Löytyykö jotain etäryhmää alzheimer-omaiselle?

Löytyykö jotain etäryhmää alzheimer-omaiselle?

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 16.01.2022 klo 21:31 kohteessa Muisti ja muistisairaudet
Käyttäjä kirjoittanut 16.01.2022 klo 21:31

Tarvitsen neuvoja monenlaiseen tilanteeseen lähinnä puhelimeen, sillä asun kaukana läheisestäni, jolle tunnun olevan enää ainoa joka jaksaa puhelimessa yrittää keskustella. Hoidan joitankin asioita muutenkin etänä. Kiroilu, raivominen, asiasta toiseen pomppiminen, unohtamiset ja siitä raivoaminen ja muiden syyttely mm. käy voimille, enkä haluaisi olla tyly, mutta en vaan jaksa aina.

Käyttäjä Sirkku-Ursula kirjoittanut 21.01.2022 klo 21:35

Hei Ruth!

Hienoa, että olet kirjoittanut tänne. Todella hankala tilanne sinulla, kaikki myötätunto kanssasi. Eikä aina jaksakaan, eikä tarvitsekaan. Tätä minäkin opettelen, vaikka vaikeaa se on.

Minä olen ensimmäistä kertaa täällä ja kaipaan juuri samaan asiaan tukea. Äidilläni on Alzheimer eikä hän huoli mitään apua. Asun 250 km:n päässä eikä minulla ole autoa eli julkisilla kuljen edes takaisin. Puhelut katkeaa koko ajan, kun hän painele nappeja tai painaa luuria korvaa vasten ja usein myös virta loppuu. Aiemmin hänen puolisonsa oli iso tuki, mutta hän menehtyi loppiaisena.

Voimia sinulle, Sirkku-Ursula

  • Muokattu moderaattoreiden toimesta 4 kuukautta sitten. Syy: -
Käyttäjä kirjoittanut 27.01.2022 klo 23:23

Hei

On parempia päiviä, jolloin voi puhua suht normaalisti, vaikkakin hän ei aina enää kaikkea ymmärrä, esittää ymmärtävänsä, sitten on vainoharhaisia päiviä, jolloin hänelle kostetaan, jos puhuu jostain. Eniten koen, että ymmärtämättömyys ja muistamattomuus tekee elämästä hankalaa, mutta vielä ymmärtää sen verran, että piilottelee, salailee. Sairaudesta ei saa puhua ja hänen mielestään ei ole alzheimeria.

Kun ei ota apua vastaan, elämä tuntuu olevan jatkuvaa stressiä, kun ei yksin eikä puolison kanssa enää selviä. Olen koettanut puhua, että lisäisi elinvuosiakin, kun elämä olisi helpompaa, eikä isoa taloa olisi rasitteena ja saisi avun kotiin. Johtuuko vastahankaisuus sitten kyvyttömyydestä myöntää tosiasia lisättynä taas ymmärtämättömyydellä vai mistä on kyse, kun toisinaan ymmärtää ja juksaa selvästi ihan tarkoituksella ja toisinaan on aika hurlumhei?

Jossain vaiheessa tulee eteen laitoshoito, niin se on kaikilla lähipiirissä mennyt ja olisin suonut enemmän ellinaikaa kotona, mutta se tosiaan edellyttää tilanteen hyväksymistä ja avun vastaanottamista. Nyt on ollut paljon luopumisia, koska ilmeisesti tiedostaa, että tietyt asiat eivät enää suju, joten puolustelee, että kotona on niin mukavaa ja mihinkään ei kaipaa, vaikka samassa lauseessa valittaa yksinäisyyttä. Kotiin käpertyminen on mielestäni aika paha varmaan sairaudenkin kannalta ja se, että hän  hokee muiden samanikäisten olevan ryppyisiä vanhuksia, mitä hän sellasten kanssa seurustelisi. Ylipäätään elämänaikainen negatiivisuus pahenee. Kiroilut ja huono käytös lisääntyy. Vaikka onkin sairautta, en silti jaksa tulla loukatuksi joka toisessa puhelussa. On yritettävä omaa mielenterveyttäkin suojella.

Koen, että tämä tauti on pitkät jäähyväiset, mikä aikanaan loppuu kun keho pettää hiljakseen haurastuneen ihmisen.

Voimia sinullekin Sirkku-U ja kaikille muille alzh. läheisille, omaisille.

Käyttäjä AnuLiisa kirjoittanut 10.03.2022 klo 21:28

Hei Ruth, mulla sama tilanne kuin sulla. Etänä 3500km päästä yritän asioita hoitaa. Äitini 83v sai juuri alkavan Alzheimer diagnoosin ja laastarilääkkeet. Varkaat hävisi mutta tilalle tuli ettei muista kotiansa. Joka päivää kysyy milloin pääsee kotia. Itkee yksinäisyyttä ja ei saa mitään tehtyä vaikka siihen pystyisi. Kotiapu 2krt/vrk ja syö jos saa ruokaa eteen. Masentunut? Lääkkeet syynä? En tiedä kauanko tätä jaksan. Terveisin Anu