Olen nelikymppinen mies ja liityin vasta äsken tähän ryhmään. Aikaa on mennyt tuosta ketjun aloittaneesta viestistä ja ehkäpä tilanteenne on jo muuttunut muutaman kuukauden takaisesta. Itselläni on paljon yhtymäkohtia tuohon tarinaasi ja haluan silti kirjoittaa vaikkei tätä kukaan lukisikaan. Sain puolison pettämisestä kiinni joulukuussa. Viestiä lukien minäkin. Alkoi vaan epäilyttää muuttunut asenne ja halukkuus mennä yksin tai "kaverin" kanssa ja päätin katsoa hetkenmielijohteesta puhelinta. Siihen astinen elämäni sellaisena kuin olin sen ja itseni sekä meidät parina ajatellut romahti sekunnissa. Nyt puolivuotta myöhemmin tiedän että sitä elämää ja parisuhdetta ei saa takaisin koskaan. Oikeastaan sitä ei sellaisena ollut olemassakaan kuin itse sen kuvittelin.

Olen ollut alkujärkytyksestä selvittyäni kuitenkin halukas jatkamaan yhdessä. Meillä on 3 lasta joista nuorin 10v enkä haluaisi rikkoa perhettä. Vaimokin on vakuutellut haluaan jatkaa. Olisi kiva jos voisin nyt kirjoittaa siitä kuinka olemme löytämässä toisemme pariterapian jälkeen. Emme ole. Vaimo vastustanut terapiaa jatkuvasti. Kävimme kerran juttelemassa heti tuoreeltaan mutta tämän jälkeen paljastui että valehtelu edelleen jatkui. Yhteydenpitoa ei oltu lopettu siihen kolmanteen osapuoleen vaikka minulle niin väitettiin. Vannotin että jos totaalisesti yhteydenpitoa ei lopeteta niin kolmatta kertaa en enään kestä vaan avioero on selviö. Kolmas kerta tuli silti. Sain kiinni viestittelystä. Olin toteuttamassa uhkaustani mutta hellyin silti vielä "viimeisen" kerran. Vaadin täydellistä avoimuutta, sitä että puhelin on minun luettavissa kaiken aikaa. Aluksi siihen suostui mutta sittemmin se on ollut jatkuva riidanaihe ja olen antanut periksi.

Ikävintä tässä on jatkuva epätietoisuus. Olen lähes varma siitä että viestittelevät edelleen mutta en pysty sitä todistamaan. Arvelen että vaimo haluaa pitää suhteen vireillä jotta voi katsoa että josko tämä eronnut isä pääsisi sen verran lapsiltaan karkuun että pääsisivät syventämään suhdettaan. Kun tätä kaikkea ajattelen niin en voi muuta todeta kuin että ero on ainoa ratkaisu minun tapauksessani. Minua toppuuttelee enään se etten ole asioista varma. En tiedä onko vaimolla enään mitään todellisia tunteita minua kohtaan enkä tiedä todella sitä mitä hän mahdollisesti toivoo tältä kolmannelta. Haluaako säilyttää vain kaverisuhteena kuten on vakuutellut vai elätteleekö toiveita muustakin. Itse en voi sietää heidän kaveruuttaankaan. Se olisi ikäänkuin ladattu ase huonosti lukitussa kaapissa. En voisi koskaan tietää että milloin suhteen laatu muuttuu. Tätä vaimo ei ymmärrä eikä toisaalta pysty minun kanssa siitä keskutelmaankaan eikä edelleen suostu keskustelemaan kenenkään muunkaan kanssa. Epäilen että ainoa henkilö jonka kanssa tuntojaan jakaa on tämä kolmas, henkilö joka ei vaimoani tunne todella eikä saa myöskään realistista kuvaa tilanteesta. Luulen että häntä vaimoni käyttää tällä hetkellä terapeuttina. Tuskin tapailevat tällä hetkellä mutta viestittelevät.

Kirjoitit olevasi vanhakantainen. Taidan olla itsekkin sellainen. Nyt tämän kokeeneena luonnehdin itseäni jopa lapselliseksi, liian luottavaiseksi. Uskoin toisten ihmisten hyvyyteen ja siihen että eivät voi käyttää toisen luottamusta hyväksi. Monet ihmiset taitavat olla paljon itsekkäämpiä kuin olen osannut kuvitellakaan. Haetaan itselle mielihyvää ja ihailua vähät välittäen siitä minkälaista tuskaa se aiheuttaa läheisissä joista sitten tuleekin usein entisiä läheisiä.

Toivottavasti luet vielä tätä tai joku muu samaa kokenut ja voitte ehkä kertoa miten olette löytäneet elämään takaisin. Uskomatonta että olen lähdössä nyt perheen kanssa matkalle. Jokatoinen päivä ajattelen että tämä on uusi alku ja jokatoinen ajattelen että tämä on perheen viimeinen matka tällä kokoonpanolla. Haluan lopullisen ratkaisun mutta en keksi mikä muu se voisi olla kuin avioero. Luottamusta ei ole vähääkään jäljellä.

Tero P kirjoitti 13.7.2017 7:47

---cut---
Toivottavasti luet vielä tätä tai joku muu samaa kokenut ja voitte ehkä kertoa miten olette löytäneet elämään takaisin. Uskomatonta että olen lähdössä nyt perheen kanssa matkalle. Jokatoinen päivä ajattelen että tämä on uusi alku ja jokatoinen ajattelen että tämä on perheen viimeinen matka tällä kokoonpanolla. Haluan lopullisen ratkaisun mutta en keksi mikä muu se voisi olla kuin avioero. Luottamusta ei ole vähääkään jäljellä.

