BED vie voimat, masentaa
Haluan kirjoittaa tästä ongelmastani tänne, koska häpeän sitä niin etten voi puhua siitä kenellekään. Minulla on jonkinlainen ahmimishäiriö, jonka sokeri laukaisee. Jos syön jotain makeaa en pysty hallitsemaan itseäni vaan sitä on pakko syödä kunnes on aivan täysi ja hirveä olo. Tätä on kestänyt noin 1,5 vuotta ja viimeisten kuukausien aikana se on vaan pahentunut. ”Kohtauksia” tulee n. 2 viikossa. Joskus kun olen todella väsynyt ja stressaantunut minulle iskee kauhea makean himo. Vaikka ajattelen etten saa sortua tällä kertaa, huomaan kuitenkin käveleväni kauppaan ja ostavani mässättävää. Silloin kun taas saan hallittua itseni sorrun kuitenkin pian, koska äidilläni on tapana ostaa usein kaikkea hyväskää. Olen yrittänyt sanoa, ettei hän ostaisi sitä useita kertoja viikossa, tai niin suuria määriä, mutta hän vain piikittelee ”ettei sitä kaikkea tarvitse heti syödä.” Vaan kun tarvitsee, jos maistan vähän en enää pysty lopettamaan. Enkä halua puhua siitä hänelle.
Olen nyt vuoden aikana lihonut yli 10kg ja se masentaa. Äidilläni on myös tapana puhua lihomisestani kaikille ja töksäytellä ikäviä kommentteja siitä. Silloin tulee olo etten mahda tälle mitään ja yhtä hyvin voisin vain luovuttaa. Yritän muuten syödä terveellisesti ja käyn jumpassa ja salilla 5krt viikossa, mutta näiden kohtausten takia se on hyödytöntä. Joskus kun herään olen jo aamusta todella masentunut ja koko päivä on pelkkää tilanteiden kestämistä. Osaksi se johtuu lihomisestani, se saa minut vihaamaan itseäni. Osa johtuu ehkä tästä syksystä ja pimeydestä, koska kesällä tilanne ei ollut näin paha. Masentava olo vaan pahentaa tätä sairautta(?). En toivo mitään niin paljon kuin saavani itsestäni edes jonkinlaisen kontrollin ☹️