Loysin tan sivuston ihan sattumalta kun yritin etsia apua. Oon kohta taysikanen nuori ja sairatanu bulimiaa viimeset kaks tai kolme vuotta, en ole edes varma kuinka kauan. Ahmimis kohtaukset iskee mulla yleensa iltaisin ja oksennan aina jos siihen vain on mahdollisuus. Seuraavana paivana olo on aina ihan kauhee. Paata sarkee ja tuntuu tosi pahalle.
Oon taistellu tan ongelman kanssa jo niin kauan ja oon aivan poikki. Tuntuu etta on yrittany kaikkee mahollista etta taa loppuis, mutta en vaa voi ittelleni mitaan. Yritin hakea apua vuosi sitten mutta se ei sitten onnistunu. Talla hetkella oon sellasessa elamantilanteessa, etta mun on selvittava tan kaa yksin, mutta taa ei voi jatkua nain. Onko kellaan kokemusta, vinkkeja, neuvoja? ma oon ihan rikki, enka jaksa tata enaa…
Ikinä ei tarvitse pärjätä yksin! Vaikka viime avun haku yrityksesi meni jonkin takia pieleen, niin rohkaisen sinua uudestaan hakeutumaan terapeutin puheille. Itse olen avautunut nyt 3 vuotta viikottain terapeutille masennuksen, itsetunto-ongelmien ja syömishäiriöoireiden takia, enkä tiedä olisiko mua enää ilman tuota. Jos voisin niin haluisin tulla halaamaa sua ja tulla vaikka sun tueksi kun menet hakemaan apua <3 Voimia!
Älä missään nimessä jää yksin asian kanssa. Itselläni kanssa syömishäiriöpohjaa, ja en voi sanoa muuta ku et tiedän mille tuntuu olla rikki, ja se ettei jaksaisi enää. Oon itse parhaillaan samassa tilanteessa.
Toivoisin et voisit hyvin, ja et oisit saanu jo apua. Muista että syömishäiriöiden pohjalla on aina joku suurempi asia, mikä ois fiksua käydä läpi ammattihenkilön kanssa. Jaksamista paljon, ja yritä viimeisilläkin voimillasi etsiä apua itselles! Tai jos et jaksa, sano siitä jollekin turvalliselle ihmiselle, joka voisi auttaa sua avun piiriin!
🙂🌻
Hei nightflower, kirjoituksestasi on jo aika lailla aikaa mutta kun nyt joku herätti tämän ketjun taas niin laitan oman korteni mukaan. Minulla oli bulimia 6 vuotta, alkoi siinä 16 kieppeillä kuten sinulla, nyt sen ylipääsystä on jo yli kymmenen vuotta. Kerrot, että et voi hakea apua, enkä minäkään oikeastaan hakenut. Kävin pari kertaa psykologilla yliopistolla, mutta eihän niillä ole aikaa ja muutenkin sen teoriat olivat aivan älyttömiä. Antoivat joidenkin psykoterapeuttien numeroita, joille en viitsinyt soittaakaan enää.
Minusta olet jo hyvässä alussa parantua, koska sinulla on tahtoa siihen. Olet epätoivoinen ja se on ainoa mikä minutkin sysäsi sitten parempaan suuntaan. En saanut apua "virallisilta tahoilta" eli edellä mainituilta.
Pelkäsin että olen pilannut koko ruuansulatukseni, joten soitin puhelinlääkärille. Hän sanoi että en ole pilannut mitään; neuvoi pienen määrän kuitua mitä syödä, että ruuansulatus elpyy. Tästä sain hiukan toivoa. Puhuin myös eräälle papille, joka sanoi että keho on temppeli. Jotenkin tuokin kohlahti. No olinhan epätoivon partaalla. Mutta sitten päätin, että kokeilen tässä päivän ja toisen ja sitten kolmannen. Jos repsahdin taas, ajattelin että ei tuo mitään, huomenna koitan uudelleen. Ja onnistuin. Välillä korkeissa stressitilanteissa saatoin jälleen reagoida parisen vuotta vielä oksentamalla, mutta sekin on mennyt jo menojaan.
Syömisen jälkeen tuo oksentelu pitää toteuttaa pian jos sen haluaa onnistuvan. Sinnittelin siis ne pari tuntia ruuan jälkeen. Ja sitten taas seuraavana päivänä. Lihomista pelkäsin vielä pitkään, mutta ilokseni painoni laski kun aloin syödä normaalisti. Oli jotenkin outo ilo istua pöydässä ja syödä kuin normaali-ihminen, ilman stressiä siitä miten pääsen ruuasta eroon. Tulipa pitkä, ehkä toisella kertaa.
Mutta jos apua et saa, usko minua, pystyt siihen itsekin, mieti kehoasi ja mitä ravinteita se tarvitsee, mielesikin elpyy ja epätoivo väistyy, mutta epäonnistumiselle ei vain kannata antaa periksi. Siinähän joku päivä epäonnistut mutta huomenna on taas uusi päivä koittaa. Joku päivä se onnistuu. En selvittänyt syytä mistä reagointi bulimialla johtui, ehkä se oli vain ainoa asia joka tuntui olevan hallinnassa tuossa iässä kun oli paljon paineita opiskelussa ja elämässä saavuttaa kaikki mahdollinen.