Alkoholi ahdistaa

Alkoholi ahdistaa

Käyttäjä paperdoll aloittanut aikaan 01.06.2007 klo 21:18 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä paperdoll kirjoittanut 01.06.2007 klo 21:18

Moi! Oon absolutisti isäni päinvastaisesta esimerkistä enkä siksi oikein osaa suhtautua alkoholiin. Olen katkera ja kaikki vanhat ikävät muistot saattavat tulla mieleen jo yhden kaljapullon näkemisestä. En edes halua juoda, kenties ikinä, mutta tuntuu, että ympärillä oleville kavereille se on arkipäivää ja itsestäänselvyys. En pahemmin puutu muiden juomiseen, sillä se on ihan ookoo, kunhan vain ei vedä liian överiksi. Oman poikaystäväni juominen sen sijaan häiritsee, vaikka hän onkin todella kunnollinen ja useimmiten jää minun luokseni baarireissun sijaan. Toiset juo kerran viikossa tai useammin, hän ehkä kerran tai pari kuukaudessa. Silti mua alkaa ahdistaa, kun hän sanoo, että me poikien kanssa aateltiin… Kerran huomasin meneväni melkein paniikkiin, kun hän kertoi asiasta puhelimessa. Silloin tajusin olevani hullu tai en ainakaan normaali. Nykyäänkin minut valtaa ensin melkein pakokauhu, mutta sitten yritän rauhoittua ja käydä sisäistä vuoropuhelua itseni kanssa.

En eikoin tiedä, mikä minua sitten ”pelottaa” tai häiritsee. Hän haluaa vain ottaa rennommin ja pitää hauskaa, mutta minusta hän muuttuu vain tyhmemmäksi ja ”äijemmäksi”. Ehkä tilanne muuttuu, kun täytyn itsekin kohta 18 ja tulen baari-ikään. Vaikka en joisikaan, baareihin voi silti mennä tapaamaan ihmisiä ja katsomaan bändejä. Se minua kiehtookin.

Jos joku muu on kokenut jotain samankaltaista, niin olisi kiva kuulla sellaisen mielipiteitä! Ja myös, jos joku on päässyt vastaavan tilanteen yli!

Käyttäjä Miss_Furiou kirjoittanut 04.06.2007 klo 23:53

jooh,niin muaki ahistaa...Eipä tule kovin hyviä fiiliksiä kuunnellessa juttuja muitten ryyppyreissuista..Ja bileistä...Ja tupareista...Ja miehistä...rupee ahistaan niin vitusti ja tulee tosiaan PASKA OLO!!!Tuntuu,ettei ihmisille mitään muuta löyvy ku ryyppääminen ja biletys..voisin vaa kuolla tai vajota maan alle...Ja kai sitä tuntee ittesä vielä kaiken lisäks ulkopuolisekskin...Että sillei...Ja vituttaa vielä enemmän,ku kaveri löys miehen ja vielä yks ystäväkin ja ite tässä sinkkuna elelen...Perseestä...Kesä on ihmisillä yhtä juhlintaa...Voisin ite vaa vajota peiton alle ja pysyä siellä...Nooh,ahistaa niin vitusti,että mä haluan kuolla...en näe elämässä mitään intoa...ja viiltelen...toivoen,että kuolisin niihin joku pv..tai heti...sillon pääsis ainaki kuuntelemasta muitten juttuja ryyppäämisestä sun muusta kovana olemisesta...ei tarttis niinku kituu täällä ahistavassa paskassa...Ite oon 19 ja risat...Ja oon kyllä sua helvetin huono neuvomaan, kerroin vaa omista kokemuksistani...uskon kyllä,että sulla on ahistavaa,ei juopon elämäs ole mitään järkeä,että jos ei ihmisellä muuta elämäs ole ku ryyppääminen,ni kantsis tutkituttaa päänsä..😉

Käyttäjä plovesr2 kirjoittanut 05.06.2007 klo 10:37

Minun vanhempani ovat molemmat alkoholisteja. He juovat joka ilta itsensä sammuksiin asti. He käyvät kyllä töissä ja yrittävät piilottaa juomisensa (aika huonosti onnistuen). Tätä on jatkunut siitä asti kun olin juuri aloittanut koulun - eli nyt noin parikymmentä vuotta.

