Ahdistuneisuus koulusta
Olen lukion toisella luokalla ja en odota mitään muuta enempää kuin sitä, että pääsen pois tuosta koulusta. Vanhojen tanssitkin olivat juuri ja ei niistäkään juuri iloa irronnut, eikä päivä mikään kummoinen ollut kun tanssin tyttöparina. Mulla olis ollut yksi kakskymppinen tuttu poika, joka on tosi komea ja jota olisin voinut pyytää muuten, mutta ei hänkään olisi varmaan suostunut, mm. välimatkan takia. Olisi vaan kerrankin ollut kiva tuntea olonsa hyväksi ja olla ylpeä. Monet olis varmasti ajatellut että ”mistä toi oikein on ton kundin löytäny parikseen”. Sillä kukaan ei varmasti olisi uskonut sitä minusta.
Tuo nyt meni vähän ohi asian tuo ylempi. Musta tuntuu että olen vain äärimmäisen kyllästynyt kouluuni ja koulun käyntii. Olin samassa koulussa ylä-asteen, ja ysi-luokan yhteishaun aikaan olin varma etten jää samaan rakennukseen lukioon. Silti laitoin ykkösvaihtoehdoksi nykyisen kouluni ja puntaroin pitkään sen koulun ja kakkosvaihtoehdon väliltä. Se toinen koulu olisi ollut urheilupainotteinen lukio ja olisin keskiarvoni puolesta päässyt sinne helposti. Nyt kaduttaa enemmän kuin mikään se, etten laittanut sitä ykkösvaihtoehdoksi.
Heti kun lukio alkoi ajattelin, että haluankin sinne urheilulukioon. Kävin sykysllä rehtorin haastattelussakin. Hän ei tosin ollut mielissään kun en ilmestynyt ensimmäiseen haastatteluun koska jänistin. Toisen haastattelun jälkeen olisin päässyt lukioon. Jänistin taas ja eteen nousi kynnys että ”enhän mä tunne sieltä ketään”. Olisi pitänyt laittaa lukio ykköseksi ja olisin aloittanut samana päivänä kuin muutkin. Kesken kouluvuotta tuleminen pelotti. Koulun vaihto pyöri mielessäni koko vuoden. Ajattelin että ensi vuonna sitten. Mutta kun lukion toinen vuosi koitti, niin kynnys oli vielä isompi ja ajattelin että onko siinä mitään järkeä. Pitkälle syksyyn ajattelin sitä koulunvaihtoa. Vanhojentanssiharjoitusten alettua tajusin että on todellakin liian myöhäistä.
Nykyään olen ahdistunut koulusta niin paljon ettei mitään rajaa. Välillä tekisi mieli jättää lukio kesken, mutta se olisi hukkaan heittämistä. Saattaisin myös katua sitä.
Inhoan koko koulurakennusta, inhoan niitä luokkia, inhoan tiettyjä opettajia, tiettyjä aineita. Ahdistun kurssivalinnoista: joitain aineita on pakko ottaa että kurssit täyttyvät ja en tiedä mitä haluan ottaa jne. Stressaan myös viimeisen vuoden kurssimääriä jolloin muilla on varmasti vähän kursseja ja paljon ”vapaata” ja mulle jää vikalle vuodelle paljon kursseja kun oon karsinut niitä pois nyt toisena vuonna. Lisäks mulla on se etten kuulu tuolla porukkaan. Tuntuu että kaikki tuntee toisensa ja sitten on ne ”epäsuositut” jos tolleen nyt sanoo. Mä en kuulu kumpaankaan, tuntuu et oon vaa sellanen hissukka. On mulla mun ”paras” kaveri tuolla mut siinä se. En tiiä olisko mulla sen parempi tilanne siellä urheilulukiossakaan. Tuntuu että mua ei ahdistais niin paljon jos olisin siellä.
Oho tästä tuli vähän pitkä.. Haluisin kuulla että onko muilla samanlaisia tuntemuksia tai kokemuksia tai mitä vaan?
Moi Lindsay
Olen sinäänsä hieman samassa tilanteessa koulun ja kavereideni suhteen. Tuntui kuin olisin lukenut omia sanojani kun luin kirjoittamaasi.
