Älkää tehkö niinkuin minä

Älkää tehkö niinkuin minä

Käyttäjä Konsantine aloittanut aikaan 11.04.2007 klo 10:11 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä Konsantine kirjoittanut 11.04.2007 klo 10:11

Vajaa puoli vuotta sitten jouduin raiskausyrityksen kohteeksi. Heti aluksi tein asiasta vitsin, koska sen tehnyt henkilö oli kaikkien kaveri. Sanoin vain, että hän oli liian kännissä.
Sitten ne alkoivat. Näin painajaisia tapahtuneesta joka yö. Minun oli jätettävä silloinen poikaystäväni, koska en pystynyt antamaan hänen koskettaa minuun. Kerroin hänelle myöhemmin mitä oli tapahtunut.
Pikkuhiljaa kerroin ystävilleni ja äidilleni mitä oli tapahtunut. Mutta pian myös vakuuttelin kaikille, että olen päässyt siitä yli. Nyt ymmärrän kuitenki etten ole.
Asia on vaikuttanut suhteisiin tapahtuneen jälkeen. Enkä nauti seksistäkään niin paljon kuin ennen. Vakuuttelen kaikille, että olen kunnossa kun he kysyvät miten menee. Minun pitäisi sanoa, että kaikki ei ole kunnossa, mutta koska olen henkilö joka pitää asiat sisällään, niin en sano mitään.
Mutta sanon vaan, että on helpompaa puhua asioista heti kun pystyy. Eikä kieltää asioita ja sanoa olevansa kunnossa. Se tekee asioista vielä vaikeampaa.

Käyttäjä Zeni82 kirjoittanut 12.04.2007 klo 12:17

Konsantine, pystyisitkö puhumaan asiasta vaikka jollekin hyvälle ystävälle? Tai äidillesi, kirjoittaa vaikka kirjeen?
Älä turhaan kanna tuota taakkaa sisälläsi ja murehdi sitä yksin.
Kertoisit vain jollekin läheiselle ihmiselle johon luotat että et ole päässyt siitä ylitse, vaikka sanoitkin että olet kaikille vakuutellut olevasi kunnossa.
Voimia sulle! 🙂🌻

Käyttäjä Konsantine kirjoittanut 12.04.2007 klo 18:19

Kyllä voisin siitä puhua ihhmisille jos haluaisin, mutta en ole hyvä ottamaan sanojani takaisin. Viime viikonloppunakin tuli mahdollisuus puhua siitä, mutta sanoin vain olevani kunnossa. Kun asiaa on jo näin kauan pidellyt sisällään, ei sitä osaa enää päästä ulos. Siksi halusinkin sanoa, ettei näin kannata tehdä, se tekee taakasta vielä raskaamman. Ehkä jonain päivänä tulee oikea henkilö ja oikea hetki, jolloin voin asiasta puhua.

🙂

Käyttäjä nti viaton kirjoittanut 19.04.2007 klo 20:51

Itsekkin olen joutunut raiskauksen uhriksi, ja tässä tapauksessa tekijä oli ukkini. Vaikka se tapahtui kuusi vuotta sitten, en ole vieläkään päässyt tapahtuneesta yli. Seksi on edelleen todella vaikeaa, vaikka minulla onkin aivan mahtava ja ymmärtäväinen poikaystävä ja olemme kihloissa.
Äitin sai asian selville kirjeessä, jonka sujautin hänen hyllyynsä kun muutin kotoa pois noin vuosi sitten. Terapiassa kävin ensimmäisen kerran 2kk sitten. Toivottavasti sinä jaksat. ja te muutkin, jotka olette kokeneet samanlaisia asioita.