oletko ollut yhteydessä esim. Mll:n päiväkahvilaan yms. ota esim. neuvolaan rohkeasti yhteyttä ja kysele näistä. samoin MLL:n paikallisyhdistykseen tms. APUA LÖYTYY!!! et oel yksin!🌻🙂🌻

En ole kyllä soitellut perhekahvilaan, kun toiminta sijoittuu aamuun/päivään niin olen töissä siihen aikaan :/

Yritin käydä mll:n perhekahvilassa silloin kun olin lapsen kanssa vielä kotona, mutta muutaman käyntikerran jälkeen ei ollut ollenkaan hyvä olo, kun istuin hiljaksiin katsomassa ku muut seurustelee keskenään. En siis saanut rohkaistua itseäni tarpeeksi, mennäkseni itse juttelemaan muiden kanssa.
Sen takia ei tullut siellä enempään käytyä, eli ei kerinnyt mitään kaverisuhteita tulemaan! ☹️

Kiitos kannustuksesta, että en ole yksin tämän asian kanssa! 🙂

Täällä sama homma. 90 vuosimallia, isokokoinen naikkonen olen ja ei ole lapsia 🙂

En ole ujo, pystyn puhumaan vieraille ihmisille, mutta siltikään ei ole kuin se muutama kaveri joita myös näen harvoin. Täällä korvessa kun asun 😀

Voimia sinne 🙂🌻

Yksin minäkin.
Siitä sulavasta supliikkimiehestä ja iloisesta "velikullasta" on muisto vain. Masennus- ja ahdistusoireiden takia en juurikaan käy missään. Seuran löytäminen olisi hyväksi toipumiselle, mutta kun ulos ei jaksa/halua lähteä niin sosiaalinen kanssakäyminen jää työmaalle. Surullinen yhtälö...

Kun olisikin joku helppo tapa päästä huonosta olosta ja saada otettua kunnolla itseään niskasta kiinni ja tutustua muihin ihmisiin. Pääsisi siten ehkä yksinäisyydestä eroon.

Paljon voimia ja jaksamisia myös teille mercedes ja timppa313 🙂🌻

Sitä helppoa tapaa odotellessa 🙂
Jaksuja sinullekin 🌻🙂🌻

Ilmoittaudun yksinäisten joukkoon😞. Ystäviä ei ole minulla ei ole.
Pari tuttua joiden kanssa pidän yhteyttä puhelimella ja tekstiviesteillä.
Joskus harvoin käyvät. Olen oudossa seurassa melko ujo. Kärsin
myös mm. sosiaalisten tilandeiden pelosta. Luottamus ihmisiin hukassa
ja huono itsetunto. Kynyys tutustua ihmisiin on korkea. Peklkään että
tulen torjutuksi.

Tsemppiä kaikille yksinäisille🙂👍.

Yksinäiset 😞

Täällä olisi yksi samanlainen joka haluaisi keskustella teidän kanssa 🤔
Yksinäisyyttä on monenlaista ja se on todella kuluttavaa.
Kirjoitelkaa 🙂🌻

Yksinäiset 😞
Tämähän tuntuu olevan ihan kuin mua varten, että yksin saa kirjoittaa ja yksin lukea- palsta... Ei kai sitä muuten voisi itseään yksinäiseksi sanoakaan ☹️
No, aina on parempi, mitä vähemmän on yksinäisiä ihmisiä. Joillekin se on johonkin tiettyyn aikaan kuuluvaa ja joillekin, niinkuin mulle se on kroonista.

Noh... kirjoitteleehan jotkut kaikenlaisia päiväkirjojaan ja muita kuulumisiaan omissa blokeissaankin, eli eiköhän sekin eräänlaista yksinpuhelua ole 😑❓

Mulla on todennäköisesti jonkinlainen paha "aura" ympärilläni, jonka kaikki muut näkevät, mutta jota itse en näe, eikä kukaan ole siitä mulle koskaan kertonut. Väistetään vain kuin ruttotautista 😝

Niin paljon kuitenkin olen saanut pahaa ns. "ystävistä", että luonto on opettanut jo muakin karttamaan hymyileviä kasvoja ja tekopyhää jutustelua, jolla toinen antaa ymmärtää, että hän on "ystävällinen".

