Elämän isoin kriisi menossa. Ikää 33 vuotta, avioliittoa takana 5 vuotta ja parisuhdetta 7.
Olemme tulevan ex-vaimoni kanssa tosi erillaisia temperamentteja. Hän on impulssiherkkä, nopeasti tulistuva, tunne edellä asioihin suhtautuva ihminen. Tämä menee toisinaan äärimmäisyyksiin, varsinkin erimielisyyksien käsittelyssä.
Minä olen taas kovasti rationaaliniseen ajatteluun taipuvainen. Uusia asioita lähestyn asia- ja ilmiökeskeisesti, ja ilmaisen tunteitani hillitymmin. Tunteen kokemisesta en oikein osaa sanoa, sillä kokemusta on hankala vertailla. Olen rauhallinen, luotettava ja turvallinen, sekä äärimmäisen lojaali ihmisille, jotka otan omakseni. Nautin hyvin tavallisista asioista ja hetkistä, kun taas vaimoni haluaa tavoitella kokoajan uutta määränpäätä, mutta hänen on hankala pysähtyä nauttimaan saavutuksista.
Meillä on kaksi lasta, vanhempi on neljävuotias ja nuorempi pari vuotta nuorempi.
Vaimoni olisi halunnut kolmannen lapsen enemmän kuin mitään muuta. Minä koin, että minulla tai meillä ei ollut tähän voimavaroja. Elämässä oli tapahtunut niin paljon ja arki oli hyvää, mutta paikoitellen tosi raskasta. Hän yritti puhua minua ympäri vajaan vuoden verran, mutta keskustelumme asiasta toisiamme kunnioittaen ei onnistunut. Hän ei hyväksynyt minun huoliani tai jaksamistilannettani, ja lopulta minua ahdisti koko aiheesta puhuminen niin paljon, että sulkeuduin. Koin, että ainoa hyväksytty lopputulos olisi ollut suostuminen, kaikki muu satutti häntä syvästi ja johti suruun ja riitaan.
Lopulta hän luopui toiveestaan, ja samalla myös minusta. En sanonut koskaan ei koskaan, mutta koin, etten pysty siinä elämänvaiheessa.
Kun hän alkoi luopua toiveestaan, hän oli vihainen minulle ja syvästi pettynyt toimintaani. Aiheestakin toki, mutta keskusteluun tarvitaan aina kaksi.
Tämä erkaantuminen alkoi n. 8kk sitten. Henkinen yhteys katkesi.
Pari kk sitten hän ilmoitti ihastuneensa toiseen mieheen. Tässä kohtaa varasin meille ajan pariterapiaan, sillä en missään nimessä halunnut luovuttaa.
Pari kk käytiinkin terapiassa, mutta hän ei antanut koko aikana yhtään siimaa lähentymiselle. Kieltäytyi kaikesta mitä yritin, kuulema ei pysty tai ei halua antaa turhia toiveita. Oli ollut tekemisissä tämän ihastuksen kanssa, ja lopulta taisi tähän rakastua. Homma eteni vahvaan tunneyhteyteen ja suuteluasteelle. Tässä kohtaa löin avioeropaperit pöytään, sitä tätä vaimoni oli kuuluvasti toivonut koko pariterapian ajan. Itse halusin saada liittomme toimimaan, ja yritin kaikkeni.
Osallistun arkeen, kannan siitä jopa päävastuun. Vien ja haen päikkytouhut, teen ruokaa, käyn kaupassa, siivoan, hoidan pihan, huollan autot jne. Eli osallistun.
Liittomme on ollut hyvä, aina tähän kolmanteen lapseen liittyvään ongelmaan saakka. Vaimoni puhuu ongelmista erirytmisyyteemme liittyen, että ne ovat syy miksi emme voi olla yhdessä. Että kyse ei ole tästä lapsihommasta miten se meni.
En vaan ymmärrä. Kyllä erilaiset luonteemme ovat olleet tiedossa koko parisuhteemme ajan, ja olemme saaneet niistä paljon hyvää yhteiseen elämään, kipinöinnin lisäksi.
Nyt tilanne on se, paperit ovat vetämässä käräoikeuteen. Ihan uskomattoman epätodellinen olo. Luulin, että meillä on yhteinen arvopohja ja sitoutuminen vahvaa.
