Löytyykö jotain etäryhmää alzheimer-omaiselle?
Tarvitsen neuvoja monenlaiseen tilanteeseen lähinnä puhelimeen, sillä asun kaukana läheisestäni, jolle tunnun olevan enää ainoa joka jaksaa puhelimessa yrittää keskustella. Hoidan joitankin asioita muutenkin etänä. Kiroilu, raivominen, asiasta toiseen pomppiminen, unohtamiset ja siitä raivoaminen ja muiden syyttely mm. käy voimille, enkä haluaisi olla tyly, mutta en vaan jaksa aina.
Hei Ruth!
Hienoa, että olet kirjoittanut tänne. Todella hankala tilanne sinulla, kaikki myötätunto kanssasi. Eikä aina jaksakaan, eikä tarvitsekaan. Tätä minäkin opettelen, vaikka vaikeaa se on.
Minä olen ensimmäistä kertaa täällä ja kaipaan juuri samaan asiaan tukea. Äidilläni on Alzheimer eikä hän huoli mitään apua. Asun 250 km:n päässä eikä minulla ole autoa eli julkisilla kuljen edes takaisin. Puhelut katkeaa koko ajan, kun hän painele nappeja tai painaa luuria korvaa vasten ja usein myös virta loppuu. Aiemmin hänen puolisonsa oli iso tuki, mutta hän menehtyi loppiaisena.
Voimia sinulle, Sirkku-Ursula
- Muokattu moderaattoreiden toimesta 2 vuotta, 8 kuukautta sitten. Syy: -
Hei
On parempia päiviä, jolloin voi puhua suht normaalisti, vaikkakin hän ei aina enää kaikkea ymmärrä, esittää ymmärtävänsä, sitten on vainoharhaisia päiviä, jolloin hänelle kostetaan, jos puhuu jostain. Eniten koen, että ymmärtämättömyys ja muistamattomuus tekee elämästä hankalaa, mutta vielä ymmärtää sen verran, että piilottelee, salailee. Sairaudesta ei saa puhua ja hänen mielestään ei ole alzheimeria.
Kun ei ota apua vastaan, elämä tuntuu olevan jatkuvaa stressiä, kun ei yksin eikä puolison kanssa enää selviä. Olen koettanut puhua, että lisäisi elinvuosiakin, kun elämä olisi helpompaa, eikä isoa taloa olisi rasitteena ja saisi avun kotiin. Johtuuko vastahankaisuus sitten kyvyttömyydestä myöntää tosiasia lisättynä taas ymmärtämättömyydellä vai mistä on kyse, kun toisinaan ymmärtää ja juksaa selvästi ihan tarkoituksella ja toisinaan on aika hurlumhei?
Jossain vaiheessa tulee eteen laitoshoito, niin se on kaikilla lähipiirissä mennyt ja olisin suonut enemmän ellinaikaa kotona, mutta se tosiaan edellyttää tilanteen hyväksymistä ja avun vastaanottamista. Nyt on ollut paljon luopumisia, koska ilmeisesti tiedostaa, että tietyt asiat eivät enää suju, joten puolustelee, että kotona on niin mukavaa ja mihinkään ei kaipaa, vaikka samassa lauseessa valittaa yksinäisyyttä. Kotiin käpertyminen on mielestäni aika paha varmaan sairaudenkin kannalta ja se, että hän hokee muiden samanikäisten olevan ryppyisiä vanhuksia, mitä hän sellasten kanssa seurustelisi. Ylipäätään elämänaikainen negatiivisuus pahenee. Kiroilut ja huono käytös lisääntyy. Vaikka onkin sairautta, en silti jaksa tulla loukatuksi joka toisessa puhelussa. On yritettävä omaa mielenterveyttäkin suojella.
Koen, että tämä tauti on pitkät jäähyväiset, mikä aikanaan loppuu kun keho pettää hiljakseen haurastuneen ihmisen.
Voimia sinullekin Sirkku-U ja kaikille muille alzh. läheisille, omaisille.