Mihin muuhun se voi johtaa kuin siihen , ettei ole enää luottoa ihmiseen 🙄
Jos mulla ei olisi omaa kissalaumaa, olisin todella hukassa. Lemmikki on sellainen olento, joka ei arvostele, eikä kierrä kaukaa kun ilmestyn paikalle.

Nyt löytyisi niitä, jotka sanoisivat, että olen katkera... Aivan oikein. Olen katkera. Kuuluu ihmisen perustarpeisiin, että jokaisella olisi tuttavia, kavereita, ehkä jopa niitä ystäviä. Pidetään luultavimmin outona kaltaisiani, jotka sanovat, ettei ole ketään.

On mulla kyllä äiti, on perhe. Aikuiset pojat, jotka eivät enää pyöri tarvitsemassa. Mies, joka hyvin viihtyy omissa puuhissaan. Yksinäisyyttä on kuitenkin monenlaista, eikä se, että on perhe, tee ihmisestä kaveriporukassa paistattelevaa bestistä.

Tiedän perheitä, joissa aina joku on todella yksinäinen, jopa yksin kaikessa. Se on kyllä myös nykyajan henki, ettei lähimmäisestä välitetä enää. Jos joku on yksin, se vain todetaan ja jätetään sikseen. Sitten ihmetellään kaikenmaailman hirmutekoja, joihin moni sortuu - yksinäisyyttään, tai muista syistä 😟

Sen jälkeen, kun mun viimeinen ystäväni jätti minut kuin nallin kalliolle tänä keväänä, olen kirjoittanut päiväkirjaa "selviytymisestäni" tai paremminkin siitä, miten en ole selvinnyt vieläkään. Ilmeisesti se, että alan tulla vanhaksi tekee kaikesta tällaisesta minulle luonnotonta ja vaikeaa päästä yli 🤨

Mulle ystävyys merkitsee kyllä enemmän, kuin yleisesti ajatellaan. Toisille ystävyys on jopa sitä, että kaupan kassalla jutellaan niitä näitä, tai että baarin tiskillä taputellaan olalle puolin ja toisin... Ystävyys merkitsee mulle lähes avioliiton kaltaista suhdetta, jonka kuuluisi kestää läpi elämän. Monessa mielessä se on syvällisempää kuin avioelämä. Vai kuinka moni puhuu KAIKESTA puolisolleen 😐

Ystävä on ihminen, joka tietää sinusta kaiken ja on silti ystäväsi, joku viisas on joskus laukaissut. Olen saanut kokea tämän kolmasti elämässäni. Sain sen vain kolmena eri illuusiona, jotka sitten ovat karisseet syistä, jotka nämä ns. ystäväni ovat vieneet mennessään ja jättäneet minut ööksi aapisen laitaan 😮

Yhdeltä, tältä viimeiseltä ex--ystävältäni sain kyllä jonkinlaisen vastauksen siihen, miksi ??? Vastaus oli varsin yllättävä; hän tunsi saaneensa multa liiaksi, muttei kokenut antaneensa mulle vastaavasti... Oli vaikeaa hänelle olla vastaanottavaisessa osassa, vaikka hän TIESI, että mulle se oli kaikki pelkkä ILO 😐

Eikö liene luonnollisempaa ajatellakin, että ystävyys tai mikä tahansa suhde kaatuu lähinnä molemminpuolisten häikkäräppien vuoksi. Niin luulisi. Mutta meillä oli fantastinen suhde. Olimme kuin sisarukset. Ja sitten, kuin salamana kirkkaalta taivaalta saan kuulla, että olen liian HYVÄ ystäväksi.
Sen vuoksi en ole selvinnyt siitä, että tulin niin kylmästi jätetyksi. Mihin muuhun mulla sitten olisi enää resursseja, kuin menettää usko ihmiseen kokonaan.

Pahaa ei kukaan halua kumppaniltaan. Hyvä ei kelpaa... Vaikeaa on ajatella sitä kolmatta vaihtoehtoa, mikä kävisi. Millainen pitäisi olla. Mulle on vaikeaa olla luontoni vastaisesti, eikä se silloin palvelisi minkäänlaista totuutta minusta toiselle ihmiselle.

