Minä siis olen syntynyt Espoossa, käynyt koulua Hesassa mutta muutin maalle kun oli 9v.
Siitä kai sitten onkin syntynyt kaipaukseni Hesan hiljaisuuteen. Mikä on aivan eriä kuin Lapin tuntureiden hiljaisuus.

En ikinä muuttaisi kyyläyhteisöön! Kaupungissa saa valita: tutustua ihmisiin tai olla omassa rauhassa. Ihmisissäkin on valinnanvaraa. Ihmisten touhujen katseleminen tutustumattakin on mukavaa: istuskella katukahvilassa ja katsella ohikulkijoita, töllöttää ikkunasta meneviä ja tulevia, seurata eri etnisten ryhmien tapoja kaduilla ja kulkuneuvoissa. Ei kaupungissa ole niin ankeata kuin miltä maalaisista heidän puheittensa perusteella näyttää. Eivät ihmiset vihaa toisiaan, vaikkeivät kaiken aikaa pälpätäkään sattumalta viereen osuneen ihmisen kanssa. Kyllä kaupunki on ihmisen paikka!

Niin se menee,, minä asun pikkukaupungissa, missä ei tapahdu koskaan oikein mitään..
Silti juuri tällä hetkellä haluan viellä enempi syrjään, maaseudulle,,lappiin,,sinne missä olen syntynyt.

hei,
itte olen laittanut asuntohakemuksen just Uudellemaalle Itä-Suomesta.

Haluan, että on ympärillä enemmän vaihtoehtoja, entisiä tuttuja voisi tavata 16 vuoden tauon jälkeen.
Tiedän, että tiukkaa tulee olemaan talouden kanssa esim.

Mun mielestä on traumaattista asua lähiössä, jossa vaan huomaa, että jotkut ihmiset ovat esim. kuolleet, ilman, että jotenkin kollektiivisesti voi pohtia ja muistella sitä ihmistä esim. naapurustossa. Minä en ole 16 vuoden aikana saanut rakennettua sellaista lähiötä, jossa olisi siteitä naapurustoon. Eikä ole vaan oma vika. En vaan ole sellainen ihminen, että ihmiset olisivat yhdentekeviä. Siksi haluan sosiaalisimmille vesille.
Nykyisessä lähiössä ei ole sitä tunnetta päässyt syntymään, että
´reilu meininki´.

Minä taas haluaisin asua paikassa jossa kuolleita ei muisteltaisi vuosikymmeniä. Vaan että heidät sopivan ajan kuluessa annettaisiin olla kuolleita.
Täällä ei mene viikkoakaan ettei joku naapuri muistelisi itsemurhan tehnyttä äitiäni ja miettisi mikä se sillekin nyt tuli. Samaa syssyyn sitten voi muistella kaikki kuolleet läheiseni. Ja kun sitten minua alkaa itkettää, niin sanoo, että voi kyllä sun jo olisi pitäänyt surusta päästä ohi.

Minäkin voisin ehkä sitten muuttaa vieläkin pohjoisempaa, jos Hesaan ei ole varaa muuttaa. Meillä on nyt sellainen mökinrähjä erämaassa missä ei ole muita ja siellä kyllä viihdyin hyvin. Ihmisiä näki vain kaupassa käydessä. Vaikka kyllä kai sekin kohta muuttuu siihen, että kaupassa aletaan kysymään, että senkö tönön te ostitte ja oletteko sen lapsia jne.

Edelleen olen sitä mieltä, että Hesasta sen oikean rauhan voi saavuttaa. Olin vähän aikaa siellä pari päivää ja joka hetki oli suuri nautinto.

Itse olen kaupungin kasvatti, mutta aina halunnut maalle. Maataloon. Haaveilin, että ikkunasta näkyisi hevosia ja olisi ihan oikea porstua, saappaita siellä sikinsokin. Ja niin kävi, että nelikymppisenä toive toteutui. Nyt on maatalo ja eläimiä pihassa, riittää korpea ratsastettavaksi, on laitumia ja rantasauna. Oikeasti en yhtään kaipaa edellistä elämääni. Meikit ovat kadonneet, tukka kasvanut pitkäksi, kirkonkylän kaupassa voi käydä lantsarit jalassa. Todellista vapautta. Lapset saivat huumeettomat murkkuvuodet ja ovat oppineet omatoimisiksi, kaikki ei ole valmiina tarjottimella. Asioiden eteen pitää nähdä vaivaa. Ja jos kylille kaipaa, se on 40 km:n reissu mopolla.

