Heippa Dies nafastus
Joo kivat terveiset myös sinne itse asutaan pohjois savon alueella ja kyllä
täälläkin ollaan lumihangessa ja on todellakin vaivaksi asti lunta piti viellä laittaa
traktoriin ketjut kun meinasi välillä jäädä lumeen kiinni mutta tee sinäkin silleen
että ajattele elämää kaksi kuukautta eteenpäin niin ollaan jo keväässä.
Minä olen kevät ja kesä ihmisiä mut toivotaan että ei olisi yhtä helteistä kuin viime kesänä.
Kaunista alku vuotta sinulle

Lumesta puheenollen, lunta on enemmän P-Savossa kuin P-Pohjanmaalla, vaikka raja onkin häilyvä, siellä mistä eilen tulin.
Mutta kaupungissa voi olla ihminen todella yksin, vaikka naapuri on seinän takana ja maalla voi olla enemmän seuraa naapureista, vaikka olisi kilometrien väli, joten sitä omaa rauhaa saa/on molemmissa.
Minusta ei ole kaupunkiin asumaan ja varsinkaan kerrostalossa, ahdistun heti, kun ovesta menet käytävään/ulos, olet "vieraalla maalla", haluan omalla tontillani kävellä, vaikka takaperin mutkille ja kiljua halutessani, että raikaa! 😉)) olen pöljä, mutta ikäni maalla asuneena; maalla on mukavaa!

Niin samalaista olen ymmärtänyt mieheni kautta - siis että kerrostalo voisi olla ahdistavinta maailmassa....😐
Itse olen tuontitavaraa ja jotenkin kai ihminen on omimmassa ympäristössään jossain nuoruuden kaltaisessa paikassa. Itse vietin lapsuuden ja nuoruuden omakotitalossa haja-asutusalueella pienen kaupungin kupeessa.

Itse tunnen ajoittaista ahdistusta täällä maalla. Saattaa toki olla, että asiaan vaikuttaa se, että osa naapureistani ei sano minulle edes päivää - ei sen jälkeen kun joskus kalastuskunnan kokouksessa avasin suuni. - KYLLÄ MINÄ NAINEN! avasin suuni ja olin vieläpä eri mieltä.
Jos ei tätä oteta lukuun, pikkuisen koulumme perheet saattavat suhtautua minuun avoimemmin?
Olen oppinut varovaiseksi ja harrastamaan kaupungissa ja omissa oloissani. Tiekunta ja kalastuskunta saavat tätänykyä hoitaa asiansa omalla tavallaan. ... Oppisinpa pitämään turpani kiinni? 😉😉

Lumitöitä täällä kyllä riittää 😀

Kyllä kerrostalossakin on elämää. Asun suurehkossa kaupungissa ja talossamme on melkein 100 asuntoa. Olen asunut tässä pian 4 v ja viihtynyt ja koko ajan tulee uusia tuttuja. Tykkään hirveesti. Jos haluan olla yksin, voin olla ja jos en, haen seuraa. Höpöhöpö teidän juttujanne kerrostaloista, anteeksi🤨. Kyllä se on itsestä kiinni. Meidän talossa on yhteisiä makkaranpaistotapahtumia ja yhteinen lenkkisauna sekä pesutupa, joissa tapaa ihmisiä jos niin haluaa. Jos ei taas halua tutustua, sekin on mahdollista. Eihän kenellekään tarvi sanoa edes Päivää jos ei halua. Kaupungissakin on kivaa, uskokaa pois..., maalla olen syntynyt, mutta jotenkin ahdistun enemmän siellä, mikä siinä lieneekin, ehkä juuri se, että olet kaikkien yhteistä omaisuutta... Ollaan ihmisiksi... ja voidaan hyvin, eikö? Tosin mikään ei voita kesäistä rantasaunaa ja järveen pulahtamista🌻🙂🌻

Mulla ainaskin on ollut ihan tarkotus ylistää sitä kerrostaloelämää vaikka en sellaisessa ole koskaan asunutkaan. Voisin vaan kuvitella, että siellä viihtysin.
Vaikka luulen mie että siellä kuitenkin pitää sanoa kohta naapurille jotain, jos vaikka joka päivä hississä näkisi. Päivää nyt ainakin. Jos ei sano, niin samanlailla naapurit selän takana puhuisi kuinka omituinen tuo yksi on , kuten täällä maalla puhutaan. Siellä pyykkituvassa sitä olisi hyvä sitä yhtä puhumatonta haukkua.

Yksi asia ottaa vielä enemmän päähän täällä maalla eli se että suunnitellaan noista kirjastoautoista jotain monipalveluautoja. Voisi tuoda reseptejä uusittavaksi jne.
Mulla menee hermot, jos kaikki mummot ja papat sinne tulee muuta tekemään kuin lainaan kirjoja. Sitten kyllä muutan pois.