Noh... se nyt tästä - tällä kertaa. Mukavaa, jos luit tänne asti. Kiitän siitä. Palailen astialle taas toisella kertaa.
Syksyn jatkoa kaikille, rakastetuille ja hyljätyille

Myöhäisehtoota.
Tämä päivä on mulle ollu taas aika nostalgiavoittoinen. Olen kuunnellu Spotify:sta kaikkee sellasta musiikkia, joka tuo muistoja mieleen tai nostaa muuten vain tunteita pintaan.

On vaikeeta tulla välillä ittensä kanssa toimeen, mulla kun on tunne-elämältä epävakaa persoonallisuus 😞 Pahinta on kun mieliala voi muuttua muutamassa sekunnissa ihan ilosesta täysin melankoliseksi. Tai sitten saan vihanpuuskia ja kohdistan sen kaiken aina itseeni.
Muutenkin olen elänyt elämäni syyllistäen kaikessa pahassa aina itseni. Näin siis, vaikka olen tullut torjutuksi taas kerran, jollain kumman tavalla syyllistän siitäkin itteeni. Jos en muuten niin sillä, ettei mun olisi pitänyt olla paikalla silloin, kun tapasin sen ihmisen 😭

Lueskelin tuolla toisaalla tänäänkin kirjoitettuja tunteenpurkauksia yksinäisyydestä ja siitä, ettei ihmiset vaan pysy elämässä, vaikka itse olisi miten kiltti ja hyvä tahansa.
Elämä ei ole reilu peli kaikille. Aina on väliin putoajia ja päähän potkittuja, petettyjä ja sorrettuja.

Mulla on taas mahakin oireillut ja on sitä tehnyt jo jonkun aikaa. Pelottaa, joko taas joku haava siellä jossakin. Stressiä, stressiä, surua ja ikävää...

Usein käy mielessä se toinen ihminen siellä jossakin... Miten hänellä nyt menee, ajatteleeko hän minua enää, oliko kaikki hänelle juuri niin helppoa kuin aina olen ajatellutkin ☹️

Olen käynyt muutaman kerran nyt syksyn aikana dialektisessa käyttäytymisterapiassa, ns. taitovalmennusryhmässä. Koska usein puran pahaa oloa rankaisemalla itseäni, olemalla aggressiivinen, suositteli lääkäri sitä mulle.
Nuoruudesta saakka olen "pahoinpidellyt" itseäni ahdistuksen tullessa ja nyt taas viime aikoina se on korostunut 🤕
Olen mestari tekmään itsestäni syyllisen mihin tahansa asiaan ja silloinkin, kun on hyvä aika ja kaikki on kivaa ja iloista, toistelen ittelleni, ettei kannata olla liian täysillä mukana hyvässä, sillä niinkuin itku tulee pitkästä ilosta, niin saa maksaa hyvistä päivistä pahoilla korkojen kanssa ☹️

Sekin on osittain perittyä negatiivisesta kasvatuksesta, mutta todella vaikea päästä eroon, varsinkin kun näyttää kuitenkin siltä, että se vain pitää paikkansa.

Mulla on aina aikuisiällä ollut mottona, että - jos vielä kerran löytäisin sen ystävän, joka haluaa olla mun kanssa, joka uskaltaa ottaa vastaan ja iloita mun kanssa monista asioista, joita silloin olisi, jos niin hyvin olisi, että sellainen ihminen löytyisi - pitäisin ystävääni kuin kukkaa kämmenellä 🙂🌻

Niin en oikein uskalla enää uskoa käyvän... luulen, että pelkään jo liikaa "langeta taas siihen ansaan".

Näin illan ollessa pimeimmillään ja pian vetäytyessäni punkkaa kohti, sammuttaessani kaikki valot, täydellinen pimeys kietoutuu mun ympärilleni, kissa kehrää pääni yläpuolella olevalla tyynyllään ja joku muu tulee jalkojeni päälle... tunnen olevani turvassa maailman ja ihmisten pahuudelta. Kaiken petollisuudelta.
Onneksi mulla on vielä hyvä lääkitys yöksi, ettei aina tarvitse vain pyöriä ja juoksuttaa surullisia asioita mielessään.

Taas tuntuu vaan siltä, ettei nukahtamislääke tehoa. Se tekee joskus sen, että joutuu sitten ottamaan toisen.

