Ehtoo on taas käsillä...
Olen koettanut järjestellä paikkoja, että pääsen huomenna siivoomaan. Poika tulee lauantaina käymään kotona pitkästä aikaa. Toivottavasti mulla on voimia huomenna ja saisin ittestäni jotain irti.

On vaan todella hieno asia edes se, ettei mulla ole enää pieniä muksuja. En nyt ollut kovin jaksavainen silloinkaan, kun olivat pieniä, mutta kunnon miehiä on tullut kummastakin, että olen vaan kiitollinen, että ovat enemmänkin isäänsä perineet ☺️

Jos jompikumpi vanhemmista on jollain tapaa sairas, usein sellainen heijastuu lasten kehitykseen ja aikuisena heilläkin voi olla ongelmia jos mistäkin. Ainahan sitä pelkää perintötekijöitä, mutta toisaalta koska itse olen sairastunut oikeastaan vanhempieni virheiden takia lapsena, en usko, että geenit olis sen kummemmat, kuin kellä tahansa tallaajalla. Ne olosuhteet, ne olosuhteet...

Taas en tiedä, miten kovasti päätä alkaa särkeä. Oireita kuitenkin alkaa taas olla. Koko viikon ja viime viikonlopusta asti on nuppia jomottanut jossain määrin joka päivä.
En viitsisi ottaa taas jotain pilleriä siihen. Jos koettaisi mennä pian nukkumaan, saattaa se mennä ohi levolla. Tiedän, että tiheä särkylääkkeiden syönti aiheuttaa jo itsessään sen, että pää voi olla kipeä heti aamulla, vaikka illalla olisi ottanut lääkkeen. Se on kai sitten jo riippuvuussärkyä.

Voisi ottaa jonkun hyvän kirjan viikonlopuksi, jos vaikka saisin ajatuksia heräteltyä ja muuhunkin, kuin tämän kaiken murheen vatvomiseen. Eri asia on sitten, jaksanko keskittyä... 🙄

Äänikirja on toinen vaihtoehto. Mulla on itsellä muutama kymmentä äänikirjaa ja olen kovasti tykännyt niistä. Lukijan täytyy olla hyvä, että kiinnostus säilyy.
Kuunnelmatkin on hyviä.

On kyllä todella töttöröö - olo 😟

Taidankin siis lopetella taas ja panna tämän koneen kiinni. Katsotaan, jaksanko huomenna olla koneella yhtään, vai tekisinkö senkin aikaa jotain järkevämpää...

No, mukavaa illanjatkoa

🙂🌻

Minä lainasin Jari Tervon Esikoinen äänikirjana, koska oikeaan kirjaan oli kauhea jono.
Ajattelin, että kuulen samalla ihmisten ääntä, kun muuten olen nyt yksin.
Mutta ei minusta oikein kuullosta hyvältä ja jätän kesken ja menen varausjonoon.

Minä olen hurahtanut äänikirjoihin. Onneksi niitä on hyvät valikoimat kirjastoissa. Paljon toki riippuu lukijasta. On jokunen kirja jäänyt kuuntelematta alkua pidemmälle, jos lukijan puhetyyli on ärsyttänyt. Onneksi niitä on sattunut vähän. Tuollainen luetun kuunteleminen vain rentouttaa minua enemmän kuin esim. musiikin kuuntelu.

Niin tosiaan. Missä täällä maalla voisi tavata muita ihmisiä sillä tavalla luontevasti. Kun lapset oli pieniä, oli äiti-lapsi-kerhoja, mutta näin ilman lapsia/lapsenlapsia ei sitten tiedäkään mihin menisi. Kerran menin yhden lehti-ilmoituksen perusteella erääseen ns. päivätapahtumaan. No, siellähän oli vain eläkeläisiä. Tunsinpa itseni sentään nuoreksi siinä porukassa 😉. Mutta olin ihan vikapaikassa ja tilanne oli aika vaivaannuttava, vaikka etukäteen tarkistin, että tämä ei ollut mitenkään ns. eläkeläisten paikka. Oli kuitenkin.