Hei Ruth, mulla sama tilanne kuin sulla. Etänä 3500km päästä yritän asioita hoitaa. Äitini 83v sai juuri alkavan Alzheimer diagnoosin ja laastarilääkkeet. Varkaat hävisi mutta tilalle tuli ettei muista kotiansa. Joka päivää kysyy milloin pääsee kotia. Itkee yksinäisyyttä ja ei saa mitään tehtyä vaikka siihen pystyisi. Kotiapu 2krt/vrk ja syö jos saa ruokaa eteen. Masentunut? Lääkkeet syynä? En tiedä kauanko tätä jaksan. Terveisin Anu
Hei, hienoa, että löysin tämän keskustelupalstan. Sisareni on 73v., asuu yksin ja Alzheimer on todettu n.3v sitten. Apua ottaa sen verran, että lääkkeet jaetaan aamuisin. Ei siedä kotihoitoa, on näille yleensä huonotuulinen. Sairaudentuntoa ei ole itsellään. Ystävät/suku ovat hänet jättäneet aika lailla yksikaeen. Minä pidän yhteyttä satojen kilometrien takaa, vaikka alan olla työlääntynyt yhteydenpitoon. Sisar haukkuu ja syyttää minua milloin mitenkin ja milloin mistäkin syystä. Minua tympäisee lukea monta kertaa päivässä hänen aivan inhottavia viestejään ja etenkin nyt, kun hän alkoi haukkua myös tytärtäni, joka on ollut hänelle tärkeä.
Kysymys kuuluu, tiedättekö mitään keinoa, millä hänet saisi lopettamaan inhottavuuksien suoltamisen?
Hei Anu
Minä hoidin sisareni asioita etänä jonkin aikaa, mutta muistihoitajan ja kotihoidon avulla saatiin hänet lääkäriin ja sitä myöten yleinen edunvalvoja hoitamaan raha-asioita. Nyttemmin myös lääkkert hoitaa kotihoito aamuisin, muuta hän ei ota vastaan ja koko ajan hän on pahalla päällä kotihoidolle. Hän kun ei apua tarvitse. Ei siis sairaudentuntoa yhtään. Lääkkeenä jokin taudin etenimstä estävä lääke.
Minä olen kaikeli lähes ainoita, jotka häneen yhteyttä pitää. Välillä ei millään jaksaisi hänen viestejään, etenkään vastata niihin. Hänellä on harhakuvitelmia, missä minä olen tällä hetkellä se suurin roisto. Nyt hän alkoi haukkua tytärtäni ja siksi oikeastaan otin tänne yhteuttä. Tyttären haukkumista en siedä yhtään. Onko mitään keinoa, millä sen saisi loppumaan ja voisi jatkaa yhteydrnpitoa?
Hei
Tsemppiä kaikille. Kysymys: onko kukaan hakeutunut terapiaan jaksaakseen ja onko siitä ollut apua? Tuntuu että pitäisi olla sellainen terapeutti joka tietää jotain omakohtaisesti aiheesta. Kysyn koska voimavarat uupuvat ja koitan keksiä jotain keinoja jaksaa ja voida paremmin.
Hei kaikille, nyt kun äitini sai hoivapaikan niin hän itkee siellä yksinäisyyttä ja syyttää minua kun en ole siellä hänen kanssa niin kuin kaikkien muiden lapset tekevät. Näitä soittoja tulee melkein joka päivä. Nyt alkaa oll kovalla oma psyykkinen kestävyyteni, koska tämä tulee jatkumaan. En ole terapeutilla vielä käynnyt mutta kohta sen aika on. Olen yrittänyt etsiä itselleni asioita, jotka saavat minut voimaan hyvin. Sitä kautta olen saanut voimaa näihin jatkuviin puheluihin.
Hei AnuLiisa, tiesithän, että myös Vertaislinja tukipuhelimessa voit "tuulettaa" ajatuksia ja mahdollisesti saada hyödyttäviä vinkkejä.