Äidin masennus vie voimat
Olen 25 vuotias kahden pienen lapsen äiti, ongelmani on äitini jolla jo vuosia ollut masennusta, välillä tulee välillä menee… Nyt taas alkaa se kausi kun se tulee, ja ensimmäistä kertaa vuosiin, se todella syö minua. Oma jaksamiseni on aika kortilla muutenkin, 3 vuotias ja 11kk pojat pitävät siitä kyllä huolen. Tulen kiukkuiseksi puheluista, kyläilyistä… Mikään ei käy ja kaikki on plaah, itsekkin kaipaisin apua mutta en raaski sitä pyytää. Joulu on tulossa ja minun perheeni ja mieheni perhe tulevat meille, huomaan ottaneeni suuren stressin jo nyt, tiedän että tulen kiukkuiseksi, en jaksa olla yli ystvällinen kun siitä ei apuakaan ole, en jaksa olla tyly, ei tahallaan kiusaakaan kiva ole tehdä. Ja jotenkin tuntuu että häpeän miehen sukulaisille äitini käytöstä, vaikka tosiaankaan ei syytä olisi! Arrghhh nyyh ja puuuh, siinä kolmella sanalla tunteeni! Mitä siis tehdä? Millä saisin itselleni voimia auttaa äitiäni, samalla kun skrappaan kotiäitiyttäni poikieni tukena?
Heippa
joo älä ota stressiä äitisi masennuksen takia ole senverran tukena kun omilta
töiltäsi jaksat olla ja sano äidillesi että käy ammattiihmisen luona ( lääkärissä )
niin saa avun ja masennus kannattaa hoitaa kun se yleensä vaan ajanoloon pahenee.
Tärkeintä on että huolehdit omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta???!!!
Onko sinulla ystäviä / kavereita joille voisit kertoa iloja ja suruja ??? se helpottas
kyllä eläämääsi.
äläkä myöskään ota stressiä kun sukulaiset tulee kylään ja jos ne on pitempään niin
on luonnollista että sukulaiset osallistuu kaikkiin töihin ja tuovat myös ruokaa ( niin meillä
se toimii ) eikä silleen että talon emäntä palvelee ja passaa kaikkia vieraita.
kuin myös älä häpeä äitisi käytöstä sukulaisiltasi äitisi käyttäytyy niin kuin käyttäytyy
ja se on sen asiä.
Jos tarvitset apua niin kannattaa ehdottomasti apua hakea??!!
Kuinkas sinä olet nyt jaksanut???
Yritä tehdä tästä joulustasi itsellesi ja perheellesi upea joulu ( yhdessähän se kuuluu tehdä )
itse jo odotan innolla joulua sen vietän perheen parissa maalla.
Kaunista joulua sinulle
Kiitos vastauksesta. En stressaa joulua ruoan, tai siivoamisen kannalta, koska niissä tiedän saavani apua. Stressaan lähinnä sen tunnelman ja negatiivisen ilmapiirin johdosta, koska tiedän miten se puree minuun. Pahimmassa tapauksessa menetän jollekkin hermot, vaikka en haluaisi! ☹️
Äitini on usein hakenut apua, ja saakin sitä moleta taholta usein, mutta se ei taas tässä pahimmassa vaiheessa näytä auttavan ollenkaan.... Itse olen puhut miehelleni, ja se on tähän saakka auttanutkin, nyt vaan tuntuu että tämä kaikki alkaa olemaan jo liikaa minulle. Ystävälleni puhuin, hänkin on joskus ollut masentunut ja olen häntä auttanutkin, mutta tällä kertaa en kokenut saavani apua ollenkaan.
Itse voin suht hyvin, tosin 11kk juniori itkee edelleen paljon ja valvoo öisin, eikä tilannetta auta 3 vuotiaan uhma. Siksi varmasti toivoisin enemmän tukea omalta äidiltäni ja olenkin sisälläni hyvin pettynyt kun en enää sitä saa... Nyt se tuntuu kamalata pakko pullalta viedä lapsia hoitoon edes tunniksi, siksi en enää vie... 😞 Enkä tiedä onko se oikein tai väärin??? Olisi ihanaa saada neuvoa ja apuan sellaiselta jolla on ollut masennus, mitä masentunut ihminen toivoo? Puheluita? Vierailuja? Seuraa?? Yksinäisyyttä? Pieniä hoidokkeja? Mitä???
Aika hankala sanoa, miten vois olla parhaiten avuksi masentuneelle.
Itse sairastan masennusta, ja yritän tässä miettiä mikä olisi mulle paras apu. Ehkä se, että on ihmisiä jotka välittää ja auttaa. Ystäviä (tosin vähän) jotka tietää tilanteen ja kohtelevat mua samana ihmisenä ku mitä olin ennen sairastumista.
Ja lääkehoidoista ja pahimmissa tilanteissa sairaalajaksoista on ollut apua.
Parhaiten varmaan auttaa, et masentunu tietää et hänestä oikeesti välitetään ja sanoo sen hänelle ääneen. On tukena, kuuntelee jne.
Jos äitis on jo avun piirissä, ni toivois että hän sais sieltä riittävää tukea. Onko hänellä miten tiiviit hoitokontaktit psykiatrille, psykologille tms? Tai hoidon lisänä lääkehoitoa?
Säkin voit tukea äitiis, mitä oot varmasti tehnytkin. Mut muista että omien voimavarojen mukaan!🙂
Liikaa ei saa eikä voi, koska tarkotuksena ei oo se et sä palat loppuun huolehtiessas äidistä!
Jokainen lapsi varmasti toivois omiin asioihinsa tukea äidiltään ja isältään, mut aina sitä ei vaan saa. Riippuu aivan vanhemmista, ja tilanteesta.
Olen itse samassa tilanteessa, mut vähän erilaisen asian kanssa. En saa vanhemmiltani tukea juuri mihinkään, enkä ole koskaan saanutkaan. Kyllähän sitä kaipaa vielä näin aikuisenakin.😞
Olen tehnyt parhaani auttaakseni vanhempia. Mutta on hankala auttaa jos he eivät sitä itse halua. Silti olo on huono, tuntuu että jotain pitäs vielä tehdä. Mut kädet on aika sidotut.
Tsemppiä sulle jatkoon! Ja muista huolehtia myös omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta! 🙂🌻
HEI. ITSE OLEN 27 ,V. JA 3 POIKALAPSEN YH-ÄITI. OMA ÄITINI SAIRASTAA MASENNUSTA.......HALUAN JA OLEN NIIN KOVIN YRITTÄNYTKIN NOSTAA HÄNET PINNALLE.TEEN PALJON TYÖTÄ JOSSA AUTAN IHMISIÄ JA ÄITIÄNI ON EHKÄ JUURI VAIKEINTA AUTTAA, SILLÄ HÄN EI OTA PIENINTÄKÄÄN APUANI VASTAAN. ITSELLÄ ON OLLUT MASENNUSTA ,SE ON SAIRAUS SIINÄ MISSÄ MUUTKIN JA KAMALAA.KUN SE EI KYSY LUPAA MILLOIN SE TULEE..MASENNUS..SE SIINÄ NIIN IKÄVÄÄ ONKIN.TSEMPPIÄ,VOIMIA....VOIMIA..VOIMIA JA JAKSAMISTA SINULLE..JA MUISTA KUITENKIN..HYMYILLÄ...ÄIDILLESI,HÄN KYLLÄ SEN HUOMAA. VAIKKA EI SITÄ NÄYTÄ.☺️❤️