Kuolleiden äänet

Kuolleiden äänet

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 23.07.2017 klo 11:15 kohteessa Moniääniset
Käyttäjä kirjoittanut 23.07.2017 klo 11:15

Alustus
Tämäkään minusta ei ole mt-sairaus eikä kyllä hengellinen äänikään. Vaan mitä lie hörhöilyä sitten onkaan, kun välillä kuolleet läheiset tulevat puhumaan?

Biologinen ukkini on ollut minulle tärkein ihminen ja hän ilmestyy usein puhumaan ja neuvomaan miten asiat pitäisi tehdä. Koska olen paljon yksin, voin hänen kanssaan keskustella ääneenkin. Ja sitten lopettaa ja ukki häipyy taas pois pitkäksi aikaa. Ei ongelma.

Mutta itsemurhan tehnyt biologinen äitini on tullut nyt ääneksi ja hän vaan selittelee tekoansa. Annan hänen itsekseen selitellä enkä mitään vastaan ja, kun ääni sitten häipyy, niin jäljelle jää vain suuri vitutus.

Itseasiassa, kun nyt luen tekstini, niin taidan sitten olla enempi mielisairauteen kallistuva henkilö mitä luulenkaan.

Käyttäjä kirjoittanut 27.07.2017 klo 08:24

Luulin, että tänään 27. 7 päättyisi yksi ajanjakso ja voisin taas ns. aloittaa uuden parempi-mie-elämän. Alankin sen vasta ensi kuussa.

Tämä liittyy ääniin sillä tavalla, että keskustelen kuolleen ukkini kanssa entistä enemmän, kun pittää yrittää olla parempi ihminen. En koskaan kysy miksen kelpaa tämmöisenä, koska päätähtäimenä ei olle tämmöinen.

Käyttäjä Dissos kirjoittanut 10.08.2017 klo 14:37

HEi!
Minäkin kuulen kuolleita, eläneitä ( ja omia persoonia). Vaikein tähän liittyen minulle abortoitu vauva, joka jäi elämään mielessäni. 3 vuotta sitten aloin vähitellen tottua, että Armo löytyy minulle, vaikka tein teon. Harjoitin katumusta 6 tuntia vrk 14 vuotta. Nyt lapsi olisi jos olisi syntynyt täyttäisi tänä vuonna 22.

Epäilisin, että prossesoit läpi traumaasi, kuolemaa.

Käyttäjä kirjoittanut 11.08.2017 klo 08:17

En koe läheisteni kuolemaa enää traumana. Niistä on jo niin monia vuosia.
Ja, kun he ääninä tuossa häärivät elämässäni.... En osakaan sitä ilmaista mitä ovat. Koska ei tämä osasto tunnu ihan oikealta paikalta puhua hengellisistä äänistä.
Koska en usko taivaaseen vaikka olenkin uskovainen, mutta en siis usko, että kuoleman jälkeen mennään taivaaseen. Siksi kai kuolleet läheiseni roikkuvat mukanani maan päällä ääninä.

Toivottavasti en heitä kovin paljon loukkaa, jos kuitenkin ovat taivaassa.

Käyttäjä Irja_Moniääniset (Vapaaehtoinen) (Suomen Moniääniset ry) kirjoittanut 16.08.2017 klo 20:03

Kun olet alkanut ajatella, että olet mt-puolelle taipuvainen henkilö, kannattaisiko ottaa yhteyttä terapeuttiin ja keskustella hänen kanssaan äänistä ja nykyisestä voinnista. Monesti äänet myös "keskittyvät" selvittämättömiin asioihin, traumaatiset lähtökohdat usein alkusyy, kuten esim. rakkaan, läheisen ihmisen kuolema yllättäen.

