Apua jatkuvaan väsymykseen

Apua jatkuvaan väsymykseen

Käyttäjä Diffy aloittanut aikaan 20.09.2013 klo 14:07 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä Diffy kirjoittanut 20.09.2013 klo 14:07

Täällä on varmasti monia jotka kamppailevat saman ongelman kanssa, nimittäin jatkuvan väsymyksen ja uupumuksen kanssa.

Omaa väsymystäni ei selitä mikään ruumiillinen vaiva, kaikki verikokeet sun muut on ookoo. On masentavaa, kun väsyttää jo herätessä, ei ole väliä onko nukkunu 6 vai 10 tuntia. Koko ajan on vain fiilis, että tekee mieli laittaa silmät kiinni. Ja tästä seuraa sellainen jatkuva horros joka haittaa elämää jo aikalailla.

Ärsyttää, kun ihmiset antavat joskus sellaisia ”juo lämmintä maitoa”, ”ulkoile”, ”älä katso telkkaria ennen nukkumaan menoa” -tyylisiä neuvoja. Ihan kuin en ikinä olisi kokeillut noita kikkoja? Ja ne ihmiset on usein sellaisia, joilla ei koskaan ole ollut samanlaista elämää haittaavaa jatkuvaa väsymyksen tunnetta.

Tällä hetkellä syön Mirtazapinia, jonka olen kokenut parhaimmaksi lääkkeeksi mitä olen ikinä syönyt. Se toisaalta tekee minusta päivisin vähän tokkuraisen, mutta se on ainoa lääke minkä avulla pystyn nukkumaan keskeytyksettä ja olemaan päivisin suhkoht hereillä.

Jakakaa täällä parhaat neuvot väsymyksen voittamiseen tai edes helpottamiseen!

Mikä teillä on auttanut ja toisaalta mikä ei ole auttanut?
Millaista käytännön haittaa teillä on jatkuvasta väsymyksestä?
Huomauttavatko ihmiset jos teitä väsyttää, eli näkyykö se päällepäin?
yms.

Käyttäjä White princess2 kirjoittanut 22.09.2013 klo 08:11

Hei! Nuorilta vaaditaan nykyääkin ihan mahdottomia. En ota kantaa lääkityksiisi, mutta itse tein nuorena ja ahkerana sen päätöksen, että lähdin tekemään vähän lunkimpia töitä ja hain vähän vähemmän vaativaan opiskelupaikkaan kuin muut samasta koulusta. Sikti olin tosi aktiivinen. En joidenkin arvostelijoiden mielestä ollut sen vuoksi mitään tässä yhteiskunnassa, mutta kerkesin myös nauttimaan elämästä mm. matkustemalla vapaa-ajalla tienaamillani rahoilla. Yksinkertainen ohje: mene helpompaa reittiä. Tee pikkuduuneja, ja valitse helpompi ala. Ei tutkinnot kerro yhtään mitään. Yksi gaussinkäyrä sinne tänne ei kerro muuta kuin jaksamisesi korkeintaan. Aivot tarvitsevat ravintoa, lepoa ja liikuntaa. Ja kohtuullisia tavoitteita. Itse en kadu valintojani, koska tiedän että olisin loppuunpalanut jo 18 -vuotiaana, jos en olisi tehnyt lunkimpia duuneja.

Käyttäjä kirjoittanut 22.09.2013 klo 08:51

Minulla joskus oli tuo Mirtazapinia ja jatkuvaa väsymykseen auttoi kun söin pilleristä vain neljäsosan. Nukuin hyvin sillä enkä ollut väsynyt. Sitten kyllä hoksattiin ettei mulle olisi sitä lääkettä edes saanut määrätä muiden sairauksien vuoksi mutta olin jo oppinut nukkumaan ja sama jatkui vaikka en syönyt enää lääkettä.

Minua auttaa, että menen aina nukkumaan suurin piirtein samaan aikaan ja herään samaan aikaan, myös vapaapäivinä.
Esim. aamulenkki on pakko tehä koirien vuoksi ja kummasti siitä sitten piristyy koko päiväksi.
Tai ei sentäs, koska nukun aina 15 min päikkärit.

Mulla on kyllä kokemusta väsymyksestä, ne kyllä enempi johtui fyysistä sairauksista.
Mutta musta juuri tuollaiset ulkoilu- neuvot ovat just sopivia.
Tuo lämmin maito neuvo kai väsyttää enempi, sitä ei kannata väsyneen käyttää.