Kotona asuessani kärsin suunnattomasti vanhempieni alkoholin käytöstä (tappelut, örvellykset...). Muutinkin kotoa heti kuin vain suinkin pystyin ja muutin kauas pois paikkakunnalta. Sen jälkeen kotona käymiseni ovat rajoittuneet pariin kertaan vuodessa.
Vanhempieni puheluihin en vastaa enää viiden jälkeen illalla koska se on sellaista kännisten höpinää langan toisessa päässä eikä heillä ole mitään muistikuvia soittamisesta enää seuraavana päivänä.
Vanhempani käyvät minua moikkaamassa pari kertaa vuodessa mutta silloinkaan en voi lähteä heidän kanssaan esim. ulos syömään koska en vois sietää sitä tissuttelua.

Itse käytän alkoholia hyvin hyvin vähän. Muiden alkoholinkäyttöä siedän kyllä mutta en välttämättä halua olla sitä todistamassa.
Alkoholismista en suostu puhumaan sairautena koska se on täysin itse aiheutettua. Alkoholistit myös itse aiheuttavat kaiken sen tuskan läheisilleen ja ympäristölleen.

Käyttäjä paperdoll kirjoittanut 06.06.2007 klo 19:56

Kiitos vastauksistanne. Omat vanhempani erosivat, kun olin ekaluokkalainen, mutta ero oli minulle vain helpotus. Toisin kuin edellinen kirjoittaja, minä en siis ole joutunut elämään kasvotusten alkoholistin kanssa, mutta nähdessäni isää olen järkyttynyt. En siksi ymmärrä, mitä hienoa juomisessa on. Ja yhdyn myös edellisen mielipiteesees siitä, etten pidä alkoholismia sairautena. Silloinhan ihminen voi luovuttaa vastuun omista teoistaan lääketieteelle tai jollekin vastaavalle, kun "sairauteen" ei ole keksitty lääkettä. Alkoholismi on itse aiheutettua, mutta ymmärrän kyllä, että esim. omien vanhempien esimerkki voi altistaa alkoholisoitumiselle.

Ja Miss_Furiou (menikö oikein?), koita kestää ja jaksaa maailmaa. Olen varma, että sunkin elämään tulee vielä jotain hyvää ja että sulla on syytä elää eteenpäin. Voimia sulle!

Käyttäjä lunski kirjoittanut 07.06.2007 klo 11:40

Heipsis paperdoll!
Mulla on samankaltainen tilanne aviomieheni kanssa, Hän on aluillaan oleva alkoholisti. Olen itse 21 ja mieheni 22. Olemme olleet yhdessä melkein kolme vuotta ja koko tuon ajan olen katsellut mieheni lisääntyvää juomista ja myös väkivaltaista käytöstä. Ensin en välittänyt juomisesta mutta kun mieheni käytös on muuttunut ja hän on joutunut ongelmiin juomisensa takia,olen ruvennut pelkäämään. Myös itseni kuin myös mieheni takia. Saan myös kauhean paniikin jos mieheni ilmoittaa ottavansa alkoholia. Joskus kohtaus menee itkemiseksi ja mieheni syyttämiseksi ja riitelyksi. Joskus rauhoittelen itseäni ja sanon että minun ei ole pakko katsoa sitä voin tehdä jotain muuta. Joskus menen anopilleni yöksi. En halua erota miehestäni koska hän on useimmiten hyvä mies. Toivon että voin auttaa hänet pois alkoholi loukusta. Minua itseäni ei huvita pahemmin juoda koska näen mitä se ihmiselle tekee.
Voimia sinulle ja toivon poikaystävästäsi e joudu samaan tilanteeseen kuin mieheni. Mutta onneksi meidän ei ole pakko katsella loputtomiin jos omat voimat katoavat.-lunski-

Käyttäjä paperdoll kirjoittanut 07.06.2007 klo 21:31

Hei! 🙂
Haluan tarkentaa, ettei alkoholinkäyttö poikaystäväni kohdalla lähde mitenkään käsistä, päinvastoin, mutta en silti osaa suhtautua tilanteeseen "normaalisti". Lunski, sinun tilanteesi vaikutti kuitenkin tutulta, jos ajattelen omien vanhempieni tilannetta. En haluaisi sanoa tätä, mutta tiedän sen: rakkaudella ei pysty pelastamaan alkoholistia, vaikka me naiset niin luulemmekin. Poikaystäväsi ei kuitenkaan (vielä?) ole niin pahassa tilanteessa. 🙂
Kun kerroit meneväsi melkein paniikkiin tai rauhoittelevasi itseäsi, niin se kuulosti todella tutulta! Ensin tekee mieli syyttää poikaystävää, mutta vähitellen tajuan ylireagoivani. Yritän oppia elämään tilanteen kanssa varsinkin kun tiedostan, etten osaa suhtautua alkoholiin kuten muut.
Sinulle haluan kuitenkin vielä sanoa, että älä ole liian kiltti! Sinun tulee ajatella myös itseäsi. Mieti, vaikka ihan teoriassa, että eroaisitte. Ehkä miehesi oppisi vasta silloin arvostamaan sinua niin, että kunnioittasi mielipiteitäsi hänen alkoholinkäytöstään ja tekisi asialle jotain.

