Sukupolvenvaihos porotilalla

Sukupolvenvaihos porotilalla

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 16.09.2007 klo 12:09 kohteessa Elämää maaseudulla
Käyttäjä kirjoittanut 16.09.2007 klo 12:09

Minä tiedän ukkini (joka on minun ukiksi tullut adoption kautta) odottaa minun jatkavan hänen porotilaansa. Minä käyn jopa koulua sitä varten, toinen vuosi jo menossa.
Ja jotenkin koko suku kai vaan odottaa minun valmistuvan ja ottavan sitten porotilan hoitoonsa. Itse haaveilen tulevani arktisten aluiden tutkijaksi, siitä en kelleen edes puhu.

Nykysin poronhoito on sellaista, että siinä tarvitaan paljon johtamistaitoa ja lisäksi siinä on paljon byrokratiaa ja paperityötä. Minä en tule koskaan saamaan ajokorttia, en esmes voi ajaa moottorikelkalla eli käytännössä minun poron hoitoni olisi kai pelkästään paperityötä.

Kun ukkini alkoi puhumaan minulle porotilansa luovuttamisesta, olin tosi innoissani. Kuvittelin, että hiihtelisin pitkin tuntureita porojen perässä, välillä tekisin tulet ja söisin laavulla poronkäristystä.
Nyt kun olen alaa opiskellut, opetellut tilan hoitoa, niin paskat, olen huomannutkin ettei se ole sellaista mitä kuvittelin kun muutama päivänä vuodessa ja loput ajat se sitten onkin tietokoneella istumista ja erilaisten lappujen täyttämistä.

Mutta, jos minä en ala porohoitajaksi, niin tila lähtee suvulta pois ja loppusi vanhat perinteet. Kai musta kuitenki tulee poronhoitaja, ja sanoin vaan sille asialle suorat sanat, kun tuli tämä uusi osio tänne.

tai voi kai täällä olla joku muukin nuori josta ollaan tekemässä tilallista ja eikä osaa sanoa ettei kuule asia pahemmin kiinnosta.

Käyttäjä taski kirjoittanut 18.09.2007 klo 11:43

Hei, älä häviä mihinkään, sain juuri oikeudet tänne ja haluan kirjoitella asiasta mutta juuri nyt on maatilalla kiireitä ja ei oikein ole aikaa. Olen 22v, yksinäinen lammashoitaja. Odota mun vastausta, jookos.

Käyttäjä Mikko M (Työntekijä) (SOS-kriisikeskus, Helsinki) kirjoittanut 19.09.2007 klo 13:40

taski kirjoitti 18.9.2007 11:43

Hei, älä häviä mihinkään, sain juuri oikeudet tänne ja haluan kirjoitella asiasta mutta juuri nyt on maatilalla kiireitä ja ei oikein ole aikaa. Olen 22v, yksinäinen lammashoitaja. Odota mun vastausta, jookos.

Hei! Ja oikein mukavaa, että tämä juuri perustettu ryhmä: "Elämää maaseudulla" on lähtenyt käyntiin. Jo kauan on tiedostettu, että tämänkaltainen ryhmä on todella tarpeellinen, sillä maaseudun ihmisiä kohtaa aivan toisenlaiset haasteet ja vielä sekin, että pääsee jakamaan tuntojaan ja kokemuksiaan toisten, samaa kokeneiden kanssa. Toivotaan tälle ryhmälle vilkasta keskustelua!

Mikko, tukihenkilö

Käyttäjä kirjoittanut 19.09.2007 klo 14:00

Kyllä minä odotan sitä vastausta , taski ja odotan myös muita keskustelijoita tähän osastoon.

Minua yleensä' pidetään onnellisena, kun saan asua joen rannalla omassa pienessä mökissä. Minulla on myös tulevaisuus turvattu, kun olen perimässä oman tilan.

Mutta sitä ei kukaan tajua miten yksinäinen olen maalla kun nytkin olen meidän kylän ainut nuori joka asuu tässä kylässä joka päivä. Minun poikakaverini ja muut kylän nuoret tulevat vaan käymään täällä kerran kuussa.
usein myös kysytään, että miksi olen sitten jäänyt tänne, miksi en lähtenyt muualle.
En tiedä vastausta, pääsääntösesti olen onnellinen, joskus on hetki jolloin mietin, että jätän kaiken ja muutan Hesaan, kuten serkkukin lähti. Tulisin vaan tänne lomalle. Sitten olisi vaikeus saada asunto, vaikeus saada työpaikka.