Yhä kuitenkin ennen nukahtamistani, mielessäni "rutistan ystävääni" sylissäni ja toivotan kauniita unia.

Lukijoillenikin siis on aika toivottaa natti natti, eli hyvää yötä.😴

Lauantai alkaa vaipua illan puolelle. Pian meneksin saunaan. Sen jälkeen olen taas väsynyt... siis jos nyt voi yleensä olla väsyneempi, kuin mitä jo muutenkin aina olen 24/7.

Mahaa viiltelee edelleen, joten ei uutta siinäkään.
Olen pessyt muutamat ikkunat ja laittanut väliin jäkälää, sammalta, käpyjä, sieniä, puolukoita, jopa linnun kalloja oli muutama varastossa metsästä löytyneitä.
Metsäihminen olen kyllä. Puolukkaa haen jonkin verran, vaikka sitä ei meillä paljoa mene, mutta jos nyt muutaman vispipuuron saisi talven aikana.
Mieluummin vain kuljeskelen ja teen kaikenlaisia löytöjä, joita onkin varastossa jo aika määrä.

Sitä vain on niin jämähtänyt paikoilleen, ettei mitään oikein tahdo saada aikaiseksi. Kaikkea olisi tuolla materiaalia, niin ostettua kuin kerättyä, askarteluun yms. mutta kun en saa itteeni irti enää tästä apatiasta. Sekin on kai jo niin kroonista, etten aina tajua itse, miten pitkällä se jo on. Ei ole ihme sekään, että saatan istua pitkiä aikoja ja tuijottaa vain kaiken läpi ajattelemattakaan mitään erityistä.

Pakosta tulee välillä mieleen ajat, jolloin olin yleensä suosittu ja hauska seuralainen, jonka poissaolo huomattiin aina ! Olisin sellainen vieläkin siinä yhteisössä, jossa vielä pääsen käymään, mutta ystäväni hylkäämisen jälkeen tunnen, ettei musta tule enää minkäänlaista puhetta, vaan mieluummin vetäydyn omaan itseeni ja olen hiljaa.

Alkuun pelkäsin sitä tilannetta, että olin liian muuttunut yht´äkkiä, mutta sitten havaitsin, ettei se edes kiusaa mua millään tavalla. Vastaan kyllä, jos mulle puhutaan ja sanottavani muutenkin sanon reippaasti, mutta muuten mua ei kiinnosta kenenkään olemiset, eikä tekemiset.

Näin siis voi käydä... kun aina tulee takkiin selkään puukotusta, ei kenenkään asiat enää kiinnosta, eikä oikeastaan omatkaan. Elän vain kuin zombi oman osuuteni kustakin päivästä, joka alkaa mulla joskus puolen päivän aikaan ja koko valveillaolo ajan odotan ja katselen kelloa, milloin jo ilkeäisi mennä yönukulle...

Voisin kaiketi elää täytenä erakkona jossakin tiettömien taipaleiden takana ilman minkäänlaista mahdollisuuttakaan ulkoisiin kontakteihin. Ei olisi montaa, jotka kyselis perään.

Taitaa olla aika mennä saunaan.
Voimia kaikille ja mukavaa lauantai-illan jatkoa ☺️

Onhan taas aikaa, kun olin täällä viimeksi, kun mulla ei ole tämä kone mitenkään pakkomielteenä, vaan ihan inspiraation mukaan käynnistän tämän masiinan. Itseasiassa inhoan kaikkea tietoteksniikkaa ja muuta elektroniikkaa, joka on vienyt ihmisiltä taidon olla sosiaalisissa tekemisissä muiden kanssa ihan face to face.

Toisaalta, ehkä juuri siksikin tämä yksinäisyys on tullut monelle kompastuskiveksi 🙄 Ei voi olla tervettä, eikä ainakaan ystävyydestä ole kysymys silloin kun kaikki ihmiskontaktit syntyy ja elää vain bittiavaruuden kautta, eikä ihmistä itseään näe koskaan. Jos minä ajattelisin, että täällä kaikki ovat ystäviä keskenään, kun kirjoitellaan edestakaisin, olisin kai minäkin täällä 24/7😟

Mulle ystävyys ja kaveruus on nimenomaan sitä, että saan olla ihmisenä ihmiselle. Nähdä, tuntea kuulla... Harrastaa kaikenlaista kivaa, lähteä shoppailemaan, kahville, marjametsään...

