivoin, että sikainfluenssa tarttuis minuunki ja pääsisin pois. Tuntui, että elämässä oli niin paljon ongelmia, ettei keksinyt keinoa miten niistä pääsee eroon muuten kuin kuolemalla. Ajattelin, että "Johan tätä elämää tuli nähtyä. Nyt sitä joutaa pois".
Minä pääsin kuopasta niin, että aloin etsimään Jumalaa elämääni. Olin niin pohjalla, että tuntui, että muu ei enää auta. Minä itse hoin ääneen (mitä kovempaa sen parempi) "Jeesus auta." ja koin sen toimivaksi. Sitä pitää hokea pitkään. Sen jälkeen pitää laittaa vaatteet äkkiä päälle ja lähteä jonnekki kylään. Ihan minne vaan kaverin / tutun / sukulaisen luo. Juttelemaan niitä näitä. Saa muuta ajateltavaa kuin kuolema.
Kun kävelet kotiin, rukoile mielessäsi Jumalaa auttamaan sinut ylös tästä kuopasta. Rukoile, että saat avun ongelmiisi. Sano Jumalalle mielessäsi, että toivot kuolemaa ja sano, että auttaisi sinua heti paikalla.
Sen jälkeen ensimmäinen homma on katsoa lehdestä milloin omassa seurakunnassa on tapahtumaa. Itse menin naisten raamattu- ja rukousiltaan. Aloin käymään siellä kerran viikossa. Huomasin, että mitä epätoivoisempi olin, sitä enemmän etsin Jumalaa auttamaan minua ja sitä enemmän Jumala auttoi minua.
Pitkällä tähtäimellä se auttaa. Avussa voi mennä kuukausia, mutta se antaa loppuelämän suojan pahaa vastaan. Voi olla, että käyt puoli vuotta seurakunnan tapahtumissa, rukoilet, luet kirjastosta lainattua kristillistä kirjallisuutta. Ja huomaat, että "kasvat" hengen tietämyksessä pala palalta. Sitä sanotaan uudesti syntymiseksi. Kuoriudut niin ku vanhasta minästä ja tilalle tulee uusi minä, joka aloittaa elämän alusta puhtaalta pöydältä ja on onnellinen elämäänsä. Ainakaan ei tarvi pelätä, että masentuu joskus myöhemmin elämässä uudestaan. Vai tunnetko sinä ketään masentunutta uskovaista? En minä ainakaan. =)
Sen jälkeen kun olet valinnut lehdestä oman tapahtumasi, missä alat käymään ainakin kerran viikossa (sitä kautta saat muuten uusia kavereitakin. Minä sain ihan ystäviä, joille olen puhunut ongelmistani luottamuksellisesti) varaat ajan oman terveyskeskuksen mielenterveyspuolelle ja kerrot heille ongelmasi. Ja toivo lääkitystä. Itse syön tälläkin hetkellä Cipralex-nimistä lääkettä, joka auttaa ahdistukseen ja masennukseen. Syön sitä 15mg/vrk. Siihen ei jää koukkuun ja olo on syömisen avulla normaali, positiivinen, onnellinen ja toiveikas tulevaisuuden suhteen.
Mene seuraavana arkena diakonin / papin luo seurakuntatalolle ja kerro hänelle huolesi. Kerro kaikki mitä ajattelet, kerro kaikki mikä painaa. Diakoni tai pappi auttaa sinua. MInäkin otin yhteyttä diakoniin ja hän rukoili minun puolesta. Rukoilimme yhdessä.
Tiedätkö muuten, että jos kaksi tai useampi yhdessä sopii rukoilevansa jonkun tietyn asian puolesta ja rukoilevat, he saavat sen mitä haluavat? Olen itse huomannut sen omassa elämässäni. Eli teidän kannattaa diakonin tai papin kanssa rukoilla kaikkien sinua painavien asioiden puolesta.
Vapaa-aikanasi voit katsella TV7:ää netti-tv:stä. http://www.tv7.fi Se on kristillinen kanava. Erityisesti suosittelen sinulle ja kaikille muillekin masentuneille Parantava rukous -ohjelmia. "Ohjelma-arkisto" välilehden kautta voit katsoa vanhoja jaksoja vaikka nyt heti.
Mulla on paljon pahoja kokemuksia, erityisesti lapsena. On ollut alkoholismia, vanhempien eroa, henkistä ja ruumiillista väkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä, itsemurhia ym. "kivaa". Enkä olis millään selvinnyt niistä hengissä ilman, että tulin uskoon ahdistukseni kautta. Olisin varmaan tappanut itseni. Sinunkaan ei tarvi tappaa itseäsi päästäksesi eroon kaikesta paskasta. Siihen on myös toinen keino, joka toimii!