Mulla on elinkeinona maatilamatkailu ja oon kuullu tosi paljon ihmisten unelmista. Että jos vaan uskaltais, haluis eroon tosta pääkaupungin kuluttavasta oravanpyörästä. Itsekin siinä eläneenä tiedän, että on ihan paskaa, jos elämän sisältö on vaan näyttää, miten makeeta meidän elämä on.. vaikka se ois oikeesti tyhjää täynnä. Ja rahaa palaa.

Pikku hiljaa täällä on masennus hellittänyt ja nautin paskanluonnista ja eläimistä. Eläimet tuovat päivään rutiinit ja sosiaalisen maailman, niin selkeän ja palkitsevan.

Kaupunkielämä on pohjimmiltaan taistelua reviireistä. Naapureiden kanssa ei haluta olla tekemisissä, koska ovat liian lähellä. Niille on pakko kääntää selkänsä, että pystyy suorittamaan omaa elämäänsä. Täällä korvessa on elämiseen tilaa ja naapuria tervehditään ilolla. Täällä pidetään oikeasti huolta; tarkkaillaan, nouseeko piipusta savu ja hoidetaan postit ja eläimet, kun lähtevät reissuun. Kun ei muuten pärjätä ja oikeasti tarvitaan toista. Täällä ei esitetä elämää vaan eletään sitä.

Kaupungin rauha on keinotekoista. Kun sisäkissat mouruavat luontonsa mukaan ulos, niille annetaan masennuslääkettä, että jaksavat. Ja ihmisille myös.

Alan olla viisikymppinen ja olisi kyllä ihanaa löytää joku sielunkumppani, jolle mikään inhimillinen ja epäinhimillinenkään ole vierasta. Joudun syömään masennuslääkkeitä loppuikäni mutta silti koen välillä, että olen tosi onnekas.

Haluaisiko kukaan maalla asuva muuttaa erämaahan tai korpeen?
Paikkaan jossa ei olisi muita ihmisiä. Ei mitään Linkola tyyppistä kuitenkaan.
Sellaista vähän kuin Havukka-ahon ajattelija tyylistä juttuja.
Ostaisi ison repun ja panisi sinne parit puhtaat sukat, varavaatteita ja kävisi kaupassa ja ostaisi eväät.

Minä, kun asun Lapissa voisin nukkua öitä laavuilla ja tuntureiden ilmaismökeissä.
Jättäisin kuitenkin itselleni tämän mökin, tulisin aina välillä kotiin ja taas lähtisin.
Minulla ei ole vaan rohkeutta lähtiä. Aina mietin, että olisin kai yhteiskunnan elätti jos en opiskele tai käy töissä.
Vaikka en minä porojeni takia edes saa työttömyyskorvausta, silti sitä miettii, että on yhteiskunnan elätti, jos vaan kuljailisi tämän elämän läpi.

Nyt satoi lunta maahan ja tuli sen verran, että sai tehtyä lumiukkoja.
Mun kai olisi parasta pitää turpani kiinni, kun nautin suunnattoman paljon, kun tulee talvi, lunta ja kovat pakkaset.
Ja pimiää ja kaamos ja kynttilät ja kelkkahaalari.
Kohta äitini alkaa tekkeen joulua, sitten tuoksuu piparit ja voi juoda kossua glögillä.

Ei olisi, vain kanssaihmisiä. jotka eivät välitä.😞

Minä rakastan elää kaupungissa. Ei lähiössä, vaan keskustassa. Olen asunut myös vähän maalla ja paljon lähiössä, mutten koskaan enää muuttaisi pois keskustasta. Ehkä toisten isojen kaupunkien keskustoihin.

