Mieli ja keho ovat yhteydessä toisiinsa enemmän kuin välttämättä kuvittelemmekaan. Kuvailemasi fyysiset oireet tosiaan ovat oire elämänkriisin aiheuttamasta henkisestä pahoinvoinnista. Aika rankkojakin oireita sinulla on. Ensimmäinen ohje on, että saisit unesi paremmaksi, tavalla tai toisella. Jaksaminen romahtaa jos univaje on jatkunut pitkään - ja silloin kuopasta ei tahdo päästä ylös. Toisekseen puhuminen auttaa, se vähentää ahdistuneisuutta. Hyvä kun haet tältä kanavalta tukea ajatustenvaihtoon. Tarvitsisit muitakin kanavia pahan olosi purkamiseen. Jos lähelläsi on luotettava ystävä, kannattaa jakaa ajatuksiasi hänen kanssaan. Ystäviä ei kuitenkaan viitsi "rasittaa" ylen määrin, heillä on muunlainenkin funktio elämässä. Vertaistuki saman kokeiden kanssa myös auttaa. Ja viimekädessä on hyvä hakea ammattiapuakin, jos ei tunnu pääsevän eteenpäin. Miessakeissa on sekä ammattiapua, että vertaistukea, tuen muoto vaihtelee paikkakunnittain. Miessakkeihin saa yhteyden helposti yhteydenottolomakkeella: http://www.miessakit.fi/fi/toimintamuodot/erosta_elossa/erosta_elossa_-yhteydenottolomake

Itselläni on kokemusta ahdistuksesta mutten ole asiantuntija, melko tuoreeltaan ongelmani tiedostanut. Tässä tapauksessa näkisin myös että ihan pienin toimenpitein ei kannata yrittää selvitä. Vertaistuki on hyvä, väliaikaisesti suosittelisin vaikka ihan kunnallisten terveyspalveluiden kautta ammattiavun ja lääkkeiden hakemista, ja mihin sitten sitä kautta päätyvätkin.

tiukilla mennään. mutta nyt viime torstaisen puhelin keskustelun jälkeen jonka kävin miessakit työntekijän kanssa olo ollut vähän parempi kun alkanu käsittään että oikeestaan olen tehny kaiken mahdollisen suhteen jatkamisen eteen mutta vaimolla näköjään hirveä tarve itsenäistyä ja alkaa elämään omaa elämää. vaikkakin se lyö täysin sekaisin meidän perheen asiat. mikään lääke hoito ei oikein sovi kun työkseni ajelen rekkaa. nyt viikonloppuna keskusteltiin vaimon kanssa asioista perusteellisesti ja yhdessä päädytty siihen että minä haen itselleni kämpän ja vaimo ja lapset jää kotiin asumaan jottei lasten koulu ja tarha olot muutu tässä muutenkin raskaassa muutoksessa. ja itselleni melkeinpä pakkokin päästä ainakin hetkeksi irti tästä kotipiiristä jossa kaikki muistuttaa menneistä ja suunnitelluista tulevaisuuden haaveista koti tilalla. ratkaisu tilapäinen ja lopullinen päätös kumpi jää asumaan yhteiseen kotiimme riippuu niin monesta asiasta että se asia selkiää vasta ajan kanssa. muutama hyvä ystävä on joille voin tunteistani kertoa ja myös vaimon kans olen sopinu että voin hänellekkin "purkautua" jos ei muuta kanavaa löydy vaikeina hetkinä ja osa asioistahan on sellaisia että vain vaimo ja minä voimme ne ymmärtää. viime yönä tulin reissusta kotiin ja oli miellyttävä yllätys kun vaimo oli laittanu lyhtyyn kynttilän ja lyhdyn tienhaaraan ja oli ihana saada kömpiä samaan sänkyyn lasten ja vaimon kanssa pitkästä aikaa. toi ei tarkoita sitä että vaimo olisi muuttanut mieltä vaan sitä että käytyjemme keskustelujen jälkeen hän on alkanut käsittään että minä tarvitsen läheisyyttä ja tunnetta että minua arvostetaan vielä tässä perheessä. arvostan tuota elettä suuresti. voi vain kuvitella miltä olisi tuntunut tulla yöllä kotiin 23 tunnin työpäivän jälkeen ja huomata että sohvalla on peitto ja tyyny minua varten. nyt näyttääkin siltä että saatamme saada yhteiselämän toimimaan vaikkakaan emme asukkaan yhdessä, sehän on toki ollu tarkoitus kokoajan jo pelkästään lasten takia, mutta tässä erossa ollu vain erilaiset ajatusmaailmat toiminta tavoista. vaimo on pyrkinyt kuulemma tietoisesti olemaan etäinen koska on pelännyt aiheuttavansa minulle toiveita suhteen jatkamiseen sillä että olisi näyttänyt myötätuntoa ja välittämistä. itse nostin tuon etäisyyden ja kylmän kohtelun minua kohtaan esille viikonlopun keskusteluissa ja kerroin kuinka pahalta se minusta tuntuu. joten asiat hieman paremmin nyt terveisin

