Olen pikkukylän tyttö. Aina erilainen, koulukiusattu punkkari jolle ei juurikaan jäänyt nuoruudesta kuin ikävät muistot. Halusin aina päästä suureen maailmaan, inhosin itseäni ja vanhempiani siksi että olimme vähävaraisia ja että meillä juotiin kotona. Aloitin itsekin alkoholinkäytön 12 vuotiaana. Peruskoulusta suoriuduin ja kaikki työpaikkani ovat olleet työllistämispaikkoja. Otin viinaa kovasti ja menetin työpaikat, ystävät, perhesuhteet, luottamuksen, ulkonäön, toimeentulon- siis lähes kaiken. Olin hyvin ahdistunut, haudoin usein itsemurhaa. Juomiseni oli myös pelkästään humalahakuista. Inhosin ja halveksin elämääni ja itseäni. 😞. Muutin pois pikkukylästä koska siellä en voinut enää olla. Luulin että pääkaupunki olisi pelastukseni. Ajauduin huumeporukoihin ja siellä meni 10 vuotta. En juurikaan muista näistä vuosista mitään hyvää. ☹️.Eräs taphtuma viisi vuotta sitten sai minut heräämään ja hakeutumaan hoitoon. Jumala puhutteli ja ymmärsin että muutos lähtee vain ja ainoastaan musta itsestäni. Kuljettuani koko ikäni sekoillen PÄÄTIN lopettaa kaikki päihteet. Ja olen siinä onnistunut. Toipumiseni kesti vuosia. Sain kuitenkin parasta mahdollista hoitoa jota yhteiskunta voi tarjota. Olen pysynyt päätöksessäni Jumalan rakkaudesta ja ihmeellisestä armosta. 🙂🌻. Suhteet vanhempiini ja sisaruksiini ovat kunnossa. Samoin ainoa ystäväni lapsuudesta ja nuoruudesta on pysynyt rinnallani. Olen kahden lapsen äiti,onnellinen tänäpäivänä JOKAISESTA selvästä päivästä, onnellinen uudesta mahdollisuudesta ja tulevaisuudesta. Olen itsestäni ylpeä että valitsin näin, selvin päin ja löysin elämälleni tarkoituksen. Tämä voi olla tuttua monelle pikkukyläläiselle tai sitten kokemani on vaan omakohtainen selviytymistarina. Nyt-15:sta vuoden jälkeen, kaipaan kotiin. Sinne pikkukylälle jossa en silloin osannut olla ja elää. Nyt tiedän oman arvoni ja oman paikkani. Olen vain pieni lintunen,joka kai putosi pesästään aivan liian aikaisin.🙂👍
Hei Carrot!
Ihanaa, että olet selviytynyt rankoista kokemuksista ja päihteistä elämään ja nyt olet onnellinen. Ihanaa, että sinulla on ystävä, joka on pysynyt vierelläsi vaikeinakin aikoina. Olen varma, että elämänkokemuksillasi on joku tarkoitus ja Jumala voi vielä käyttää sinua. Sinulla on herkkyyttä ja kykyä ymmärtää erilaisia nuoria - heitä jotka kaipaisivat hyväksyntää ja rakkautta, mutta jotka kokevat itsensä ulkopuolisiksi ja niin haavoittuneiksi.
Kirjoituksesi antoi uskoa ja toivoa minulle juuri tähän hetkeen.
Hei sanna-äiti, tuntuipa hyvältä että minun tekstini toi lohtua. Silloin tiedän että kokemukseni eivät ole enää niin raskaita kantaa. Ja Jumalan hellässä huolenpidossa meillä on turvallista olla. Mielenrauha on suurimpia saavuttamiani asioita( lasten jälkeen tietysti) ja miten paljon saankaan voimaa jaksaa eteenpäin kun tiedän että myös sinulla on kevyempi olla. Kaikkea hyvää ja siunausta kevääseen.🙂🌻
Kiitos ihanasta viestistäsi, Carrot!🙂🌻
Itsekin kasvoin pienessä kylässä, mutta en ollut kiusattu. Yksinäinen tosin olin erilaisuuteni (uskova) takia ihan nuoresta asti.
On tosiaan ilo lukea, miten olet saanut muuttua! Hienoa. Voimia ja iloa sinulle ja läheisillesi.
Etkö ole koskaan käynytkään kylässä, missä kasvoit? Miksi et menisi ainakin ajelemaan?