Rakastan yksityisyyttä. Lojua kahviloissa, lukea kirjaa ja samalla tarkkailla ihmisiä. Välillä näitä tuntemattomia kohtaa, jakaa hymyn, eikä ehkä koskaan enää kohtaa uudestaan. Kaupungissa yhteisöllisyyttä rakennetaan pienempien yksikköjen kautta. Jokaisella on omat päivittäiset puuhansa, työt, opiskelut, harrastukset. Tekemistä on tarjolla koko ajan, mutta rauhaankin pääsee. Elämä ei lopu kesken.

Saan valita ihmiset ympärilleni. Saan valita työpaikan, saan itse rakentaa elämäni. Kukaan kyylä ei puutu asioihini. Valitsen mieluummin niin päin, että päivittäinen elämäni on tällaista. Maalle pääsee aina helposti lepuuttamaan.

Halusin jakaa tämän, koska tiedän, että maalla monilla on kummallisia käsityksiä kaupunkielämästä, että se olisi jotenkin ahdistavaa ja kiireistä. Päin vastoin, minulla on vapaus valita! Enkä ole koskaan missään tavannut yhtä avoimia, suvaitsevaisia ja oikeasti välittäviä ihmisiä.

Juuri tuollaiseksi minä kuvittelinkin kaupunkielämän.

Olen syntynyt ja kasvanut maalla,pikkukylässä.Tähän 42v. ikään mennessä olen kokenut myös kaupunkielämän.Enkä halua elää siellä enää,kaksi vuotta oli tarpeeksi.
Elämäntahti on kaupungissa liian hektinen maalaiselämään tottuneelle.
Viikonloppulomia on joskus kiva viettää kaupungin vilskeessä,mutta kotiin maalle,omaan rauhaan on kyllä aina hyvä palata.
Yksin saa olla,kun pitää oven lukossa,mutta seuraakin löytyy,jos tarvitsee.Ja täällä on yllättävän helppo puhua ihmisten kanssa,asiasta kuin asiasta.🙂

Asun maalla mutta viime vuonna minulla oli työssäkäyntiasunto kaupungissa - ja voi kun minä nautin!

Minä pidän siitä, ettei kukaan tunne. (kunhan minulla on olemassa ihmisiä jotka tuntevat minut)
Pidän siitä että voin toimia hetken mielijohteesta (kun maalla kaikki menemiset on suunniteltava ja eihän sitä tapahtumia koskaan oikein olekaan)
Rakastan vilskettä ja hälinää (kun minulla on paikka jossa saan olla rauhassa)
Rakastan sitä että voin tehdä työtä (kun onhan minulla sitäkin aikaa kun ei ole työtä)

Voi jos olisin rikkaampi sen verran että voisin elää sellaista kaksoiselämää.

Heippa dies nafastus
Älä älä kirjoita tuolleen sillä minäkin asun maalla ja käyn pienessä kaupungissa töissä
ja iltasella tulen takaisin kotia maalle niin ei pysty parempaa paikkaa olemaan
kuin asua maalla.
No jos sillon kun on kunnon tuiskut ja tiet ummessa niin sillon voi tulla hetkellisesti
mieleen että voisi helpommin asua mutta arvaa mitä sillon teen??
Kun joudun olemaan esim koulutuksessa kaupungissa vaikka helsingissä ja kouluttaja
asuu siellä niin laitoin sähköposti viestiä kouluttajalle et kun minulle tulee heikko hetki
maalla lumihangessa niin minä ajattelen kurjuutta eli että joutuu asumaan esim
helsingissä jos siellä on kaikki nyt valmiina mutta minulle ei helsingillä ole mitään
annettavaa niin hetken mietin asioita niin kummasti saa lumilapio kyytiä ja olen
taas todella onnellinen kun voin maalla asua ( ja tämä tarina on sitten tosi )
Tosin jokaisella meillä on omat mielipiteet ja niitä kunnioitetaan ja nautitaan hurjasti
tästä upeasta elämästä ja muista kyllä maalla on mukavaa.
Kaikille hurjan hyvää vuoden alkua

😀 volvomies!

Terveiset lumihangesta! - Maalta.