Moikka.
Löysin hakukoneella tämän sivun ja ajattelin jakaa omat kokemukseni ja tuntemukseni littyen eroon. Pitkään olen halunnut keskustella näistä asioista jonkun kanssa, mutta valitettavasti minulla ei ole oikeastaan ketään, jonka kanssa näitä asioita jakaa.
Joka tapauksessa erosin tyttöystävästäni viime vuoden lopulla, marras- joulukuun vaihteessa. Emme olleet kihloissa tai naimisissa, eikä meillä myökään ollut lapsia. Lapset olivatkin se eron syy, en itse halua lapsia koska minulla on selkäsairaus, joka vaikuttaa melko paljon arkeen ja omaan jaksamiseen. Pystyn kyllä itsenäisesti elämään ja tällä hetkellä olen uudelleen kouluttautumassa ammattin, joka soveltuu minulle selän kannalta paremmin. Kuitenkin minulla on tunne, että elämäni on riittävän haastavaa oman selkäongelman takia ilman yhtä tai useampaa lasta. Eikä koskaan tiedä, meneekö nuo selkäongelmat pahemmaksi, todennäköisesti iän kivut eivät ainakaan hellitä.
Pitkään puhuimme lasten hankkimisesta, mutta nyt viime vuoden lopulla hän laittoi minut niin sanotusti selkä seinää vasten ja teki harvinaisen selväksi, että jos en halua lapsia niin hän etsii uuden miehen joka haluaa. Mietin vielä asiaa pari viikkoa, mutta tulin aikaisemmin selittämääni päätökseen, vaikkakin en olisi halunnut erota hänestä. Mielestäni meillä meni suhteessa ihan hyvin, arki rullasi hyvin ja teimme asioita yhdessä. Ja koin, että hän välitti minusta aidosti.
Tämäpä tekikin erosta vaikeamman kestää ainakin omalta osaltani, koska emme eronneet riidoissa vaan hyvässä yhteisymmärryksessä. En toki kaivannutkaan mitään tulta ja tulikiveä siinä vaiheessa, mutta kuitenkin. Eikä sitä eroa oikein ymmärtänytkään, ennen kuin olin saanut vuokrattua oman asunnon ja muuttokuorma oli purettu. Muistan vieläkin sen tunteen, kun exä lähti omalle asunnolleen ja minä jäin yksin uuteen kämppään. Silloin se oikeastaan vasta valkeni että nukun seuraavan yön yksin ja aamulla kun herään niin täällä ei ole ketään. Aivan kauhea tunne ja olin todella surullinen tämän jälkeen. Pahimmoilleen koulustakin oli viikko vapaata, joten minulla ei ollut mitään tekemistä kuin miettiä ja muistella mennyttä suhdetta. Varmasti yksi elämäni rankimmista kokemuksista, varsinkin koska minulla ei ole yhtään kunnollista kaveria tai sukulaista, jolle olisin näistä asioista kertonut. Mutta pikku hiljaa pääsi taas elämään kiinni, sai arjen rullaamaan eikä mielikään ollut niin apeana. Meni jopa päiviä etten ajatellut eroa tai exää. Exä piti yhteyttä aina silloin tällöin, lähinnä toi vielä muutossa entiselle asunnolle jääneitä tavaroita, mutta tuli kuitenkin kahville ja rupateltiin niitä näitä. Vuoden vaihteen jälkeen tämä yhteyden pito loppui, sinällään asia ei minua haitannut koska ymmärsin että joku päivähän näin käy, enkä oletakkaan että hän olisi pitänyt minuun enää yhteyttä vakityisesti tai jopa ollenkaan. Kävin kuitenkin viikko sitten tämän exän vanhempien luona, koska suhteeni heihin on hyvä ja hekin kovasti toivoivat minun käyvän kylässä. Sieltä sain sitten kuulla exän elämästäkin, hänellä on uusi mies jonka tapasi pari kukkautta sitten ja on muuttamassa nyt tämän miehen luo pääkaupunkiseudulle. Olin kyllä hieman häkeltynyt tiedosta, vaikka jälleen kerran olin tietenkin osannut odottaa, että hän varmaan jatkaa elämäänsä jonkun muun kanssa. Mutta kieltämättä vierailun jälkeen tuli taas surullinen olo, melkein samanlaiset tunnelmat kuin eron jälkeen ja olen viime päivät miettinyt exää ja meidän suhdetta. Enkä edes tiedä miksi, olen vilpittömästi onnellinen siitä että hän on löytänyt uuden miehen, jonka kanssa toivottavasti elämä olisi hyvää ja perheen perustaminen onnistuisi. Ehkä se tapahtui sitten aikaisemmin kuin itse kuvittelin, itse en ole valmis uuteen suhteeseen. Enkä kieltämättä ole kovin toiveikas se uuden naisen löytämisestäkään, olen hieman ujo enkä pidä esim. baareissa käymisestä eikä yksin oikein edes tule käytyä missään. Ehkä sekin juuri harmittaa, että exä pääsi elämässä eteenpäin noin äkkiä, kun taas minä tuskailen vieläkin entisten tunteiden vallassa. Järki sanoo jatkamaan elämässä eteenpäin, mutta tunteita ei vaan saa sammutettua noin vaan. Kuitenkin rakastin häntä ja hän olikin minun ensimmäinen pitkä parisuhde. Jotenkin tuntuu vaikealta kuvitella seurustelua tulevaisuudessa, ainakaan nyt en usko löytäväni ketään jonka kanssa olisi synkannut yhtä hyvin, vaikka se väärä ajatus saattaa ollakkin.
