Kerro kuulumisesi

Kerro kuulumisesi

Käyttäjä Leo_Moniääniset aloittanut aikaan 08.09.2016 klo 15:03 kohteessa Moniääniset
Käyttäjä Leo_Moniääniset (Vapaaehtoinen) (Suomen Moniääniset ry) kirjoittanut 08.09.2016 klo 15:03

Hei kaikille, ajattelin aloittaa tällaisen viestiketjun, johon kuka vain voi kertoa kuulumisensa. Vaikka mielensisäisiin ääniin liittyen tai aivan muuten vaan, jos haluaa ja katsoo sen hyväksi.

Meillä voi olla hyviä ja huonoja päivän kuulumisia, mutta sen kanssa on vain tultava toimeen. Äänten kuulemiseen voi liittyä suuria vaihteluita eri aikoina.

Joten, laittakaapa viestiä tähän ketjuun, eikä sen väliä vaikka kertoo kuulumisensa useaan otteeseen eri päivinäkin. Voi olla vain hyvä päästä purkamaan ja saada tietää muiden kuulumiset.

Käyttäjä Rikottu tyttö😖 kirjoittanut 03.10.2016 klo 20:39

Hei!

Mä olen kuullut ääniharhoja koht 3 vuotta viime vuonna se oli joka päiväistä. Ja ne äänet ohjaili mun tekemistä ja puhumista ja oppimista. Se ääni vainosi mua koko vuoden se oli semmoinen erittäin ahdistava ääni ja se kaikki mitä se puhui ja käski mun tehdä.
Se oli semmoinen itsetuhoinen ja ilkeä se ääni..

Nykyään kuulen ääniä ehkä kerran tai kolme kuukaudessa ja se ääni on ihan samanlainen kuin aikaisemmin.

😭😭 mä oon välillä ihan sekaisin kun en oikein tiedä aina mikä on totta ja mikä ei.....😭

Käyttäjä kirjoittanut 04.10.2016 klo 10:15

Haluaisin tähän asiaani vastauksen mutten aio muuten osallistua ketjuun.

Jos on monta ihmistä kirjoittelemassa jossain keskustelussa, esim. chateissa, alan nimimerkkien kirjoitukset kuulemaan ääninä.
Olen monta vuotta käynyt puheterapiassa ja siellä opetellut oikeinkirjoittamista ja puhumista ja sieltä sitten alkoi tämä kirjoitusten kuuleminen ääninä.
Monia ääniä siis kuuluu mutta minä en ole kai tämmöinen oikea moniääninen kuitenkaan?

Käyttäjä Leo_Moniääniset (Vapaaehtoinen) (Suomen Moniääniset ry) kirjoittanut 04.10.2016 klo 11:45

@maanvaiva
Hei, ääniharhoja voi kuulla hyvin erilaisina. Niiden kuulemisen tapa on yksilöllistä. Itselläni on esimerkiksi lukemani kirjan toistoa äänien toimesta ollut. Moniääninen mielestäni tarkoittaa, jos kuulee mielensisäisiä ääniä, joita siis voi pitää kuuloharhana. Eli joka ei ole oikea kuultava ääni, jonka kaikki voivat kuulla. Se voi olla puhetta, musiikkia, ääniefektin kaltaista eli laidasta laitaan.

Käyttäjä Hanna_Moniääniset (Työntekijä) (Suomen Moniääniset ry) kirjoittanut 04.10.2016 klo 11:56

Rikottu tyttö, kuulostaa siltä koet edelleen äänen kanssa elämisen hankalaksi, vaikka ääntä kuuluukin nyt suhteellisen harvoin aikaisempaan verrattuna. Olen kuullut moninen ääniä kuulevien sanovan, että mielen sisäiset äänet voi olla vaikea erottaa ulkopuolelta tulevista äänistä ja myös omista ajatuksista.

Estääkö äänen kuuleminen sinua tekemästä asioita, joita haluaisit tehdä?

Onko sulla ollut joku merkittävä muutos elämässä, jonka myötä ääni kuuluu nyt noin paljon harvemmin?

Olisi kiinnostavaa tietää, millaisia keinoja käytät tällä hetkellä tullaksesi toimeen ahdistavan äänen kanssa?

Käyttäjä Hanna_Moniääniset (Työntekijä) (Suomen Moniääniset ry) kirjoittanut 04.10.2016 klo 12:05

Maanvaiva, äänien kuuleminen on todella monimuotoinen ilmiö. Minusta kyllä kuulostaa siltä, että kuulet ääniä. Olennaista on se, millainen kokemus se sinulle on. Jos koet, että äänet häiritsevät sinua tai niiden kanssa on vaikea tulla toimeen, kannattaa miettiä voisiko vertaistuesta olla sinulle hyötyä tai ainakin tutustua tarkemmin aiheeseen esimerkiksi Suomen Moniääniset ry:n nettisivuilla: http://www.moniaaniset.fi

Jos taas koet, että äänet eivät sinua häiritse, tai jopa rikastuttavat elämääsi, voit jättää asian sikseen ja jatkaa normaalisti elämääsi, jossa äänet ovat mukana.

