kerrostalo ja kaupunkiasuminen ahistaa

kerrostalo ja kaupunkiasuminen ahistaa

Käyttäjä jaakko84 aloittanut aikaan 29.08.2015 klo 00:44 kohteessa Elämää maaseudulla
Käyttäjä jaakko84 kirjoittanut 29.08.2015 klo 00:44

päivästä päivää mietiskelen miten mä pääsen pois täältä. jos ois töitä tai rahaa ni haukun kanssa muuttaisin heti johonki. nuorena ku sössi asioita nii siitä saa nyt kärsii loppuelämän. ei kai täs voi kun haaveilla ☹️

Käyttäjä kirjoittanut 29.08.2015 klo 08:29

Yksi ratkaisu voisi olla, että hakisit töihin johonkin tunturikeskukseen talviajaksi. Sieltä työnantaja aika usein järjestää asunnonkin, kun sesonkityöntekijöistä on kova pula. Eikä haittaa vaikka ei ole ammattitaitoa. Sesonkiajan ulkopuolella eläisit sitten vaikka työttömyyskorvauksella ja tyhjiä vuokra-asuntoja kyllä Lapista löytyy.

Pitää olla vaan rohkea ja uskaltaa lähteä kohti uutta elämää.

Käyttäjä jaakko84 kirjoittanut 29.08.2015 klo 15:47

maanvaiva kirjoitti 29.8.2015 8:29

Yksi ratkaisu voisi olla, että hakisit töihin johonkin tunturikeskukseen talviajaksi. Sieltä työnantaja aika usein järjestää asunnonkin, kun sesonkityöntekijöistä on kova pula. Eikä haittaa vaikka ei ole ammattitaitoa. Sesonkiajan ulkopuolella eläisit sitten vaikka työttömyyskorvauksella ja tyhjiä vuokra-asuntoja kyllä Lapista löytyy.

Pitää olla vaan rohkea ja uskaltaa lähteä kohti uutta elämää.

toi lappi kyl taitais olla liian kaukana kun nyt tääl turun lähellä asustelen ja kotoisin oon vantaalta. autoo ei ole pitkää aikaa ollu ja korttiki on vanhentunu. minkää alan papereita ei oo mut kaiken näköstä rakennus,varasto yms fyysistä työtä olen kyllä tehny. koulunpenkillä en kykene olemaan, kaikki hommat oon oppinu kun on näytetty miten tehään. on tää mun elämä kyl vaikeeta

Käyttäjä kirjoittanut 30.08.2015 klo 08:19

Sitten en kyllä osaa mitään neuvoa. Turussa olen käynyt kerran elämässäni ja kerrostalossa en ole koskaan asunut. Espoossa olen kyllä syntynyt mutta lapsena muutin jo Lappiin.
Mitä haluaisit tehdä elämällesi, siitä kai sitä on lähdettävä liikkeelle?

Käyttäjä Leijona55 kirjoittanut 30.08.2015 klo 11:12

Rohkeasti vain liikkeelle. Katsoppas tätä koulutusmahdollisuutta,http://www.utbnord.se/fi/etusivu oppilaat ovat pohjoismaista ja ikä vaihtelee aina 60 vuoteen asti.Siellä pärjää suomenkielellä ja asunto on odottamassa. 🙂👍

Käyttäjä jaakko84 kirjoittanut 30.08.2015 klo 15:52

maanvaiva kirjoitti 30.8.2015 8:19

Sitten en kyllä osaa mitään neuvoa. Turussa olen käynyt kerran elämässäni ja kerrostalossa en ole koskaan asunut. Espoossa olen kyllä syntynyt mutta lapsena muutin jo Lappiin.
Mitä haluaisit tehdä elämällesi, siitä kai sitä on lähdettävä liikkeelle?

haluisin tietenki voittaa lotossa tjms ja sit ostaisin jonku mini maatilan tai tontin jostai syrjäisestä paikasta. jos vaan olisi mahdollista nii eläisin melkein omavaraisesti mut se nyt taitaa olla aika mahotonta. en sit tiiä olis kiva ku pääsis johonki maatilalle tjms töihin ja työnantajalla ois mahollisuus majoittaa johonki. koulu ei oikee oo mun paikka, opin työt tekemällä. pitäis varmaa olla joku tuttu tai sukulainen joka omistais jonku tilan nii vois sinne jotain päästä tekee

Käyttäjä kirjoittanut 30.08.2015 klo 18:13

Maatalouslomittajista on suuri pula. Hae sellaiseksi oppisopimuskoulutuksella.
Eikö siellä etelässä ole suuret pellot ja isot navetat ja sikalat?