Mutta näin, teksti syntyi aika pitkälti spontaanisti, joten toivottavasti se ei ole liian sekava. Hienoa olisi jos joku jaksaisi lukea ja vieläpä kommentoida, varmaankin semmoista kannustusta ja vinkkejä jaksamiseen kaipaisin.
En ole mies mutta ajattelin kuitenkin kirjoitella.
Se, että ex- kumppanisi on jo näin pian uudessa suhteessa kertoo mielestäni siitä, ettei hän ole käsitellyt eroanne, tai hän ei vaan yksinkertaisesti osaa olla yksin.
Minun mielestäni ei ole lainkaan outoa, että vielä ajattelet ex-kumppaniasi; onhan erostanne vielä suht' lyhyt aika mennyt ja aina suhteen päättymiseen kuuluu surutyö, tavalla tai toisella tehtynä.
On täysin normaalia surra päättynyttä suhdetta, sillä siinä on varmasti ollut myös hyvät hetkensä. On surullista, että suhteen päättymiseen liittyi erimielisyys lasten hankinnasta. Sinä et voi sairaudellesi mitään ja mikäli kaikki lääketieteelliset keinot on käytetty, niin tilanne tuskin paranee. Ehkä jossain vaiheessa pystyt elämään kipujesi kanssa mutta kyllähän ne rajoitteita arkielämään aiheuttavat.
Mielestäni sinun olisi hyvä antaa itsellesi luvan surra menetystäsi, sillä vasta surutyön kautta pääset irtautumaan suhteestasi. Ja se vie aikaa, samoin, kuin oppiminen yksinelämiseen.
Ex-kumppanisi pikainen uusi suhde kertoo mielestäni siitä, että hän ohitti suruvaiheen ja siitä voi seurata ongelmia uuteen suhteeseen. Uusi suhde vaikuttaa enemmän laastarilta ja tuleeko se sitten kestämään em. syistä johtuen, on hyvin epävarmaa.
Kuitenkin; ole armollinen itsellesi, sillä ero on kriisi, joka vavisuttaa ihmisen elämän perusteita. Käytyäsi läpi/jajsettuasi eron aiheuttamat ikävät tunteet, tulet olemaan entistä vahvempi ja valmiimpi myös ajattelemaan uutta suhdetta. Olen varma, että sopiva kumppanikin löytyy, sillä eivät kaikki naiset halua/pysty lapsia tekemään.
Voimia sinulle 🙂🌻
mariella kirjoitti 8.3.2017 8:27
En ole mies mutta ajattelin kuitenkin kirjoitella.
Se, että ex- kumppanisi on jo näin pian uudessa suhteessa kertoo mielestäni siitä, ettei hän ole käsitellyt eroanne, tai hän ei vaan yksinkertaisesti osaa olla yksin.
Minun mielestäni ei ole lainkaan outoa, että vielä ajattelet ex-kumppaniasi; onhan erostanne vielä suht' lyhyt aika mennyt ja aina suhteen päättymiseen kuuluu surutyö, tavalla tai toisella tehtynä.
On täysin normaalia surra päättynyttä suhdetta, sillä siinä on varmasti ollut myös hyvät hetkensä. On surullista, että suhteen päättymiseen liittyi erimielisyys lasten hankinnasta. Sinä et voi sairaudellesi mitään ja mikäli kaikki lääketieteelliset keinot on käytetty, niin tilanne tuskin paranee. Ehkä jossain vaiheessa pystyt elämään kipujesi kanssa mutta kyllähän ne rajoitteita arkielämään aiheuttavat.
