Isäni asuu maalla. Hän juo ja komentaa. Talomme on normaali pääosin puilla lämmitettävä puutalo. Talossa on neljä tulisijaa. Sähköhella ja-uuni on, mutta isäni ei tahdo niitä käytettävän. Jokainen ateria siis tehdään puuhellalla. Tuolla on vain yksi tietokone ja sekin on isäni ex naisystävän kone. Eli siihen ei minulla ole koskemista. Jollain tasolla pelkään isääni ja hänen kavereitansa. Minulla on vilkas mielikuvitus. Meillä on neljä kissaa, jotka kulkevat ympäri kyliä. Kolme niistä on naaraita. Niitä ei ole totutettu autoihin, joten niitä ei pystytä viemään eläinlääkäriin sterilisoitavaksi. Neljäs kissa on tapellut pahasti.
Naapurissa on hevosia. Ainoa voimia antava asia on niiden katselu. Kun ne laukkaavat iloisena hoitajiensa luokse ruoka-aikaan, tai kun keväällä ori hirnahtaa tamman kulkiessa ohi. Se elinvoima on jotain niin upeaa. Niiden ilmavat askeleet laitumella ravatessa. Niiden kiiltävä karva.
Isälläni on kesällä kaikkein inhottavinta. Silloin on puu- ja peltotöitä. Odotan sitä päivää, kun muutan kauas pois. Silloin, kun minun ei pidä enää mennä orjuutetuksi. Ja haukutuksi. Isäni kertoo minulle aina mielellään, kuinka laiskaa nykynuoriso ja minä onkaan, tai kuinka tyhmä olen. Kuinka en osaa ajatella järkevästi.
Hei Suklaamuru!
Kirjoittamasi perusteella et kyllä anna itsestäsi yhtään tyhmää vaikutelmaa. Minuakin sanottiin lapsena usein aikuisten taholta tyhmäksi, vaikka en varmasti ollutkaan. Usein aikuiset, jotka ovat epävarmoja itsestään tai mieleltään ongelmaisia purkavat pahaa oloaan lapsiin ja haukkuvat esim. tyhmäksi tai tyyliin: "sinusta ei ikinä tule mitään." Sellainen on väärin ja henkistä väkivaltaa.
Jos olet kiinnostunut Tiedelehdestä tuskin olet tyhmä. Minäkin lapsena olin hyvin kiinnostunut esim. historiasta ja luin paljon siihen liittyvää. Eräs lastenpsykiatri arvioi, että olen "järkevä" lapsi ja ihmetteli, miksi minua haukutaan tyhmäksi.
Koin myös koulukiusaamista ja ajoittain olin yksinäinen. Usein aikuiset olivat hyvin ilkeitä ja olin heidän silmätikkunaan. Lapsetkin katsoivat aikuisista mallia. Pieni maalaiskylä. Minä uppouduin myös kiinnostuksenkohteisiini kirjoihin, lukemiseen, kirjoittamiseen, musiikin kuunteluun ja hevosiin🙂 Olin oikea hevoshullu ja se oli lapsuuteni/nuoruteni paras harrastus!
Olen jo 36-vuotias, eli olemme eri ikäiset, mutta kirjoituksesi herätti minussa tunteita ja halusin vastata.
Onko sinun äiti ja isä eronnut ja asut siis isäsi kanssa? Onko sinulla ketään turvallista aikuista henkilöä kenen kanssa voit puhua asioistasi? Koetko kotiolosi ahdistavaksi tai turvattomaksi tai tunnetko itsesi masentuneeksi?
Ei varmaan nyt lohduta, mutta yritä kestää. Olet niin nuori ja sinulla on kaikki mahdollisuudet. Oletko jaksanut keskittyä koulunkäyntiin? Se ei aina huvita, mutta auttaa sitten jatko-opiskeluissa jos jaksaa edes kohtuudella koulun hoitaa.
Muista, että elämäsi ei ole tuollaista ikuisesti. Sinä kasvat ja saat muuttaa sieltä pois. Voit jatkaa opiskeluita ja tapaat uusia ihmisiä jne.
Jos jaksat niin kirjoittele lisää elämästäsi ja ajatuksistasi. Mielestäni kirjoitat hyvin ja persoonallisesti. Pidätköhän kirjoittamisesta?
Kaikkea hyvää sinulle🙂👍
Kirjoittaminen on mukavaa. Koulu sujuu ihan hyvin, tosin viimeaikoina on parisen kertaa tullut tyrittyä. Pari numeroa ehkä laskee yseiksi. Olen viikolla 4 päivää äidilläni ja noin puolet viikonlopuista. Eli tilanteeni ei ole aivan kauhea.
Kamala ikä. En voi liikkua itsenäisesti, mutta kuitenkin tarve nähdä kavereita on suuri (jos kaverit haluisi nähä mua...) Isäni mielestä kaikki pitää ansaita ja vain harvoin minua mihinkään sieltä kuskataan. Lisäki ruoka on melkein aina vanhaa tai muuten kaameata. Eikä muuten johdu asennevammasta.
Hei suklaamuru. Olen itse 39v. mies ja kirjoituksestasi tuli mieleen oma lapsuuteni. Minulle sanottiin kans suoraan huutamalla päin näköä että "minusta ei tulisi koskaan mitään" tämän teki äitini veli. Myös isä oli sitä mieltä että olin tyhmä. Ainoat jotka minua puolusti ja kunnolla oli isäni isä eli pappa, ja äitini siskonmies. Molempia kunnioitan vaikka ovat edesmenneitä. Tämä äidin veljen lapset ovat jokainen epäonnistuneet elämässään. Minulla menee hyvin. Lähdin heti kotoa 16v. kun voin, asumaan oppilas asuntolaan.
Tuo sinun vaihe ei kestä ikuisesti. Häivy heti kun voit, sisulla selviät ja kasvatat itsellesi lujan, mutta herkän luonteen. Tulet pärjäämään hyvin elämässäsi, muista että loppujenlopuksi sun ei tarvitse raahata mitään kiitollisuuden kivirekeä isästäsi perässäsi.🙂👍
Tämän lukaistessani haluan sanoa sinulle, että kuulostat ja varmasti olet älykäs ihminen, joka nyt ainakin kaltoin kohdeltu ja voi pahoin.
En tiiä mitää yleiskaavaa meidän viikonloppu-isien tavoista, mutta itse, vaikkakin jatkuvasti henkisesti ihan loppu), skarppaan kyllä kaikkeni niihen joka 2.vkonloppu, jolloin saan lapseni luokseni. Äitinsä ei jaksa pahemmin sitä ihan kahdenkeskeistä aikaa pojan kanssa viettää, jopa harrastuksiin vienti vaikeaa, vaikka minä maksan ne kaikki(+2000/v) joten äidilleen jäisi vaan kyyditseminen.
Meitä on harvassa, tarkoitan niitä jotka ovat 16-18vuotiaina valmiita muuttamaan omilleen ja hoitamaan kaikki asiat yksin. Luulen kuitenkin, että sinun on parasta päästä asumaan omilleen ja suunnattava elämä edes likimain kohti oikeaa suuntaa. Kunhan vaan maltat (moni nuori tyssii elämäsä ekasta "vapaudesta") jättää nuoruuden turhat ja typerät(kin) kuviot pois elämästä ja tiedostat, että olet aikuinen ja asut/elät elämääsi yksin. En tietenkään tarkoita kavereita, mutta niistäkin nyt aikuistumisen kynnyksellä on viimeinen hetki karsia ns. jyvät akanoista.