Shokki-ero 15 v avioliiton jälkeen

Shokki-ero 15 v avioliiton jälkeen

Käyttäjä mikamies aloittanut aikaan 17.03.2022 klo 13:28 kohteessa Erosta Elossa – erokeskustelua miehille
Käyttäjä mikamies kirjoittanut 17.03.2022 klo 13:28

Moro,

Olipa lohdullista lukea muiden kirjoituksia omasta erostaan. Niissä on paljon yhtymäkohtia omaan tilanteeseeni. Itsellä takana 15 v. avioliittoa ja 20 v. parisuhdetta. 3 kouluikäistä lasta.

Tarina alkaa siitä, että ihastuttiin ja rakastuttiin. Saatiin lapsia ja harmaa arki painoi päälle. Elettiin yhdessä perheellisen arkea; kaikessa ihanuudessaan ja harmaudessaan. Nautin täysin rinnoin isyydestä ja lasten kanssa touhuamisesta. Vaimoani rakastin syvästi mutta toki tiedostin että ruuhkavuodet ovat tuoneet etäisyyttä välillemme. Koskaan en ajatellut että eroaisimme oikeasti vaikka joskus riidan melskeessä sellaistakin tuli puolin ja toisin sanottua. Kun nuorin lapsi pääsi kouluun saakka, huokaisin jo helpotuksesta: ruuhkavuosistakin selvittiin. Vaan väärässäpä olin.

Puoliso aloitti parisen vuotta sitten uudessa työpaikassa ja löysi sieltä heti innostavan porukan kenen kanssa hän alkoi viettää yhä enemmän ja enemmän aikaa. Myös iltaisin hän viestitteli työporukan kanssa ja eripituisia työreissuja alkoi tulla kalenteriin. Joskus tästä yritin huomauttaa, mutta sain osakseni lähinnä suuttumusta ja puhelimen salailua.

Viime syksylle hän oli buukannut 3-5:n päivän työreissuja jo joka kuukaudelle, ja aloin huolestua tilanteesta. Lisäksi kiinnitin huomiota siihen, että työreissuille pakattiin mukaan kovin paljon pitsiä ja muuta edustavaa vaatetusta, joita ei kotioloissa paljoa näkynyt. Poissaolevaltakin hän vaikutti kotona ollessaan.

Joulun aikaan rouva palasi viimeisimmältä reissultaan ja ilmoitti että hän harkitsee eroa. Paniikissa anelin rouvaa luopumaan aikeestaan ja yritin ehdottaa että hakisimme ulkopuolista apua tilanteeseen. Hän oli kuitenkin kuin kylmää pronssia ja totesi että kiinnostusta tai jaksamista yrittämiseen ei enää ole. Muutama viikko asiaa pohdiskeltiin tahoillamme ja sitten hän ilmoitti että hänen eropäätöksensä on lopullinen.

 

Tämä oli täydellinen shokki minulle, joka olin kuvitellut että olemme molemmat sitoutuneet pysymään yhdessä niin myötä- ja vastamäessä. Kyllähän ruuhkavuodet olivat tuoneet suhteeseen etäisyyttä mutta jotenkin itse ajattelin että tämä on vain yksi vaihe joka selätetään yhdessä. Edes pienet lapset ja heidän hyvinvointinsa ei tuntunut painavan vaakakupissa mitään.

Koen että itse olin raatanut kotona arkea pyörittämässä jotta hän on päässyt luomaan uraa ja reissaamaan. Hän näkee asian (ilmeisesti) siten että olen kotiin jämähtänyt ja ei-kiinnostava, syrjäytynyt etätöitä tekevä koti-isä. 

Tämän jälkeen rouvalla ei ole ollut enää mielenkiintoa keskustella asiasta. Hänellä ei kuulemma ole mitään sanottavaa asiasta. Pari lyhyttä juttutuokiota olen saanut väkisin järjestettyä mutta kummastuttaa miten toinen voi sulkeutua täydellisesti tuollaisen ilmoituksen jälkeen. Tai että 20 v. yhteiselämän jälkeen asiasta ei olisi tarvetta keskustella enempiä. Tai yrittää korjata asioita. Sen verran kuulin, että hän on näiden uusien työkavereidensa kanssa pohtinut tätä meidän suhdetta ja löytänyt sieltä ilmeisesti muitakin jotka harkitsevat eroa.

