Moi! Oon absolutisti isäni päinvastaisesta esimerkistä enkä siksi oikein osaa suhtautua alkoholiin. Olen katkera ja kaikki vanhat ikävät muistot saattavat tulla mieleen jo yhden kaljapullon näkemisestä. En edes halua juoda, kenties ikinä, mutta tuntuu, että ympärillä oleville kavereille se on arkipäivää ja itsestäänselvyys. En pahemmin puutu muiden juomiseen, sillä se on ihan ookoo, kunhan vain ei vedä liian överiksi. Oman poikaystäväni juominen sen sijaan häiritsee, vaikka hän onkin todella kunnollinen ja useimmiten jää minun luokseni baarireissun sijaan. Toiset juo kerran viikossa tai useammin, hän ehkä kerran tai pari kuukaudessa. Silti mua alkaa ahdistaa, kun hän sanoo, että me poikien kanssa aateltiin… Kerran huomasin meneväni melkein paniikkiin, kun hän kertoi asiasta puhelimessa. Silloin tajusin olevani hullu tai en ainakaan normaali. Nykyäänkin minut valtaa ensin melkein pakokauhu, mutta sitten yritän rauhoittua ja käydä sisäistä vuoropuhelua itseni kanssa.
En eikoin tiedä, mikä minua sitten ”pelottaa” tai häiritsee. Hän haluaa vain ottaa rennommin ja pitää hauskaa, mutta minusta hän muuttuu vain tyhmemmäksi ja ”äijemmäksi”. Ehkä tilanne muuttuu, kun täytyn itsekin kohta 18 ja tulen baari-ikään. Vaikka en joisikaan, baareihin voi silti mennä tapaamaan ihmisiä ja katsomaan bändejä. Se minua kiehtookin.
Jos joku muu on kokenut jotain samankaltaista, niin olisi kiva kuulla sellaisen mielipiteitä! Ja myös, jos joku on päässyt vastaavan tilanteen yli!
Hei kaikki nuoret!
Tukinetissä on tänään maanantaina 22.4. liveryhmä eli ryhmächat, joka on tarkoitettu haastavissa perhetilanteissa eläville nuorille. Liveryhmä on klo 18-20. Illan teemana on: Miten toimin, kun kodin päihteidenkäyttö ahdistaa.
Ryhmä on avoin kaikille nuorille ja siihen mahtuu kerrallaan 12 osallistujaa + ohjaajat. Ryhmä toteutetaan A-klinikkasäätiön ja Kriminaalihuollon tukisäätiön yhteistyönä. Ryhmän ohjaajat ova ko. organisaatioiden asiantuntijoita.
Tule rohkeasti mukaan keskustelemaan päihteidenkäytöstä ja pohtimaan miten voisit itse toimia, kun läheisen päihteidenkäyttö ahdistaa.
Hei kaikki!
Osaan samaistua monien kirjoituksiin alkoholin ahdistavuudesta. Itse jouduin pienenä kärsimään isäni satunnaisesta, mutta rankastakin alkoholin käytöstä. Jokaikinen kerta, kun iskä lähti ryyppäämään pelkäsin hirveästi, että hän kuolee. Pari kertaa oli tälläinen tilanne lähelläkin, ja jouduin ala-asteikäisenä pikkutyttönä näkemään ja kokemaan kaiken tämän.
Nykyään alkoholi on asia, joka suututtaa ja ahdistaa minua oikein kunnolla. Minulla on poikaystävä, joka lopetti juomisen kokonaan minun vuokseni. Olen todella kiitollinen hänelle, mutta minusta tuntuu, että olen vain tiellä ja rajoite, vaikka hän sanoo, että hän voi hyvin olla juomatta. Haluan vain, että hän on onnellinen ja ettei hän myöhemmin syytä tai jätä minua sen takia, etten kykene siihen, että hän käyttäisi alkoholia. Ennen sopimustamme, kun hän oli kerran juomassa, sain hirveän paniikkikohtauksen ja istuin vessassa puolituntia, koska minua oksetti niin paljon.
En haluaisi rajoittaa elämäni tärkeimpää ihmistä mitenkään, mutta minun on vain äärimmäisen vaikea elää alkoholin kanssa. Jo sana alkoholi alkaa ahdistaa, niin paha on ahdistukseni. Asiaa ei yhtään auta se, että minulla todettiin parisen vuotta sitten paniikkihäiriö, joka tosin on jo hyvin hoidossa (lääkityskin on jo saatu kohta lopetettua).
Tiedän, että täällä ei olla hetkeen keskusteltu, mutta olisi kiva keskustella ihmisten kanssa, joilla on samoja tuntemuksia. Ehkä voisimme auttaa toisiamme omilla kokemuksillamme ja neuvoillamme. Toivon, että saisin täältä kenties samanhenkisiä juttukavereita, joiden kanssa voisi yhdessä käydä läpi vaikeita asioita, ja kasvaa niistä toivottavasti ulos.