Liian rankkaa elämäksi
En tahtoisi kestää enää päätäni kaikkine jatkuvine ajatusketjuineen ja niistä seuraaviin pelkotiloihin, epäluuloihin ja ahdistukseen. Minulla on sisäistä puhetta traumatisoitumisesta johtuen, dissosiatiivista oireilua. Olen psykoterapian keinoin saanut vahvistettua omaa aikuisen turvallista ja lohduttavaa sisäistä ääntäni, mutta tällähetkellä se on kadoksissa. Joka päivä taistelen sitä vastaan että lopettaisin elämän oman käden kautta. Se tuntuu pahalta, koska en itsekkään sitä pysty ymmärtämään, ulkoisesti kun kaikki on hyvin. Masennus se kai on mikä saa ajatukseni vinoutuneeksi ja minut lukkiutumaan melkein kokonaan kotiini. Päivät ja hetket ovat selviytymistä, taistelua oikeastaan tällä hetkellä ja samalla on tunne ettei kukaan ymmärrä eikä jaksa minua enää ja epäluuloinen sisäinen ääneni saa minut uskomaan että kaikki ovat minulle jotenkin vihaisia ja minuun väsyneitä ja olisi parempi kuin minua ei olisi, kukaan ei vaan sano sitä suoraan minulle.
Miten tätä elämää eletään? Kestetään? Selvitään? Nautitaan?
Voi, kun joku lukisi näitä. Tämä ettei jaksaisi elää sairautensa kanssa ja pelottaa, että sairastuttaa kaikki lähellä olevatkin, koskettaa liian monia. Mullakin on huoli läheisteni jaksamisesta seurata sivusta sairauttani. Äitini soittaa lähes päivittäin käyn keskimäärin kerran viikossa siellä kylässä. Keskustelen mieheni kanssa usein sairaudestani ja hänkin on varmasti kyllästynyt ainaiseen auttamiseen. Puhumattakaan lapsista (teinejä jo) jotka joutuvat elämään tasapainottoman äidin kanssa.
Ymmärrän sinua erittäin hyvin. Tunnen todellakin samanlaisia ajatuksia ja tunteita. Olen yrittänyt sanoa itselleni, että asiat eivät välttämättä ole niinkuin mieleni luulee niiden olevan, mutta välillä tunnetila on niin voimakas että järkeä on vaikea uskoa. Jotenkin pitäisi saada järki toimintaan mukaan.
Kerrohan, mitä psykoterapiassa sinulle sanottiin, kuinka siellä saatiin aikuisen turvallinen ja lohduttava ääni sinussa heräämään?
Toivottavasti nykyään olet saanut joitain ilon ja toivon pilkahduksia elämääsi! Olet arvokas ja ainutlaatuinen<3
Silloin, kun tuntuu, ettei jaksisi enää. On haettava apua, vaikka se turhalta tuntuukin sillä hetkellä ja sanoa siellä ammattilaisille, että nyt ei enää jaksa. Sekin jo helpottaa. Mulla on vaikeita vaiheita kymmenisenvuoden sairasteluni aikana ollut. Silloin pyydän hoitotaholta ja lääkäriltä apua, sekä kerron läheisilleni, että en voi hyvin, jolloin minua tuetaan ja autetaan. Älä jää yksin.