Käyttäjä Overdoze kirjoittanut 10.06.2007 klo 19:38

Sanonpahan oman kantani tähän asiaan.Itse juon melkoisen usein,siis joka viikonloppu ja nyt tänä viikonloppuna taas vedin molemmat päivät.Mutta en todellakaan halua asialla ylpeillä mitenkään,päinvastoin.Mielelläni tuon lopettaisin,mutta se ei oikeastaan ole enää niin helppoa kun se ehtii muodostua tavaksi.Ei oikeastaan osaa olla enää ilman ja täytyisi keksiä jotain korvaavaa tekemistä.Mielestäni vähän liian jyrkästi sanottu,että kannattaisi hoidattaa päänsä jos ei muuta ole elämässä,monilla ihmisillä kun voi olla ties mitä sen juomisen taustalla.Mutta toki siis kannattaisi hoitoon hakeutua ja apua hankkia🙂

Olen viimeaikoina huomannut vieläpä,että juominen ahdistaa itseänikin ja silloin juuri itsetuhoiset ajatukset hiipivät mieleeni ja usein soitan säälittäviä puheluita ystävilleni ja uhkaan tappavani itseni tai istun unilääkepurkki kourassa sängyn laidalla.Miksi en siis lopettaisi kokonaan? En todellakaan tiedä,silloin kai ei minulle jäisi mitään.Koska olen sosiaalisesti todella rajoittunut,enkä selvinpäin saa solmittua oikein minkäänlaisia ihmissuhteita tai tutustuttua uusiin ihmisiin.No eipä ne kännissäkään solmitut suhteet aina nin häävejä ole.Mutta silloin saan edes jotain aikaan ja voin jutella ihmisille.Itsensä huijaamistahan se on,koska ei kuitenkaan aina voi olla sekaisin.Noh tämä oli vain oma kertoukseni tuosta viekkaasta kuningas alkoholista.Tuomitkaa sitten minut tai ette.

Käyttäjä MinäVain kirjoittanut 08.02.2008 klo 15:38

Itselleni alkoholi on aikamoinen ongelma, mutta tavallaan päinvastainen ongelma mitä yleensä: Suhtaudun alkoholiin täysin kieleteisesti.
Isäni on ollut alkoholisti. Nyt vanhempani ovat eronneet, mutta joudun silti elämään päivittäin alkoholin kanssa, sillä äitini mies juo päivittäin, joskus hieman pienempiä määriä, joskus taas erittäin suuria määriä.

Ongelman itselleni tekee alkoholi juurikin siitä syystä, että tunnen sitä kohtaan pelkkää vihaa. Saan välillä naurettavan suuria raivokohtauskia äidilleni, jos hän juo vähänkin alkoholia. Lähes kaikki kaverini juovat, joka taas eristää minua heistä, sillä en itse halua mennä viettämään heidän kanssa vapaa-aikaa, koska tiedän siihen sis'ältyvän alkoholia. Olen muutaman kerran ollut mukana niin, etten itse juo, vaikka muut juovatkin, mutta sekään ei onnistu. Alkoholiin kohdistuva inho ja pelko ovat vaain liian suuret.

Tiedän kyllä, että minun on opittava hyväksymään se, ettei kaikki muutu alkoholin vaikutuksesat väkivaltaisiksi ja että sitä voi nauttia pieniäkin määriä. Olen yrittänyt toitottaa tätä itselleni ja ehkä joskus onnistun siinä. Asia on kuitenkin minulle suuri ongelma, koska kulttuurissamme alkoholi on erittäin vahvati mukana aivan kaikkialla, työporukan viettämässä yhteisessä vapaa-ajassa, juhlissa, julkisilla paikoilla...Kaikkialla.

Asiani saattaa kuulostaa naurettavalta ja sitähän se on oikeastaan minunkin mielestäni, siksi haluaisinkin niin kovasti tästä eroon. Mitä voisin tehdä itseni kanssa? Miten muut ovat selvinneet alkoholistiperheistä tai onko jopa vielä jollain muulla samaa ongelmaa?