Moi Tero. Olin aikoinaan hieman samankaltaisessa tilanteessa. Asian ydin on tuo mainitsemasi luottamus. Itselläni oli nimenomaan vaikeaa löytää luottamus toiseen osapuoleen. Silloin nuorempana ei ollut keinoja rakentaa luottamusta. Niinpä minä ehdotin eroa ja sillä tiellä olemme edelleen. Muistutan, että se oli minun ratkaisuni ja kuitenkin yhteinen ratkaisumme. Ja itse olen siihen tyytyväinen. Toisen osapuolen mielipidettä en osaa sanoa. Toivon, että hänkin on tyytyväinen nykyiseen tilanteeseensa.

Minulla auttoi jo se, että pääsin eroon koko sekasotkusta. Omiin ajatuksiini ja omaan pieneen maailmaani. Uskoisin, että se voi olla harkitsemisen arvoinen myös sinulle. Sinun tilanteessasi on tietenkin lasten hoitaminen, harrastukset yms. järjestettävä, mutta se on helpompaa sitten, kun itse voi paremmin. Itselleni tuo sinun kuvauksesi tuo mieleen, että stressitaso on korkealla. Ja kaikki on silloin vaikeaa. Varmasti itse löydät sopivat ratkaisut juuri sinulle.

Tuo, että toivot uutta alkua koko perheelle on epärealistista. Sanon tämän kokemuksesta. Tee itsellesi palvelus ja etsi sinulle sopiva ratkaisu. On sinun elämästäsi kysymys ja vastuu on sinun. Olet varmasti jo monesti havainnut, että tuo luottamusongelma on iso kuilu. Itse en siitä päässyt koskaan yli. En tiedä onko kukaan koskaan päässyt. Se on mielestäni toisen ihmisen aliarvioimista (siis juuri sen ketä petetään). Älä anna polkea itseäsi. Tee itsellesi sopiva ratkaisu. Se on ensimmäinen askel.

Sitten kun tilanne on rauhoittunut, näet tilanteen eri valossa. Näet miten sairas ja kieroutunut tuo tilanne oli ollut. Olet yrittänyt jo monenlaista ratkaisua, mutta mikään niistä ei ole tuottanut tulosta. Minä en ole mikään helpolla luovuttaja, mutta siinä vaiheessa, kun oma terveys alkaa vaarantua, on tehtävä jotain. Mutta sellaisen vihjeen antaisin, että pidä hyvä suhde vaimoosi kuitenkin. Siis anna hänelle aikaa miettiä omaa käytöstään. Anna hänen miettiä sitä, mikä elämässä on tärkeää. Vaimollasi on ratkaisun toinen puoli. Yksin et voi kuin mennä puoleen väliin vastaan. Voimia sinulle!

Huonot kortit elämään kirjoitti 21.4.2017 11:6

Mulla alamäki alkoi syksyllä, avopuoliso petti minua työkaverin kanssa jonka seurauksena me erottiin. Vähän ajan kuluttua me alettiin olemaan vähän enemmän yhdessä kun mulla oli kaikesta huolimatta tunteita ja ilmeisesti myös eksällä. Puhuimme myös että annetaan ajan mennä ja katsotaan palataanko yhteen kun meillä on pieni poikakin.
---cut---
No nyt on Tässä yksi päivä oli facebook jäänyt auki tablettiin ja pöljä menin lukemaan sen viestit sieltä, tuntui että elämä kääntyi päälaelleen jälleen. On tainnut viettää melko railakasta sinkku aikaa sinä aikana kun ollaan yritetty laittaa parisuhde uuteen uskoon. Nyt ei keväällä ole viestien perusteella mitäään ollut mutta eron jälkeisinä aikoina.

On aika ristiriitaisia ajatuksia kun eihän me yhdessäkään oltu sillo mutta eikö lupaus ole lupaus??
Mie olen kaikenlisäksi vielä niin kiltti jq vanhan aikainen etten ole koskaan harrastanu irtosuhteita joten en ymmärrä niiden päälle mitään.
----cut---

Moi huonot kortit elämään. Ihan lyhyesti kommentoin. Itselläni ensimmäisestä erosta aikaa jo 16 vuotta. Ja todellakin se ensimmäinen parisuhde jäi itselleni mieleen, koska olin nuori, naiivi ja kokematon - eli juuri sellainen kuin siinä iässä pitääkin. Minutkin on opetttu kotona "vanhanaikaiseksi" eli miehen (ja naisen) lupaukseen on luotettava. Ja siksi oli helppo päätös erota, kun kumppani ei ollut luottamuksen arvoinen. Olen joskus myöhemmin leikkinyt ajatusleikkiä, että jos palaisimme yhteen (mikä ei ole mahdollista), olisiko minulla vaikeuksia luottaa häneen. Miten sen menetetyn luottamuksen voi saada takaisin? Ja sitten vielä tämä kysymys, että jos minä annan pettämisen anteeksi, niin onko se lupa pettää jatkossakin.

En tiedä, miten ihmiset ylipäätään menevät eteenpäin tuollaisissa tilanteissa, kun itsellä on erilaiset arvot. Ei minun ole tarvinnut koskaan miettiä olisiko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Omalla kohdalla oli tehtävä päätös jättää parisuhde, koska en pystynyt enää luottamaan missään asiassa kumppaniin. Luottamuksen menettämisellä oli suuremmat seuraukset kuin ensi alkuun näytti. Ja nuorena ihmisenä minulla ei ollut kokemusta, keinoja eikä voimaa selviytyä ongelmasta eteenpäin kuin näin vanhempana. Mutta asiat oikeasti selviävät ajan kanssa. Tavalla tai toisella.

Siinäpä lyhyet kommentit.