Hei!

Isoäidilläni on todettu 2019 Alzheimerin-tauti vaikeassa vaiheessa, itse sain tiedon asiasta vasta alkuvuodesta viime vuonna. Ymmärrän tietenkin että tieto on äidilleni raskas koska onhan isoäitini hänen äitinsä kuitenkin,mutta samalla kuitenkin olisi ollut kiva saada tietää asiasta jo aiemmin. Sen jälkeen kuitenkin olen kokenut olevani hieman jopa tietämättäni äidilleni ns. emotionaalinen ämpäri johon äiti on kaatanut omia tunteitaan ja ajatuksiaan asiasta, tämä toki myös kuormittaa minua ja koen etten itsekkään oikein pysty käsittelemään asiaa juuri tästä syystä. En toki myöskään oikein osaa tai halua sitä sanoittaa äidille kuinka vaikeaa tämä koko asia on myös minulle.

Viime vuoden puolella olemme enemmän asiasta keskustelleet ja olemme miettineet milloin tämä sairaus isoäidilläni olisi alkanut. Päädyimme lopputulokseen että alku sysäys ns. on tullut jo 2013 ja onhan se myös pitkään varmasti kytenytkin. Jotenkin kaikki mitä äitini on kertonut esim. kerroista kun enoni on käynyt isoäitiäni katsomassa ovat olleet jotenkin lamaannuttavia tavallaan. Jotenkin myös on ollut rankkaa jo asian ajattelu siltä kannalta että miltä se on vaikka isoäidistäni tuntunut, onko oudot tapahtumat, tavat ja muutokset ahdistaneet tai pelottaneet häntä. Tietyllä tavalla asia on myös  todella raskas minulle käsitellä jo sen takia että olen todella empaattinen ihminen ja otan osakseni myös näitä muiden tunnetiloja jotka luovat lisää kuormitusta.

Viime vuoden kesällä kaikki jotenkin todentui enemmän ja älysi että aika isoäitini kanssa valuu kuin hiekka tiimalasissa. Viime vuonna kesällä kävimme katsomassa isoäitiäni, eikä hän meitä tietenkään tunnistanut ja oli kuin olisin samaan aikaan katsonut tuttua mutta myös vierasta ihmistä. Sillä hetkellä kun sieltä lähdimme tajusin että tästä alkaa ajanjakso joka tulee olemaan käytännössä yksi pitkä suruprosessi koska isoäitini on tietyllä tavalla enään kuori siitä mitä hän aiemmin oli. 

Samalla reissulla menimme siivoamaan äitini lapsuuden kotia ja se kun isäni tuli ”auttamaan” ja vitsaili jostain asioista tuntui jotenkin pahalta. Se talon siivoamine ja tavaroiden läpikäyminen myös oli todella kaihoisaa, kun näki kaikki ne tavarat samoilla paikoilla kun ne ovat aina olleet ja kaikki ne muistot niistä jouluista ja kesistä joita siellä vietin tulivat mieleen. Onhan se tavaroiden läpikäymine ja pois heittäminen on tietenkin omalla tavallaan hieman ennen aikaista mutta ymmärrän tietenkin senkin puolen, että eihän isoäitini siellä enään asu ja äitini sekä enoni ehkä haluavat hoitaa sen tavaroiden selvittämisen jo etukäteen, niin sitten kun isoäidistäni aika jättää se on heille helpompi. 

Koen vain sen tällä hetkellä jotenkin hankalaksi ottaa koko asian puheeksi esim. vain isoäidin tilanteen kysyminen tuntuu vaikealta koska äitini välttelee sitä ja monesti ei välttämättä itsekkään ole asiasta kysynyt enoltani. Tässä siis on kyse siitä että lähinnä äitini saa tietoja enoni kautta koska äitilläni ei ole autoa ja hän ei pääse isoäitiäni katsomaan niin usein, joten koska enoni käy siellä useammin ja on tietoisempi asioista niin äitini saa tiedon hänen kauttaan. Erään kerran kun yritin asiasta kysyä äitini vain sanoi, että kyllä enoni ilmottaisi jos olisi joku iso muutos tilanteessa tapahtunut.

En sitten tiedä eikö äitini ehkä osaa sisäistää tai tiedostaa sitä että asia voisi olla muillekkin rankka kuin vain hänelle ja enoilleni. Voi olla että minun pitäisi vain asiasta puhua äidilleni kunnolla tai hakeutua terapiaan että jaksaisin asiaa käsitellä. Tiedän myös että minun pitäisi asiaa käsitellä koska se iskee sitten nopeasti ja lujaa kun isoäitini ei täällä maan päällä enään olekkaan.

Ehkä siis haluaisin kuulla vinkkejä tai muiden kokemuksia siitä miten olette läheisen muistisairautta käsitelleet