Käyttäjä kirjoittanut 22.09.2013 klo 09:11

White princess2 kirjoitti 22.9.2013 8:11

Yksinkertainen ohje: mene helpompaa reittiä. Tee pikkuduuneja, ja valitse helpompi ala. Ei tutkinnot kerro yhtään mitään. Yksi gaussinkäyrä sinne tänne ei kerro muuta kuin jaksamisesi korkeintaan. Aivot tarvitsevat ravintoa, lepoa ja liikuntaa. Ja kohtuullisia tavoitteita. Itse en kadu valintojani, koska tiedän että olisin loppuunpalanut jo 18 -vuotiaana, jos en olisi tehnyt lunkimpia duuneja.

Mitä ovat nykyaikana ne lunkimmat työt? jolla vielä tienaisi niin paljon, että voisi matkustella?
Ja pitää kai siellä työssä viihtyäkin?

Minulla on kolme ammattia, poroagrologi, eräopas, maa-ja metsätieteiden maisteri. Ja nyt opiskelen neljättä ammattia yliopistossa, vielä en tiedä mikä musta tulee. Ehkä ravitsemusneuvoja.
Ja sitten katson, että mulla on varaa ja mahdollisuus valita niitä lunkimpia töitä.
En ole läheskään loppuunpalanut vielä enkä läheskään kukkahattutäti-iässä.

Käyttäjä katinka3 kirjoittanut 22.09.2013 klo 16:34

Mun neuvo on että jos jossain välissä jaksat niin lue, googlaa kilpirauhasen vajaatoiminta. Vaikka sulta olisikon jo testattu se verikokeella niin tosiasia on että suomessa nuo verikokeen viitearvot eivät ole se ainoa asia mistä tuon vaivan tunnistaa. Ja se on todella yleinen vaiva. Monet masentuneet ja uupuneet ovat vihdoin saaneet apua kun ovat perehtyneet tuohon ja löytäneet sellaisen lääkärin joka siitä todella ymmärtää ja oasaa tutkia ja hoitaa oikein.
Facebookissa on myös kilpirauhassairaudet-ryhmä mistä saa vertaistukea.
Onko sulla muita oireita, fyysisiä, esim kuiva iho, katkeilevat hiukset, palelu, painonnousu tai turvotus, nivelkipuja tms. Oireuta voi olla laidasta laitaan mutta jos googlaat ja luet tuosta niin voit ehkä itse kuulostella olisiko se sinun kohdallasi mahdollista.

Käyttäjä Diffy kirjoittanut 22.09.2013 klo 18:59

maanvaiva kirjoitti 22.9.2013 8:51

Minulla joskus oli tuo Mirtazapinia ja jatkuvaa väsymykseen auttoi kun söin pilleristä vain neljäsosan. Nukuin hyvin sillä enkä ollut väsynyt. Sitten kyllä hoksattiin ettei mulle olisi sitä lääkettä edes saanut määrätä muiden sairauksien vuoksi mutta olin jo oppinut nukkumaan ja sama jatkui vaikka en syönyt enää lääkettä.

Minua auttaa, että menen aina nukkumaan suurin piirtein samaan aikaan ja herään samaan aikaan, myös vapaapäivinä.
Esim. aamulenkki on pakko tehä koirien vuoksi ja kummasti siitä sitten piristyy koko päiväksi.
Tai ei sentäs, koska nukun aina 15 min päikkärit.

Mulla on kyllä kokemusta väsymyksestä, ne kyllä enempi johtui fyysistä sairauksista.
Mutta musta juuri tuollaiset ulkoilu- neuvot ovat just sopivia.
Tuo lämmin maito neuvo kai väsyttää enempi, sitä ei kannata väsyneen käyttää.

mäki otan sitä neljäsosan, puolikkaan jos syön niin oon sit seuraavana päivänä lähes kirjaimellisesti elävä kuollut 😀 mitä ne muut sairaudet oli minkä takia et ois saanu syödä?

mun väsymys on vaa siinä vaiheessa et tollaset perusneuvot ei oikee auta... toi unirytmi juttu toimii ehkä joskus, mulla on vaa vuorotyö nii ton rytmin pitäminen on tosi hankalaa. siit ei vaa tuu mitään et heräisin aamulla kuudelta ja menisin iltavuoroon ja olisin kotona illalla puoli kymmenen. vuorotyö on uniongelmaisen paholainen 😀 opiskelujen ohella ei oikee muuta oo tarjolla.

ja hei mäki haluun lungin työn josta saa niin paljon palkkaa et voin matkustella! todellaki! 😉

Käyttäjä kirjoittanut 23.09.2013 klo 05:00

Se taisi olla epilepsian vuoksi kun ei olisi saanut määrätä tuota lääkettä. Kun se kai voi lisätä kohtausten määrää ja mulla niitä silloin oli aika tavalla, kun koko lääkitys oli vielä etsinnässä.
Nyt kai voisin sitä jo ottaakin.