Eron syiksi minulle on kerrottu mm. että ”hän on löytänyt itsensä” sekä ”hän ei ole onnellinen”. Toki myös eritahtisuudesta ja luonne-eroista sekä sosiaalisuudesta olen saanut kuulla, mutta näiden osalta olemme aina olleet erilaisia eivätkä ne ole aiemmin muodostuneet näin suureksi ongelmaksi. Luonteeltaan puolisoni on tempoileva ja spontaani, kun taas itse olen joutunut ottamaan jarruttelijan ja rauhallisemman pohdiskelijan roolin. Potentiaalia spontaaniuteenkin olisi mutta toisen edustaessa siinä suhteessa ääripäätä ei tuo ominaisuus ole itsessäni päässyt juuri esille.

Eropäätöksen jälkeen puoliso on järjestänyt itselleen joka toiselle viikolle työmatkoja joten hän pääsee tilannetta kätevästi pakoon mun jäädessä lasten kanssa kotiin. Tuntuu että prosessoin ja teen tätä eroa yksin ja lasten kanssa hänen ollessa niin paljon poissa.

Nyt tilanne on edennyt siihen että olemme vuokranneet yksiön jossa, tulemme vuorottelemaan käytännön asioiden järjestyessä. Ihan tarkkaan en tiedä miten käytäntö järjestyy kun puhuminen toisen kanssa on niin vaikeaa.

On ollut tosi raskasta huomata myös se, että omat sosiaaliset kontaktini ovat lähes unohtuneet vuosien varrella, ja avioliiton aikana sosiaalisuus on ollut pääasiassa puolison kautta järkättyä tekemistä. Nyt kun olen jäänyt yksin niin ns ystävien ja vanhojen kavereiden kokoon haaliminen on tosi vaikeaa tai lähes mahdotonta.

On murskaavaa, kun tuntuu etten tunne koko ihmistä enää; hän on täysin kylmä minua kohtaan ja vain välttämättömät asiat hoidetaan yhdessä. Ja vain muutamia kuukausia sitten hän oli vaimoni ja vaikkakin etäisempi niin olimme tekemisissä.

Mielestäni on käsittämätöntä että 20 v yhteinen taival loppuu yhtäkkiä näin ja koko persoona on muuttunut tämän yhden keskustelun jälkeen. Alkuun mietin onko kyseessä jonkinlainen psykoosi tai PMS-oireilu, ahdistuneisuushäiriö tai vaihdevuosioireilu mutta tilanteen jatkuessa olen kallistunut jonkinlaisen 40+ v kriisin ja tuon totaalisen itsensä kylmettämisen itsesuojelun piikkiin.

Pikkuhiljaa alan käsittää tapahtunutta, vaikka salaa toivon vielä että hän tulisi järkiinsä ja haluaisi edes yrittää korjata liittoamme. Sen verran on jo ikää, että ajatus deittailusta tai uuteen kumppaniin tutustumisesta ei enää jaksa innostaa. Vanha, tuttu ja turvallinen puoliso olisi ollut se mun juttuni.

Viimeisin käänne kupletissa on se, että sain kuulla että puoliso on tutustumassa netissä uuteen ihmiseen. “Ystävään” kuten hän sanoi minulle, mutta tuskinpa tässä ollaan kirjeenvaihtokaveria hakemassa kuitenkaan. Murskaavaa ajatellakin – vasta 3 kuukautta sitten tuli tämä eropäätös ja nyt jo valmiina uusille ihmisille.

Jos muuten luet tämän ja sinulla on kokemusta siitä, että eron partaalta tai erosta palataan vielä yhteen niin kuulisin mielelläni miten hommat ovat edenneet?

Jos jaksoit lukea tämän, niin kiitos. Mielelläni kuulisin myös kokemuksia muilta.

Tsemppiä ja jaksamista kaikille!

Käyttäjä Elber kirjoittanut 11.04.2022 klo 20:03

Moi.

Täällö myös tuli ero pikkaisen pommina. Vajaa 10 vuotta naimisissa, alakouluikäinen yhteinen lapsi myös perheessä.