Yksinäiseksi voi tosiaan tuntea itsensä, vaikka olisi mies ja perhettäkin vielä kotona. Tätä nykyään olen työtön, joten tätä luppo aikaa on. Muutama ns. hyvä ystävä on, mutta asuvat sen verran kaukana, että emme ole edes viikottain, hyvä jos aina edes kuukausittain tekemisissä.

Minä olen harrastanut ihan perinteistä kirjeenvaihtoa sieltä ala-asteiästä lähtien. Joten tiedän, miten kivaa sekin on🙂👍. Tosin enää on vain muutama kirjekaveri tallella. Siis sellaisia, joiden kanssa kirjoitan ihan aitoja kirjeitä postitse.

Joillakin netin palstoilla on sellainen systeemi, että voi jonkun toisen kanssa jatkaa kirjoittelua ns. privaatisti. Se olis varmaan täälläkin hyvä juttu?

No, olipa yllätys nähdä, että joku muukin on uskaltautunut kirjoittamaan tänne !
Sain tosiaankin eilen siivottua aika hyvinkin mielestäni ja tänään tuli vanhempi poika tyttöystävänsä kansssa. Pojalla on huomenna syntymäpäivä ☺️

Lähtivät joku aika sitten viihteelle ja ottivat pikkuveikan mukaan.
Tänään oli siis poikkeuksellinen päivä. Nuoret toivat hulinaa sen verran, ettei ehtinyt meikäläinenkään jäämään ajatuksiinsa. Näen tätä tyttöystävää vasta toista kertaa, mutta on niin puhelias ja eloisa, ettei mitään orjailua ole ollut. Pidän siitä, että uskalletaan puhua ja olla kuin kotonaan.

Mulla ei muuten tässä ihmeempiä ole ollut lauantai-iltaan varattuna. Mies kattelee jotain leffaa toisessa päässä taloa ja minä olen toisessa päässä nyt koneella. Leikkelin muutaman lehtileikkeenkin.

En sitten aloittanutkaan mitään äänikirjaa, koska eilinen meni siivoskellessa ja nyt nuorison kanssa. Huomenna taas rauhoittuu tilanne ja on aika mun painautua takaisin siihen tutuksi käyneeseen olotilaan.

Olen joskus ajatellut, kun nuoret viihtyvät ABC- huoltsikan baarissa kovin paljon, että josko joskus uskaltautuisin mennä sinne itsekin, ihan yksin tietysti, kahville ja katselemaan ihmisiä. En mä usko, että siellä kukaan juttusille tulisi, mutta muuten vaan jos hetken kestäisin ihmetellä elämää ympärillä. Onko kukaan kokeillut ??

No... mulla on ollut tänään HYVÄ PÄIVÄ 🙂👍
ja olen siitä iloinen. Nähtäväksi jää, milloin joudun "maksamaan" tästä ja kuinka paljon.
Melankoolikkona en osaa ajatella muuten.

Maanantaina on mulla yksilöaikakin ryhmän jälkeen.
Pidän kovasti terapeutistani vaikka olen ollut vastaanotollaan vasta kaksi kertaa. Hän on nuori ja näkemykset ovat vielä tuoreita ja avaria. Joskus iäkkäämpi terapeutti voi olla niin vanhanaikainen, ettei kaikista asioista viitsi puhua.