9.luokalla harkitsin vakavissani artesaaniksi opiskelemista. Tarkoitukseni olisi ollut tehdä kaksoistutkinto. Kyseinen suunnitelma olisi vaatinut muuttamisen kotoa,joten en uskaltanut. Lisäksi pelkäsin,etten löydä uusia kavereita uudella paikkakunnalla. En lisäksi uskaltanut tehdä melko ratkaisevaa päätöstä ammatinvalinnan suhteen. Valisin turvallisen lukion, lähiseutuni lukion. Onhan täällä entisiä tuttujani ja turvallinen työympäristö.
Nyt abina ja viimeistä vuotta käyvänä lukiolaisena olen katunut valtavasti etten lähtenyt ammattikouluun. Lukio ei ole tuntunut näin yo-kirjoitusten ja muidenkaan asioiden suhteen omalta jutulta. En ole saannut sitä mitä haen.
Kaverit ovat lähteneet. Olen nimittäin ollut eräällä tavalla masentunut koko lukion aikana. Lisäksi kun olen ollut joidenkin luokkalaiseni kanssa samalla luokalla 12 vuotta, se raastaa hieman jo hermoja. En uskalla olla huonoissa välissä kenenkään kanssa. En uskalla tuoda ulos pahaa oloani sillä olen lukion ajan pelännyt kavereiden hylkäämistä. Pienessä lukiossa on sinäänsä tultava toimeen edes jotenkin luokkalaisteni kanssa sillä meitä on vain yksi luokka lukiossamme.
Kaverini on melkoisia idiootteja,mutta haluan silti pitää jonkulaiset välit heidän kanssaan. Sillä jos olen heidän kanssaan riidoissa,se tarkoittaa että olen huonoissa väleissä muidenkin luokkalaisteni kanssa. Nimittäin suurin osa luokkalaisistani on kavereideni puolella. Syy on aina minun oli asia mikä vain. Kuullostaa ehkä epäreilulta.Sitä se on mutta minun on täytynyt vain taipua heidän idioottimaisuuteen.
Koululla kaverini ovat siis täydellisiä idiootteja. Ainakaan heidän kanssaan en tule toimeen kuin teeskentelemällä. Vapaa-ajalla en omista paljoakaan kavereita ja ystäviä. Minulla on poikaystävä,joka asuu noin 100km päässä. Emme siis näe kuin viikonloppuisin.Hän onkin huonoina hetkinä henkireikäni. Muita ystäviä minulla ei ole montaa. Pystyn laskemaan ystäväni yhden käden sormien avulla. Lisäksi nämä ystävät asuvat muualla,ei samalla paikkakunnalla. Tämä onkin vaikea juttu sillä tuntuu kuin minulla ei silti ole tietynlaista tärkeintä sosiaalistatukea lohduttamassa ja mahdollisesti tukemassa päätöksiäni. Sellaista siis joka auttaa tälläisinä masentuneina hetkinä. Poikaystäväni ei kaikkea pysty kumminkaan ymmärtämään.:'(
Kun olen menettänyt jotkut tärkeimmistä ystävistäni on vaikeaa löytää uusia. Minulla on hirmu vaikea luottaa ihmisiin. Monet tuntuvat luottavan minuun. Olenkin luotettava sillä eihän minulla ole paljoakaan ystäviä ja kiinnostusta kertoa asioita eteenpäin. VAikka monet luottavat minuun,en pysty luottamaan heihin!
Et ole siis ainut. Itse kun olen melko samassa tilanteessa eli että keskeytänkö lukion.Tässä vaiheessa minulla ei ole valinnanvaraa. Itselläni on olut ainakin eräänlaisena asenteena päättää se minkä olen aloittanutkin.Tässä tapauksessa en halua keskeyttää lukiota sillä luulen sen laskevan kynnystäni keskeyttää muitakin ihan arkipäivän asioita. Olen päättänyt taistella vaikka se tuntuu todella vaikealta. Kunhan ylioppilaaksi pääsen ja lakin saan. se on tällähetkellä yksi hailee että millaisin arvosanoin kunhan vain todistukset saan enkä luovuta.
