Olen miettinyt tätä pitkän aikaa, siis pitkän tovin jo.. 😑❓

Tätä on jatkunut melkein seiskaluokalta asti, en uskalla puhua ihmisille. Tietyn tyyppisen/näköiset ihmiset jo pelottaa minua. Nämä ovat luultavasti menneisyyden jälkiä koulukiusaamisesta?
Olen aina ollut hiljainen vieraiden ihmisten seurassa, mutta se että alan pelkäämään niitä tai hermostun todellakin PALJON uusissa tilanteissa joihin en ole ennen törmännyt.Pääsykokeet muunmuassa oli yhtä tuskaa, hermoilin koko ajan kädet hikoilivat ja arastelin ihmisten mennessä ohi. Yritin piilotella mahdollisimman etäällä toisista ja räpläsin kännykkääni. Lopulta soitin kaverilleni, juttelin hänelle niin kau’an kuin vain voin ja sitten jatkoin hermoamistani.

Olin aina ollut vähäkaverinen myös, mutta nykyään en edes käy ulkona. Lasken koulussakin tunteja siihen että milloin koulu loppuu, usein käy ajatuksessa että lähtisin, mutta omatunto ei onneksi salli mennä niin pitkälle.
Heti koulun jälkeen pystyy juuri ja juuri käymään kaupassa ruoka ostoksilla, mutta sitten yleensä nokka suuntaa kohti kämppää. Enkä yleensä uskaltaudu ulos kun vasta seuraavana aamuna kun on pakko mennä kouluun. 😭
Illalla tulee myös katsottua kelloa enään kolmetuntia että herätyskello soi ja täytyy mönkiä kouluun. Keskimäärin nukun yössä 3-4 tuntia, ja tietysti koulussa väsyttää.

Alakaan ei tunnu enään omalta, en keskity opettajan puheisiin, puuhastelen vain omiani jotain miellyttävää jotta aika kuluisi ripeämmin. ( ja tuijottelen sitä kelloa.)
En lue kokeisiin vaikka olen yrittänyt ( ainakin ). Lukemiset jäävät yleensä pikaisiin kertauksiin.

Ruokahalukin kyllä on hävinnyt, mutta sekin johtunee siitä että muutin 200 km päähän kaikista tutuistani koulunperässä.
Paino on laskenut hurjaa vauhtia, koska ruokavalio 16 vuotiaalla yksin asujalla ei välttämättä ole mitään monipuolista, vai olenko vain niin laiska etten jaksa tehdä ruokaa?

Toivottavasti tämä menee ohi.