Mukavaa loppuiltaa 🙂🌻

Nyt ehdin vain toivottaa hyvää yötä kaikille, keitä kiinnostaa.
Huomenna koetan ehtiä kirjoittamaan enemmänkin.
Mukavva viikon jatkoa myös.
- Kiru -

Kirunaali, olet kirjoitellut paljon asioita, jotka ovat herättäneet ajatuksia minussa. Mikä minun ongelmani on. No, keskivaikea masennus on joskus ollut diagnoosina ja kyllä olen viimeisen vuoden (jonka olen ollut työttömänä) tuntenut itseni masentuneeksi. Aamuisin on vaikea saada itseään ylös sängystä. Onneksi vielä yksi lapsi asuu kotona, niin hänen vuokseen sitten on pakko tehdä ruokaa, pestä pyykkiä, siivota jne. Loppukesä oli mulle tavattoman vaikeaa aikaa. Nyt kun syksy vihdoin saapui, on ahdistus jotenkin helpottanut. Vaikka en näekään tällä hetkellä tähän tilanteeseeni mitään ratkaisua eli että saisin töitä yhtään mistään. Toisaalta en ole fyysisesti oikein työkykyinenkään.

Minustakin tuntuu välillä, että jään tänne omaan kolooni. Mielummin käyn kävelyllä metsässä kuin että tuolla tiellä kävelisin, jossa saattaisi ehkä nähdä muita ihmisiä. Minäkään en ole facebookista innostunut. Joskus joku on pyytänyt kaveriksi, mutta eikö samalla voisi pitää muuten yhteyttä? Eihän ne kaikki sadat "kaverit" voi ollakaan ihan sydänystäviä. Mutta kuka siitä maailmasta tykkää, niin siitä vaan. Mun(kaan) juttu se ei vaan ole.

Tuo näkymättömyyden tuntu on minullekin tuttua. Aikoinaan kaikki alkoi vuosia vuosia sitten, kun aloin tuntemaan itseni lähes näkymättömäksi työpaikalla. Ja joidenkin ihmisten seurassa tunnen sitä nykyisinkin. Toisaalta, antaa sitten sellaiset ihmiset olla. Mitä selkään puukottamisiin tulee. Tänä syksynä koin sellaisen todella ikävän "puukotuksen". Sain kautta rantain kuulla, että eräs ihminen oli puhunut minusta aivan perättömiä ja näin sitten kolmas ihminen oli loukkaantunut minulle, koska uskoi näitä väitteitä minusta. Kerrankin elämässäni rohkenin kysyä suoraan tältä perättömien puhujalta, että mitä hän nyt oikein on meinannut jutuillaan? Oletin, että koko juttu on väärinkäsitystä. Mutta hän myönsi puhuneensa minusta niitä "juttuja" ja päälle päätteeksi haukkui minut ihan lyttyyn. Onneksi sain tämän kolmannen henkilön kanssa puhuttua asiat selviksi eikä hän ole minulle enää suuttunut. Mutta siihen tarvittiin ystävällistä neljättä henkilöä, joka otti asiakseen olla meidän välillä sanan saattajana. Meneekö nyt monimutkaiseksi? Mutta arvatenkin tähän pahan puhujaan välit katkesivat täysin. Kyse oli niin härskistä valehtelusta, että en näe mitään syytä, miksi enää tuhlaisin häneen aikaani. Ihan kuin jotain juonittelua salkkareissa. Aivan älytöntä.

Niin että kyllähän tämä usko ihmisiin välillä horjuu. Välistä tuntuu, että on paras olla ihan itsekseen. Pahaksi onneksi minulla on ammatti, jossa joudun paljon ihmisten kanssa tekemisiin eikä ne tilanteet ole aina helppoja. Se rasittaa minua henkisesti aivan kamalasti.

Päätä särkee täälläkin. On kyllä migreeniä. Mutta sen vuoksi en ole paljon ollut koneella viime päivinä. Kirunaali, onko sun päänsärkyä tutkittu? Ettei sittenkin olis migreeniä jos ei kerta normi särkylääkkeet auta.

Minäkin olen pohtinut monta kertaa, että toivottavasti mun toivottomuus ei ole vaikuttanut lapsiini. Niiden vuoksi olen yrittänyt tosissani jaksaa.