Olen saanut sellaisen ihmeen itselleni, kuin kirjeenvaihtokaverin. Ihan OIKEIDEN kirjeiden kirjoittajan, kynällä paperille ja postin kannettavaksi !!! Se on mulle hieno huippujuttu vaikka ollaan ihan alussa, mutta tunnen, että kun itse kirjoitan hänelle, olen hänen lähellään ja vain häntä varten. Siihenhän kirjeiden kirjoittaminen perustuu 🙂👍

Minua surettaa se tosiasia, mikä on tälle ajalle ominainen, että on kaikenlaisia naamakirjoja ja twittereitä ja ihmiset saadaan vieläpä uskomaan siihen, että kaikki ovat kaikkien kavereita ja kenenkään ei tarvitse olla yksin. Itse en kyllä laittaisi elämääni kaiken kansan näyteikkunalle ihmeteltäväksi. Jonkinlainen itsesuojeluvaisto sentään pelaa mulla - onneksi.

Tästä tuli nyt tällä kertaa tällainen ihmisyyden puolustuspuheenvuoro, mutta pidän itseäni jollain tapaa älyllisenä olentona, että olen havainnut, millaista psyykkistä tuhoa ja ylenpalttista yksinäisyyttä tällainen koneen kautta seurustel u saa aikaan pidemmällä aikavälillä. Pian koittaa aika, jolloin kukaan ei osaa enää edes tervehtiä tuttujaan suusanallisesti, koska sitä ei osata !!

😐

Jassoo... taidan mennä ruuanlaittopuuhiin. Saa katsoa kirjoitanko mitään enää tänään, mutta se on sitten sen ajan murhe, vaikken siitä murhetta otakaan 😉

Kiitti taas lukijoilleni 😀

Siinäpä meni se eilinen, niinkuin kaikki eiliset.
Koko eilisen päivän mulla oli aikamoinen päänsärky, joka sitten paheni saunan jälkeen, niinkuin odotettua olikin. En ole saunaihminen ja olenkin kuin kuoleman ruoka sieltä tultuani. Meni Panacodia ja 600 Buranaa, mutta mikään ei auttanut. Vieläkin on huono olo ja kokeilin nyt vaihteeksi Voltarenia. Mulle noi särkylääkkeet on aika voimattomia ihan perus juttuihinkin. Ei mulla ole edes migreeniä, muttei silti auta vahvatkaan särkylääkkeet 😑❓
Aamulla täällä meilläpäin heräsin kovaan ukonilmaan. Olipa hieno kokemus vielä kerran ennen talvea. Olen aina tykännyt ukonilmasta. Siinä on sitä voimaa, jota joskus haluaa ihailla, vetää jotenkin hiljaseksi, kun miettii, miten suuri voima on luonnolla !!

Olen jo muutaman viikon fundeerannut, että lenkille pitäisi vääntäytyä ihan jo hyvinvoinnin takia - of course 😟 En vaan ymmärrä, miksi se on niin vaikeaa... Viime talvena sain innostuksen siihen, mutta nyt on taas menny monta kuukautta ihan vaan ihmetellessä. Painoa on ihan sopivasti liikaa, että aihettakin olisi vähän skarpata. Mua vaan huvittais kovasti liikkua enemmänkin metsäteillä ja muutenkin hiljaisilla alueilla ja täällä mellastaa karhuja joka nurkalla. Marjassakin olisi kiva käydä, mutta yksin en ainakaan uskalla ja viime sunnuntaina olinkin äitini kanssa. Silloin tulee pidettyä mökää toisella tavalla, kuin jos itekseen huutelis pitkin korpea 🙄

Voi olla, että mahdolliset muut marjastajat/sienestäjät juoksisivat karkuun...
Viime viikon loppuna oli aika tavalla vaaleita marjoja vielä, joten en viittinyt itse niitä noukkia. Ehkä nyt olis jo parempi tilanne.