En tiedä sinusta mutta itseäni ainakin helpottaa kirjoittaminen. Kun kerron asioista kirjoittaen sinulle ja muille, pystyy katsomaan asioita toisesta perspektiivistä. Mustaa valkoisella niin kuin sanotaan. On helpottavaa kuulla että on muitakin joilla on ahdistusta tästä koulumaailmasta.
Olen korvana(tässä tapauksessa silmänä) jos joku muukin haluaa kertoa ahdistuksistaan.
Pystyn samaistumaan teidän molempien viesteihin, hyvinkin paljon. Käyn lukion toista vuotta samassa koulussa josa kävin yläasteen. Kouluun raahautuminen käy työstä nykyään. En ole siellä siksi että haluaisin opiskella, vaan siksi että on pakko. Tämä kuitenkin tuntuu vähän oudolta koska vanhempani eivät pakottaneet minua lukioon. Oikeastaan menin lukioon siksi, etten yhdeksännellä tiennyt yhtään mihin haluaisin jatkaa.
Loma on nyt loppu, ja olen kotona vielä tämän päivän vatsavaivojen takia. Lomakin kului taas melkeinpä siinä kun kauhistelin lomapäivien katoamista taivaan tuuliin ja sitä kuinka kouluun paluu taas läheni. Koulussa ollessani odotan vain sitä kun pääsen kotiin. Sama oppitunnin alkaessa, odotan sen loppumista.
Olen ihmeen hyvinkin pärjännyt motivaationi ja masentuneisuuteni nähden, mutta kyllä usein tekee tiukkaa. Varsinkin kotona tehtävät hommat ovat jotain niin karsea... Yleensä jätän kaiken viime tinkaan ja sitten panikoin kun en meinaa saada mitään valmiiksi.
Mutta kyllä se koulussa olo on kamalinta. Minäkin olen niin kyllästynyt niihin samoihin pärstöihin, tunteihin yms. mitä siellä aina saa kohdata. Tunnen kuuluvani myös niihin ns. hylkiöihin, jotka eivät kuulu porukkaan. Onneksi on yksi ystävä siellä, muita ei voi oikeastaan kutsua edes kavereiksi. Olisin varmaan jättänyt lukion kesken ajat sitten jos ystäväni ei olisi siellä. Välillä pelkään että hän jättää lukion kesken koska hänelläkään ei lukio luista. Ja hän puhuu siitä yhtenään. Sitten olisin yksinäni siinä hirveässä rakennuksessa... 😞
Minä olen kärsinyt ahdistuksesta ja masentuneisuudesta kahdeksannelta lähtien, mutta lukion alettua se on sen kun kasvanut. Stressin olen huomannut saavan minut todella huonoon kuntoon henkisellä tasolla. Lukioaikanani kamalin vaihe oli n. vuosi sitten, jolloin olin pari kuukautta elämäni huonoimmassa kunnossa. Muistan olleeni todella väsynyt ja masentunut.
Nyt odotan että pääsen pois täältä. Lukion olen päättänyt käydä loppuun vaikka se ei tunnu hyvältä. Toinen vuosi on raskain (ainakin minulla) lukujärjestyksensä puolesta, joten ehkä tämä kohta helpottaa. Kirjoituksia kylläkin pelkään jo nyt ja odotan kauhulla miten selviydyn niistä. Mutta se on sitten sen ajan huoli.
Jaksamista teille molemmille, yritetään yhdessä sinnitellä. 🙂
Moi , kiva että vstasitte 🙂 Kiitos! Teiänki tekstit kuulosti ihan mun sanoilta.
Onneks sulla on fille jo viimenen vuosi menossa, pääset 3kk päästä koulusta pois 🙂 Ja onneks sulla on poikaystävä tukemassa 🙂 Mullakaa ei oikein oo kavereita vapaa-ajalla ja se on aika rasittavaa. Yks "paras kaveri" ollu ala-asteelta ja on nyt samassa lukiossa mut mä oon alkanu kyllästyy siihenki. Huomaan siitä asioita jotka mua ärsyttää. Ei meidän ystävyys oo ees oikeeta ystävyyttä. Uskon hyvin että vanhat naamat alkaa kyllästyttämään, mua kyllästyttää jo se että oon ollu jo kohta 5 vuotta samassa koulussa. Ylä-asteelaisia tuttujakin siis on. Mua niin rasittaa ku oon kyllästynyt tähän kaupunkiin jossa opiskelen (en siis asu kaupungissa). Kadehdin irc-galleriasta kauniita tyttöjä jotka asuvat pääkaupunkiseudulla ja joilla on paljon kavereita. Mäkin haluaisin asua jossai Helsingin seudulla, oon niin kyllästynyt tähän paikkaan..