Täällä taas...
Kiitos, Hämärä kirjoituksestasi. Olin jo miltei valmis uskomaan, että olen sittenkin ainoa ihminen maailmassa tästä lajista.
Eilen olin äitini kanssa shoppailemassa naapurikunnassa. Ihan vaan kirppareita kierrettiin. Kotona olin puolenyön jälkeen. Kun vien äitini kotiinsa, siellä tulee sitten vielä istuttua tuntikaupalla, mutta nyt ei ole mennyt moneen aikaan enää khhden pintaan mun kotiin lähtö. Ollaan kai molemmat jo "vanhuudenväsyneitä".

Minä en ole käytännössä ollut töissä missään koko elämäni aikana. Yritin kyllä tosissani päästä tähän yhteiskuntaan kiinni, kun lähdin oma-aloitteisesti kuntouttamaan itseäni. Luulen, että silloinen terapeuttini istuttaisi mua vieläkin vastaanotollaan, ellen olisi päättänyt, että se jaarittelu loppui siihen. Pääsin silloin kuntoutukseen ja opiskelin ammatin. Sitä tässä olen yrittänyt tehdä sitten viisi vuotta, mutta nyt on tullut stoppi sillekin. Ehdin jo monasti luulla, että olisin tervehtynyt kaikista mielen sairauksista, mutta nyt se on päällä ihan kunnolla.

Mulle ei tule kysymykseenkään lähteä töihin täältä aamulla jollekin vieraalle !!! Ei ole koskaan tullut. Vaikka olen kyllä sosiaalinen ja puhelias, en vain kykenisi sellaiseen kurinalaisuuteen, jota töissä käyminen vaatii.

No, toissapäivänä tuli toinen hylky KELAsta eläkeanomukseen. Eipä sitten muuta, kuin taas lääkärin pakeille ja uutta B-lausuntoa menemään. Olen aina ihmetellyt, miten joku lääkäri tms. KELAssa voi tietää toisen ihmisen terveydentilaa paremmin kuin kyseisen ihmisen oma lääkäri tai ihminen itse. Hyvänen aika, miten pimeetä 😠

No, tätä ihmettelee muutkin. Tottakai. Onhan se omituista.
Olen nyt sitten kortistossa työttömänä työnhakijana työkkärissä. Vielä ei ole rahaa tullut, kun vasta hiljattain kävin ilmoittautumassa. Olen kyllä sairaslomalla, eli ei mulle töitä ainakaan voida antaa. Olen kortistossa niin kauan, kunnes eläkepäätös on positiivinen. Voi olla siis että odottelen sitten kuusvitoseen asti ja sitten tulee jo vanhuuseläkkeen aika.

Olen huomannut, että jonkinlaisella itsesuggestiolla olen pääsemässä ihmisikävästäni. Siis, ettei pian (toivottavasti) enää kaipaa minkäänlaista ihmissuhdetta tämän normaalin perhe-elämän ulkopuolella. Kun tarpeeksi ajattelee ihmisen pahuutta yleensä ja kaikkea itse kokemaani siihen päälle, nousee sellainen raivo ajatuksesta, että olisin jonkun kaveri tai että joku olisi mun kaveri.
En halunnut tällaista ratkaisua omalle kohdalleni. En halunnut tulla syrjityksi ja hylätyksi kerta toisensa jälkeen. En halunnut jättäytyä enää sivuun... pääsin sosiaalisesta fobiasta ja maksoin siitä kymmeniä tuhansia markkoja !!! Tuntuu oikeasti pahalta pakottaa itsensä jonkinlaiseen epäsosiaalisuuteen vain siksi, etten tullutkaan hyväksytyksi.
Yhteiskunta saa siis jäädä. Vähitellen suru ja ahdistus hellittää. Siihen menee vielä vuosia, tiedän sen, mutta tiedän myös, että minusta tulee köyhä, yksinäinen vanhus, joka joskus löydetään kotoaan kuukausien päästä kuolemasta.