Mulla on päällä taas sellainen vaihe, että olen leikellyt lehtiä, siis kuvalehtiä ja lajitellut leikkeitä omiin kategorioihinsa. Samoin tekstit ja muut lausahdukset on erikseen. Tätä hommaa mä olen harrastellut nuoresta saakka, joten on todella vanhojakin leikkeitä tallessa. Se on mulle tavattoman rentouttavaa ja saa ajatukset kanavoitua sopivasti nollalinjalle. Moni on tietysti kysynyt, mitä aijon tehdä niillä... 🤔

Olis mielessä paljonkin mielenkiintoista, valokuva-albumeista scrap bookeihin, mutta, mutta... missä se inspis on !!!??? Sitä odotellessa siis edelleen leikkelen.
Ainakin mulla on jo niin mittava kokoelma kuvia, sanoja, puhekuplia.... että ellen itse koe koskaan niillä mitään tekeväni, voisin koettaa myydä koko lastin. Siinä ei puhuta enää muutamista sadoista vaan tuhansista leikkeistä 😐

Eniten nautin siitä kun leikkaan esim. ihmishahmot, piirretyt kuvat yms. ääriviivojen mukaan. Siten niitä on kiva liittää vaikka valokuvien oheen 😋

Jaa... taidan mennä nyt einehtimään.
Mukavaa syyspäivän jatketta kaikille 🌻🙂🌻

Kirjoitin tänne parisen tuntia sitten, mutta ainakaan vielä ei ole ilmestynyt... En kylläkään oikein tiedä, miten kauan kestää, ennenkuin tohditaan julkaista 😉

Käväisin tuossa toisessakin paikassa; Aikuisen elämää - osastolla. Siellä selvästikin on enemmän väki liikkeellä. Onkohan näin, että joka ei itse asustele maaseudulla, ei tule katsomaankaan tänne osastolle... mene ja tiedä.

Mulle on tullu tosiaankin sellainen tunne, että luullaan tämän olevan mun oma bloki ja niinkuin ihan mun yksityisessä käytössäni. Vai liekö jokin muu syy siihen, että kirjoitan täällä vain yksin. Omaan luonteen, joka on hyvin mustavalkoinen ja negatiivis sävytteinen, joten kaikenlaisia mielikuvia tästäkin asiasta on noussut pintaan - luonnollisesti. Yleisenä seikkana tunnen, että ihmiset välttelevät ja kiertävät mut kaukaa, aivan kuin kantaisin jotakin itselleni näkymätöntä leimaa. Nyt on käynyt mielessä, ettei sitä tapahdu enää pelkästään silloin, kun minä olen näkyvästi paikalla, vaan tuo leima taitaa näkyä myös kaikessa kirjoittamassani, niinkuin täällä olen havainnut 🤔

Näitä asioita mun kohdalla käydään paraikaa läpi terapeutin kanssa ja ryhmässä. En vain tiedä, miten saisin tyhjentävästi ilmaistua tämän tosiseikan, että olen selvästi hyljeksitty ihminen mitä tulee siihen "todelliseen" tilanteeseen, jossa ihminen olisi minullekin ihminen... 😞

Kyllä tämä maailma on sellainen paikka, että täällä, näissäkin porukoissa, joihin itsekin kuulun, eli mielenterveysongelmaisiin, on niitä A- ja B- luokan kansalaisia ja sitten vielä näitä meikäläisiä, eli Ö- luokan sakkia....

Meille kyllä annetaan ymmärtää, että saatetaan olla hyviä tyyppejä ja muutenkin mukiin meneviä, mutta kun täytyy astua totuuden tielle, takkia käännetään kovaa vauhtia.

Tunnen, että minusta on tulossa ihminen, joka tulee jäämään tänne omaan kolooni huolimatta kaikista pyrkimyksistäni toisenlaiseen ratkaisuun. Tässä maailmassa vain ei yksinkertaisesti ole ketään, joka olisi vilpittömästi lähimmäinen ja pysyisi sellaisena.

Minulle on sanottu: "Toista ihmistä ei voi muuttaa, itseä voi." Ymmärrän kyllä tämän ja olen päässyt itseni muuttumisessa siihen välietappiin, että kierrän ihmisiä kauempaa kuin vielä jokin aika sitten. Tämä tulee ennenkaikkea siitä, että minun on pakko suojella itseäni. Ihmiseltä. Jos en liiku liki ketään, en joudu niihin pettymyksiin, joita toinen ihminen toisessa saa aikaan. Tiedän, että pääsen ennenpitkää niin pitkälle itseni kouluttamisessa, ettei minusta ole enää edes kauppaan lähtijäksi.