moikka. jottei tää vuosi ois ihan pelkkää onnea niin nyt petti meikäläiseltä terveys. ollu viikon sairaalassa kun tuli aivoverenkiertohäiriö. jotenkin tuntuu että vois jo vastoinkäymiset loppua mun kohalta. niin ja kun oon yrittäjä niin tulonmenetystä tästä sairaudesta johtuen ei korvaa mikään taho jonkinlaisen sairaspäivärahan saan vissiin kelalta mutta se jää varmaan aika pieneksi ja sekin menee talon maksuun ja ex vaimolle lasten kulujen peittämiseen. alkuun ainakin 3 kk ajokieltoa joten rekka hommat saa unohtaa kokonaan vähäksi aikaa. taisi tuo järjetön stressi ja huonosti nukut yöt kesän ja syksyn aikana vaatia veronsa.
mielenkiinnolla oottelen että mitähän tämä vuosi vielä eteeni heittää, meinaapi usko loppua että tästä kaikesta selviää.

Miten sulla hei menee? Oon ite vastaavassa tilanteessa, miinus tietty nää viimeiset asiat tossa jälkimmäisessä viestissäs. Koita kestää, tää on helvettiä itellekin.

Toivottavasti oot kunnossa. Tämä on pienimuotoinen toivotus!

hengissä ollaan. pitäny tehä vain töitä että sais rahaa kaikkien maksujen hoitamiseen.
yrittäjä kun sairastuu niin ei kovin tuo yhteiskunta huolehi tulo puolesta.
ja semmosia vakuutuksia ei ole pystyny maksaan jotka korvais sairastumiset.
pakolliset maksutkin pitäny puottaa niin minimiin nykyaikana että sais kulut pieniksi.

kiitoksia huolenpidosta.
no tää eroprosessi menossa vähän helpompaan vaiheeseen pikku hiljaa. ei enää oo sellasta möykkyä kokoajan rinnassa eikä sellasta
kauheaa ahdistusta.
iso tekijä varmaan tässä se että vaimon puolelta tullu paljon ymmärrystä minunkin oloon.

tuo alku shokki on aivan pirullinen aika. varsinkin kun asia tulee itselle yllätyksenä.
onneksi tuo aika vähän armahtaa kun vain jaksaa pysyä tolpillaan tavalla tai toisella, mutta ystäviä siinä tarvitaan kuten onneksi itsellä muutama ollut eikä voi unohtaa sitä tukea ja keskusteluja joita olen saanut käydä miessakki porukan puolelta.

kaikille samanlaisessa tilanteessa oleville haluankin sanoa että puhukaa ja puhukaa omista tunteista ja tuntemuksista sillä se on ainakin omalla kohdalla auttanut tosi paljon, ja kuten minä olen esim. lähikaupan tutuille työntekijöillekkin kertonut aivan rehellisesti mikä oma elämäntilanne on ja on ollut monesti mahtava tunne kun on käynyt kaupassa ja kassa on kysynyt että mikäs on fiilis ja miltä tänään tuntuu ja ovat olleet tukena sillä tavoin.
tuntunut hyvältä kun on tullut tunne että hei minustahan välitetään
enkä olekkaan arvoton.

eli avoimmuutta kehiin veljet

eihän tämä ero sen kevemmäksi ole muuttunut mutta jotenkin siedettävämmäksi kohdata.

voimia kaikille eron kanssa taisteleville
🙂👍

moikka hei astro 72 mites sulla menee

kertoisitko omasta tilanteesta täällä se ainakinitselle auttanu jollain ihme tavalla