Nyt sitten kun tiedän reseptin, miten tullaan onnelliseksi ja päästään masennuksista, ahdistuksista, itsemurha-ajatuksista sun muista inhottavuuksista eroon lopullisesti, haluan tietenki auttaa muita, jotka vielä ovat "upottavassa suossa".
Minä sanon sulle, Tatsi, rukoile nyt heti apua Jumalalta. Jumala on olemassa ja vain Hän voi auttaa sinua oikeasti! Minä rukoilen sinun puolesta nyt heti. Sulla ei oikeastaan ole muuta kunnollista, lopullista keinoa päästä ongelmistasi eroon kuin usko Jeesukseen. Valitettavasti.
Älä jää kärsimään vaan aloita elämäsi puhtaalta pöydältä! Moni muukin itsemurha-altis on tehnyt niin ja vielä tässä ollaan. =) Onnellisia ja toiveikkaita. Muista mennä sinne diakonin tai papin luo heti ekana arkipäivänä! =)
Meinasin alkaa itkeä kun tuota luin ☹️ Olet joutunut kokemaan todella paljon, yritä nyt todella jaksaa vielä muutama viikko niin koulut alkaa. Löytyisiköhän koulustasi psykologia tai kuraattoria, he varmasti osaisivat ohjata sinut paikkaan jossa saisit oikenlaista tukea ja apua?
Minun tilanteeni on suurinpiirtein samanlainen, mutta en ole joutunut niin paljosta luopumaan. Itse sain apua koulumme psykologilta, aluksi tosin tuntui todella pahalta kertoa asioista joista ei ole koskaan puhunut kellekään, mutta nyt alkaa jo hiukan helpottaa 🙂
Voimia sinulle 🙂🌻
Hei tatsi!
Toivon sinulle todella, todella paljon voimia!
Toivottavasti et syytä itseäsi siitä, että äitisi elämä oli onneton! Kuinka vieläpä 3-vuotiaana olisit voinut estää häntä sairastumasta alkoholismiin. Se, että tunnet menetyksen tuskaa, kertoo, että syvällä sisimmässäsi olet herkkä, välittävä ihminen. Vaikeuksissasi et vain ole osannut tuoda itsestäsi tuota puolta esille.
Miten tuskallinen olosi onkin, niin huumaavat aineet eivät ole ratkaisu. Ne eivät auta sinua kohtaamaan pulmiasi menestyksellisesti. Koita jaksaa välittää itsestäsi ja elämästäsi. Elämäntarinasi ei ole loppuun kirjoitettu. Toivoa ja mahdollisuuksia löytyy silloinkin, kun et niitä huomaa.
Ehkäpä sinun ei kannattaisi odottaa koulun alkuun vaan hakea apua jo nyt? Sitä ansaitset ja tarvitset.
Tsemppiä!
Hei nein. Hyvä kun sinulla on auttanut noin, toivottavasti mullakin auttaisi. Kyllä meillä on koulussa psykologi. Minua kehotettiin jo aiemmin käymään siellä, kun koulussa terkkari uteli vähän hyvinvoinnista. Mutta en sitten vielä mennyt. Ja hän kertoi että koulun psykologi pystyy tarvittaessa myös ohjaamaan eteenpäin, en muista tarkalleen mutta jollekin vähän "edistyneemmän" tasoiselle lääkärille. Ajattelin joo että voisin näitä pitkin lähteä etenemään nyt sitten.
Huoh, tämäkin päivä mennyt vain nukkuessa. Sisko huutaa kun en tee muuta. Eikä se ymmärrä, vähättelee vaan, että miks mulla muka olisi niin rankkaa, ku ei hälläkään ole. Tekisi niin kovast mieli vaan häippästä...
Moi tatsi 🙂
Kun luin sun viestiä, oli vaikea pidätellä itkua. Sulle on tapahtunut niin paljon ja niin suuria asioita, että kuka tahansa olisi luovuttamispisteessä. Sä olet kokenut enemmän menetyksiä kuin yksikään tuntemani ihminen. Jo se, että sä kirjoitat tänne, ja olet edelleen siinä, taistelemassa, kertoo, että sä oot todella vahva ihminen.