Mielestäni sinun olisi hyvä antaa itsellesi luvan surra menetystäsi, sillä vasta surutyön kautta pääset irtautumaan suhteestasi. Ja se vie aikaa, samoin, kuin oppiminen yksinelämiseen.
Ex-kumppanisi pikainen uusi suhde kertoo mielestäni siitä, että hän ohitti suruvaiheen ja siitä voi seurata ongelmia uuteen suhteeseen. Uusi suhde vaikuttaa enemmän laastarilta ja tuleeko se sitten kestämään em. syistä johtuen, on hyvin epävarmaa.
Kuitenkin; ole armollinen itsellesi, sillä ero on kriisi, joka vavisuttaa ihmisen elämän perusteita. Käytyäsi läpi/jajsettuasi eron aiheuttamat ikävät tunteet, tulet olemaan entistä vahvempi ja valmiimpi myös ajattelemaan uutta suhdetta. Olen varma, että sopiva kumppanikin löytyy, sillä eivät kaikki naiset halua/pysty lapsia tekemään.
Voimia sinulle 🙂🌻
Kiitos mariella kannustavista sanoista 🙂 Minunkin mielessä kävi ajatus, että tämä exä haluaa uuteen suhteeseen mahdollisimman nopeasti, ettei tarvitse käsitellä tätä yksinäisyyttä ja elämän muutosta. Toivottavasti näin ei kuitenkaan olisi, ihan vilpittömästi toivon hänelle onnea jonkun toisen kanssa. Olen kyllä käsitellyt näitä asioita ja tunteita jo aikaisemmin eron jälkeen, tehnyt sitä surutyötä ja miettinyt elämää sekä omaa tulevaisuutta. Mutta nyt kuultuani tästä exän uudesta suhteesta, väkisinkin se vanha elämä ja muistot nousivat pintaa. Tähänkin olin varautunut kun kävin exän vanhempien luona, että tietenkin se nostattaa muistoja mieleen, mutta siltikin olin yllättynyt kuinka voimakkaita tunteita minulla vieläkin on tätä exää kohtaan. Eli vaikka luulin päässeeni entisestä suhteesta jo yli, näköjään tämä eron käsittely vie pitempään mitä luulin.
Ei mitään kiittämistä. Ero on kuin pieni kuolema ja asiantuntijoiden mukaan sen jälkeen joutuu käymään läpi samat vaiheet, kuin kuoleman aiheuttamassa surutyössä.
Jätetyn rooli on vielä vaikeampi, koska silloin nousevat pintaan avuttomuuden tunteet. Myös itsetunto voi hetkellisesti laskea ja omanarvontunto myös.
Se, että kuulit uudesta kumppanista, vaikuttaa asiaan myös. Tunne siitä, miten toinen voi ylipäätään korvata sinut uudella kumppanilla näin pian 😟
Mutta ikävä, suru ja tyhjyydentunne ovat aivan normaaleja tunteita tässä vaiheessa. Samoin myös yksinäisyydentunteen kokeminen. Jotkut hakevat heti uuden kumppanin, etteivät joudu näitä tunteita niin voimakkaina kokemaan mutta siinä piilee se vaara, että eroon liittyvät tunteet jäävät käsittelemättä ja siirtyvät uuden suhteen painolastiksi.
Jos sinusta tuntuu, että vajoat liian syvälle em. tunteisiin, tai alat kokea masennuksen tunteita, niin keskusteluapua terapian muodossa on saatavilla. Asiasta puhuminen, vaikka ystävien kanssa, auttaa myös. Älä jää yksin miettimään tunteitasi/eristäydy muista.
Muistathan myös sen, että olet hyvä mies/kumppani mutta nyt ei vaan osunut se oikea nainen kohdallesi 😞
Jonakin päivänä olet ehyt ja valmis uuteen parisuhteeseen voimakkaampana tämän kriisin läpikäytyäsi.
Voimia sinulle 🙂🌻
mariella kirjoitti 10.3.2017 11:1
Ei mitään kiittämistä. Ero on kuin pieni kuolema ja asiantuntijoiden mukaan sen jälkeen joutuu käymään läpi samat vaiheet, kuin kuoleman aiheuttamassa surutyössä.
Jätetyn rooli on vielä vaikeampi, koska silloin nousevat pintaan avuttomuuden tunteet. Myös itsetunto voi hetkellisesti laskea ja omanarvontunto myös.
