Ahdistus, väsymys ja stressi. Mistä voimia jaksaa eteenpäin?

Ahdistus, väsymys ja stressi. Mistä voimia jaksaa eteenpäin?

Käyttäjä Feral aloittanut aikaan 08.09.2010 klo 23:57 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä Feral kirjoittanut 08.09.2010 klo 23:57

Tietäisinpä mistä aloittaa..

Ahdistukseni alkoi aika tarkalleen vuosi sitten. Muutaman kuukauden kuluttua, kun olin kerännyt tarpeeksi rohkeutta (tai tarpeeksi ahdistusta, miten asian nyt haluaakaan ilmaista..), uskaltauduin viiltelemään. Säälittäviä pintanaarmuja, harmittelen edelleen, kun en pystynyt parempaan. Se kuitenkin helpotti oloani ja viiltelin lähes päivittäin. Fyysistä kipua kun on mielestäni niin paljon helpompi käsitellä kuin henkistä. Nukkumisvaikeuksiakin minulla oli ja olin usein poissa koulusta, koska nukahdin vasta aamuyöllä, enkä jaksanut nousta ylös vain parin tunnin unien jälkeen.

Puhuin olostani ja teoistani ystävilleni, joista yksi kertoi tästä eteenpäin opettajalleni. Hän sai vietyä minut mielenterveyskeskukseen puhumaan parille ammattitaitoiselle hoitajalle ja siellä kävinkin suunnilleen 4-5 kuukautta, noin kerran tai kaksi viikossa. Löysin miehen, kaikki tuntui muutenkin olevan paremmin. En enää viillellytkään, satunnaisesti kuukauden tai kahden välein. Tällä hetkellä edellisestä kerrasta on noin kuukausi.

Oletin olevani kunnossa. Sain suuresti haluamani koulupaikan, vaihdoin siis alaa, ja luulin tosiaan voivani hyvin. Kesä meni loistavasti miehestä eroamisesta huolimatta, vietin paljon aikaa ystävieni kanssa ja hankin kaksi ihanaa kissaakin. Koulujen alkaessa aloin kuitenkin taas ahdistua ja stressata ihan liikaa. Tiedän että tuo ala on se mitä todella tahdon elämässäni tehdä, mutta kuten olen monta kertaa viime aikoina sanonut: ”en vaan jaksa”. Energiat tuntuvat olevan todella vähissä ja minun on vaikeaa nousta sängystä. Olenkin tähän mennessä ollut enemmän poissa koulusta kuin paikalla, vaikka koulua onkin kestänyt vasta kuukauden verran.

Alkoholi on myös suurelta osin kuvioissa mukana, on oikeastaan ollut koko ajan. Juon joka viikko, yleensä kolmena-neljänäkin päivänä. Ja tosiaan lähinnä arkisin. En vaan osaa olla juomatta. Liekö tämä sitten alkoholisti-isältäni saatu perintö. Tänään tosin onnistuin istumaan baarissa suunnilleen seitsemän tuntia juomalla pelkkää vettä ja kahvia. Olen lähestulkoon ylpeä itsestäni.

Lisäksi alkoholia juotuani saan noin 90% varmuudella ahdistuskohtauksen, näin kävi viimeksi maanantaina. Ystäväni täytyi soittaa entiselle miehelleni, että tämä tulisi luokseni yöksi. Pelkäsin itseni puolesta ja ilmeisesti ihan syystäkin. Jos mies ei olisi tullut, en edes uskalla ajatella mitä olisin tehnyt. Hän piti minusta kiinni ja rauhoitteli minua kun hyperventiloin ja toistelin, etten jaksa enää koulua, itseäni, yhtään mitään. Pelkään, että sekoan jossain vaiheessa ihan täysin enkä enää välitä seurauksista. Tähän mennessä olen onnistunut pitämään itseni elävien kirjoissa kummityttöni takia, mutta nyt sekin alkaa tuntua turhalta.

Tämä tosiaan vaikuttaa koulunkäyntiini aivan liikaa. Aloitin keskustelukäynnit samojen hoitajien luona reilu viikko sitten ja heidän kanssaan sovittiin, että juon vain viikonloppuna. Tämä oli helppoa viime viikolla, kun olin kipeänä. Tällä viikolla asia olikin toinen. Kävin maanantaina koulussa ja sen jälkeen menin keskusteluun. Sieltä kantabaariini kahville ja siitä se sitten lähti. Tämän viikon ilmeisesti istun taas kotona. En vaan jaksa lähteä kouluun. Enkä edes uskalla. Pelkään sitä, että opettajani alkavat valittaa minulle, vaikka he tietävätkin tilanteestani.

Hoitajani ehdotti minulle lääkitystä, univaikeuksiin ainakin. Niitä vaan ei ole vielä toistaiseksi ollut, päinvastoin. Jos saisin valita, en muuta tekisikään kun nukkuisi. Voisinko saada jostain jonkinlaisen energiapillerin, minkä avulla jaksaisin käydä koulussa, siivota ja huolehtia kissojeni lisäksi myös itsestäni? Tällä hetkellä tuntuu, että olen ihan järjettömän yksin. Ei minulla ole ystäviä, joille voisin soittaa keskellä yötä kun ahdistaa. Ystäviä siis toki on, mutta he eivät osaa suhtautua tähän oikein tai sitten heillä on itsellään ongelmia eivätkä he jaksa kuunnella minua. Kuten en minäkään heitä. Vanhempieni kanssa en ole enää tekemisissä, enkä halua huolestuttaa mummiani tai tätiäni. En siis enää todellakaan tiedä mistä löytäisin ratkaisun. Puhuminen ei enää auta, kun kuulen vaan samat asiat ja neuvot aina uudestaan ja uudestaan.

Tämän 20-vuotiaan silmiin tämä teksti vaikuttaa niin säälittävältä ja lapselliselta. Nyt en vain osaa kertoa asiaani fiksusti. Lisäksi varmaan miljoona pientä pointtia jäi sanomatta, mutta en nyt jaksa enää tarkistella kirjoitustani. Minun oli vain päästävä purkamaan oloani, vaikka tuskin tämäkään tuo kovin suurta helpotusta. Tietäisinpä vaan mistä tämä kaikki johtuu ja miten tästä olosta pääsee eroon. .___.