Käyttäjä domo kirjoittanut 13.02.2008 klo 23:20

Samaa ongelmaa läpi käydään vieläkin. 14 vuotta? Vaikka tosiaan olen vasta 16-vuotias, on silti miltei koko elämääni hallinnut toisten liika alkoholin käyttö. Olen tullut siihen pisteeseen, että marssin kohta itse laitokseen, sillä henkinen terveyteni on siinä pisteessä, että pian sekoaa lopullisesti. Yksi aine on vaikuttanut elämääni niin paljon, etten kykene arvostamaan perhettäni. Siirrän sosiaaliset tarpeeni tavaroihin, ostan paljon tavaroita ja haalin niitä rakkaimpinani. "Ystäväpiirini" tapoihin kuuluu myös vahvasti alkoholin käyttö, ja itse täysin kykenemättömänä edes katsomaan viinipulloa, eristäydyn muusta maailmasta ja kuuntelen kotona isäni kännistä säheltämistä.

Jos havaitsette käyttävänne tai läheistenne käyttävän turhan useasti alkoholia, hankkikaa apua. Nopeasti. Juominen voi tuottaa hetken mielihyvää, mutta pitkäaikaisesti nautittuna se tuhoaa elämiä.

Käyttäjä Tizku kirjoittanut 17.02.2008 klo 11:49

Hei! Isäni on alkoholisti. Melkein. isäni käy tunnollisesti töissä, mutta viikonloppuisin hän ryyppää. Riippumatta siitä olenko käymässä kotonani vai en. Äitini ja isäni ovat "onneksi" eronneet. En kestäisi jos äiti joutuisi katsomaan isän ryyppäämistä.

Minä taas juon, juon aina kun saan viinaa. En tietenkään silloin kun käyn koulussa. (Sitten joskus kun pääsen kouluun.) Kerran join viinaa niin paljon, että oksensin, mutta se ei hidastanut minua. Onko minulla siis ongelma? 😑❓

Käyttäjä mamma83 kirjoittanut 28.02.2008 klo 08:28

Jos juon, vaikka ilta olisi ollut oikein mukava, masennun pahasti ainakin pariksi päiväksi. Olen tehnyt valinnan että en enää juo itseäni humalaan, sauna siiderin voin joskus ottaa, enkä muutenkaan tee itsestäni absolutistia. Juominen ei ole ongelma minulle, yleensä olen juonut korkeintaan kerran kk. Myös mieheni juominen ahistaa, mutta olemme sopineet että hän juo silloin kuin sovitaan. Omassa tai toisten kotona en viihdy jos siellä juodaan, mutta baarissa on hauskaa koska viihdyn tanssilattialla.
Tsemppiä kaikille, eiköhän kaikkeen löydy ratkaisu🙂👍

Käyttäjä fragile child kirjoittanut 26.04.2012 klo 23:35

Hei
On hienoa huomata ettei ole ongelman kanssa yksin, vaan täällä on muitakin jotka kärsivät samantapaisista ongelmista ja puhuvat niistä avoimesti toisilleen ja tukevat toisiaan.
Itse olen lähtöisin alkoholisti perheestä jossa isovanhemmat ja isä ovat alkoholisteja. Olemme jo monta vuotta yrittäneet tapella viinapirua vastaan mutta tosi heikoin tuloksin, nykyään itse jopa tunnen pientä inhoa ja ahdistusta kun tiedän että kotiin on mentävä. On inhottavaa katsoa kun läheiset ihmiset kärsivät, ja minusta kaikkein kamalinta on katsoa kuinka äitini joutuu kärsimään isäni juomisesta. Jo 12 vuotta jatkunut ryyppääminen ei vaan tunnu loppuvan ikinä, olen jo monta kertaa itse ollut hakemassa apua niin itselleni kuin muullekin perheelleni mutta aina minut on puhuttu ympäri ja lahjottu tyhjin lupauksin olemaan sotkematta ulkopuolisia avunlähteitä mukaan. Nyt vaan alkaa omat hermot raastaa niin kovaa että nuoresta iästäni huolimatta olen aivan loppu, olen aivan hukassa, masentunut ja ahdistunut ja tuntuu että kaikki kaatuu päälle. Isästäni alkoholisoitumisen myötä tuli hyvin ilkeä ja arvaamaton. Ei hän lyö tai satuta fyysisesti, mutta henkisesti ja se mielestäni sattuu vielä enemmän kuin fyysinen väkivalta. Isäni oli ennen maailman paras isä mutta nyt kun viina on ottanut vallan, en enää tunne koko ihmistä. Isäni purkaa kaiken oman pahan olonsa minuun ja mihin minä puran sen? En mihinkään, ahdistun ja pidän kaiken sisälläni ja nyt alkaa tuntumaan siltä että en enää vain kestä, joten mistä saisin oikeanlaista apua?