Oletko muuten miettinyt, mikä merkitys äänillä on sinulle?

Käyttäjä Rikottu tyttö😖 kirjoittanut 04.10.2016 klo 12:23

Hanna_Moniääniset kirjoitti 4.10.2016 11:56

Rikottu tyttö, kuulostaa siltä koet edelleen äänen kanssa elämisen hankalaksi, vaikka ääntä kuuluukin nyt suhteellisen harvoin aikaisempaan verrattuna. Olen kuullut moninen ääniä kuulevien sanovan, että mielen sisäiset äänet voi olla vaikea erottaa ulkopuolelta tulevista äänistä ja myös omista ajatuksista.

Estääkö äänen kuuleminen sinua tekemästä asioita, joita haluaisit tehdä?

Onko sulla ollut joku merkittävä muutos elämässä, jonka myötä ääni kuuluu nyt noin paljon harvemmin?

Olisi kiinnostavaa tietää, millaisia keinoja käytät tällä hetkellä tullaksesi toimeen ahdistavan äänen kanssa?

Hei

Välillä äänet estävät tekemisen.

Ei nyt oikein oo tapahtunut mitään mikä olisi voinut vaikuttaa.

Eipä mulla oikein oo mitään keinoja yritän vain olla semmotti ettei niitä olisi. Mut se on vaikeaa.🙄

Käyttäjä jaana6 kirjoittanut 04.10.2016 klo 17:04

Kuulostelen tätä uutta minääni, ja pidän siitä enemmän kuin vanhasta minästäni, on muutos käynnissä, olen vapauttanut ääneni terapian kahleista, ja se tuntuu aika lailla, en usko enää
että on kiellettyä kuulla ääniä ja nähdä näkyjä, mutta yritän nyt antaa vapauden koittaa,
ennenkuin on liian myöhäistä. Aivan uskomattomia tuulahduksia tunne elämääni.
Itse olen kuullut ääniä ja nähnyt näkyjä lapsuudestani asti, muistan kuinka he varoittelivat minua insesteistä, jotka silloin liikkuivat kotinurkillani.
Nuoruus vuosinani en piitannut heistä, mutta aikuiseksi tultuani olen kuunnellut heitä.
Aina heillä ei ole asiaa, jos ei ole kyse siitä mitä he eivät sanoisi minulle, jotenkin se pitäisi
saada paljon vapaaehtoisemmaksi.
Bussissa kaksi ihmistä juttelivat jotain mielenterveydestä, ja minusta se kuulostaa aina jotenkin liian henkilökohtaiselta, ollakseen vieraiden ihmisten puhumaa.
Tiedän etteivät ihmiset kuule toistensa ajatuksia, mutta en usko siihen.😐

Käyttäjä aeleh kirjoittanut 05.10.2016 klo 00:36

Olen kuullut ääniä varmaan teinistä lähtien. En ole koskaan puhunut asiasta kellekään. Aloitin 2 kuukautta sitten uudet opinnot ammattikorkeassa. Äänet häiritsevät minua todella paljon. Olen kuitenkin suorittanut koulua väkipakolla. Tunnen että terveyteni huononee koko ajan. En tiedä hakeutuako sairaslomalle vai työkyvyttömyyseläkkeelle. 😭

Käyttäjä jaana6 kirjoittanut 06.10.2016 klo 12:13

Ensin tulee tehtyä kaikenlaista jota sitten katuu kaikenaikaa. Menin perumaan treffini koska
olin varma että silloin tulee tehtyä sellaista mitä katuu, minun omantunnon ääneni eivät vain
olleet kanssani samaa mieltä, kuin kokemattomuus ois ollut muodissa.
Nyt ne alkavat vasta päästä jyvälle siitä mitä minulta jäi kokematta, minulla kuin on noita
teini-ikäisiä henkiä, jotka suhtautuvat asioihin hieman vapaammin kuin aikuiset henget.
Tunsin psyykkistä kipua kaulallani ja rinnassani, ja päätin jäädä kotiin.
Olikohan se paniikki oire.😳

Käyttäjä kirjoittanut 09.10.2016 klo 08:14

Leo_Moniääniset kirjoitti 4.10.2016 11:45

@maanvaiva
Hei, ääniharhoja voi kuulla hyvin erilaisina. Niiden kuulemisen tapa on yksilöllistä. Itselläni on esimerkiksi lukemani kirjan toistoa äänien toimesta ollut. Moniääninen mielestäni tarkoittaa, jos kuulee mielensisäisiä ääniä, joita siis voi pitää kuuloharhana. Eli joka ei ole oikea kuultava ääni, jonka kaikki voivat kuulla. Se voi olla puhetta, musiikkia, ääniefektin kaltaista eli laidasta laitaan.