Se, että kuulit uudesta kumppanista, vaikuttaa asiaan myös. Tunne siitä, miten toinen voi ylipäätään korvata sinut uudella kumppanilla näin pian 😟
Mutta ikävä, suru ja tyhjyydentunne ovat aivan normaaleja tunteita tässä vaiheessa. Samoin myös yksinäisyydentunteen kokeminen. Jotkut hakevat heti uuden kumppanin, etteivät joudu näitä tunteita niin voimakkaina kokemaan mutta siinä piilee se vaara, että eroon liittyvät tunteet jäävät käsittelemättä ja siirtyvät uuden suhteen painolastiksi.
Jos sinusta tuntuu, että vajoat liian syvälle em. tunteisiin, tai alat kokea masennuksen tunteita, niin keskusteluapua terapian muodossa on saatavilla. Asiasta puhuminen, vaikka ystävien kanssa, auttaa myös. Älä jää yksin miettimään tunteitasi/eristäydy muista.
Muistathan myös sen, että olet hyvä mies/kumppani mutta nyt ei vaan osunut se oikea nainen kohdallesi 😞
Jonakin päivänä olet ehyt ja valmis uuteen parisuhteeseen voimakkaampana tämän kriisin läpikäytyäsi.
Voimia sinulle 🙂🌻
Niin, minusta tuntuu vaikealta kuvitella seurustelevani vielä jonkun kanssa vaikka tällainen mahdollisuus tulisikin, koska tuo suhde kesti noin pitkään. Elämään sen ihmisen kanssa vaan tottui ja se tuntui niin hyvältä, en ole aiemmin semmoista kokenutkaan.
Puhuisin mielelläni tästä asiasta jollekkin, mutta kuten aiemmin tuolla kirjoittelinkin niin minulla ei ole hyvää ystävää tai läheistä jolle näistä kertoa. Siksipä kirjoitin näistä ajatuksistä tänne tukinet- sivustolle.
Se jäi minulle hieman epäselväksi, kauanko ehditte olla yhdessä?
Tuokin, ettet nyt voi kuvitella edes olevasi kenenkään toisen kanssa, on normaalia. Sinulla on surutyövaihe päällä ja et ole ihan vielä kokonaan irrottautunut ex-suhteestasi. Myös tunteita häntä kohtaan on olemassa. Nyt on siis liian varhaista edes ajatella uutta suhdetta.
Tuo kaverittomuus surettaa minua: onko niin, että kaveriyhteyksien ylläpito jäi parisuhteessa ollessasi? Monelle nimittäin käy niin ja sitten eron tullessa on totaalisesti yksin, mikä on kyllä todella ikävä tilanne.
Mutta; tännehän voi kirjoittaa omista tuntemuksistaan, jos se yhtään helpottaa omaa tilannettasi.
Kovasti voimia sinulle toivon hankalassa elämäntilanteessasi 🙂👍
mariella kirjoitti 12.3.2017 9:49
Se jäi minulle hieman epäselväksi, kauanko ehditte olla yhdessä?
Tuokin, ettet nyt voi kuvitella edes olevasi kenenkään toisen kanssa, on normaalia. Sinulla on surutyövaihe päällä ja et ole ihan vielä kokonaan irrottautunut ex-suhteestasi. Myös tunteita häntä kohtaan on olemassa. Nyt on siis liian varhaista edes ajatella uutta suhdetta.
Tuo kaverittomuus surettaa minua: onko niin, että kaveriyhteyksien ylläpito jäi parisuhteessa ollessasi? Monelle nimittäin käy niin ja sitten eron tullessa on totaalisesti yksin, mikä on kyllä todella ikävä tilanne.
Mutta; tännehän voi kirjoittaa omista tuntemuksistaan, jos se yhtään helpottaa omaa tilannettasi.
Kovasti voimia sinulle toivon hankalassa elämäntilanteessasi 🙂👍
Olimme yhdessä yli neljä vuotta, pisin seurustelusuhde mitä minulla on ollut.
Kaverisuhteet eivät jääneet parisuhteen aikana, itseasiassa sain kavereita tämän parisuhteen kautta, mutta kaikki nämä ystävyys suhteet loppuivat eron myötä. Minulle on aina ollut vaikeaa solmia ystävyys suhteita, siis saada todellisia ystäviä. En tiedä tarkalleen mistä se johtuu, ehkäpä en ole tarpeeksi kiinnostava henkilö. Voi tietysti olla, etten vain ole tavannut oikeanlaisia ihmisiä.