Sanotaan näin että mun nuoruus ja lapsuus nyt ei ehkä oo ollu ihan herkkua. Kun olin 6 vuotias, mun vanhemmat erosivat. Sen jälkeen elämä onkin ollu aika vuoristorataa..
Kun kasvoin hiukan niin heräsin todellisuuteen.. Iskällä oli paha alkoholismi, mutta se ei kuitenkaan viilentänyt meidän välejä.. Isi yritti aina parhaansa mukaan olla juomatta sillon kun me oltiin mun isoveljen kanssa sen luona. No joka tapauksessa oli niitä hetkiä kun isi oli baarissan ja minä hain sen aika usein sieltä pois, alle kymmenen vuotiaana. Enhän minä uskaltanut äidille soittaa, kun tiesin miten se ois iskälle suuttunut. Mutta kuten sanoin se ei meidän välejä viilentänyt, oli niitä hyviä hetkiä, kuten yhteisiä matkoja ja retkiä.. Niitä ei tule koskaan unohtamaan.
Isi kuoli kun olin 11, se teki itsemurhan. Joi itsensä humalaan, söi lääkkeitä ja kuoli sammuneena omaan oksennukseensa. Isi ei ois koskaan selvinpäin tehnyt itsemurhaa, mä tiiän sen. Se rakasti mua ja Eetua (isoveljeä) yli kaiken. No mä syytin aika pitkään itseeni siitä mitä isi teki, koska olin sitä mieltä että jos oisin toiminut toisin se olis vielä elossa. Nimittäin kun iskä kuoli tiistaina, niin mä menin sen luokse maanantaina. Mä en ollu soittanut sille että menen sinne koska kännykästä oli akku loppu ja mun piti päästä tietokoneelle sen luokse. Isi oli kotona ja suuttu mulle kun ollu soittanut sille että menen sinne ja mä suutuin sille koska se oli krapulassa.. No Mä sitten menin koneelle ja iskä huikkas mulle että on lähössä töihin. Mä olin menossa halaamaan ja suukottamaan sitä, mutta jostain syystä jäin koneelle kumminkin.. sit mä katoin ikkunasta kun se jäi tupakalle siihen ulos ja mun teki ihan hirveesti mieli mennä sanoo moikat, mutta jäin silti koneelle.. Seuraavan kerran kuulinkin isistä äidiltä kun se tuli mulle kouluun kertomaan että isi oli kuollut.. Eetu oli löytänyt sen. Eetu siis on mua 2,5 vuotta vanhempi. Ajatus siitä että jos oisin mennyt halaamaan ja antamaan suukon niin se ei ois halunnu kuolla. Iskä tunsi aina hirveää syyllisyyttä siitä että se oli humalassa/krapulassa niin että minä tai Eetu nähtiin se.
Se oli mulle aika kovaa aikaa ja koska olin myös koulukiusattu erilaisuuteni ja osin myös isäni takia.. Ajauduin vähitellen vähän huonompaan seuraan, mutta yläkoulu sai minut taas ruotuun.
No nyt olen 16-vuotias ja tässä välissäkin on ehtinyt sattua kaikenlaista, mm mun äidin sisko kuoli pari vuotta sitten. Mutta nyt tämä uusi tilanne saa minut todella sekaisin..
Mun äiti on ollu mulle aina todella läheinen ja meidän pisimmät riidat on kestäny enintään yhden päivän. Nyt kuitenkin tilanne on se etten tiedä mitä tehdä. Äiti on ollu sinkkuna erosta asti paitsi nyt parina viime vuotena sillä on ollut muutamia miehiä, kaikki varattuja.. Oon kattonu tilannetta läpi sormien ja antanu äitin elää elämäänsä. Nyt kuitenkin äiti teki jotain mitä mä en kestä!!
Tahvisten perhe on meille hyvin läheinen tuttavaperhe ja me ollaan tunnettu jo yli 10 vuotta. Minna ja Jussi on äitin läheisiä ystäviä ja heidän lapset Oona ja Jarno on mun ja Eetun ystäviä. Me ollaan käyty joka joulu yhessä kirkossa ja autettu toinen toistemme juhlissa ja niin edelleen. Pari viikkoo sitten kävi kuitenkin ilmi että äitillä ja Tatulla on olllut suhde jo kolme vuotta. Äiti on vehdannut sen yhden parhaimman kaverin miehen kanssa.. Ja nyt en tiedä mitä tunnen, vihaa? häpeää? sääliä?, mä en tiiä.. Mutta sen tiedän että se ihminen jota mä oon kaikkein eniten tässä maailmassa rakastanut, niin se on muuttunu mun silmissä ihan joksikin toiseksi henkilöksi.
