Lopetin viiltelyn joskus tammikuun lopulla ja olin eiliseen asti ilman….kunnes hampaita pestessä illalla tuli aivan järkyttävä tarve tuntee jotaki!!! Kokeilin nipistelä, ei toiminu….menin nukkumaan mut sit mulla sumeni. En muista ku jotai pätniä siitä et kävelkn keittiöön ja jonku aja päästä havahun mun sängyltä istumasta veitti käessä ja olin viiltäny ranteesee ja se veri valu mun sängylle ja jaloille ja oon iha hirveen pettyny itteeni ku tein taas noi…😑❓ taas tekee mieli viiltää…mun ajatukset pyörii vaan viiltelyn ympärillä….mulla on käessä vieläki noit 1,5 vuoden takasia arpia, punasia ja koholla on….kui kaua niissä menee et ne vaalenee??? mulla epäiltii talvella dissosiaatiota mut ei ne sitä selvittåny sitte loppuun…en välillä tiiä missä oon, kuka oon tai ketä muut on ja tunnen itteni jotenki vieraaksi ja en muista asioita kunnolla ja olo on muutenki iha sekava ja outo enkä tajua sillo mitä teen…..mistä saisin apua??? Perheneuvolakäynnit= turhia….oon kertonu sinne kuinka paha olo mulla on ja kaikki mun tuntemukset ja mitä oon tehny, senki et oon seisonu jonku kerran sillan kaiteella valmiina hyppäämään…. mun itsemurha yrityksestä (joka oli talvella) en oo kertonu. en vaa tiiä mistä saisin apua. ne vaa sanoo mulle ’etitään joku toinen keino auttaa sua’ mut ne on sanonu tuota viime kesästä asti eikä ne tee mitää asialle. en vaa tiiä enää kuinka kauan jaksan roikkua tässä elämässä kiinni… tarvin apua ja haluan sitä!!! kiitos jos viittitte vastata
Vitsit et sullakii on vaikeeta. Mulla on ollu vähän sama juttu aikoinaa et mulle yritettii ettiä keinoa auttaa mua. Mut en koskaa pystyny luottamaa esim. mun terapeuttiin enkä kehenkää muuhunkaa. Kerroin kyllä sille aika paljon mun asioita mut ei siitä ollu mitään hyötyä. Ja sit se loppukii.
Zorinblitz, kuten sanotaan ku hätä on suurin ni apukii on lähellä. Mut se on vaa sanonta. Mut mun täytyy sanoa et elämässä todellakii kannattaa roikkua vaikka viimisillä voimillaan. Mäkii olen selvinny. Mua on kiusattu aikoinaa tosi pahasti ja sen jälkee musta tuli kova ja luoksepääsemätön. Mut olen päässy yli ja nykyää välitän ihmisistä. Vaikka vielä ei kauaakaa sitte mä en välittäny muista kuin ittestäni enkä kyenny tuntemaa melkei mitään. Mut jumala muutti mut. Se teki musta tunteellisen. Se otti muhun yhteyttä.
Mä välitän susta. Mä välitän kaikista meistä nuorista joilla on paha olla. Sä et pystyny olemaa viiltelemättä. Mut vielä jonaki päivänä sä pystyt. Sun kannattaa puhua tilanteestas jollekulle. Jollekii johon luottaa, esim. ystävä tai vaikka sitte vanhemmat. Mut sinäkin selviät. Ota se lähtökohdaks. Älä ajattele historiaas. Tsemppiä!!
sinun kanataa hakkea sillon jostakkin apua ja tukkea mutta ellä teet itsellesi mitää tomosta se on tossi typerää koita vaika luokea jotakkin kirjaa tai kuntelle musiiikkia seh saata joskus aitaa viilltoja en kanatta tehä koska jos on paha olla niin puhuminen aitaa ja jos seh en autta niin käy kyssymässä lääkäriltässi apua jose ossassi autaa sinua🙂🌻
minnä ollen joskus viiltänyt käteeni kun en pysttynyt antaamaan itselleni anteeksi yhesttä assijasta vaikesse ollutkaan mun vikka vaan seh jokka tekki mulle pahaa en olle saanut nukkuttua enkkä myöskään miitään hyöttyä siiitä vehellä viitellyllä siitä saapi vaan lisää onelmija itseleen semosista hommista kanaataa kyssyä nevoa lääkäriltä tai sykologilta tai kriisi keskustellustta😀🙂
Moikka
Oletpa kurjassa jamassa.
Sinun pitää ehdottomasti kertoa itsariyrityksestäsi. Terapeuttisi ei voi tietää, missä mennään, ellet kerro. Ota vastuu omasta elämästäsi ja kerro totuus tilanteestasi.
Oletko yrittänyt kirjoittaa ylös ajatuksiasi esim. tuolloin, kun tulee tarve tuntea jotain tai viillellä? Voisit sitten viedä sen terapeutillesi.
Kuten tässä edellä kerrottiin, ei kannata luovuttaa. Elämä aukeaa kyllä, mutta se voi joskus kestää kauankin. Ja siihen tarvitaan tukijoita.
Onko lähipiirissäsi aikuisia, joilta voisit pyytää apua ja joille voisit kertoa asioistasi?
Rohkeutta ja tsemppiä. Älä luovuta🙂🌻
Voi taas tätä elämää ku kaikki menee päin jotain... oon ajatellu et teen syksyllä itsemurhan jos en saa apua tähän mun tilanteeseen... kaikki suurinpiirteen tietää (siis perhe, mun psykologi jaa ystävät) kuinka paha olo mulla on ja näi...mut en oo kertonu ku mun parhaalle ystävälle et aijon tehä itsarin, se kerto sen vanhemmille ja ne mun isälle ja se sitte vissii mun psykologille....mitä mun pitäs tehä??? Ku en haluu osastollekkaa enkä haluu et mua pumpataan täyteen lääkkeitä ☹️