En minä tiedä miksi tänne olen jäänyt. Jotensakin jos hienosti asiaa ajatellen, niin olen täällä siksi, koska en halua maaseudun kuihtuvan kokonaan pois. Jos joku nuori ei jää, on vaan kohta isoja kaupunkeja ja isoja ostoskeskuksia.
Nyt kun ukkini on suoraan sanonut, että antaa minulle tilansa, ei minulla enää ole vaihtoehtoja, minä jään tänne.

Käyttäjä annamari kirjoittanut 21.09.2007 klo 07:19

Hei maanvaiva!
Maaseudulla lapsuuteni ja nuoruuteni eläneenä tunnistan itsessäni todella hyvin sinun tuntosi, että mitä tekisi elämällään, lähteäkö kaupunkiin vai jäädä maalle. Minulle kävi niin, että veljeni saivat kotitilani ja minun piti lähteä. Elämä nyt periaatteessa on ihan OK, mutta olen kyllä juureton. Kaipaan luonnon läheisyyttä ja rauhaa mitä maalla on. Se on kuitenkin totta, että nuoria jää vähän maalle. Sinun kommenttisi, että jonkunhan tänne on jäätävä, on oikea, suoraselkäinen asenne ja se voi rohkaista siellä asuinpaikkakunnallasi jonkun muunkin tekemään samanlaisen ratkasun. Siispä rohkeasti eteenpäin🙂👍!

Käyttäjä taski kirjoittanut 21.09.2007 klo 09:16

Hei taas, olen tätä juttua kirjoitellut paperille aina kun on vähänkin aikaa.Nyt kopioin tätä kiiruulla kirjaston koneella, anteeksi kirj.virheet.
Minä en vielä omista tilaa, enkä sitä kai tule koskaan omistamaan. Tulin tilalle töihin armeijan jälkeen, kun isäni halvaantui. Asun äidin ja isän kanssa. Minulla on kaksi veljeä,minun vanhempia. He vaan päättivät, että minä saan jäädä tilaa hoitamaan, koska en ollut päässyt mihinkään kouluun lukion jälkeen. Tila on vielä vanhempien nimissä, minä saisin heidät ja veljet ostaa ulos ja ottaa itselleni koko homman. Minun tarvitsi ottaa iso pankkilaina, jumalattoman karsean iso. Siihen en halua, koska tila ei ole sen arvoinen mitä veljeni ovat sen hinnoitelleet, isäni möisi sen minulle paljon halvemmalla mutta siihen he eivät suostu.

Minä annan kaiken mennä rappiolle, lampaat ja muut tilan eläimet hoidan hyvin mutta muuten en paikkoja kunnosta. Haluaisin laittaa kaiken kuntoon mutta en halua nostaa tilan arvoa tekemällä ilmaista työtä sukulaisille jotka vain odottavat saavansa minulta rahaa.

Tila on sen kokoinen etten yksin pärjää kunnolla mutta ei minulla ole myöskään varaa palkata apulaista. Lisäksi joudun vielä äitiä auttamaan isän hoidossa. Aamulla herään aikaisin, teen töitä koko päivän, illalla ehdin nukkumaan myöhään sen jälkeen, kun isä on laitettu vuoteeseen.

Tämä tosiaan hyppelee asiasta toiseen, koska olen paperille kirjoittanut mitä haluan sanoa. Seuraavaksi lukee tyttöystävä jota minulle ei ole. Minulla oli hyvä ja rakas nainen vielä armeijassa mutta hän jätti minut, kun tulin takaisin kotiin asumaan. Äitini on tiukka ihminen eikä voinut sietää tätä ihmistä.
Olen vaan näiden vanhempieni kanssa, perjantaisin käymme äidin kanssa ostoksilla ja minä täällä kirjastossa. Isällä on hoitaja kotona. Lainaan kirjoja mutten yleensä niitä ehdi lukea. En ehdi katsomaan telkkaria enkä elämään nuorten elämää. Minä olen vain töissä.
Minun veljeni ovat lohkaisseet itselleen parhaimmat tontit joen rannasta ja rakentaneet siihen mökit itselleen. He tulevat tänne lomailee ja kehuvat kuinka helpolla minä pääsen, kun on kaikki valmiina. Ovat puhuneet kuinka minun pitäisi oikeastaan maksaa vuokraa heille asumisestani.