Jude, musta tuntuu ihan samalta ku susta! Muakaan ei pakotettu lukioon mut se oli tavallaan itsestäänselvä ratkaisu kun en tiennyt minne muualle menisin. Ja helpointa oli jäädä samaan ja tuttuun kouluun ja kadun sitä eniten elämässäni. Olisi ollut ihan yhtä helppoa mennä toiseen kouluun jossa olis ollut ihan erilaista porukkaa.
Munkin lomat kuluu aina siinä et mietin vaa et kohta alkaa taas koulu. Nyt mua pelottaa ihan sikana ku kesäloma alkaa ja sit mietin vaa et koulu lähestyy. Viime heinäkuussa sain hirveän ahdistuksen ku ajattelin vaa koulua ja että "enää kuukaus" lomaa. Viime syksynä kouluun palaaminen oli kamalinta ikinä! Nyt pelkään sitä samaa kamalaa tunnetta. Ja just koulu on mullekkin pakkopullaa ja ootan vaa et tunnit loppuu ja pääsee kotii. Mä en kuulu tonne kouluu ollenkaa. Lisäks tuntuu et yks tyttöki joka istuu mun vieressä yhellä tunnilla nii välttelee aina mun vieressä istumista, menee aina jonku toisen vieree jos pääsee, vaik meil on istumajärjestys. Mietin et onks mus joku vika..Mä en oo kauheen puhelias ja oon ihan erilainen koulussa ku muuten.
Tänääki sain kamalan stressin kurssivalinnoista ku en tiiä mitä valitsen jne jne. Kamala stressi niistäki. Muilla on vikana vuonna vähän kursseja ja mulla tulee paljon. Ärsyttää ku toi mun "paras kaveri" puhuu et sillä on jo kurssimäärät täytetty melkee kokonaa jo NYT! Se on saanu sellasia ylimääräsiä kursseja edellisestä koulusta jne. Käy niin ärsyttämää ku se puhuu siitä.
Moi lindsay! 🙂
Tää on aivan uskomatonta, mutta mullakin iski samanlainen ahdistus juuri viime heinäkuussa! 😋 Olin tehnyt koko kesäkuun ja vähän ylikin töitä, ja kun viimein pääsin rentoutumaan, aloin jo murehtia kouluun paluuta.... 🙄 Minulle kouluun paluu ei oikeastaan ollut hirveätä (vaikka en siitä yhtään pitänyt), koska en jotenkin edes tajunnut että koulu todella alkoi taas. Onneksi vuosi on loppujen lopuksi mennyt nopeasti, mutta kylläkin lähinnä siksi että kaikkien kouluhommien takia aika juoksee hirveää vauhtia...
Mun ainoa tukipylväs tuossa koulussani on ystäväni, ja kuten aikaisemmin sanoin, en kestäisi koko hirveyttä ilman häntä... Onhan siellä muutama muukin "hylkiö", jotka ovat loppujen lopuksi ihan kivojakin (?), mutta en osaa olla oma itseni heidän seurassaan. Loput vuosikurssilaisista ovatkin sitten ikävämpiä... Ainakin pojat. Vuosikurssimme pojat ovat niin naurettavan lapsellisia ettei edes rajaa! 🙄 Hokevat kaikkea tyhmää, heittävät toisiaan kuminpaloilla, puhuttelevat opettajia selän takana törkeästi (esim. pari tyyppiä haukkuivat enkun opettajaa h*oraksi siksi että opettaja valitti jatkuvista myöhästyleistä, mikä oli ihan aiheellista...) jne. Mutta mikä pahinta, näillä tyypeillä (joita tuntuu olevan yllättävän paljon) on tapana huomautella virheistä ja "hassuista" sanavalinnoista kun muut oppilat vastaavat kysymykseen tai puhuvat.
