Ajattelin kirjoitella tänne kun tuntuu että kukaan ei ymmärrä mua, kliseisesti sanottuna. Oon kuullu ja nähny harhoja lapsesta (n. 12v) asti. Oon nyt 31. Monia eri lääkkeitä kokeiltu, mistään ei apua. Psykoosiakaan se ei kuulemma ole. Itse epäilin joskus skitsoaffektiivista, mutta tuntuu et lääkärikään ei tiedä mistä mun harhat (ja lääkkeiden tehottomuus) johtuu. Oon tosi väsynyt harhoihin, varsinkin kun ne on vaan yksi oirekuva muiden oireiden joukossa. En meinaa uskaltaa lähteä yksin mihinkään harhojen takia. Enkä olla yksin missää, edes kotona. Ääni- ja näköharhojen lisäksi mulla on paha vainoharhaisuus (?) riesana. Pelkään/luulen/epäilen esim. että mua vakoillaan, on valvontakameroita ja mikrofoneja. Sekin rajottaa elämää.

Edellinen lääkäri totesi kylmän viileästi että mun harhat on kroonistuneet. En sitten tiedä mitä sekin tarkoittaa mutta se tuntuu kuolemantuomiolta.

Tuntuu myös vaikelta koittaa hyväksyä harhoja/yrittää opetella elämään niiden kanssa. Epäreilulta. Pitääkö mun todella loppuelämäni kuunnella mm. sitä kuinka paska oon, en ansaitse elää, oon surkee, huono, ruma ja kaikille olis parempi kun mua ei olisi. Äänet myös yllyttävät itsetuhoon. Näen taas esim. tummia hahmoja, jotka on superpelottavia.

En mä halua elää näiden kaa lopunikääni. Miksi mikään lääke ei auta. Mitä mä oon tehny ansaitakseni tämän. 

Tämmöisiä mietteitä tähän päivään.