Alotampa sillä millaiselta pohjalta kommentoin.
Pikkusiskolla rankka päihde ja mt tausta. Sai kaksi lasta. Ongelmia alkoi ilmaantua ja toimin vähän niinkuin tukihenkilönä siskolle useamman vuoden ajan. Lasuun meni ilmoituksia tasaisin välein, olin mukana palavereissa ja lapset saivat kuitenkin asiakkuuden lasuun. Sen jälkeen alkoi useamman vuoden kestänyt tukitoimien keskittäminen siskolle, jotta pärjäisi lasten kanssa kotona. Hommat meni kuitenkin pieleen siskon toimesta ja lapset lopulta huostaanotettiin ja sijoitettiin mun luo. Seurasin siis mukana vuosia lasun toimia ja olin mukana palavereissa jne. Sanoisin itseäni kokemusasiantuntijaksi, mutten miksikään ammattilaiseksi.
Huono itsetunto saa aina kaiken näyttää vähän erilaiselta ja harmitonkin ilme saattaa tuntua arvostelevalta, vaikkei sitä ole. Siihen ei oikein ole lääkettä.. Jos ennakko fiilis on, että nuo tulee tänne arvostelemaan mua ja arvioimaan mua, niin ei se siitä miksikään muutu. Mutta enemmän heidän tarkoitus on kuitenkin auttaa.
Lapsilla on ollut tähän hetkeen mennessä (asuneet meillä kaksi vuotta, sitä ennen vuosien asiakkuus lasussa) varmaan viisi tai kuusi eri sossutanttaa huolehtimassa heidän asioistaan. On ollut ihan kyrpiä uraohjuksia ja aivan kuutamolla olevia sijaisia. Kaikilla on kuitenkin ollut tavoitteena perheen tukeminen, jotta lapset saisivat asua kotonaan.
Nyt jälkeenpäin ajateltuna sisko teki eniten virheitä vähättelemällä ongelmia, valehtelemalla joissain tilanteissa ja lopulta narahtamalla uudestaan aineisiin, joten neuvoisin pysymään totuudessa. Koska kävi miten kävi, lasten hyvinvointi on mun mielestä aina tärkeintä. Jos jäät kiinni valehtelusta tai asioiden siloittelusta, niin se saattaa kostautua kahta kauheammin.
Nää mun siskon lapset on aika rikki henkisesti siitä mitä kaikkea niille tapahtui ennen meille tuloa. Seurasin niiden elämää vierestä, mutten tajunnut silti mitä tapahtuu. Nyt on vuosien terapiat edessä, kun lapsilla on itsetunto nollassa ja syyttävät äidin kohtalosta itseään. Toisella on tunnesäätely jotain viisi vuotta nuoremman tasolla ja toinen valehtelee aivan kaikesta mistä voi. Joo, rankkaa oli äidillä ja semi hyvin selvisi sen aikaa kun jaksoi, mutta arvet lapsissa on tosi syvät.
Ota apua vastaan jos sitä on mahdollista saada. Yhteistyökyvyn näyttäminen on mun mielestä avain noissa keskusteluissa. Ei ole väärin sanoa, että et ole huomannut kasvatuksessa mitään erikoista, joka aiheuttaisi tällaisen käytöksen, mutta kuulisit mielelläsi heidän mielipiteitään missä menee pieleen jne.
Tai jotain.. Tulin kirjoittelee tänne omia ajatuksia, mutta ajattelin, että vastaan tähänkin, jos siitä ois mitään apua..