Haavoittuvainen pyytää apua

Käyttäjä Kata_K (Työntekijä) (SOS-kriisikeskus, Helsinki) kirjoittanut 26.10.2012 klo 14:24

Hei kaikki nuoret!

Nostin tämän keskusteluketjun ylös, koska teema saattaa koskettaa tälläkin hetkellä monia.

Ensi maanantaina 29.10. klo 18-20 Tukinetissä on liveryhmä, jossa teemana on: Miten toimin, kun kodin päihteidenkäyttö ahdistaa ?

Liveryhmä toetutetaan A-klinikkasäätiön, Kriminaalihuollon tukisäätiön ja Suomen kasvatus- ja perheneuvontaliiton yhteistyönä ja se on tarkoitettu nuorille, jotka elävät haastavassa perhetilanteessa. Nuorien perhesuhteet voivat olla rikkinäisiä, perheessä voi olla läheisten aikuisten päihteidenkäyttöä tai rikollisuutta.

12 nopeinta mahtuu mukaan keskusteluun.

Tervetuloa mukaan!

Käyttäjä pesco kirjoittanut 27.10.2012 klo 22:24

paperdoll kirjoitti 1.6.2007 21:18

Moi! Oon absolutisti isäni päinvastaisesta esimerkistä enkä siksi oikein osaa suhtautua alkoholiin. Olen katkera ja kaikki vanhat ikävät muistot saattavat tulla mieleen jo yhden kaljapullon näkemisestä. En edes halua juoda, kenties ikinä, mutta tuntuu, että ympärillä oleville kavereille se on arkipäivää ja itsestäänselvyys.

Täytyy sanoa, että aivan kuin minun suustani!

Käyttäjä anonuumi kirjoittanut 28.11.2012 klo 18:30

Moikka,
Itselläni on myöskin tämmöinen tilanne että kotioloista tullut alkoholin käyttö ja suoraan sanottuna se on ajanut melkoisen kaaoksen keskelle pääni. Juo itsekkin edelleen ja yritys on ollut lopettaa se mutta tapaa ei ole enää helppo muuttaa. Tosin tuntuu siltä kun kysytään että lähdenkö mukaan juomaan ja jos kieltäydyn niin mut tuomitaan ja saan kuunnella valitusta siitä kun en juo. Tämä aiheuttaa sitten kurjan olon mutta onneksi enään ei ole tarve lähteä ottamaan. Joskus tulee lähdettyä ja sitten saan katua sitäkin. Voi yksi asia olla hankalaa. Sen olen myöskin huomanut ettei kukaan kuuntele kun yritän puhua ja nämä asiat tuleekin kännissä sanottua ja tavarat lentelee kun kerralla päästää höyryt pihalle.
Tuntuu vällillä että kaikki mitä teen on turhaa ja pari läheistäni on sellaisia jotka eivät tuomitse juomattomuuttani. Silti tuntuu että nämä ihmiset ovat elämässäni vähissä. Ei ole mitenkään helppoa elää elämää kun omat päätökset tuntuvat turhilta. Tosin on vaan pakko yrittää jatkaa eteenpäin 🙂

Käyttäjä eve313 kirjoittanut 19.04.2013 klo 17:07

Keskustelu on hieman vanha jo, mutta ajattelin kirjoittaa itse tästä myös viimein. Eli minua ahdstaa suunnattomasti poikaystäväni alkoholinkäyttö. Hän ei "ryyppää" kuin ehkä kerran kahdessa kuukaudessa mutta alkoholia käyttää joka viikonloppu. Lapsena olen joutunut elämään alkoholistiäidin kanssa ja se on vaikuttanut elämääni todella syvästi. Siksi en kestä poikaystäväni alkoholinkäyttöä juuri ollenkaan vaan se pelottaa minua ihan hirveästi. Pelkään eniten, että jotain sattuu, hänet hakataan tai ryöstetään tai hän sammuu omaan oksennukseensa. Hän on ollut ihana ja ymmärtäväinen minua kohtaan ja siksi vähentänyt juomistaan melko paljon. Pelkään kuitenkin, että niinä harvoina kertoina kun hän menee jonnekkin ulos, hän vetää pään todella täyteen kun kerrankin on lähtenyt johonkin...käyn terapiassa juttelemassa tästä mutta tuntuu että se ei oikein auta. Ainoa mikä auttaisi, olisi se että hän lopettaisi kokonaan juomisen 😀 sehän ei ole mahdollista eli minun täytyy muuttua!