Olen sairastanut vaikean sosiaalisen fobian. Pääsin siitä oman päättäväisyyteni ansiosta, eli kalliin leikkauksen avulla. Miksi... kysyn nyt ??? Niinpä niin... ihmisten vuoksi ! Nykyisin melkein kiroan päivän, jolloin minustakin tuli peloista vapaa ihminen, opiskelin, pidin ihmisten parissa olemisesta jne. Nyt olen pakotettu kulkemaan tämän saman tien toiseen suuntaan. Takaisin sinne, mistä pääsin toistakymmentä vuotta sitten. Siis nyt todellakin pakotettuna ☹️

En toisaalta epäile, ettenkö ajaudu siihen jo aikalailla luonnollisestikin, sillä ainoa kieli, jota pian enää osaan puhua, on Kissaa. Siis naukumista. Siinä ovat hyvin pitkälle ainoat, joiden kanssa kommunikoin ja jotka tuomitsematta kommunikoivat minun kanssani.
Tämä on siis todellista ja täydellistä yksinäisyyttä, jos josskin asiassa jokin voi täydellistä olla. Voihan nimittäin käydä niinkin, ettei ylläpitokaan julkaise pian enää mun kirjoituksiani... 😞

Illan jatkoja nyt kaikille muille kuitenkin... jos siis jaksoit lukea loppuun...

Tässä taas kirjoittelen...
Tulin päivätoiminnasta jokin aika sitten ja ajattelin vilkaista tänne ryhmään, mutta tilanne näyttää samalta.
Kaamea väsy on vaivannut taas tänäänkin ja maha on huonona. Nyt ihan oksettaa. Voisin mennä nyt nukkumaan ja nukkuisin helposti huomiseen saakka. Ruokatouhuja kuitenkin täytyy miettiä muulle väelle.

Tänään on satanut ja aika kova tuulikin on. Aamupakkasia on ollut täälläkin ja pitää kai hakea kukat sisälle. Mulla on aina tupakukkia ulkona koko kesäajan.

Päivätoiminnassa olin taas ihan pihalla ja "kaukana" kaikista muista. Se menee ihan ajattelematta sillä tavoin nykyisin. En halua kontaktia muihin, enkä jaksa ajatellakaan mitään kommunikointia 😞
Nyt kun olen ollut sairaslomalla ja eläkeasia on vireillä, tuntuu toisinaan, että tässäkö tämä kaikki sitten oli. Koko elämä !!!

Oikeastaan en ole ollut koskaan työelämässä, mutta nyt kun tiedän, että olen siihen kelpaamatonkin, fyysinenkin puoli on apatisoitunut lähes täydellisesti. Mieliala on oikeastaan + - 0.

En tiedä, miten pitkä on mielen ja ruumiin matka täydelliseen idiotismiin, eli ihan totaaliseen "istu ja tuijota"- tilaan, mutta olen tuntenut jo pitkän aikaa, että olen hyvässä vauhdissa menossa sitä kohti. Sitten kun menetän mielenkiintoni kaikkeen ympärilläni olevaan, olen kai perillä. Silloin ei tarvitse kysellä omaisten eikä olemattomien ystävienkään perään, sillä en edes tuntisi ketään silloin.

Hullua ajatellakaan, että se ihminen, joka olin vielä jokin aika sitten, on kuollut täydellisesti !! Olen pettynyt ihmiseen lähes täydellisesti, enkä tiedä, onko sitä ihmistä edes syntynyt vielä, joka saisi mieltäni muuttumaan siitä - tuskinpa ☹️

Alan pelätä taas... Ovet kaikki on päivisin lukossa vaikka olen kotona, ulkona en juuri käykään. Puhelimeen en vastaa, en ainakaan, jos näkyy vain numero, enkä tiedä kuka on. Inhoan koko puhelinta !!!
No... tuosta tilanteesta kerran lähdin ja nyt on tullut aika päätyä samaan pisteeseen - ihmisen pahuuden tähden. En jaksa taistella tuulimyllyjä vastaan, vaan annan periksi. En voita siinä mitään, jos hampaat irvessä toimin toisin, kuin mieli ja ruumis jaksavat.

Että tällaista tänään... juuri nyt.