Tuntuu, että äänet korvaavat henkilöä, joka nyt puuttuu ja hänen elämästä poistuminen voi olla vaikeasti hyväksyttävää, vuosia kestävä prosessi. Puhuminen mt-alan asintuntujalle tuo pitkässä juoksussa apua, lohdutusta ja parantaa olotilaa. Mieti edes asiaa avunsaannin kannalta.🙂👍

Käyttäjä kirjoittanut 16.08.2017 klo 20:38

Kävin läheisteni kuoleman jälkeen viisi-kuusi vuotta terapiassa. Luulen, että siinä ajassa mulle olisi jo keksitty antaa joku mt-diagnoosi mutta ei ole annettu.
Mulla on vaan tapana sanoa, että olenpa hullu tai mielenvikainen, kun luen omia kirjoituksiani ennen lähetttämistä.
Kuten monilla on tapana sanoa, että saan kohta sydänkohtauksen vaikka on ihan terve sydän.

Me taidamme vaan pyöriä ympyrää, sinä ymmärrät mt-äänet etkä muita ääniä.

Käyttäjä Irja_Moniääniset (Vapaaehtoinen) (Suomen Moniääniset ry) kirjoittanut 30.08.2017 klo 20:00

maanvaiva kirjoitti 16.8.2017 20:38

Kävin läheisteni kuoleman jälkeen viisi-kuusi vuotta terapiassa. Luulen, että siinä ajassa mulle olisi jo keksitty antaa joku mt-diagnoosi mutta ei ole annettu.
Mulla on vaan tapana sanoa, että olenpa hullu tai mielenvikainen, kun luen omia kirjoituksiani ennen lähetttämistä.
Kuten monilla on tapana sanoa, että saan kohta sydänkohtauksen vaikka on ihan terve sydän.

Me taidamme vaan pyöriä ympyrää, sinä ymmärrät mt-äänet etkä muita ääniä.

Jokaisella on oma käsitys äänistä, mistä ne syntyvät ja mistä ne tulevat. Itselläni on edelleen käsitys, että kuulen joskus ääniä, jotka ovat lähtöisin ennustajalta ja kuulen hänet, tämän näkijän tai jopa mahdollisen teon tekijän tai yllyttäjän tekoon, lähinnä koskeien terrorismia. Toisaalta taas ymmärrän, että äänet ovat sisäistä minääni ja minun minäkuvaani, omasta päästä lähtöisin, jonkin ärsykkeen takia muodostuneita, mistä tuo ärsyke tai tieto sitten tullutkin.

En osaa selittää miksi niitä kuulen, olen jopa käynyt tämän takia aivoni kuvauttamassa yhdessä tutkimusryhmässä, mutta olen hyväsynyt sen, että olen ääniä kuuleva ja muut eivät niitä kuule. Nykyään yleinen käsitys on, että äänet ovat mt-tahon asia, vaikka toivoisin, että ääniäkuulevia ei lokeroitaisi vain mt-tahon potilaiksi, vaan hyväksyttäisiin myös uudet tulokset, joissa ääniäkuulevilla on osalla todettu aivotoiminnassa erilaisuutta kuin ei ääniä kuulevilla. Tämä on vielä tutkimusasteella, mutta kuka tietää vaikka olisimme telepatiaan kykeneviä tai miten kukin haluaa äänensä selittää, oli se sitten keskustelua menneiden henkien kanssa tai tulevaisuuden ennustuksia.

Jokaisella on oikeus omiin mielipiteisiinsä äänistä, mutta kuten aikaisemmin kirjoitit, voi äänimaailma tuntua liian raskaalta kohdata ilman terapeutin tukea. Puhuminen äänistä auttaa aina. 🌻🙂🌻

Käyttäjä kirjoittanut 30.08.2017 klo 20:19

Irja_Moniääniset kirjoitti 30.8.2017 20:0

[
Jokaisella on oikeus omiin mielipiteisiinsä äänistä, mutta kuten aikaisemmin kirjoitit, voi äänimaailma tuntua liian raskaalta kohdata ilman terapeutin tukea. Puhuminen äänistä auttaa aina. 🌻🙂🌻

`Tuliko tuohon kirj.virhe eli tarkoitat kai sinä kirjoitit enkä minä?

Mun päätäni on epilepsian takia tutkittu ja kuvattu sen verran paljon ettei sieltä enää mitään yllätystä löydy ja pään vuoksi olen myös lääkärin hoidossa. Jotenkin uskon, että jos mulla olisi mt-sairaus, johon tarvisin puhumisapua, joku lääkäri sen hoksaisi sanoa.