Tarvitset apua sun tilanteeseen. Mä suosittelisin että sä yrittäisit uudelleen terapiaa tai muuta keskusteluapua, antaisit sille uuden mahdollisuuden. Jos susta tuntuu, ettei siitä ole hyötyä, tai muuten se tuntuu vaikealta, niin kirjoittele edes tänne sun tuntemuksista ja muusta.
Toivon todella, että sä et tunne huonoa omaatuntoa sun äidin kuolemasta. Sulla ei itselläskään ole ollut helppoa, ja sun äidillä oli varmasti myös muita huolia kuin sä. Varmasti sä toimit juuri niin hyvin kuin kuka tahansa samassa tilanteessa pystyisi toimimaan.
Älä missään nimessä luovuta vielä, sä oot selvästikin empaattinen ja lämmin ihminen kaiken tapahtuneen jälkeenkin. Mä todella toivon sulle hyvää jatkoa ja erityisesti voimia! 🙂🌻
Kiitos teille vastanneille, arvostan vastauksianne. 🙂🌻
Erottiin tyttöystävän kanssa juuri. Tuntuu ettei nyt ole enää mitään minkä takia minun pitäisi yrittää jaksaa ja parantua. Itseni takia sitten kai, mutta kun en tiedä jaksanko elää tässä maailmassa ja miten kauan. Tuntuu niin turhalta yrittää itsensä takia.. Kaiken lisäksi kun tuntuu että olen menettänyt kaiken täydellisesti.. Muutama ystävä vielä jäljellä, ihme sekin..
Haluaisin jotenkin vain irtautua kaikesta. Pälyilen huomaamattani löytyisikö jotain millä saisin itseni sekaisin. Viimeksi tänään ryntäsin penkomaan USA:han lähtevän kaverini matkalaukkua kun hän lähti huoneesta. Kun löysin lääkepussin niin tajusin vasta mitä olin tekemässä. En ottanut mitään, en todellakaan. Olen kauhea, tiedän sen. En vaan jaksa tätä.. En voi itselleni mitään.. ☹️
Hei!
Paljon olet joutunut kokemaan noin nuoreksi. En tiedä, mikä on paras mahdollinen apu, jolla pääset elämään kiinni, mutta ensimmäisenä mieleeni tulee kuitenkin terapia. Terapia siksi, että siitä on ollut monelle apua. Kerroit, ettet jaksa yhtäaikasta koulun käyntiä ja terapiaa. Olisko mahdollista pitää nyt se välivuosi opiskelusta ja aloittaa itsensä parantaminen?. Sinä itse olet kaikkein tärkein, kouluun ehtii myöhemminkin.
Syyllisyyden tunteminen äitisi itsemurhan vuoksi on aika luonnollista, mutta turhaa. Kertomasi perusteella, sinulla ei todellakaan ole mitään syytä ottaa omalletunnolle äitisi tekoa. Toivon, että voisit aloittaa uuden ja paremman elämän mummosi avustuksella ja terapiassa. Olet kuitenkin kokemaasi nähden vahva ja sinulla on paljon elämää edessä, hyvää sellaista. suosittelisin, että pidät koulusta vapaan vuoden ja keskityt nyt vaan itseesi, sen olet ansainnut.
Kaikkea hyvää sinulle ja toipumista toivottaa Hilleri. 🙂🌻
Ps. Terapiassa käynti ja toipuminen vie aikaa, joten yritä olla pitkämielinen toipumisen odottelussa.
Tuntuu aivan kauhealta.. En jaksa.. yhtään.. 😭 Itken niin ettei saa henkeä ja pyörryttää. Taju meinaa lähteä. En ole ennen tuntenut näin vahvasti halua kuolla.. Minulla ei ole mitään, en aio elää muiden takia. En aio mielistellä muita ja olla elossa vain että heidän ei tarvitsisi surra. Vaikka ei surevia olisi kuin muutamia.
Mutta kuitenkin. Loppu on lähellä.
Voi, tatsi, kun on tarpeeksi paha olla, näkee kuoleman ehkä ainoana vaihtoehtona. Oletko ajatellut, että ehkä et haluakaan elämääsi lopettaa vaan päästä eroon tuskastasi? Jos voisimme, säästäisimme sinut tuskalta, mutta se on mahdotonta.
Tarvitset oman aikasi ennen kuin voit palata normaalielämään. Sekin, mikä ulkopuolisesta näyttäisi nyt pieneltä, voi vaatia sinulta hyvinkin paljon.
