Myös Net-tukeen voi kirjoittaa!

Myös Net-tukeen voi kirjoittaa!

Käyttäjä Mikko M aloittanut aikaan 04.02.2008 klo 11:36 kohteessa Elämää maaseudulla
Käyttäjä Mikko M (Työntekijä) (MIELI Kriisikeskus Helsinki) kirjoittanut 04.02.2008 klo 11:36

Hei!

Ja mukavaa että ”Elämää maaseudulla” -ryhmä on alkanut hienosti ja että vaikeistakin asioista on voinut kertoa ja jakaa toisten ryhmäläisten kesken. Nyt kun katselee, miten satoja kertoja yhtä viestiä on käyty lukemassa, ei voi välttyä ajatukselta, että moni varmaan haluaisi kirjoittaa, mutta jostain syystä kynnys on jäänyt liian korkeaksi kirjoittaa sinne. Haluaisin muistuttaa, että ryhmämme tukihenkilöt vastaavat myös henkilökohtaisesti Net-tuen puolella, jolloin saat oman henkilökohtaisen tukihenkilön, eikä muut pääse sitä näin ollen lukemaan. Joten toivon Sinulle rohkeutta kirjoittaa sinne, mikäli koet kynnyksen ryhmään kirjoittamiselle vielä liian korkeana.
Hienoa on, että olemme saaneet oman ryhmän tänne Tukinettiin!

Mikko (tukihenkilö)