Vuorotyö onkin ongelma nukkumisen kanssa. Mulle ei sellainen työ sopisi lainkaan.
Mitä muuten opiskelet? Kun valmistut, luuletko saavasi työn missä voi ottaa lunkisti ja matkustella paljon?
Mulla onneksi on tuo marjanpoiminta lisätyönä ja niillä rahoilla voi aina jonnekin matkustaa.

Käyttäjä Diffy kirjoittanut 23.09.2013 klo 18:11

katinka3 kirjoitti 22.9.2013 16:34

Mun neuvo on että jos jossain välissä jaksat niin lue, googlaa kilpirauhasen vajaatoiminta. Vaikka sulta olisikon jo testattu se verikokeella niin tosiasia on että suomessa nuo verikokeen viitearvot eivät ole se ainoa asia mistä tuon vaivan tunnistaa. Ja se on todella yleinen vaiva. Monet masentuneet ja uupuneet ovat vihdoin saaneet apua kun ovat perehtyneet tuohon ja löytäneet sellaisen lääkärin joka siitä todella ymmärtää ja oasaa tutkia ja hoitaa oikein.
Facebookissa on myös kilpirauhassairaudet-ryhmä mistä saa vertaistukea.
Onko sulla muita oireita, fyysisiä, esim kuiva iho, katkeilevat hiukset, palelu, painonnousu tai turvotus, nivelkipuja tms. Oireuta voi olla laidasta laitaan mutta jos googlaat ja luet tuosta niin voit ehkä itse kuulostella olisiko se sinun kohdallasi mahdollista.

kilpirauhasen vajaatoimintaa oon miettiny aina ja se on tutkittu niin moneen otteeseen ettei mitää rajaa. ehkä otan seuraavassa lääkärin tapaamisessa taas kertaalleen puheeks 😀 mut kiitos vinkistä. onkohan tuo periytyvää? mutsilla on nimittäin tota vajaatoimintaa.

ei oo erityisen kuivaa ihoa, ja hiuksetkin on niin lyhyet niin eipä ne pääse katkeilemaan 😀 paino on noussut mutta se johtuu yksinkertasesti siitä että oon mättänyt suuhuni vaan kaikkea sontaa 😉 mutta googlailen vähän lisää... kiitos viestistä!

Käyttäjä Diffy kirjoittanut 23.09.2013 klo 18:14

maanvaiva kirjoitti 23.9.2013 5:0

Se taisi olla epilepsian vuoksi kun ei olisi saanut määrätä tuota lääkettä. Kun se kai voi lisätä kohtausten määrää ja mulla niitä silloin oli aika tavalla, kun koko lääkitys oli vielä etsinnässä.
Nyt kai voisin sitä jo ottaakin.

Vuorotyö onkin ongelma nukkumisen kanssa. Mulle ei sellainen työ sopisi lainkaan.
Mitä muuten opiskelet? Kun valmistut, luuletko saavasi työn missä voi ottaa lunkisti ja matkustella paljon?
Mulla onneksi on tuo marjanpoiminta lisätyönä ja niillä rahoilla voi aina jonnekin matkustaa.

opiskelen tradenomiks, ja valmistua pitäis 2015 aikana. ja kyllä mä uskon saavani vähän paremman työn ku nykynen. nyt oon asiakaspalvelutehtävissä, eli joku perus toimistohommakin olis tosi jees, koska ei tarvi esittää pirteää ja vois jumittaa rauhassa oman pöydän ääressä :'D onneks nyt koulun ohella tosin teen tosi vähän vuoroja kun saa opintotukea niin rytmi vähän tasaantuu.

ja oon vähä sellanen tyyppi etten matkustele hirveästi, tykkään käyttää rahat yleensä johonkin materiaan 😀

Käyttäjä kirjoittanut 24.09.2013 klo 05:13

Meillä on sitten aivan eri rahankäyttö, koska minä yritän elää hyvin vähällä materiaalilla. Ostan just sen mitä tarvitsen, ainoastaan siskon-ja veljenlapsille tuhlailen välillä. Vaikka heitäkin opetan niin että mun kanssa tehdään mielummin jotain kivaa kuin ostetaan tavaraa.
Minä haaveilen matkustamisesta jäätiköille ja kaikkiin kylmiin paikkoihin. Nyt säästän Grönlantiin menoa varten ja jos saan jouluksi lisäksi tontun töitä viikonlopuiksi ja lisäksi marjastuksesta, niin sinne menen ensi syksynä.

Mullakin on työssä sellaista perustoimistotyötä välillä tai aika usein oikeastaan. Mutta voin tehdä sitä etätyönä kotona ja vaan silloin tällöin mennä toimistolle. Sitten vastapainoksi saan kyllä mennä metsään suunnittelemaan.
Mun työ on ihan hyvä työ mutta en sitä halua tehdä lopun ikääni, siksi vielä opiskelen lisää.