Tähän vielä, maanvaiva, kommenttina - eivät ne mitään puhuisi selkäsi takana. Useinhan on niin (ainakin helsingissä), että ihmiset eivät tarkkaan edes tiedä, ketkä rapussa vastaan tulevista on omia naapureita ja ketkä mahdollisesti heidän vieraitaan tai vaikkapa mainosjakelijoita 🙂

Voin suositella lämpimästi, että annat helsingille mahdollisuuden! Täällä ei ole seläntakana puhujia, kyylääjäeukkoja ja -ukkoja - mitä tahansa teet tai et tee, sinun ei tarvitse miettiä että "mitähän ne ihmisetki aattelee".

Menee kyllä aikaa ennen kuin sinne Hesaan pääseen kokeileen asumista. Kun on näitä hommia täällä. Metsähommat ovat aika vähissä Hesassa.
Mutta käyn siellä aika usein piipahtamassa, varsinkin nyt kun on halpalentoja.
Kesällä varsinkin Helsinki on minusta paras kesäkaupunki.

hei,

olen aiemminkin pitänyt Maanvaivan kirjoituksista.
Ja kateellisena täytyy todeta, että , on se hienoa jos voi valita, missä milloinkin ja minkä aikaa, jossain paikassa, on?
Minä en voi. Kerran vuodessa pystyn matkustamaan ns. Hesaan (olen Espoosta kotoisin) ja rakasta sitä tunnetta on kun on paljon ihmisiä ympärillä. KÄvin yhessä kirjastossa ja nautin suunnattomasti, kun oli termarissa kahvia, hyvä nojatuoli alla ja hyvät tietokoneyhteys ja silmäilin ostoskeskuksen vilinää. Niillä reissuillani olen saanut ene mänä ystävällisiä kysymyksiä ja saanut kysyä enemmän kuin koko sinä aikana mitä kotipaikkakunnallani. Oli mahtavaa juoda aamukahvit rautatieasemalla (älä muuten koskaan osta ihan sentraalista kahvia, vaan kurkkaa vähän sivummalle, siellä on halpoja stand-kahviloita, jossa kahvi maksaa vähemmän), ei mitään hätää, kukin tulossa ja menossa, ihmisten keskellä, ns. rauhassa.Ihan pelkästä utealiaisuudesta kävin esim. raveissa jne.
Voiko niin kaksijakoiselta tuntua jonkun elämä, oma elämä?Kyllä voi, siltä voi tuntua. Koen, että paikkakunnallani ei ole mitään järkeenkäypää paikkaa, ryhmäää tms. johon voisi mennä rupattelemaan. Ja en tarkoita pohjamutia myöten , vaan ihan tavallista arkiåpäiväistä ennakkoluulotonta sanomista, en ole vielä tavannut.

Taloudelliset vaikeudet ovat pakottaneet pitämään yhteydet minimissään entisen elämän henkilöihin, vaikka FB:ssa tiedän suunnilleen mitä tekevät.SE on aika järkkyä, kuinka ihmiset ovat oppineet rahan varassa elämään, että esim. joku ei opi sitä, että mulla ei ole rahaa. Ehdotkset on sitä luokkaan, että en mä pysty sitä sosiaalisuutta toteuttaa. Esim. 2,50€:n kahvikuppi on liikaa mun kukkarolle tai kahtena peräkkäisenä päivänä jäätelöllä käynti (=6 päivän opiskelijaruoka). Ei mene jakeluun se.

Pari vuotta sitten pystyin järjestämään lähes ilmaisen reissun Brysseliin. Se oli niin hienoa, se kokemus ja tunne, kun ihmisiä on 20 cm:n päässä jossain metrossa. Olen keskellä elämää ja siihen ei tarvita kannonnokkaa tai jotain saunaa. Mä vaan kävelin siellä ja katselin. Neljän päivän aikana ruokailin 2 kertaa ulkona. Toiset otti aurinkoa ja siemaili juomaa. Minä sinnittelin tunti kerrallaan, olin ainaskin ulkomailla.

Tervehdys maalta...

minulla on kokemus kaupungista, jossa asuin tai jonne muutin ajatuksella, että saisin olla rauhassa. Sainkin olla, mutta aika pian alkoi ahdistaa asua kissojen kanssa kerrostalossa (ulkokissojen) - ja muutenkin se oman tilan tarve sai hakeutumaan enemmän maalle kuin missä aiemmin olin suuren osan elämästäni elänyt. Niitä aikoja jälkeenpäin miettiessäni olen huomannut, että omaa rauhaa voi kokea kun on sisimmässä asiat reilassa, asuu sitten minkälaisessa seudussa tahansa. Mitä enemmän sisällä kuohuu, sitä herkemmin kiinnittää huomion ympäristön paineisiin ja ahdistuu lisää. Mitä tyynempää sisimmässä, sen helpompi asua missä vaan. Kyllä maalla(tai kaupungissa) on(voi olla) mukavaa...
🙂👍 🙂🌻