Vain myötämäessäkö

Vain myötämäessäkö

Käyttäjä Itsenäinenkö aloittanut aikaan 09.12.2020 klo 13:18 kohteessa Erosta Elossa – erokeskustelua miehille
Käyttäjä Itsenäinenkö kirjoittanut 09.12.2020 klo 13:18

Elämän isoin kriisi menossa. Ikää 33 vuotta, avioliittoa takana 5 vuotta ja parisuhdetta 7. 

Olemme tulevan ex-vaimoni kanssa tosi erillaisia temperamentteja. Hän on impulssiherkkä, nopeasti tulistuva, tunne edellä asioihin suhtautuva ihminen. Tämä menee toisinaan äärimmäisyyksiin, varsinkin erimielisyyksien käsittelyssä.

Minä olen taas kovasti rationaaliniseen ajatteluun taipuvainen. Uusia asioita lähestyn asia- ja ilmiökeskeisesti, ja ilmaisen tunteitani hillitymmin. Tunteen kokemisesta en oikein osaa sanoa, sillä kokemusta on hankala vertailla. Olen rauhallinen, luotettava ja turvallinen, sekä äärimmäisen lojaali ihmisille, jotka otan omakseni. Nautin hyvin tavallisista asioista ja hetkistä, kun taas vaimoni haluaa tavoitella kokoajan uutta määränpäätä, mutta hänen on hankala pysähtyä nauttimaan saavutuksista. 

Meillä on kaksi lasta, vanhempi on neljävuotias ja nuorempi pari vuotta nuorempi. 

Vaimoni olisi halunnut kolmannen lapsen enemmän kuin mitään muuta. Minä koin, että minulla tai meillä ei ollut tähän voimavaroja. Elämässä oli tapahtunut niin paljon ja arki oli hyvää, mutta paikoitellen tosi raskasta. Hän yritti puhua minua ympäri vajaan vuoden verran, mutta keskustelumme asiasta toisiamme kunnioittaen ei onnistunut. Hän ei hyväksynyt minun huoliani tai jaksamistilannettani, ja lopulta minua ahdisti koko aiheesta puhuminen niin paljon, että sulkeuduin. Koin, että ainoa hyväksytty lopputulos olisi ollut suostuminen, kaikki muu satutti häntä syvästi ja johti suruun ja riitaan. 

Lopulta hän luopui toiveestaan, ja samalla myös minusta. En sanonut koskaan ei koskaan, mutta koin, etten pysty siinä elämänvaiheessa. 

Kun hän alkoi luopua toiveestaan, hän oli vihainen minulle ja syvästi pettynyt toimintaani. Aiheestakin toki, mutta keskusteluun tarvitaan aina kaksi. 

Tämä erkaantuminen alkoi n. 8kk sitten. Henkinen yhteys katkesi. 

Pari kk sitten hän ilmoitti ihastuneensa toiseen mieheen. Tässä kohtaa varasin meille ajan pariterapiaan, sillä en missään nimessä halunnut luovuttaa. 

Pari kk käytiinkin terapiassa, mutta hän ei antanut koko aikana yhtään siimaa lähentymiselle. Kieltäytyi kaikesta mitä yritin, kuulema ei pysty tai ei halua antaa turhia toiveita. Oli ollut tekemisissä tämän ihastuksen kanssa, ja lopulta taisi tähän rakastua. Homma eteni vahvaan tunneyhteyteen ja suuteluasteelle. Tässä kohtaa löin avioeropaperit pöytään, sitä tätä vaimoni oli kuuluvasti toivonut koko pariterapian ajan. Itse halusin saada liittomme toimimaan, ja yritin kaikkeni. 

Osallistun arkeen, kannan siitä jopa päävastuun. Vien ja haen päikkytouhut, teen ruokaa, käyn kaupassa, siivoan, hoidan pihan, huollan autot jne. Eli osallistun. 

Liittomme on ollut hyvä, aina tähän kolmanteen lapseen liittyvään ongelmaan saakka. Vaimoni puhuu ongelmista erirytmisyyteemme liittyen, että ne ovat syy miksi emme voi olla yhdessä. Että kyse ei ole tästä lapsihommasta miten se meni. 

En vaan ymmärrä. Kyllä erilaiset luonteemme ovat olleet tiedossa koko parisuhteemme ajan, ja olemme saaneet niistä paljon hyvää yhteiseen elämään, kipinöinnin lisäksi. 

Nyt tilanne on se, paperit ovat vetämässä käräoikeuteen. Ihan uskomattoman epätodellinen olo. Luulin, että meillä on yhteinen arvopohja ja sitoutuminen vahvaa. 

Ensimmäisen isomman kriisin tullessa hän nosti kädet pystyyn ja painui toisen miehen syliin. 

En voi käsittää, että edes pienet lapset eivät saaneet häntä yrittämään pelastaa liittoamme. Tunteilleenhan ei mitään voi, mutta toiminta on mielestäni aina valintoja. Hän siis päätti ottaa tästä uudesta kaverista selvää vaikka oli vielä liitossamme. Ei kai riittänyt kantti heittäytyä ns. tyhjän päälle. 

Käyttäjä Eteen päin, ylös päin, pohjalla on jo käyty. kirjoittanut 27.12.2020 klo 01:06

Terve.

Samanlaisen kuuloisia tuntemuksia olen tässä itsekkin käynyt läpi, eli vähän on vaikea käsittää, 10vuotta takana avioliittoa, kaksi lasta, kaksi kuukautta sitten, tuleva ex-vaimo, ilmoitti että tämä oli tässä, oli viimeinkin löytänyt toisen miehen jonka kanssa on samalla tasolla jne. Kun on sellaisen kohdalle sattumista odottanut koko ajan. (itse olen ihan tavallinen, perus sivistynyt mies)

Toki tämä syksy oli poikkeuksellinen, yleensä joka keväinen ja syksyinen, mielialan heilahtelu meni nyt sitten äärimmilleen, hirveän paljon kaikkea tekemistä, jopa niin että, hänen jaksamisensa oli lopussa, nukkuminen vaikeaa ja sitten vielä uusi parisuhde.

Ainoa järkevä selitys jonka olen keksinyt omassa korona-vuoden huipentumassani, on että kyseessä voi olla, bibolaarinen mielialahäiriö+mania + psykoosi, eli kaksi suuntainen mielialahäiriö, se mahdollisuus on kun suvussaan on sitä ja se on perinnöllistä, Mutta eipä sen tutkiminen taida olla vaihtoehto, helposti itseensä ottavalle ihmiselle.

Joka tapausessa paperit ovat vetämässä käräjäoikeudessa myös.

Se joskus tarttui  muistiin, joltain avioliittoleiriltä, että naisilla on tunne-äly  ja miehillä looginen äly.  Kyllä miehillä ja naisilla on eroa.

Mutta kyllä näistä selvitään, vaikka vähän puskista tuleekin.