Käyttäjä kirjoittanut 30.08.2017 klo 20:39

Oletkos sie lukenut tämän artikkelin?
https://www.studio55.fi/terveys/article/laakari-aanien-kuuleminen-ei-ole-sairaus/4361242

" Enemmistö ääniä kuulevista ei täytä psykoosisairauden kriteereitä. Niin sanotusti normaalit, mielenterveysongelmaan liittymättömät äänet ovat yleensä aika positiivisia. Niitä ei esiinny usein eivätkä ne pahemmin häiritse ihmisen elämää. Esimerkiksi satunnaiset kokemukset siitä, että jokin lohduttava ääni tai Jumala kehottaa johonkin hyvään elämänratkaisuun, ovat ihmisten keskuudessa yleisiä. Niitä ei ole syytä patologisoida, Oksanen sanoo."

Patologisoida tarkoittaa määritellä sairaudeksi, kooklasin.
Eikä varmaan myöskään tarvi mennä terapeutille.

Mutta kaiken kaikkiaan on tullut selväksi, että teidän moniäänisten ryhmä on siis tarkoitettu mt-sairaille.
Voisitteko pitää josku liveryhmän meille muille ääniä kuuleville?

Käyttäjä Irja_Moniääniset (Vapaaehtoinen) (Suomen Moniääniset ry) kirjoittanut 27.09.2017 klo 17:56

maanvaiva kirjoitti 30.8.2017 20:39

Oletkos sie lukenut tämän artikkelin?
https://www.studio55.fi/terveys/article/laakari-aanien-kuuleminen-ei-ole-sairaus/4361242

" Enemmistö ääniä kuulevista ei täytä psykoosisairauden kriteereitä. Niin sanotusti normaalit, mielenterveysongelmaan liittymättömät äänet ovat yleensä aika positiivisia. Niitä ei esiinny usein eivätkä ne pahemmin häiritse ihmisen elämää. Esimerkiksi satunnaiset kokemukset siitä, että jokin lohduttava ääni tai Jumala kehottaa johonkin hyvään elämänratkaisuun, ovat ihmisten keskuudessa yleisiä. Niitä ei ole syytä patologisoida, Oksanen sanoo."

Patologisoida tarkoittaa määritellä sairaudeksi, kooklasin.
Eikä varmaan myöskään tarvi mennä terapeutille.

Mutta kaiken kaikkiaan on tullut selväksi, että teidän moniäänisten ryhmä on siis tarkoitettu mt-sairaille.
Voisitteko pitää josku liveryhmän meille muille ääniä kuuleville?

Meidän liveryhmät on tarkoitettu kaikille mielen sisäisiä ääniä kuuleville. Tervetuloa mukaan.🌻🙂🌻

Käyttäjä kirjoittanut 12.11.2017 klo 12:38

Haluaisin kyllä enempi keskustella äänistä joita kuuleva ei ole mt-sairas. Mutta sellaista tukihenkilöä ei taida olla jolla olisi komemusta tästä? Voisitko rummuttaa jollekin shamaanille ja kutsua hänet mukaan chattiin?

Kun saan epilepsiakohtauksen ja siitä heräilen, niin just vähän ennen täyttä nykyisyyttä, olen jossain olotilassa jossa selkeesti puhun ukkini kanssa. Keskustelen hänen kanssaan siitä miten mulla menee mutta en koskaan siitä miten ukilla menee tai esim. kysy missä hän on.
Koska en haluaisi tietää, että on taivaassa.
Aika usein joudun sairaalaan ison kohtauksen jälkeen ja olen kysynyt lääkäriltä, että kuuliko hän meidän puhumiset. Ei kuullut eikä minusta mitenkään huomaa, että puhun jonkun kanssa.

Tänään, kun juhlitaan isää, kävin tunturissa puhumassa sekä isäni että ukkini kanssa. Sen jälkeen soitin adoptioisälleni. En laisinkaan tuntenut itseäni hulluksi.