Joko naapuri laittoi jouluvalot?

Joko naapuri laittoi jouluvalot?

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 13.10.2012 klo 12:16 kohteessa Elämää maaseudulla
Käyttäjä kirjoittanut 13.10.2012 klo 12:16

Mulla laittoi ja sitä mie ymmärrä kun täällä maalla voisi jättää jouluhössystä vähemmälle.
Mutta tuntuu, että just maalaiset sitä alottaa joulun ekana.

Käyttäjä kirjoittanut 18.10.2012 klo 17:28

Laitoin itekin pihamäntyyn valot.

Käyttäjä helemi kirjoittanut 23.10.2012 klo 19:54

Minulla ei ollut viime jouluna, koin jonkin "pimennyksen" ja en aio niitä laittaa nytkään.
Joulu on kerran vuodessa, nykyään se alkaa jo lokakuussa.

Käyttäjä kirjoittanut 25.10.2012 klo 06:03

Tavallaan sitä kai voisi muuttaa asennettaan ja aatella ettei kaikki valot oliskaan jouluvaloja.
Vaan ne mitkä nyt jo laitettiin olisivat vaikka kaamoksen poistovaloja. Vaikka eihän kyllä vielä ole kaamoskaan.
Meillä ei ole katuvaloja ja aika aikaisin illalla tulee niin pimiää ettei nähe tulla kotiin jos ei olisi noita ns. jouluvaloja.
No ärsyttää ne silti mutta laitoinpa kuitenkin, kun naapurikin laittoi.
Muita kyläläisiä varmaan naurattaa.
Kaupat kyllä on jo täynnä joulua.

Käyttäjä Etsijä kirjoittanut 26.10.2012 klo 21:26

Mikset nauttisi jouluvaloista kun kerran pimeää riittää? Voisihan niiden valojen nimi olla vaikka "talvivalot", koska kaamoksessa jo kohta ollaan täällä etelässäkin.

Meillä kuka vaan saa laittaa valot milloin haluaa. Eipä tosin naapureilla vielä ole. Itsekin laittaisin, jos vain jaksaisin. Ehkä lähiviikkoina laitan, koska tykkään niistä!

Kaupat ovat täynnä joulua, koska ihmiset yritetään saada ostamaan mahdollisimman paljon tuotteita joulun siivellä. Olemme kaikki manipulaation uhreja. Jos on ruokaa, useimmat meistä syövät liikaa. Jos on rahaa, tuhlaamme sen ja kohta taas ei ole. Tällainenhan on se ihmisen luonto.

Käyttäjä kirjoittanut 27.10.2012 klo 05:12

Saapi sitä kyllä meilläki sytyttää kuka vaan valot kun haluttaa. En mie niitä käy repimässä pois. Eikä ne mua niin hirveesti häirihe kuin voisi luulla, kun alotin tämän ketjun. Harmitti ehkä eniten, kun en ollut ekana.
Onhan tuo hienoa, kun on lunta ja kuusessa valot. En mie sentäs sitä kuusta joulukuuseksi kutsu. Pihapuuksi vaan.

Itsestä se on kiinni meneekö mukaan kaupalliseen jouluun vai ei. Ei ne kauppiaat mitään joulua kehtaisi laittaa, jos kukaan ei mitään ostaisi. Mutta kaikista on kiva päivitellä tätä nykyajan joulua mutta asialle ei mitään tehdä.
Minä en lapsuudessa juuri viettänyt joulua, nykysin vietän vaikka en lahjoja ostakaan. Teen niitä kyllä ja olen jo tekemisen aloittanut.
Ehkä teenkin pipareita just nyt aamiaiseksi koirille.