Lastensuojelusta päivää

Lastensuojelusta päivää

Käyttäjä kuukkels aloittanut aikaan 26.11.2019 klo 19:22 kohteessa Apua isille masennusoireisiin tai niiden kohtaamiseen perheessä – Isien keskustelupalsta.
Käyttäjä kuukkels kirjoittanut 26.11.2019 klo 19:22

Onko kellään kokemusta? Lapsella vähän käytöshäiriötä päiväkodissa, niin lopulta homma on eskaloitunut lastensuojeluilmoitukseen asti. Ei kauheasti nappaisi, että sosiaalipuolen tädit tulee tekemään tupatarkastusta, kun valitettavasti on vähän sukset ristissä, koska olin huolettoman avoin ja kyseenalaistin heidän tulkintansa lapseni tilanteesta (jotka olivat todella erikoisia ja ennen kaikkea ilman että olivat lastani edes tavanneet/havainnoineet- epäilivät esim minun pakosti olevan väkivaltainen, koska olen tietysti ainoa jolta lapseni voivat väkivaltaista toimintamallia oppia, no tää olis jo oma tarinansa).

Mitä tuollaisessa tapahtuu ja miten pitää valmistautua? Onko hyvä taktiikka jos kuuntelen kohteliaasti mitä heillä on sanottavaa, ja mietin ennakkoon jonkun yhden suht viattoman kasvatuksellisen ”pulman” että saavat sitten osoittaa omaa osaamistaan?

Käyttäjä kuukkels kirjoittanut 26.11.2019 klo 21:42

Tämä nyt siis masennukseen liittyy siten, että oma itsetunto ja kaikenlainen positiivinen luottamus omiin kykyihin on muutenkin ihan nollassa, enkä tähänastisen kokemuksen mukaan pysty luottamaan, että nämä ajattelisivat minun parastani tai edes lasteni etua. En haluaisi olla vainoharhainen ja haluaisin pystyä luottamaan, mutta kerta toisensa jälkeen omat ajatukset ja kysymykset vaan sivuutetaan ja ohitetaan, ja omasta vanhemmuudesta puhutaan niinkun jollekin lapselle. Että muista nyt että lapsille pitää antaa ruokaa juoka päivä -tyyliin.

Olen ihan varma että jostain nyt käy ilmi tämä mun mt-tausta noille, ja en pääse niistä sitten eroon millään. Toivoisin, että maailma olisi sellanen, että näille ammatti-ihmisille voisi puhua siten kuten asiat on, eikä esittää jotain näytelmää. Mutta niin olen vaan huomannut, että enemmän he tuntuvat haluavan sitä näytelmää. Sitä, että saavat itse kokea olevansa päteviä ja "auttavansa", todellisiin ongelmiin . kun eivät osaa apua antaa. En heitä siitä syytä, koska ei nämä ole helppoja asioita ollenkaan.

Käyttäjä suojelusmies kirjoittanut 27.11.2019 klo 13:01

Alotampa sillä millaiselta pohjalta kommentoin.

Pikkusiskolla rankka päihde ja mt tausta. Sai kaksi lasta. Ongelmia alkoi ilmaantua ja toimin vähän niinkuin tukihenkilönä siskolle useamman vuoden ajan. Lasuun meni ilmoituksia tasaisin välein, olin mukana palavereissa ja lapset saivat kuitenkin asiakkuuden lasuun. Sen jälkeen alkoi useamman vuoden kestänyt tukitoimien keskittäminen siskolle, jotta pärjäisi lasten kanssa kotona. Hommat meni kuitenkin pieleen siskon toimesta ja lapset lopulta huostaanotettiin ja sijoitettiin mun luo. Seurasin siis mukana vuosia lasun toimia ja olin mukana palavereissa jne. Sanoisin itseäni kokemusasiantuntijaksi, mutten miksikään ammattilaiseksi.

Huono itsetunto saa aina kaiken näyttää vähän erilaiselta ja harmitonkin ilme saattaa tuntua arvostelevalta, vaikkei sitä ole. Siihen ei oikein ole lääkettä.. Jos ennakko fiilis on, että nuo tulee tänne arvostelemaan mua ja arvioimaan mua, niin ei se siitä miksikään muutu. Mutta enemmän heidän tarkoitus on kuitenkin auttaa.