Nyt lukee paperissa paskaa. Elämäni on paskaa, minä voisin tilan laittaa nykyaikaiseksi, jos minun ei tarvitsisi lunastaa sukulaisiani ulos. Toisin tänne vaimon, isän ja äidin laittaisin johonkin palvelutaloon, maksaisin senkin. Kohta äiti on niin vanha ettei jaksa isää hoitaa ja minulle jää kumpikin hoidettavaksi. Asiasta en voi puhua veljelleni, koska heidän mielestään meillä on velvollisuus pitää isä ja äiti kotona heidän kuolemaansa saakka.

Ensi perjantaina kirjoitan taas.

Käyttäjä sanna-äiti kirjoittanut 21.09.2007 klo 19:31

Hei Taski!

Sinulla on oikeus omaan elämään: työhön, jossa saat toteuttaa itseäsi ja josta saat toimeentulon, omiin harrastuksiin tai johonkin mukavaan tekemiseen, josta saat voimia työhön ja elämään ja omiin ystäviin. Sinulla on oikeus rakkauteen ja perheen perustamiseen. Varmasti tämä kaikki edellä mainittu vaatii sinulta paljon toteutuakseen, mutta on vain uskallettava pitää puoliaan. Et voi alistua veljiesi tahtoon, etkä myöskään vanhempiesi tahtoon (heidän hoivaamiseen).

Mieti haaveitasi ja tulevaisuuttasi: haluatko tilan itsellesi. Jos haluat jatkaa isäsi jalan jäljissä sinulle kuuluu tilan isännyys. Et ole silloin renki vaan isäntä. Hyvä isäntä tarvitsee myös hyvän emännän ja isäntäväki tarvitsee oman reviirin. Vanhempien paikka on silloin jossain muualla kuin saman katon alla. Veljesi eivät tilan kauppahinnasta päätä ja ilmeisesti he ovat jo osan osuudestaan (tontit) saaneet.

Jos kaikki tuntuu kuitenkin kaatuvan päälle ja elämä ei tunnu kotitilalla elämisen arvoiselta joudut tekemään ratkaisun ja valitsemaan oman tiesi. Meillä on vain yksi ainoa elämä! Ei elämä voi olla pelkkää työtä ja toisten mielipiteisiin alistumista.

Toivotan sulle paljon tsemppiä, voimia ja rohkeutta! Elämä voittaa vielä!

Terveisin maatalon emäntä

Käyttäjä Elisabeth_N (Työntekijä) (Maaseudun tukihenkilöverkko) kirjoittanut 22.09.2007 klo 13:34

Hei taski

Maatalon emäntä vastasi niin hyvin ja selkeästi ettei siihen ole juuri lisättävää.

Ota selvää kuka/ketkä alueellasi hoitavat sukupolvenvaihdosasioita, ei Sinun kannata veljiesi kanssa neuvotella. Asiatietoa on saatavissa, ja alan ihmiset kyllä neuvovat miten toimitaan.

Sinä teet kauppaa tilasta omistajien, vanhempiesi, kanssa.

Älä anna kenenkään, veljiesikään, kävellä ylitsesi. Sinä saat tehdä elämästäsi oman näköisesi, sellaisen mistä haaveilet.

Tällaiset on mietteet pellon laidalla 🙂👍
Hyvää syksyä kirjoittajille ja lukijoille, toivotaan lisää mielipiteitä/kannanottoja.
Rohkeasti kirjoittamaan.

Tv Elisabeth

Käyttäjä taski kirjoittanut 28.09.2007 klo 09:37

Tässä viikon aikana olen paljon asiaa miettinyt ja päättänyt ettei näin voi enää jatkua. Minä en jaksa. Otin yhteyttä entiseen tyttöystävääni ja hän on kiinnostunut minusta, jos vaan asiani kuntoon.
Minulla on kotonakin netti ja olisin halunnut jo aikaisemminkin kirjoittaa mutta minulla ei ole ollut aikaa eikä mitään omaa rauhaa. Enkä tiedä miten sitä omaa aikaa saisin ja ottaisin yhteyttä johonkin tahoon.

Minun äitini ei ole mitenkään halukas muuttamaan kotoa pois. Isä on.
Isä ymmärtää ettei tästä tulee mitään ja tila on mennyttä, jos jotain muutoksia ei tapahdu. Jos minä lähden, äiti ei pärjää isän kanssa yksin.
Jos sanon, että lähden, ehkä äiti sitten suostuu muuttamaan mutta en sitä tunne kovin miehekkäänä tekona vaan kiristyksenä.