Kaikkein pahimpia ovat esitelmät. Minulla oli juuri tällä viikolla engalnninkielinen esitelmä (eikä saa edes luntata lapuista... 😯🗯️ onneksi se on ohi!) ja olipa kivaa, kun tuntui että kun yritti jotain puhua saa osakseen vaan dissaavia katseita, ainakin niiltä jotka pitävät minua jotenkin rasittavana reppanana. Sellainen tunne minulla usein onkin, että muut inhoavat minua, ainakin jätkät... Tytöt eivät niinkään (no, ehkä ne sitten puhuvat selän takana), mutta monet pojista ovat sellaisia, että kun pitää vaikka jotain jutella esim. ryhmätyötä tehdestä, saa osakseen vaan töykeää puhuttelua tai sitten ilmeen: "Et sä ole sen arvoinen että mä sanoisin sulle mitään."
No, tämä sepostukseni ei oikeastaan liity kouluahdistukseen, mutta toisaalta tuo vaikuttaa hyvin paljon siihen miksen viihdy koulussa. On aika ikävää olla oppitunneilla kun saa miettiä "mitäköhän pahaa noikin musta miettii". Yritän olla välittämättä mutta se on vaikeaa, varsinkin kun olen joskus saanut kuulla niitä ajatuksia ääneenkin, vielä vitsin muodossa. ☹️ Joskus tuleekin sellainen olo että olen muiden silmissä pelkkä vitsi... ☹️
Mutta kertokaa muutkin kokemuksianne tästä (jos vaan viitsitte 🙂); miten paljon vuosikurssin ilmapiiri vaikuttaa kouluviihtyvyyteenne, ja saako jokin tietty porukka tmv. teidät erityisen ahdistuneeksi?
Minullakin on päänsärkyä kurssien kanssa, lindsay, ikävää että sinullakin on. Minulla kyllä on kurssit jakautuneena aika tasaisesti, mutta ne riittävät juuri ja juuri ja pelkään että joku kurssi ei jostain syystä toteudukaan ensi vuonna, ja sitten jään kuin nalli kalliolle yhden puuttuvan kurssin kanssa. Minun paras kaverini ei onneksi ole tuollainen kuin kuvailemasi tyttö, mutta eräs tuollainen tapaus kylläkin vuosikurssillamme on, joka on "kaveri", en kylläkään liiemmin pidä hänestä... 😀 Mutta hän kuitenkin ainaa laskee kurssejaan ja rehvastelee kuinka paljon hänellä niitä on, ja kyllä alkaa aina rasittaa. 🙄 Niin kuin sillä olisi mitään merkitystä kuinka monta ylimääräistä kurssia on käynyt.
Jude, tosi ikävää että teillä on tuollainen ilmapiiri ja muut kattoo nenäänsä pitkin ja halveksuu. Toi on tosi inhottavaa! Ei kellää oo oikeus käyttäytyä noin sua kohtaan! Ärsyttää ku on noita ihmisiä jotka luulee olevansa parempia jne.
Meidän koulussa/luokalla on sillee ihan hyvä ilmapiiri mutta kyllä sitä vastakkainasattelua onkin. Nään että on sellaisia ihmisiä jotka kaikki tuntee toisensa ja on kavereita keskenään. Suositut ei oo sopiva sana tähän mut joo. Sitten on pienempi porukka sellasia ns. hylkiöitä tai vähän sellasia eriliaisia jotka ei kuulu tohon ensimmäiseen porukkaan. Mä en itse kuulu oikein kumpaankaan. Koulun käytävillä ku ootan tunnin alkua niin oon aina yksin ja katon ku ympärillä kaikki on kaveriporukoissa jne. Mulle tuli kerran paha mieli ku yhdellä tunnilla yks tyttö, vaikka Liisa, tuli istumaan mun viereen (sellanen jota katon ehkä vähän ylöspäin) ja sitte ku tunti loppu, nii sen Liisan kaveri tuli kysymään siltä että "kuka sun vieressä istuu?" nii se Liisa sano mun nimen sillee oudon kuulosesti ja olin huomaavinani sellasen ilmeen sen naamalla. Tulin just Liisan takaa ku kuulin sen ja juoksin vessaan itkemään. Mulle tuli sellanen olo että oon outo. Ku yritin jutella siinä tunnilla jotai Liisalle nii kuulostin ihan oudolta ku olin hermostunut ja kurkku alko kuivuu ja mainitsin siitä jotakin että "nyt meni ääni". Kuulostin ihan tyhmältä.