Maailma on paha paikka. Elämä on paha asia.
😭

Kirunaali, et ole ainut "tällainen". Meitä varmaan riittää. Olen käynyt myös tuota taistelua kelan ym. kanssa. Kun olin ollut vuoden keskivaikean masennuksen takia sairaslomalla, niin sain nipun lääkäreiden lausuntoja, joissa suositeltiin määräaikaista sairaseläkettä... onkohan se nyt virallisesti kuntoutustuki? Ei tippunut sitäkään. Olin vain yht äkkiä ihan työkykyinen. Ja tosiaan, päätöshän tehdään niin siellä jossakin, että se päättävä lääkäri vai mikä lie virkailija ei edes näe potilasta. Tosi turhauttavaa.

Minäkin koen perheeni sellaisena kantavana voimana, että väliin mietin, että enhän tässä nyt niin muita tarviikaan. Mutta kuitenkin. Olisihan se varmasti antoisampaa, jos olisi enemmän muiden kanssa tekemisissä. Ihminen on varmaan pohjimmiltaan (?) laumaeläin. Toisaalta kyllä viihdyn itseksenikin. Mutta toisaalta. Elämän piiri pienenee. Ja sitten välillä alan miettimään, että miten ihmeessä selviytyisin, jos miehelleni sattuisi jotain. Miten selviäisin edes talven yli täällä "korvessa".

Maailma tuntuu kyllä välillä aika pahalta paikalta. Ihmiset petollisia ym. Vaan. Onhan sillä kolikolla aina se toinen puoli. Maaima on täynnä kauniita paikkoja ja ihan varmaan niitä ihania ihmisiäkin. Kun vaan aina jaksaisi yrittää senkin uhalla, että lyö päätä seinään. Eikä se ole mitenkään helppoa, jos on masennus päällä ja ahdistaa. Niin kuin moni on todennut, sitä ei vaan voi ottaa itseään niskasta kiinni.

Asiasta kevyempään, mulla on nyt vino pino äänikirjoja odottamassa! On syksyn uutuuksia alkanut saamaan kirjastosta.

Jaksamista🙂👍

Kiitti kannustuksista.
Juu, mulle on sanottu, että nyt on hankala aika saada mitään anomuksia läpi. Aivan... aika mikä aika, sairaudet eivät katso ajankohtaa, eivätkä maan taloudellista tilaa. Mutta näin se vaan on... isot pahat ihmiset päättävät pienten ja vähäisten asioista.
No, KELA voi olla mitä mieltä tahtoo, minä en sen takia lannistu ja "parane" työkykyiseksi.

En oikeastaan ihmettele kaikkia niitä kauheuksia, joita Suomessakin tapahtuu harva se viikko. Perhesurmia, itsemurhia ja kaikenlaista muuta pahaa. Toisaalta, ihmisen pahuudessa ei pitäisi olla ihmettelemistä. Keskiajalla ihmisen mielikuvitus oli huikea, mitä tuli toisen ihmisen kiduttamiseen mahdollisimman

Sääli, ettei yksilötasolla voi tilannetta pitää juuri kummoisempana.
Kyllä sitä voisi kaikilla tavoilla saavuttaa toisen ihmisen kiinnostusta, mutta se edellyttää yleensä sitä, että liikkuu laumassa ja tuo itseään tykö. Tänne kotiovelle tuskin kukaan tulee mulle itseään esittelemään... mutta mutta...

En käy missään. En ole erityisemmin koskaan käynyt. Kaikki tuttavuudet ovat syntyneet niissä tilanteissa, joissa olen ollut muutenkin. Nyt ainakin tuntuu, että haluan vain vetäytyä yhteisöstä ja lokeroida itseni jonnekin nurkkaan.

Joskus käy mielessä ajatus, että millä tavalla saisi kaikki maan hiljaiset koottua yhteen päästämään sisäisen elinvoimansa vapaaksi. Kaikissa meissä on sitä, mutta vain harvoilla mahdollisuus näyttää se. Vahvat polkevat heikot ja nopeat syövät hitaat.