Lapsilla on ollut tähän hetkeen mennessä (asuneet meillä kaksi vuotta, sitä ennen vuosien asiakkuus lasussa) varmaan viisi tai kuusi eri sossutanttaa huolehtimassa heidän asioistaan. On ollut ihan kyrpiä uraohjuksia ja aivan kuutamolla olevia sijaisia. Kaikilla on kuitenkin ollut tavoitteena perheen tukeminen, jotta lapset saisivat asua kotonaan.

Nyt jälkeenpäin ajateltuna sisko teki eniten virheitä vähättelemällä ongelmia, valehtelemalla joissain tilanteissa ja lopulta narahtamalla uudestaan aineisiin, joten neuvoisin pysymään totuudessa. Koska kävi miten kävi, lasten hyvinvointi on mun mielestä aina tärkeintä. Jos jäät kiinni valehtelusta tai asioiden siloittelusta, niin se saattaa kostautua kahta kauheammin.

Nää mun siskon lapset on aika rikki henkisesti siitä mitä kaikkea niille tapahtui ennen meille tuloa. Seurasin niiden elämää vierestä, mutten tajunnut silti mitä tapahtuu. Nyt on vuosien terapiat edessä, kun lapsilla on itsetunto nollassa ja syyttävät äidin kohtalosta itseään. Toisella on tunnesäätely jotain viisi vuotta nuoremman tasolla ja toinen valehtelee aivan kaikesta mistä voi. Joo, rankkaa oli äidillä ja semi hyvin selvisi sen aikaa kun jaksoi, mutta arvet lapsissa on tosi syvät.

Ota apua vastaan jos sitä on mahdollista saada. Yhteistyökyvyn näyttäminen on mun mielestä avain noissa keskusteluissa. Ei ole väärin sanoa, että et ole huomannut kasvatuksessa mitään erikoista, joka aiheuttaisi tällaisen käytöksen, mutta kuulisit mielelläsi heidän mielipiteitään missä menee pieleen jne.

Tai jotain.. Tulin kirjoittelee tänne omia ajatuksia, mutta ajattelin, että vastaan tähänkin, jos siitä ois mitään apua..

Käyttäjä kuukkels kirjoittanut 27.11.2019 klo 18:55

Hei, kiitokset vastauksesta. Suunnilleen tuollaisella linjalla olenkin tässä ollut, mutta katsotaan nyt miten hommat tästä etenee.

Päihdeongelmia minulla ei onneksi ole, alkoholi ei ole koskaan ollut mikään ongelma, mutta olenpa nyt kuitenkin lopettanut senkin ihan kokonaan.

 

Käyttäjä Masi_Miessakit (Työntekijä) (Miessakit ry) kirjoittanut 02.12.2019 klo 11:58

kuukkels kirjoitti:
"Onko kellään kokemusta?....Mitä tuollaisessa tapahtuu ja miten pitää valmistautua? Onko hyvä taktiikka jos kuuntelen kohteliaasti mitä heillä on sanottavaa, ja mietin ennakkoon jonkun yhden suht viattoman kasvatuksellisen ”pulman” että saavat sitten osoittaa omaa osaamistaan?"

Kuten edelläkin fiksusti kirjoitettiin, minunkin mielestäni avoin ja rehellinen asenne tuo esiin ihmisen luonnollisena ja se on kokonaiskuvassa parempi kuin pyrkiä muuttamaan itseään oletettuun suuntaan. Omat itsenäiset oletukset työntekijöiden odotuksista voi joko osua tai olla osumatta maaliin. Tupatarkastuksessa koti saa näyttää lapsiperheen kodilta ja viranomaiset ei tietenkään odota huushollin näyttävän sisustuslehdestä revityltä vaan tärkeintä on että kotona on edellytykset vakaalle ja turvalliselle arjelle eli psykososiaaliset puitteet ovat kohdillaan.

Lähtötilanteessa keskiössä on käsittääkseni kuitenkin se huoli lapsen muuttuneesta käytöksestä päiväkodissa ja keskustelussa on osallisina pelkästään osapuolia, jotka ajavat lapsen etua mukaanlukien sinä itse.

 

Luin mielenkiinnolla tätä ketjua ja pidättelin vastausta tietoisesti josko mukaan tulisi muitakin ja sieltähän tuli. Kiitos teille ja toivottavasti asiasi etenee suotuisaan suuntaan ja toisaalta koit vastauksista lisäarvoa!