Ja yhellä tunnilla istun ryhmässä kolmen muun tytön kanssa jotka on keskenään kavereita ja näitä ns. suositumpia. Sitte ku ne juttelee koko ajan siinä ryhmässä keskenää nii mä en sano mitään, koska en keksi mitään sanottavaa. Joskus sanon siihen väliin jotain pientä lyhyesti, eikä sillä olis oikeestaan mitää väliä. Ku jotai sanon nii tuntuu et siihen ei oikee kiinnitetä huomioo. Tai en tiiä. Mä en osa jutella niille sillee normaalisti ja osallistuu keskusteluun.
Kursseihin sain nyt varmistuksen ja kaiken pitäisi olla kunnossa. Kursseja on se min. 75 ja vikalle vuodelle tulee ihan sopivasti kursseja. Toivon että se nyt onnistuu ettei mitään yllätyksiä tuu.
Mietin vieläkin koulun vaihtoa ja yritän sitä ajattelemalla tavallaan piristää itseäni. Mietin että olisi ihanaa olla kolmas vuosi muualla ja uskon että jaksaisin paremmin. Tiedän etten kuitenkaan vaihda koulua eikä siinä sillee olisi mitään järkeä. Oon vaa elätelly tota ajatusta ykkösvuodesta lähtien. En kuitenkaan ikinä tee sille mitään. Mua ärsyttää ku ysi luokalla on sellasia tyttöjä joita tavallaan myös "katson ylöspäin" ja oon varma et ne ei jää tähän lukioon ja ne pääsee muualle ja menee siihenki lukioon, jonne mä haluisin. Haluaisin tietää minne kouluun ne on menossa ja mietin sitä koko ajan.
Koulu on kyllä meikäläisenkin suurin ahdistaja tällä hetkellä. Olen siis yhdeksännellä luokalla, jatko-opiskeluvalinnat ovat käsillä ja ahdistaa ihan hemmetisti. Toisaalta haluaisin lukioon, koska olen enemmän kiinnostunut akateemisista aloista kuin oman käden taitojen ammateista. Toisaalta myös ammattikoulu kiinnostaisi suuresti ja sopisi paljon paremmin opiskelumotivaationikin kannalta.
Vanhemmillani on suuret odotukset minusta ja tiedän itsekin olevani kyllin älykäs opiskelemaan yliopistolle saakka, mutta minulla ei ole pienintäkään motivaatiota lukemiseen tai pänttäämiseen. Kauhistuttaa ajatuskin yli tunnin lukemisesta, keskittymiskykyni kun sattuu olemaan lähinnä miinuksen puolella 😯🗯️ Sama asia pitää siis lukea moneen kertaan ennen kuin edes tajuan lauseen.
Olen kärsinyt masennuksesta parisen vuotta, eikä se todellakaan ole auttanut kouluintoani. Vihaan suurinta osaa kouluni oppilaista ja pelkään noloja tilanteita kuollakseni. Minun on muutenkin hyvin vaikea tulla toimeen oikeastaan kenenkään kanssa ☹️ Kouluympäristö oikeastaan masentaa minua entisestään, kun mietin muiden mahdollisuuksia ja näen heidän kasvoiltaan heidän olevan onnellisia, kun ei ole paineita koulunkäynnistä. Tiedä sitten, onko se onni valheellista, mutta itse en ole helpotusta koulunkäynnissä kokenut sen jälkeen kun siirryin yläasteelle.
Koulumme opettajat ovat myös yksi suuri syy koulun kauheuteen kohdallani. Tiedän, että suurin osa siitä järjettömästä kiukusta osaa opettajia kohtaan johtuu minusta itsestäni, mutta en kykene asiaan vaikuttamaankaan. Minulla on kai ongelmia auktoriteettejen kanssa, myöskin tiukkapipoiset opettajat ärsyttävät minut raivon partaalle 😠
Hieman taisi tulla sekava teksti, mutta en kyllä tässä mielentilassa parempaankaan pysty.