Mitä mun pitäis ajatella äitistä? Eikö mun elämässä oo ollu jo tarpeeks koettelemuksia, miksi vielä tämä? 😯🗯️
Heippa musica,
Lapsuutesi ja nuoruutesi on ollut turvatonta aikaa. Kun vanhempasi eivät ole kyenneet hallitsemaan elämäänsä, olet sinä ollut vastuunottaja. Olet ikäisiäsi kypsempi, mutta vastuu on sinulle myös taakka. Vastoinkäymisten keskellä on monen aikuisenkin vaikea olla vahva.
Tunnusta, että ET ole vastuussa kaikesta!! Et ole syypää isäsi alkoholismiin ja itsemurhaan, et myöskään äitisi virheisiin. Vanhempasi varmasti ovat tunteneet rakkautesi, se on niin selvästi heijastunut teoistasi ja käytöksestäsi. Kuinka sinulta - vieläpä nuorelta ihmiseltä - olisi kuitenkaan voitu odottaa kykyä estää tapahtunut? Loppujen lopuksi jokainen tekee ITSE ratkaisunsa, vaikkapa sitten tasapainottomassa tilassa.
Musica, sinulla on oikeus olla "heikko" ja hakea apua!! Olet kaiken avun ja tuen arvoinen. Elämäsi alku ei ole ollut helppo, mutta olen toiveikas. Olet nuori, ja vuoksesi voidaan tehdä vielä paljon.
🙂👍
Hei musica!
Jostain syystä kirjoituksesi kosketti kovasti. Kenties siksi, että minullakin
on ollut vaikea lapsuus. Kenties siksi, että olen nyt itsekin vanhempi ja toivoisin
niin kovasti lapsilleni erilaista lapsuutta kuin itselläni oli ja toivoisin heidän voivan
jutella kanssani kaikesta.
Olet joutunut kohtaamaan nuorena todella isoja ja vaikeita asioita. Se on täysin selvää ja ymmärrettävää, että pieni mieli menee kaikessa siinä aallokossa sekaisin. Ei enää tiedä mitä ajatella kenestäkin ja mistäkin.
Mutta jos alamme purkamaan vyyhtiäsi. Sinä ET ole vastuussa isäsi kuolemasta. Isäsi ja sinun suhde kuulosti kovastikin ja isolta osalta omalta isäsuhteeltani. Mekin olimme (ja olemme) läheisiä, vaikka isä juokin ja hän myös tuntee syyllisyyttä juomisestaan ja etenkin siitä, jos hänet näin juopuneena. Mutta hän oli/on alkoholisti. Se on sairaus eikä sille mahda mitään ellei ihminen itse halua parantua. Muutoksen on siis pakko lähteä ihmisestä itsestään.
Isäsi kuitenkin teki itsemurhan vahingossa. Muttei se mitenkään liity sinuun. Kirjoituksestasi paistaa suuri rakkautesi isääsi ja uskoisin, että isäsi tiesi sen hyvin. Hän tiesi myös sen, miten sinuun sattui hänen juomisensa. Mutten usko
että hän sitä pahuuttaan teki. Hän oli sairas. Hän rakasti teitä mielettömän paljon ja uskoisin hänen olevan erittäin pahoillaan kaikesta mitä hän teoillaan rakkaille lapsilleen aiheutti. Uskon myös siihen, että jos hän nyt voisi tulla luoksesi ja sanoa mitä ikinä saisi vielä viimeisen kerran; se olisi se, että olit veljesi kanssa
hänelle maailman parhaimmat ja tärkeimmät asiat/ihmiset (olitte hänelle kaikki kaikessa) ja että hän rakasti teitä yli kaiken eikä olisi halunnut teitä satuttaa. Hän haluaisi myös sanoa, ettet ole millään tavalla vastuussa hänen kuolemastaan ja hän ymmärtää kyllä, että joskus koneelle vain jumittuu, vaikka kuinka haluaisi toista vielä halata. Et voinut mitenkään tietää, että se halaus olisi ollut viimeinen.
Siten sinun ei pidä soimata siitä itseäsi, uskon että isäsi tunsi rakkautesi ilman sitä viimeistä halaustakin eikä hän olisi tarkoituksella itseään tappanut. Ja jos olisit mennyt halaamaan, isäsi olisi luultavasti kuollut silti. Itse ainakin uskon elämässä kaikella olevan tarkoitus vaikka kuinka pahalta tuntuisikin.
Äitisi.. hän on ehkä hukassa elämänsä kanssa? Ehkei hän vain löydä selvyyttä ajatuksilleen ja siksi toilailee minkä ehtii, hän ei ehkä tiedä itsekään kuka on? Ehkä hän halusi tarjota teille lapsille paremman lapsuuden ja tuntee kovaa syyllisyyttä siitä, ettei kyennyt tarjoamaan teille parempaa?