Käyttäjä jaakko84 kirjoittanut 30.08.2015 klo 23:08

maanvaiva kirjoitti 30.8.2015 18:13

Maatalouslomittajista on suuri pula. Hae sellaiseksi oppisopimuskoulutuksella.
Eikö siellä etelässä ole suuret pellot ja isot navetat ja sikalat?

vois olla mun juttu just, pitäs vaa sit tutkia,soitella ja kysellä just noit asumis juttuja yms kun on koiraki joka on syntymästää sokea ja täyttää koht 5v nii pitäs olla lähellä asuminen mahollista kun neitiä en oikee uskalla antaa muitten hoivii edes päiväks, ei kyllä uskois että on sokea mut hän on hiukan ylisosiaalinen että jokaisen kanssa joka tulee vastaan ni pitäs päästä leikkii 🙂

Käyttäjä kirjoittanut 31.08.2015 klo 08:04

Sitten vaan hommiin. Aloita vaikka oppisopimuskeskuksesta, sieltä osaavat neuvoa.
Koirakin varmasti pääsee mukaan maatilalle.

Mullakin alkaa huomenna uusi työ. Ja uusi koti.

Käyttäjä lli kirjoittanut 16.09.2015 klo 00:29

Hei jaakk84,

Ehkäpä maalle muutto ei suoriltaan tuo onnea tullessaan, mutta ainakin haaveidensa eteen kannattaa nähdä vaivaa! Itse viihdyin aikoinani kerrostalossa kaupungin keskustassa, mutta sisäistä tyhjyyttä en päässyt karkuun pelkästään maalle muuttamalla. Täällä se olisi voinut kasvaa vieläkin suuremmaksi.

Entäpä jos yrittäisit miettiä tarkemmin, mikä nykyelämässäsi ahdistaa. Onko sinulla hyviä ja kannustavia ystäviä? Onko perhettä tai pidättekö yhteyttä? Onko kerrostaloasumisessa mitään hyvää, josta voisit yrittää nauttia siihen asti, että saisit haaveesi toteutettua ja muutettua maalle?

Mitä itse kaipaan kaupungissa... Kaiholla muistelen syksyistä märkää asfalttia, jonka pimeys nielee katulamppujenkin valon. Kävellä tai pyöräillä jonkun pimeän puiston halki, kun kenkien alla kahisi puiden lehdet. Istuskelua kahvilassa tai puiston penkillä ja vain katsella ohi kulkevia ihmisiä. Mitä he tekevät työkseen? Mitä ajattelevat kävellessään? Täällä en voisi kuvitellakaan vain istuvani keskellä kirkasta päivää! Pitäisivät laiskana ja outona... Katuvalotkin sammutetaan jo yhdeltätoista eikä asfalttia ole muualla kuin kirkonkylällä. Talvella voi olla niin pimeä jo yhdeksältä, ettei viitsi koiran kanssakaan lähteä kävelylle.

Mutta takaisin kaupunkiin en palaisi. Olen yhtämieltä, että maataloudesta voisi sinulle löytyä töitä ja oppisopimus on hyvä konsti päästä vauhtiin. Kuinka kauas olet valmis muuttamaan ja kuinka paljon vaivaa olet valmis näkemään?

Seuraa ympäristöäsi ja nettiä silmät avoinna ja tartu tilaisuuteen kun sellainen tulee! Kyllä etsivä löytää 🙂👍

Käyttäjä Kalevi51 kirjoittanut 23.09.2015 klo 23:08

jaakko84 kirjoitti 29.8.2015 0:44

päivästä päivää mietiskelen miten mä pääsen pois täältä. jos ois töitä tai rahaa ni haukun kanssa muuttaisin heti johonki. nuorena ku sössi asioita nii siitä saa nyt kärsii loppuelämän. ei kai täs voi kun haaveilla ☹️

Lapsuuden vietin maaseudulla hyvät muistot mieleeni jäivät.
Asunut kerrostalossa monissa ja aina kaipuu maaseudun rauhaan.
Erot vei muistot mennessään ja menetin sen kaiken kauniin puutarhani jota aamuin illoin kohentelin.
Kiertolaisen elämää vietän olen asunnoton ja talvi tulossa.
Sosiali toimi lupaa asuntoa mutta toiveiden harhaa.
Kesä asuntoauto on koti turva mutta talven yli ei päästä.
Koittaa pakkaset ja kait jäädyn kesä asunto autoon,
kun en mistään kattoa pään päälle saa.
Oisko yhtään huonetta maaseudulla jonne voisin katon päälleni saada.
Olen raitis en tupakoi, olen tunteellinen rehellinem kohtelias mies auttavainen 64v.

Käyttäjä Tunnusx kirjoittanut 17.11.2016 klo 13:33

Olen aina haaveillut että kun saisi lottovoiton niin muuttaisin jonnekin korpeen missä ei tarvitsisi nähdä ketään. Vain luonto seuranani viihtyisin varmasti paremmin kuin nyt. Ahdistaa jotenkin lähteä ulos kun tuntuu miten kytätään. Kun astuu rappukäytävään kuule jo naapurin liikehtivän oven takana ja kyttäävän ovisilmästä. Pihalla on kymmenien silmäparien kytättävänä ja sitä haluaa vain äkkiä mennä autoon ja kaasuttaa pois. Jos on lottovoitto syntyä Suomeen niin on tuplapotti kun on saanut syntyä maaseudulle.