Avioliitto tauolla

Avioliitto tauolla

Käyttäjä Jatam aloittanut aikaan 29.08.2018 klo 14:42 kohteessa Erosta Elossa – erokeskustelua miehille
Käyttäjä Jatam kirjoittanut 29.08.2018 klo 14:42

Olen jo jotain omasta suhdekiemurasta täällä kirjoittanutkin. Meidän tarina on lyhykäisyydessään seuraava, eli olemme olleet 22 vuotta naimisissa.
Kolme vuotta sitten valmistuin vanhemmalla iällä insinööriksi ja aloitin työt yrityksessä, jonka asiakkaat ovat 90% ulkomaisia. Työssäni joudun matkustelemaan paljon, eli joudun olemaan useita viikkoja poissa kotoa (3-4 viikkoa). Talvella huomasin vaimon käytöksessä muutosta, eli ei enään halunnut puhua kanssani kovinkaan kauaa puhelimessa. Kun olin kotona, ei käytöksessä ollut enään sellaista lämpöä. Kesäkuun ensimmäisellä viikolla sitten tuli pommi. Hänen tunteensa ovat viilentyneet ja ei enään tiedä haluaako jakaa arkeaan minun kanssani. Syynä oli kuulemma tottuminen pitkiin yksiolojaksoihin.
Töissä hän oli tutustunut työkaveriin, joka oli eronnut viime kesänä. Tämän uuden kaverin kanssa hän vietti sitten aikaa runsaasti baareissa koko kevään ajan, kun olin reisussa.
Olen moneen kertaan kysynyt onko kolmatta pyörää ja kuulemma ei ole. 50 hän täytti kesällä ja on niin vahva tunne, että jonkin sortin villitys on menossa lujaa.

Tällä hetkellä olemme tilanteessa, että meidän avioliitton on tauolla (hänen ehdotuksensa). Vaimo on itsekin sanonut, että ei ole varma onko tämä 50-villitystä vai mitä? Tämä ratkaisu on hänen mielestään parempi meidän 16v pojalle (jolle ei olla meidän ongelmasta vielä kerrottu). Tämä tauko merkitsee sitä, että eroamme joko pehmeästi, tai hän saa vielä mietintäaikaa.
Asumme edelleen yhdessä ja nukumme samassa sängyssä, mutta fyysistä kanssakäymistä ei ole.

Minulle tämä on aika raastavaa, sillä omat tunteet ovat edelleen vahvat ja en haluaisi erota. Vaimo ei suostu edes pariterapiaan. Hänellä ei kuulemma olisi siellä mitään annettavaa? Välillä tuntuu, että hän pelkää sitä, että joutuisi miettimään asioita ja vaikka rakastuisi uudelleen. Mielestäni hän ei ainakaan ole yrittänyt edes pelastaa tätä liittoa.

Kun olen lukenut artikkeleita vastaavista tilanteista, on viesti selkeä: Ei mitään avioliiton taukoa, vaan suora ero. Toinen asia mikä mietityttää on, että asumme ”kavereina” vielä monta kuukautta.

Sekava kirjoitus, mutta niin on sekavat ajatuksetkin.

Olisiko jollain kokemuksia vastaavasta tilanteesta?

Käyttäjä Jatam kirjoittanut 15.09.2018 klo 10:56

Moi vaan.

Tilannepäivitys, eli ei ole enään liitto tauolla. Eilen sain tietää, että tulevalla exvaimolla on ollut suhde toukokuun alusta toiseen mieheen, joka on avoliitossa itse. Mies ei kuitenkaan ole jättämässä puolisoaan. Tuleva ex-vaimoni meinaa siis jäädä toiseksi naiseksi? Kyllä voi 50-kymppisen naisen pää mennä sekaisin.
Minun kirjoittaminen tästä aiheesta loppuu tähän.