Äitisi on sinulle todella läheinen ja siksi sinulla on erittäin ristiriitaiset tunteet hänen
tekemisiään kohtaan. Hän tekee väärin etkä sinä tiedä miten suhtautua. Tunnet todennäköisesti eniten häpeää ja vihaa siitä, mitä hän tekee. Oletko yrittänyt jutella hänen kanssaan ja sanoa, kuinka hämmentynyt olet?
Mielestäni sinun kannattaisi hakea apua myös joltakulta ulkopuoliselta, esim psykologilta tms. Ei ole häpeä hakea apua, se on vahvuutta. Joskus ihmisen elämässä sattuu ja tapahtuu niin paljon, että on vaikea käsitellä asioita ja ulkopuolisen kanssa juteltua joskus tuntuu helpottavalta.
Olen erittäin kiinnostunut kuulemaan, mitä tunteita ja ajatuksia kirjoitukseni herätti. Olinko aivan hakoteillä vai osuinko kenties jossakin oikeaan ja koit kirjoitukseni lohduttavaksi? Vaikken sinua tunne, tunnen kovasti myötätuntoa sinua kohtaan ja toivon, että saat ajatuksiasi selvemmiksi ja elämäsi eheämmäksi. Itsekin olen siis kokenut suhteellisen turvattoman lapsuuden, mutta silti olen pystynyt rakentamaan suhteellisen eheän aikuisuuden ja mielestäni vaikeiden kokemusteni vuoksi olen myös parempi äiti omille lapsilleni. Siten uskon siihen, että pahoista ja vaikeista asioista elämässä on myös hyötyä 🙂 Voimia ja rohkeutta sinulle🌻🙂🌻
Kirjotuksesi sai tunteeni pintaan, osuit juuri oikeaan asiaan. On vaikeaa yrittää olla vahva, esittää ihmisille että kaikki on ihan hyvin, eikä mitään hätää ole. Harva tietää oikeasti miltä tuntuu menettää oma isä. Monet väheksyy sitä, varsinkin jos hän ei ole ollut se "täydellisin" ja turvallisin isä. Sitä aina vain ajattelee että mitähän isi tähän sanoisi tai olisikohan isi samaa mieltä tässä asiassa.
On vaikea saada apua, ilman että muut siitä tietäisi, en halua kertoa äidilleni sitä että en jaksa. Vaikka meillä onkin äitini kanssa hyvin vahva side, niin siitä huolimatta, olen rohkea ja vahva tytär, joka ei pienestä hätkähdä. Sisälläni on kuitenkin se pieni tyttö, joka on sekaisin siitä, mitä maailmassa oikein tapahtuu. Lapsuuttani en voi uudestaan elää, mutta asiat on pakko käydä läpi nyt, jotta pystyisin elämään loppu elämäni ilman hirveää taakkaa.
Monet täällä kirjottelevat sitä, että he eivät enää haluaisi elää. Minä haluan, en halua lopettaa elämääni siinä vaiheessa, kun en ole saanut edes elettyä sitä ihanaa elämää, ei siitä halua jäädä paitsi. Pitää vaan yrittää rämpiä eteenpäin. Voimat vaan ovat jo hyvin vähissä, siksi on oikea aika pyytää sitä apua.
Kiitos kun vastasit tähän minun viestiini. On helpottavaa tietää, että maailmassa on ihmisiä joilla on suuri sydän, ja jotka jaksavat auttaa myös ventovieraita. 🙂
Oletko jutellut ja itkenyt asioita ystävillesi? Minulla aikoinaan siis vanhemmat joivat joka viikonloppu ja tappelivat alituiseen, milloin oli äiti huutamassa että pitäisi poliisit soittaa ja milloin isä huutamassa, että ettette varmalla soita. Eli hämmentynyt olin itsekin ja pelokas lapsena. Mutta se auttoi kummasti kun sai jutella ystävien kanssa ja purkaa asioita heille.
Itkin aikani ja puhuin asioista niin kauan kun minusta tuntui ja sittemmin hyväksyin lapsuuteni hyvänä osana elämääni. Helppoa se ei aina ollut, mutta olen silti onnellinen ettei lapsuuteni ollut ruusuilla tanssimista. Siten sitä oppi arvostamaan niitä hyviä hetkiä ja ihania asioita maailmassa. Esimerkiksi usein lapsenakin/teininä ihastelin koivuja, kuinka kauniita ne olivatkaan. Tai ihastelin kahta tervettä jalkaani, kuinka onnekas olinkaan kun pystyin juoksemaan ja olin terve. Eli siten opin arvostamaan elämän pieniäkin hienoja asioita 🙂 On todella ihana kuulla, että sinulla on elämänhalua ja olet noin vahva! Haluat läpikäydä ne hyvätkin asiat ja tapahtumat, joita elämällä on tarjota. Ja niitä tulee, aivan varmasti ☺️❤️