Ajatukset että psykologi ei ota tosissaan
Aikaisempi foorumiviesti
https://www.tukinet.net/keskustelu/viesti.tmpl?grp=59;mid=55133
Kouluun palaamisen jälkeen ja vihdoin psykologille mentyäni kaikki meni aluksi taas ilman ongelmia (siis suurimmalta osalta), se että koulussa olo olisi tasaantunut tuntui räjähtävän käsiin. Poissa olo lista pitenee viikkoviikolta ja sen sijaan että olisin satunnaisia päiviä pois on poissaoloja joka viikolta 1-2 kertaa.
Pari ensimmäistä kertaa psykologille mennessä tuntui helpottavalta kun sain purkaa tunteitani ja kertoa huolistani ja jatkuvasti olevista ahdistavista ajatuksista. Mutta eipä näköjään neljääkään kertaa mennyt kun päähän alkoi tupsahdella ajatuksia että ongelmani olivat niin pieniä ettei psykologilla ollut edes intoa auttaa ja ajatus ettei psykologi ota tosissaan.
No olenhan minä kaunistellut hiukan ja herätellyt itsellekkin toivoa ” Että ei tämä niin paha ole, ja kyllä tämä tästä ”. Kiellän itseltäni pääasiassa sen että minulla ei ole kaikki hyvin, on kai tuo nyt vähän luonnollista kun vuosien kärsimyksen jälkeen pitäisi alkaa purkamaan sitä.
Huoh~. Kaikkipa näyttää vaihteeksi niin toivottomalta. 😭
Musta tuntuu usein myös, että psykologi ei kuuntele tai ota tosissaan. Samalta myös läheisten kanssa.
Luin jostain artikkelista, että lääkäri on kylmä tai tunteeton, koska potilaan tuskan näkeminen aiheuttaa huolta ja yrittää suojata itseään siltä. En valitettavasti löytänyt linkkiä.
Huolesi eivät varmasti ole liian pieniä.
Moi Suskee,
Haluan sanoa että nuo sun ajatukset on täysin luonnollisia. Muistan itsekin kaunistelleeni psykologikäynneillä asioiden todellista laitaa. Jotenkin sitä ei halua mennä heti siihen, miten asiat oikeasti on, ja tavallaan haluaa itselleenkin todistaa, että kyllähän minä pärjään. Tuossa aiemmassa viestissä puhuit vanhemmistasi, voihan olla, että pelko heidän reaktiostaan (tai heiltä saadut mallit siitä, mitä psyykkinen paha olo on) voi vaikuttaa omaan ajatteluun. Samaten se koulukiusaaminen. Siitä etenkin voi jäädä arpia itsekunnioitukseen; olo siitä, ettei mun tunteilla ole väliä, ettei omat ongelmat ole mitenkään vakavia.
Mutta kyllä ne on. Sun ololla on suuri merkitys niin sulle kuin sun läheisillekin. Aivan kuten sanoitkin, vuosien jälkeen voi kestää hetki ennen kuin pääsee purkamaan syviä tuntojaan. Mutta sä saat ihan oikeasti tehdä sen ja sun tunteilla on todellakin väliä. Psykologin pitäisi ottaa sut tosissaan, kun kerrot miten asiat on - aina jaksamisen ja voinnin mukaan.
Tsemppiä ja halauksia joka hetkeen. Sä ansaitset kaiken avun ja sun ajatuksilla on oikeasti väliä. Siksi on olemassa psykologeja ja muita, että omien ajatusten selvittämiseen saisi apua ja tukea. ☺️❤️