Ahdistusta, itkua, kaipausta – auttakaa

Ahdistusta, itkua, kaipausta - auttakaa

Käyttäjä SunabuKeiko aloittanut aikaan 05.11.2012 klo 23:50 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä SunabuKeiko kirjoittanut 05.11.2012 klo 23:50

Itkin eilen viimeksi. Oli ollut Halloween-juhlat lauantaina, ja sen jälkeen saattoi tulla bileiden jälkeinen masennus. Se jolle itkin, oli kuitenkin eri syy.

Menin joskus 9 aikaan illalla ulos läheiselle kalliolle istumaan, takaisin kotiin menin joskus 10 aikaan. Silloin oli vielä hyvä olo ja kuuntelin musiikkia. Sitten tuli surullinen kappale ja aloin itkemään kun ajattelin entistä parasta ystävääni joka luultavimmin vihaa minua nytten… ☹️ olin ihastunut häneen, vaikka kummatkin tyttöjä ollaan ja hän kyllä tietää sen kun kerroin tässä pari kuukautta sitten (olen siis bi, hän on hetero)… oltiin väleissä kasiluokan alussa, ja nyt olen lukion ekalla. Sydäntä raastava tunne kun näen hänet junassa silloin tällöin.

Kaipaan häntä kovasti, mutta en saa yhteyttä enkä uskalla enää mennä puhumaan. Facebookissa saisin yhteyttä, mutta en tahdo tehdä facebookkia koska se häiritsee koulunkäyntiä pahasti koska olin ollut koukussa niinpä poistin sen. Kerran puhuin jo mutta se ei auttanut tunteitani, vaan pahensi kaipausta. En voi päästää irti, olen epätoivoinen enkä tiedä mitä tehdä…tarvitsen apua… Minua ahdisti olotila ja hyvä etten pyörtyny ku hengitin niin nopeasti. Heiluin siellä eestaas kuin mikäkin hullu, ja koska en uskaltanut puhua kellekkään niin puhuin itselleni.

Minulla kyllä on paljon hyviä ystäviä, mutta tästä asiasta en uskaltanut puhua kenellekkään vaikka tahdoin. Toivoton tapaus jolla ei näytä olevan loppua. Mitä teen? antakaa neuvoa sillä en kestä enää… Menenkö jälleen kerran puhumaan tälle tytölle? Sillä olen kahden kuukauden aikana koittanut unohtaa, mutta aina jostain tulee muisto jolle alan itkeä ja sitten alkaa taas kaipaus. Olen alkanut kirjoittaa kirjaa tästä tapauksesta, tositarinaa, onko se hyvä asia? Auttaako se minua ajattelemaan selkeästi ja tekemään päätöksiä? Helpottaako vai pahentaako se kaipaustani?

Tänään oli lähellä että karkaan koulusta, mitä en ikinä ole tehnyt. Päätin kuitenkin pysyä vahvana ja pysyin koulussa. En kuitenkaan selviä tästä ongelmasta yksin, tarvitsen jonkun jolle puhua….auttakaa…