Näillä mennään ja maailma pysyy samanlaisena paitsi että se on todella yksinäinen paikka monelle... viiden miljardin ihmisen keskellä... on monta jotka ovat oikeasti yksin.

Hyvää yötä ☺️❤️

Heha... kirjoitin n. tunti sitten jo tänne ja pääsin aika pitkälle, kun tein jotain... ja kaikki katos bittiharakoille. Jeee...
No, etten menettänyt malttiani, päätin imuroida hiukan. Sainpahan enimmät kissainkarvat taas pois ☺️

Aurinko paistaa ja on muutenkin mukavan näköinen ilma. Minä vaan istun sisällä ovet lukossa niinkun jo jonkin aikaa.
Tuosta ihmisen laumaeläimen sielusta tuli mieleen, että totta se on. Olemme laumaeläimiä. Mutta entäs sitten kun joku erotetaan laumasta ?? Niille käy aina huonosti lopulta. Ellei tule syödyksi, menettää järkensä ja ryhtyy tekemään pahojaan, ennenkuin sekin loppuu lyhyeen.

Mulla on taas maanantaina ryhmä. Niin hassulta kuin saattaakin tuntua, asteittaisesta erakoitumisestani huolimatta oikein odotan ryhmäpäiviä !! Maanantaina on muutenkin mukavaa, kun se on ohjattua ja kaikki ovat aktiivisesti mukana. Toista on sitten toisena päivänä viikolla jolloin porukka on omissa ajatuksissaan, eikä juurikaan synny mitään puhetta. En silti halua jäädä tästä ryhmästä paitsi, sillä sen jälkeen ollaan jo paljon lähempänä sitä, etten lähde minnekään oman tonttini rajojen ulkopuolelle 🤔

Niin... tästä ainakin haluan kertoa, että olisi aika mukavaa, jos Tukinet:n saataisiin sellainen osasto, jossa ihmiset voisivat hakea vertaisistaan kavereita, ystäviä, harrastuksiin ja muuten oikeasti olemiseen toisten kanssa. Kirjekavereita.
Nyt on kaikki internet palvelusivut tällä saralla pelkästään sinkuille ja muuten vaan hetken lohtua hakeville ja tietysti seurustelutarkoituksiin. Ei ole mun silmiin osunut sellaista palvelua, mitä peräänkuulutan.

Mitä nyt olen lueskellut täällä ihmisten kirjoituksia, sellaiselle olisi kyllä tarvetta. Kun nyt tarpeeksi moni ehdottaisi sitä tämän foorumin ylläpitäjille, voisi olla, että jotakin alkaisi tapahtua 😀

Tuli kyllä niin raukea olo nyt kun istun tässä siivon jälkeen... Koko päivän mua on kyllä väsyttänyt aivan sairaasti, mutta nyt on todella rento olo... Tiedän, että liikunta olisi mullekin hyväksi, mutta kun en saa ittestäni irti sitä vertaa... että edes pienen lenkin tekisin. Täytyy vaan odotella, että hämärtyy eikä muita olisi liikkeellä.

Katsotaan nyt, saanko tänään lähdettyä.
Mukavaa perjantai ehtoota kaikille lukijoille 🙂🌻

Ei se palvelu varmaan ihan noin vaan onnistu vaikka Tukinet haluaisikin.
Koska tätä tukee RAY ja on varmaan luotu tietty formaatti mille sitten on myönnetty avustus eikä sitä niin vaan voi muuttaa.
Varmaan tärkein periaate on se, että täällä saa kaikenlaista palvelua nimettömänä ja eikä siksi voi antaa lupaa julkaista nimiä.

Oma foorumi on aika helppo perustaa ja siitä tehdä sellainen kuin haluaa. Pohjia löytyy kyllä ja maksuttomia vielä.

Hyvä, maanvaiva, että toit tuon pointin heti esiin. Olisin ajatellut samalla tavoin, jos olisin hoksannut tuon RAYn. Olis ollu vaan turhauttavaa, jos olisin enemmänkin sitä ajatellut.

