Hei! Minulla on masennusta ilmassa. En tiedä mikä saa minut viiltelemään ja käteni ovat aivan auki. En ole kertonut tästä masennuksesta enkä viiltelystä kenellekkään. Esitän aina olevani niin pirteä ja piilottelen viiltojen jälkiä. En voi tehdä näin koko ajan. En halua kertoa ainakaan tästä asiasta vanhemmilleni koska he suuttuvat minulle todella pahasti. En uskalla puhua kenellekkään. 😭
Miten uskallan kertoa? Miten saan asiani parempaan kuntoon?
Masennukseni lähti 3 kuukautta sitten kun väsyin vakavasti kiusaamiseen. Ja vielä eilen (ex-) poikaystäväni jätti minut ja vielä tänään minun isän äiti kuoli. Tämä on yhtä painajaista ja masennun koko ajan entistä pahemmin. Osaisiko joku auttaa? Tarvitsen apua kipeästi! 😞
voidaan puhuu jos haluut
olen hyvä kuuntelija🙂🌻
Hei.
Onko sinulla ketään hyvää, luotettavaa ystävää jolle voisit kertoa? Voit sanoa ihan vain, että on paha olo, etkä tiedä mitä tehdä.
Oletko koululainen? Voit mennä myös terveydenhoitajan luo ja kertoa asiasi. Minusta heillä pitäisi olla ainakin jonkinlainen vaitiolovelvollisuus. Tai sitten voit mennä jonkun luotettavan opettajan luokse ja hän ohjaa sinut eteenpäin.
Itse pääsin lukioaikoinani nuorisopsykiatrian polille avaamaan ongelmiani juuri sitä kautta, että ensin puhuin opettajalle, joka ohjasi terveydenhoitajalle ja sieltä taas eteenpäin.
Tiedän että vanhemmille kertominen pelottaa. Suuttumus on usein se ensimmäinen hätäreaktio, mutta en usko että tällaisessa tilanteessa heiltä mitään kamalaa ryöpytystä saat niskaasi. Muista, että vanhemmatkin ovat joskus ollet nuoria, kokeneet ahdistusta ja hätää ja he varmasti haluaisivat olla sinun tukenasi.
Sinulle näyttää kasaantuneen yhdellä kertaa masennusta, surua ja eroja. Aika lailla kestettäväksi yhdellä kertaa, mutta olet kuitenkin siellä vielä vaikka näyttää vaatineen veronsa. Tuntuu jotenkin tyhmältä sanoa että älä kohdista pahaa itseesi viiltelyllä, mutta itselläni on auttanut aika rankka liikunta pahimpina aikoina. Sitäkin kautta saa kokea olevansa elossa kun lihakset valittaa.
Tässä ei varmaan pelkkä lenkkeily kyllä auta. Toinen mitä olen aina ajatellut on, että mitä on menetettävänä. Kaikki on jo niin karmeeta, että mitä vielä minulta voisi viedä. Se on tuonut sitten rohkeutta tehdä sitä ja tätä. Kannattaa puhua vanhemmille vaikka suuttuisivatkin, jos välit eivät ole lämpimät sisarus, täti, setä, opettaja kuka tahansa johon luotat voisi olla hyvä vaihtoehto. Olet kuitenkin aika vahva, kun kaiken tuon jälkeen olet vielä pystyssä. Voit olla ylpeä itsestäsi, eikä ongelmat tee sinusta mitenkään vähempää. Hae rohkeasti apua! Voimia -jassu -!