Minä kuulen kirjojen vuorosanat ääninä, koska en muuten muistaisi keitä ihmiset ovat enkä ymmärtäisi kirjan juonta. Esim. jos joku alkaa kirjassa tanssimaan, kuulen siihen musiikin.
Aikamoinen meteli päässäni on jos luen romaania.
En pidä sitä pahana asiana, kun onhan äänikirjojakin olemassa ja siksi kirjojen äänet ovat kaikkien kuultavissa.
Onko tuo oikea logiikka käsitellä äänien kuulemista?

Kiitosta kehotuksesta lukea Moniäänisten sivuja ja luinkin. Ja kyselin asioita koska olette antaneet yhteystietonne mutta ette vastanneet.
Kaikkia asioita ei viitsi julkisesti kysyä.

Käyttäjä kirjoittanut 10.10.2016 klo 12:22

Koska julkisesti valitin ettette vastaa, niin pitää sanoa nyt että vastasivat kyllä.

Minusta olisi mielenkiintoista keskustella kulttuurin vaikutuksesta äänien ja näkyjen kuulemisesta ja näkemisessä. Kun kuljailee paljon pitkin tuntureita ja jo lapsena kasvatettiin kulttuuriin missä kivet, kannot, puut ja metsän eläimet puhuvat sulle jotain, niin niiden ääniä pitää ihan luonnollisena asiana eikä niistä kyllä haluaisi eroon, koska samalla menettää oman kulttuurinsa ja tavallaan hylkää oman sukunsa perinteet.

Lappalaisessa kulttuurissa on menninkäisiä ja staaloja jotka ovat nykyaikaan vain pelkkiä satuja ja heitä tavalliset ihmiset näkevät vain erilaisissa joulukulkueissa. Munlaiset taas voivat nähdä menninkäisen vilattavan jonnekin puun juureen piiloon.

Käyttäjä Hanna_Moniääniset (Työntekijä) (Suomen Moniääniset ry) kirjoittanut 10.10.2016 klo 14:36

Ylihuomenna keskiviikkona 12.10. klo 18 - 19:30 Moniäänisten chatti täällä Tukinetissä!

Tulkaa ihmeessä mukaan kaikki, jotka elävät äänien tai muiden poikkeuksellisten aistikokemusten kanssa.

Käyttäjä Tyttönen vaan kirjoittanut 10.10.2016 klo 18:10

Mulla on ollut ääniä, jotka estävät tekemästä jotain, kuten hoitamasta itseään. Sairastan pitkäaikaissairautta ja sitä pitää hoitaa päivittäin. Äänet kieltävät lääkkeitten oton, sitten ne uhkailevat mua ja muutenkin käyn keskustelua niitten kanssa. Nämä äänet ovat päivittäinen riesa ja ei meinaa helpottua vaikka lääkeannosta nostettiin. Oon kohta romahuksen partaalla, jos näitä ääniä ei saa loppumaan. naisääni kehottaa tekemään ja miesääni kieltää, mutta en tunnista keitä nuo äänet ovat, joitakin tuntemattomia vaan. 😟

Käyttäjä Leo_Moniääniset (Vapaaehtoinen) (Suomen Moniääniset ry) kirjoittanut 11.10.2016 klo 17:24

Itselläni äänet olivat aivan niiden alkaessa todella vaikeita kestää ja olla niiden kanssa. Ne olivat voimakkaita ja laittoivat mielen aivan ulalle, että mitä minulle oikein on tapahtunut.

Nyt ajattelen näitä vaikeita hetkiä hieman mukavammassa äänimaailmassa. Ne eivät enää ole niin kiusallisia, ja olen ymmärtänyt, että ne ovat mieleni sisäisiä ääniä, joita ei tarvitse uskoa eikä totella. Ne vain ovat tosiaan ääniä, eikä sen kummempaa. Olen saanut niistä myös tukea, esimerkiksi levottomuuteen, kun ne tehokkaasti pitävät mielen tasaisena aina toisinaan.

Koen äänillä olevan merkitystä itselleni. Hallintakeinoilla olen saanut opeteltua elämään niiden kanssa. Hallintakeinoja kuten: musiikki kuulokkeilla, kirjoittaminen, äänten kanssa keskustelu, mielekäs tekeminen ja vertaistuki.

Käyttäjä jaana6 kirjoittanut 11.10.2016 klo 19:56

Minulla on kissa, joka merkitsee minulle paljon, kuitenkaan en ymmärrä sitä aina oikein.
Samalla tavalla suhtaudun ääniini, kuitenkaan en ymmärrä niitä aina oikein, minulla on
myös näkyjä, joita en aina ymmärrä oikein. Näiden merkityksen muuttuessa saan usein
psykosomaattisia tuntemuksia kehooni, josta tiedän arvanneeni väärin näiden merkityksen.
Helpommalla pääsisin jos katsoisin korteista, mutta en aina viitsi, tai unikirjasta.