Siispä... joku, joka tykkää plarata koneen kanssa, voisi tehdä jotakin. Jos haluaa. Mulla kun ei ole taitoa, eikä mielenkiintoa paneutua asiaan.

Onneksi Revanssi lehdessä on vielä oikeita vanhanajan kirjeilmoituksia.

Näissä mietteissä nyt.
🙂🌻

Taas koittaa ilta. Alkaa hämärtää. Tiedä hänestä, saanko lähdettyä kävelemään. On vaan niin mukavaa olla tässä kun kissa tuhisee pään takana sohvan selkänojan päällä täydessä unessa...

Kello on tulossa seitsemän. Ajattelin sitäkin, että ottaisin yölääkkeet ja menisin pikkuhiljaa maate. Olen tällä viikolla ollut ennätysmäärän tietokoneella.

Olen poikkeillut kyllä postimyyntipaikoissakin, mutten ole tehnyt mitään tilauksia !!! Siitäkin kun koetin aloittaa omaa ketjua täällä... nimittäin ostovimmasta tai mulla se on paremminkin ostopakkoa !! Jotakin mä yritän paikata sillä, että ostan kaikenlaista, mutta en oikeastaan tiedosta, mitä se on.

Saa kattoo nyt, mitä tulee tästä viikonlopusta. Ikkunat on pesemättä ulkoa ja kohta se on auttamattomasti myöhäistä mennä niitä lotraamaan.
Ei jaksa, ei pysty... ja sitten hävettää kuitenkin. On kamalaa, että omassa elämässä täytyy hävetä olemassaoloaan. Se kai lienee aika tavallista jos mieli alkaa sairastua.

Ei tämä nyky-yhteiskunnan hektinen tilanne kuitenkaan ainakaan helpota häpeän tunnetta vaan nimenomaan lisää sitä. Ihannetila on kuitenkin energinen ja dynaaminen superihminen, joka hallitsee tilanteen kuin tilanteen ja sulautuu aina vallalla olevaan hetkeen ja paikkaan.

Minä ainakin myönnän, että tunnen olevani kuin räkää, joka valuisi sukanreijästä ulos, jos lojuisin vähänkään enemmän puolimakuulla tässä tuolilla 🙄

Olisi niin kiva, jos taas innostuisin jostakin askarteluhommasta. En tiedä kuinka kauan täytyy odottaa...

Mutta toivottelenpa tässä kaikille taas mukavaa viikonloppua 🙂🌻

Kirunaali, oletko saanut aikaiseksi askarella? Olisipa minulla taitoa moiseen Aina ollut peukalo keskellä kämmentä. Rakastan tätä pimeää syyssäätä. On ikään kuin lupa olla väsynyt ja jaksamaton. Sitä olen kyllä ollut. Huomasin, että neljä päivää meni niin, että hyvä kun kävin joka päivä edes rappusilla "haistelemassa" ilmaa. Ja kun monta päivää menee noin, niin sitä vaikeempi on lähteä ihmisten ilmoille. Muut ihmiset alkaa ihan pelottaa.

Niinpä. Nyky yhteiskunnassa arvostetaan kiirettä, energistä ihmistä. Kyllä tuo häpeän tunne on niin tuttua. Mulla tää elo on kyllä niin tätä, onko se oikee termi "down shiftausta". No, toisaalta sitäkin jo joissain piireissä arvostetaan.

Oletko Kirunaali katsonut tv:stä ohjelmaa himoshoppaajista? Siinähän selvitellään myös sitä, miksi ihminen ostaa paljon. Itselläni on niin pienet tulot, että ostamiseni on hiipunut hiipumistaan. Usein ärsyttää, kun ei voi hankkia sitä eikä tätä. Sitten mietin monen tavaran kohdalla, että olenko onnellisempi, jos tämän hankin. Jos vastaus on, että en ole, niin tavara on helppo jättää ostamatta eikä edes ärsytä.