Myös minun vaimoni oli juuri aloittanut uudessa työssä jne. ja hän ikäänkuin ”voimistui” sen myötä. Otti eron puheeksi, anelin rakastuneena tietty aikaa, jotta tietää tunteensa oikeiksi eron suhteen. Meni kuukausi, joka oli kaikinpuolin täysin mahtava, sitten halusi kuitenkin aloittaa prosessin.

Allekirjoitin joulukuun lopulla eropaperit. Taisi mennä pari viikkoa kun vaimo alkoi tekemään reissuja ”kaverille”, helpottaa kuulemma eroa. Hän siis aluksi puhui naispuoleisesta ystävästä.

Näitä reissuja tulikin sitten aika usein, joten pistin ns. tilille hänet tässä asiassa. Eihän kukaan perheellinen ystävä majoita toista jokatoinen viikonloppu. No ”ystävä” olikin sitten toinen mies, jonka seurassa vaimo kuulemma viihtyy hyvin, ihan vaan tapailuasteella ovat kuulemma.

Meillä on ollut talo myynnissä muutaman kuukauden joten saman katon alla oltu. Silloin kun vaimo on täällä, hän on jatkuvassa viestiyhteydessä tähän mieheen. Voit kuvitella miltä tuntuu. Sanoo, että ei halua minulle mitään pahaa, mutta teot puhuvat kyllä toista. Onneksi saadaan omat asunnot kolmen viikon sisään tästä hetkestä, ehkäpä tämä helpottaa.

Ja siis minä rakasta täydestä sydämestä vaimoani vieläkin.

Ja jollain tasolla toivon, että tässä vielä palattaisiin yhteen joskus. Kuitenkin eron syyt on saatu suurinpiirtein keskusteltua.

Mutta on tämä niin sieluaraastavaa koko prosessi. Sain diagnoosin masennukseenkin. Käyn terapiassa, jossa ilmennyt, että tämä masennus on ollut päällä jo monta vuotta, joka on tietysti vaikuttanut minun käytökseen koko ajan. Eli minun masennukseni on varmaankin se juurisyy omaan avioeroon. En vaan ollut itse tiedostanut tätä ongelmaa, enkä siihen ollut siten hakenutkaan apua, vaikka ilmeisesti avuntarpeesta on ollut merkkejä jo hyvä aikaa.

 

Voimia sinulle sun prosessiin.

 

Käyttäjä Satutettumies kirjoittanut 17.04.2022 klo 06:11

Moikka,

Meillä kans yli 10v yhdessä ja mulla tulee molemmissa tarinoissa oli paljon samankailtaisuutta omaani.

Miten toinen ihminen voi toimia toista kohtaan niin kylmästi suruttomasti, tuntuu et ihmiselle ei paina mikään mitä sanot tai teet. Juurikin tavattu uusi tyyppi ja viestittelyt hänen kanssaan välittämättä siitä miten se repii perhettä. Hänen onnensa on tärkein. Mietin palautuuko ikinä tää mun tuntema ihminen vai onko tää uusi kylmä persoona se kenen kanssa olen nyt lapsen takia sidoksissa lopun ikääni?! Pelottavaa...

voimia

Käyttäjä Eroiskä_82 kirjoittanut 08.05.2022 klo 15:24

mikamies kirjoitti:

... Eron syiksi minulle on kerrottu mm. että ”hän on löytänyt itsensä” sekä ”hän ei ole onnellinen”. Toki myös eritahtisuudesta ja luonne-eroista sekä sosiaalisuudesta olen saanut kuulla, mutta näiden osalta olemme aina olleet erilaisia eivätkä ne ole aiemmin muodostuneet näin suureksi ongelmaksi. ...

 

Ovatkohan nämä syyt kovinkin yleisiä? Itsellä täysin samat perusteet. Täysin. Toki lisäksi keksitty myös muutama muu, mutta nämä olivat kuulemma ne eniten merkitsevät. Tämä itsensä löytäminen tapahtui meillä muutamassa kuukaudessa, kun tuleva ex vaimo kävi terapiassa. Samoin onnellisuuden etsiminen tuli isosti tapetille samaan aikaan.

Ovatko nämä kaikki jotain trendejä? Eritahtituus on tuttua, erityyppisen sosiaalisuuden kritiikki on täysin tuttua. Luonne-erot on mielestäni aika "helppo" ja yleisluontoinen syy, jonka olen myös kuullut omassa tilanteessani.