Mikset kirjoittaisi NetTukeen tai soittaisi auttavaan puhelimeen jo tänään? Tässä linkki Tukiaseman listaan auttavista puhelimista:
Ikävää että voit noin huonosti. 😭 Tulee ihan paha mieli itsellekin. 😞 Jos vaan mitenkään jaksaisit vielä olla täällä? Vaikka ihan kamalan vaikeaa se varmasti on. Olet varmasti tosi tosi TOSI väsynyt täällä olemiseen, niin olen minäkin. Ja tekisi mieli vain kuolla. Mutta silti ei saisi tehdä itselleen mitään, vaikka kuinka tekisi mieli tehdä jotain. ☹️ Olen ihan varma että sinua surtaisiin tosi kovasti, jos lähtisit nyt. Tiedän myös tunteen kun pyörryttää ja oksettaa kun vain itkee ja itkee. Voi kumpa osaisinkin jotenkin auttaa, ja helpottaa oloasi edes vähän. Mutta kovasti jaksamisia sinulle nyt! 🙂🌻 *halaus*
Voi tatsi!
Ei sinun tartte kuolla. Usko minua, olen kokenut saman kuin sinä. Sinunkin ongelmat ratkeutuvat muuten kuin kuolemalla.
Rukoile apua, Tatsi. Kävitkö jo diakonin tai papin juttusilla? Sinä saat sitä kautta avun. Kuuntelisitpa sinä minua kun minä tiedän miten pääset takaisin normaaliin elämään.
Hei!
Sinulla on varmasti paha olla.
En osaa ensimmäisenä sanoa muuta kuin, että terapia voi olla hirvittävän vaikeaa. Aluksi käykin niin, että masentaa entistä enemmän. Silloin olisi annettava masennukselle aikansa. Vähitellen oman elämän voi saada hallintaan - vaikka menneisyyttä ei voi muuttaa, tulevaisuutta voi vielä.
Itsestänikin tosin tuntuu välillä siltä, että menneisyys on joskus niin suuri asia, että onko tulevaisuudessakaan järkeä? Mutta silti olen jatkanut ja saanut omin voimin nyt elämääni asioita, joita en missään nimessä haluaisi menettää. Välillä kohdatessani elämässä jotain tärkeää, jotain, jossa on järkeä... mietin, "jos olisin tappanut itseni, tämäkin olisi jäänyt näkemättä".
Ehkä uskallan katsoa, mitä elämässä on vastassa vielä minulle. Niitä hyviäkin asioita on. On hyvä pyytää apua kun sitä tarvitsee, sillä ihminen tarvitsee tukea - niin uskon. Ihminen tarvitsee häntä kunnioittavia ihmisiä, ja heitä voi saada pyytämällä apua. Sitä kannattaa ainakin kokeilla.
Opiskelunkaan lopettaminen ei ole aina hyvä juttu... hyvä ystäväni on lopettanut lukion. Hän piti sitä aluksi hyvänä ratkaisuna, mutta asiat hänen elämässään ovat nähdäkseni vain pahentuneet...
Älä luovuta, ennen kuin olet kokeillut auttaa itseäsi jollain keinoin... En voi sanoa muuta. Tiedän, että sinua pelottaa, mutta... apua voi vielä yrittää hakea...
Johanna, en ole ikinä uskonut jumalaan ja jeesukseen, joten minulla ei ole mitään intoa nytkään alkaa rueta kiinnostumaan näistä asioista. Elämässäni on niin paljon muutakin jotka asetan tärkeämmiksi asioiksi, kuin se että alkaisin kaiken tämän paskan keskellä uskomaan sellaiseen, mihin en ole koko ikänäin uskonut. Jos alkaisin nyt 17 vuoden jälkeen uskomaan että jeesus pelastaa, tuntuisi että laiminlyön masennuksesta parantumiseni ja kaiken.
Hyvä että jostain sellaisesta oli apua sinulle, mutta minä turvaudun mieluummin ammattiauttajiin jne, osaavat hekin parantaa.
Kiitoksii teille jotka jaksatte vastailla 🙂🌻 Huoh.. koulu alkaa pian. En jaksa, en siedä koko ajatusta.. Vaan kouluviikolla sitten soittelen sille koulupsykologille ja varaan ajan.
Tuntuu vain että en jaksa tästä pitkää prosessia.. Miten voin parantua samalla kun ympäriltä iskeytyy kokoaja paskaa päälle. Äääh..! Mutta yritys tulee olemaan kova, haluaisin joskus sitten viettää edes muutaman päivän, viikon, ilman mitään murheita. 🙂 Vaan helppoakaan tämä ei tule olemaan, senkin tiedän.. Hohhoi.