Hei  Andromeia, huomasin että tähän keskustelun aloitukseen ei ole tullut yhtään  jatkokeskustelua.  Et varmastikaan ole yksin huolesi kanssa, nimittäin usein on niin, että muistisairaus muuttaa sairastuneen käsitystä itsestä. Taitojen heikentyminen, oman osaamattomuuden huomaaminen ja avuntarpeen lisääntyminen hermostuttavat ja tekevät olon epävarmaksi. Epävarmuus näkyy monesti ulospäin mustasukkaisena käytöksenä eli on hyvin tyypillinen oire muistisairaudessa. Tuntuu, että oma puoliso ei enää välitä ja herää epäily uusista kumppaneista. Todenpohjaa mustasukkaisuudella ei ole ja koska taustalla on oma epävarmuus, ei vakuuttelut uskollisuudesta useinkaan auta hälventämään epäluuloisuutta. Ajan kanssa mustasukkaisuus yleensä helpottuu, mutta eihän se aina lohduta, kun ei tiedä milloin se "ajan kanssa" on konkreettisesti. 

Mustasukkaisuus on läheiselle/läheisille raskasta. Saattaa auttaa, kun ymmärtää sen johtuvan sairauden tuomista muutoksista. Vastaan inttämistä tehokkaampaa on lohduttaa ja kannustaa muistisairasta. Vaikkapa sanomalla "Sinä olet minulle tärkeä" tai muuta sellaista. Eihän se toki väsyneenä ole helppoa jaksaa keskustella rakentavasti. Omaisellakin on oikeus välillä kiukustua! Suuttumisen jälkeen kannattaa selittää muistisairaalle ihmiselle suuttumisen syy. Sillä vähennetään väärinymmärrysten riskiä. 

Jos tilanne äityy pahaksi ja äitisi voimavarat ovat vähissä, kannattaa miettiä erilaisia vaihtoehtoja. Onko omaishoitajuutta haettu ja onko siihen liittyviä vapaapäiviä mahdollista pitää? Muistisairaudessa fyysinen kunto säilyy usein melko hyvin, mutta silti tarve vuorohoidolle voi nousta esiin läheisen jaksamisen kannalta. Löytyisikö isälle omaa vertaistoimintaa? Löytyisikö äidille paikkaa, jossa puhua tilanteesta joko ammattilaisen tai vertaisten kanssa? Muistiliiton Vertaislinja (puhelinpalvelu) voisi olla hyvä paikka aloittaa. Mielen hyvinvoinnista huolehtiminen ja itselle merkityksellisten asioiden tekeminen on tärkeää. Kannattaa miettiä mitkä asiat ovat itselle voimaannuttavia ja tehdä niitä mahdollisimman paljon. 

Tähän vastaukseen on vinkkejä antanut seksuaalineuvoja Maaret Meriläinen.

Hei,

Ikävä kuulla tilanteestasi! Meillä oli sama juttu, ja tätä vaihetta (jos se on vaihe) on kestänyt ainakin kaksi vuotta. Lopulta tilanne kärjistyi varsin pahaksi ja johti siihen, että vanhempien ei ollut turvallista asua yhdessä. Kannattaa ottaa matalalla kynnyksellä yhteyttä vaikkapa päivystykseen, jos tilanne yhtään kärjistyy eikä jää pelkäksi puheeksi. Muistisairaus voi aiheuttaa myös aggressiivisuutta, mikä yhdistettynä mustasukkaisuuteen voi olla huono asia. Omaishoitajaksi ei ehkä kannata alkaa, en tiedä miten muutama vapaapäivä auttaisi.

Meillä oli aiemmin tällainen tilanne, joka kärjistyi reilu vuosi sitten todella pahasti.

Isän muistisairaus oireili pitkään vain suurimmilta osin pahana mustasukkaisuutena sekä vainoharhaisuutena rahasta ja omaisuudesta. Mutta huoli tuossa tilanteessa on valtava ja tuntee itsensä monesti niin avuttomaksi. Vaikka meillä isä kävi usein äitiin käsiksi, pahin tilanne tuli, kun kävi mun kimppuun, jonka seurauksena sitten ambulanssilla poliisien saattelemana sairaalaan. Ja ikävä kyllä puolisot uskovat ettei toinen tee mitään, mutta se ei ole totta. Ja siinä vihan ja mustasukkaisuuden puuskassa ihminen saa hirveät voimat.

Mutta juuri nuo omaishoitajan tuet auttaisivat varmasti. Myös kotihoidosta voi yrittää saada apua. Saisi edes hengähdystaukoja arjesta päivittäin. Tärkeää on olla äidin tukena ja kannustaa siihen, että puoliso voi muuttaa hoitokotiin.