Tekemistä lasten kanssa

Tekemistä lasten kanssa

Käyttäjä kuukkels aloittanut aikaan 04.01.2020 klo 10:45 kohteessa MASI-forum – isien keskustelupalsta
Käyttäjä kuukkels kirjoittanut 04.01.2020 klo 10:45

En keksi mitään tekemistä lasten kanssa. Ahdistaa. Masennusajatukset vaan pyörii päässä, ja hermot alkaa mennä noiden videoiden mölinään. En saa aikaiseksi kieltääkään lapsia, kun sitten saa kuunnella sitä lasten huutoa ja itkua, ja sitten nuo alkaa tapella keskenään,

Minnekään eivät halua lähteä, mitään eivät halua pelata tai leikkiä, koskaan ei ole hyvä. 

Mä tiedän että mä luovutan liian helposti.

Käyttäjä Masi_Miessakit (Työntekijä) (Miessakit ry) kirjoittanut 07.01.2020 klo 08:56

Tämä lienee aika yleinen ilmiö lasten lomien ja ja pitkien pyhien aikoina. Sanoisin että aikuisen on näissä se mieltenpahoittajan rooli otettava ja näytettävä mallia lapsille. Oman aikansa lapset kapinoi pihalle viemistä vastaan mutta siitä se sitten tasaantuu, kun ryhtyy omalla esimerkillä johonkin toimintaan. Ei tämä silti mikään helppo rasti ole että en sillä meinaa. Lähinnä pointtini on että näissä kohdin on aikuisen tehtävä olla se auktoriteetti ja auttaa lasta uudelleen suuntamaan toimintansa koska lapsilta oman toiminnan ohjaaminen on vielä kuitenkin vaillinaista/ikätason mukaista. Eräs entinen kollega tokaisi liittyen lapsiin ja pihalle menemiseen että "aina kannattaa lähteä, siinä ei ole kuin voitettavaa".

Käyttäjä kuukkels kirjoittanut 07.01.2020 klo 14:14

Niin, vaikeaa se on.

aina kun lapset tulee luokseni niin lasken vaan päiviä ja tunteja kun ne menee pois ja saa olla taas yksin. Olisi varmaan parempi vaan luopua koko järjestelystä toistaiseksi.

Ei elämän kuuluisi olla tälläistä.

Käyttäjä Masi_Miessakit (Työntekijä) (Miessakit ry) kirjoittanut 10.01.2020 klo 13:59

Minusta tämä tilanne kuulostaa siltä että tästä on tärkeää käydä keskustelua jonkun tukialveluita tarjoavan tahon kanssa kasvotusten ja näin ruudun välityksellä mun hommani tässä foorumin moderaattorina on "sanoa se ääneen". Sulla vissiin olikin jotain kontakteja olemassa jo mutta jos ei ollut, niin ottaisin yhteyttä johonkin näistä: lastenneuvola, perheneuvola, lapsiperheiden sosiaalipalvelut ja sieltä se matalan kynnyksen avunhakupaikka.

Valoa sun  elämään anyway. Eiköhän nämä asiat aina jotenkin lähtee eteenpäin ja muuttumaan kunhan vain sysää liikkelle.

Käyttäjä kuukkels kirjoittanut 13.09.2020 klo 17:52

Eipä nämä tästä kyllä oikein mihinkään liiku. Psyk poli luopui toivosta ja kirjasi mut ulos, psykiatri oli sitä mieltä että masennus on osa mun persoonaa ja että muusta kuin terapiasta ei ole apua. No, kai sitä sitten käydään terapiassa ja toivotaan että siitä tulis jotain, vähän on sielläkin sellanen tunne, että terapeutilla alkaa olla vitsit vähissä. Oon epätoivoinen ja kyllästynyt kaikkeen.

Käyttäjä Masi_Miessakit (Työntekijä) (Miessakit ry) kirjoittanut 14.09.2020 klo 08:42

Kiitos viestistäsi! Minulle on aiemmasta työstäni tuttu tuo tilanne, mitä kuvaat. Se että psyk.pkl kirjaa ulos ei silti tarkoita että heidän tai sinun tulisi luopua toivosta. Lääkärin toteamus että lähtökohtaisesti "vain terapiasta on apua" lienee oikea tapa suunnitella hoitoa. Sehän tarkoittaa että pitkäkestoinen suunnitelmallinen, tavoitteellinen ja turvallinen terapiasuhde on se alusta, jossa elämän aikana kehittyneitä ajatusrakenteita on mahdollista tarkastella ja pyöritellä samalla niitä uudelleen arvioiden. (Sitä en tässä kontekstissa tiedä että onko alueellasi tai onko hoidossasi tehty esim. magneettistimulointiin perustuvia hoitoja, eli "onko kaikki kortit katsottu kuinka pitkälle".)

 

Tuo näkökulma siihen että onko masennus jokin häiriötila, joka on diagnostisilla menetelmillä haarukoitavissa vai onko  kyseessä "osa ihmisen persoonaa" on myöskin tullut muutamia kertoja vastaan. Se kuulostaa erikoiselta, vaikeasti hahmoteltavalta ja kenties alkuun toivottomaltakin mutta ajattelen että näissä tilanteissa että tilanteeseen johtaneet syyt ovat kenties kovinkin varhaisia kokemuksia ja tilannetta ylläpitäviä ajatusmalleja on toteutettu (tiedostamatta tai tietoisesti) läpi elämän. Samalla tyylillä joskus arvioitiin kahvipöytäkeskustelussa että joskus ihminen ei ole psykoottisesta häiriötilasta suoranaisesti kärsivä henkilö, vaikka hän puhuisikin "harhoistaan". No, en tiedä saanko ajatustani nyt tarkennettua tähän kirjoitusasuun ymmärrettävämpään muotoon.

Minun kommenttini on:

  • Kannattaa syvällisesti kuulla ja arvioida itse lääkärin toteamat asiat. Miltä ne kuulostaa ja onko niissä sinusta jotain, mihin samaistua? Toteamus että terapia on oikea hoitomuoto on kuitenkin selkeä hoidollinen linjaus.
  • Puhua asiasta terapeuttisi kanssa (oletin nyt että sinulla oli suhde olemassa/edelleen).
  • Terapeutin kanssa käydyn keskustelun perusteella olette toivottavasti paremmin samalla sivulla tilanteesta ja hän voi myös suunnitella terapiaa sinun tarpeisiisi liittyen oikeaan suuntaan. Mikäli toteat että hänen kanssaan et etene, voi sekin olla oikea tilannearvio. Näissä tilanteissa sinun kannattaa selvittää mahdollisuutesi vaihtaa terapeuttia (kysy Kelasta) ja etsiä pitkäkestoiseen masennukseen erikoistunutta henkilöä. Tässä vaihdoksessa kannattaa ehdottomasti olla suunnitelmallinen ja ennakoiva eli varmistaa se ettet jää tyhjän päälle.

Toivottavasti näistä muutamista näkökulmista oli sinulle apua tilanteessasi ja on hyvä että tuot sen esille ja käyt tilannearviota!