Elämä luisuu käsistä
Joo, enpä tiedä miten tän alottaisi mutta olen todella huolissani omasta mielenterveydestäni ja mihin suuntaan se on menossa. Taustalla on cptsd, epävakaa persoona, vakava masennus. Olen viim. 10v ollut jumissa elämässä, pelkään kaikkea kolinaa, postin tulemista luukusta, rapinoita, puhetta ja naurua kerrostaloasunnossa ja ulkopuolella, ihmisten kasvoja koska ovat muutaman kerran muuntuneet näyttämään samalta kuin se uusi leffa ”Smile”, mutta ennen kuin se tuli ja tuli todella vainottu olo kun tuon leffan mainoksen näin.
Nukkuminen on äärettömän vaikeaa pelkojen vuoksi, en niissä tiloissa tunnista enää todellisuutta. Myös muiden kanssa ollessa tunnen pelkoa jonkun pahan läsnäolosta ja olen jatkuvasti valmiudessa taistele/pakene.
En enää tiedä mitkä äänet ympäristössä ja omassa päässäni ovat oikeita ja mitkä eivät, kaikki tuntuvat todelta. Reagoin siis myös asiaan kuuluvasti kaiketi jähmettymällä ja ”leikkimällä kuollutta” -kyllä on psykoosi käynyt mielessä mutten tiedä miten lähellä ollaan menossa…
Hei! En olekaan ainut, joka säikkyy käytävän ääniä.
Minun diagnoosini dissosiaatio, pakko-oireinen häiriö ja paranoidinen skitsofrenia, sitten lisäksi masennus ja ahdistus, paniikkikohtaukset.
Tuo jähmettyminen on kans tuttua. Sitten saan typeriä ajatuksia päähäni sosiaalisissa tilanteissa ja muutenkin. Pelkään ääntäväni ulospäin ääniäni, mutta minulle on vakuuteltu, etten ääntäisi.
Äännän mm. kun naapurit liikkuvat ovista tai jotain autonhurinaa kuuluu yms. Kaikki uudet tilanteet, tai vaikeat tilanteet.
En säiky tavallisia elämisen ääniä, mutta kuulen, kun esim. naapurit kuiskivat ja puhuvat pahaa. Kun käyn tupakalla niin kuulen selvästi kuiskuttelua. Minusta ei näy ulospäin, että olen sairas. Muutenkin minulla äänet ovat vaimeita ja keskustelen vaikeassa tilanteessa hiljaa mielessäni, silloin kun ne ovat ystävällisiä.