Ensimmäisen isomman kriisin tullessa hän nosti kädet pystyyn ja painui toisen miehen syliin.
En voi käsittää, että edes pienet lapset eivät saaneet häntä yrittämään pelastaa liittoamme. Tunteilleenhan ei mitään voi, mutta toiminta on mielestäni aina valintoja. Hän siis päätti ottaa tästä uudesta kaverista selvää vaikka oli vielä liitossamme. Ei kai riittänyt kantti heittäytyä ns. tyhjän päälle.
Terve.
Samanlaisen kuuloisia tuntemuksia olen tässä itsekkin käynyt läpi, eli vähän on vaikea käsittää, 10vuotta takana avioliittoa, kaksi lasta, kaksi kuukautta sitten, tuleva ex-vaimo, ilmoitti että tämä oli tässä, oli viimeinkin löytänyt toisen miehen jonka kanssa on samalla tasolla jne. Kun on sellaisen kohdalle sattumista odottanut koko ajan. (itse olen ihan tavallinen, perus sivistynyt mies)
Toki tämä syksy oli poikkeuksellinen, yleensä joka keväinen ja syksyinen, mielialan heilahtelu meni nyt sitten äärimmilleen, hirveän paljon kaikkea tekemistä, jopa niin että, hänen jaksamisensa oli lopussa, nukkuminen vaikeaa ja sitten vielä uusi parisuhde.
Ainoa järkevä selitys jonka olen keksinyt omassa korona-vuoden huipentumassani, on että kyseessä voi olla, bibolaarinen mielialahäiriö+mania + psykoosi, eli kaksi suuntainen mielialahäiriö, se mahdollisuus on kun suvussaan on sitä ja se on perinnöllistä, Mutta eipä sen tutkiminen taida olla vaihtoehto, helposti itseensä ottavalle ihmiselle.
Joka tapausessa paperit ovat vetämässä käräjäoikeudessa myös.
Se joskus tarttui muistiin, joltain avioliittoleiriltä, että naisilla on tunne-äly ja miehillä looginen äly. Kyllä miehillä ja naisilla on eroa.
Mutta kyllä näistä selvitään, vaikka vähän puskista tuleekin.
Moi vaan Teille
Ihan on samoja ajatuksia ja kokemuksia kuin Teillä molemmilla. Suorastaan kuin olisitte kertoneet meidän elämästä..tuo sairaus käsite on minullakin hyvänä vaihtoehtona, johtuu varmaan siitä että vaimoni on sairastanut nuoruudessaan kyseisiä sairauksia mutta on saanut pysymään ne piilossa tänne asti..
Muistakaa, olemme hyviä vanhempia ja isiä, niistä oikeuksista ie tarvitse luopua. Miesten aika ei ole vielä tullut sossujen mielestä olla vanhempia tai lasten hoitajina, lähivanhempina. Tulee se päivä vielä.
Miten tarinat ovat Teillä jatkuneet? Minulla tämä savotta alkoi helmikuun viimeisenä päivänä ja kuukauteen meni, perhe, talo, tytön koira ja paljon semmoista mitä ei takaisin saa olipa rahaa ja valtaa kuinka paljon tahansa.
Ravistaa ravistaa mutta kyllä selvitään, että
törmäsin tähän keskusteluun sattumalta. Mikä on teidän tilanne nyt? itsellä vaimo lähti reilu kuukaus sitte ja jätti kolme lasta minulle. Haluaa kuulemma olla villi ja vapaa.
Moi,
Ikävä kuulla näitä tarinoita. Niitä tuntuu olevan paljon liikkeellä.
Oma vaimoni oli aloittanut myös avioliiton ulkopuolisen suhteen muutama kuukausi sitten. Avasin siitä uuden aiheen aiemmin tänään.
Miten teidän muiden elää on kehittynyt avioeron jälkeen? Miten olette saaneet rakennettua identiteettinne ja elämänne uudelleen?
Itselleni tilanne on vielä kovin tuore sillä tuo uskottomuus selvisi vasta alle viikko sitten. Olen tekemässä avioeroilmoitusta ja siitä lähtee sitten käytännön asioiden selvittely ja järjestely. Vaimo lähti tunnustuksensa jälkeen vielä 1,5 viikon työmatkalle, joten tässä roikutaan löysässä hirressä sen ajan.