Hei Aleksi!
Älä ihmeessä jää odottamaan tilanteen "pahentumista" vaikkei se nyt hirveän paha ole nytkään. Ota ittees niskasta ja lähde hakemaan apua. Ei ne merkinnät siellä kertomuksissa sinua missään elämäntilanteessa haittaa, päinvastoin tilanteesi paranee ja huomaat hetken päästä että kaikki järjestyy. Missään tapauksessa apua et voi jättää hakematta merkintöjen pelossa. Olen itse ollut työssä sairaala- ja tk-maailmassa ja kuule minun täytyy sanoa että sinulla on asiat vaan nyt vähän tukossa mutta jos jätät itsesi hoitamatta niin tilanne pahenee vaan, ahdistus vaan lisääntyy. Älä siis pelkää hakea apua, suorastaan kehoitan tekemään sen ja mahdollisimman pian. Voimia ja jaksamista sinulle. Hae apua ja kirjoittele tänne kuulumisiasi, joohan ☺️❤️

Aleksi3 kirjoitti 30.7.2012 22:19

Saa nähä kuinka pahaks tää menee.. Nykyään tulee kauheita henkisesti paha olo kohtauksia.. Jos vaikka näkee naisia tai jotain ihmisiä joilla on hauskaa niin itseä alkaa masentaa. Onko tää ihan normaalia?

Monilla on samoja oireita, mutta kannattaa muistaa et kaikilla on ylä- ja alamäkiä. Itselläni pahimpien alamäkien aikaan on ulospäin aina näyttänyt et hyvin menee. Nyttemmin olen opetellut kertomaan tunteistani paremmin lähimmille ihmisille ja kriisipuhelimeenkin olen soittanut: sinne ei tarvitse nimeään kertoa. Se helpottaa, kun juttelee jonkun kanssa. Aina niitä vaihtoehtoja voi miettiä ja omaa alaakin mitä lähteä opiskelemaan. Kyllä sieltä opintojen parista vaan usein paljon ystäviä saa. Minä opiskelin vielä yli kolmekymppisenä itseni maisteriksi, et kaikki on mahdollista!

Olet ihana ihminen ja upean rohkea kun kerrot tunteistasi tänne vaikka emme kasvotusten olekaan! Jatka tuntojesi purkamista, voihan olla, että täältä saat ystäviä, nettiystäviä ainakin! 🌻🙂🌻

Aleksi3 kirjoitti 22.7.2012 11:53

Olen 21v mies maaseudulta. Kovin on yksinäistä elämää, kun oman ikäisiä kavereita ei nää oikeen missään. Lukio kun loppui niin samalla hävis nekin vähät kaverit mitä oli. Moni jo muuttanutkin pois. En tiedä mikä auttais. Tällä hetkellä tuntuu siltä että olis parempi kun ei eläis ollenkaan..😭

Moikka! Olen koko elämäni asunut maalla, ja koen, että se ei aina ole niin yksinäistä. Teen asioita, jotka ovat täällä mahdollisia. Liikun luonnossa, ratsastan, lenkkeilen, marjastan. Niin, kaverit muuttavat pois, mutta näinhän se on, että elämä on yhtä luopumista jokaisessa vaiheessa... olimme sitten maalla tai kaupungissa. Vahvista vahvuuksiasi, ja jos haluaisit muutosta elämääsi, kysy mikä se muutos olisi mitä toivot ja pyri selvittämään haaveesi itsellesi. Elämää on vain yksi, ja ihan oikeasti, siitä pitäisi tehdä ainutlaatuinen, kääntää vastoinkäymiset myönteiseksi.
Sinulle juuri, toivon tsemppiä elämään ja muista, jokainen elämä on ainutlaatuinen ja sillä on tarkoitus, vaikka me emme sitä näin tällä hetkellä osaisi nähdä!

Moi, kirjotan nyt pitkästä aikaa. Elämä on mennyt sitä samaa rataa. Olen käynyt ammatinvalinta psykologilla tms, en nyt välttämättä oikeaa termiä muista. No siitä jäi käteen vain iso pino monisteita joita en ole jaksanut edes vilkaista. Elämä tuntuu menevän vain pahempaan suuntaan. Inhoan itseäni. Kavereita en tapaa vapaa ajalla ollenkaan. Joskus tuntuu että olisi kiva olla kavereita, mutta viimeaikoina on ollut jo niin paha olo että on ollut vain yksin. Ja tuntenut että kukaan ei kaipaa kuitenkaan. Eli opiskelusta ei ole vieläkään mitään hajua.

Hei Aleksi!
Hyvä että olet saanut jotain jo aikaiseksi, ammatinvalintapsykologilla käynnin. Nyt tästä vain jatkat ja menet juttelemaan vaikka tk-lääkärille, jos paikka on sinulle entuudestaan tuttu tai vaikkei olisikaan. Voisitko innostua vaikka lenkeistä pari kolme kertaa viikossa? Ulkona liikkuminen selkeyttää ajatuksia, ainakin itse ajattelen niin. Syksy ja pimeä on tulossa, ethän jää paikallesi vaan lähdet liikkeelle hakemaan itsellesi apua, joohan? Muista että olet tärkeä vaikka siltä ei nyt tuntuisikaan. Jaksuhaleja sinulle ☺️❤️

En saa aikaiseksi lähteä lenkille oikeen. Olen sitä paljon miettinyt kyllä. Viikonloppusin kun tulee yksin oltua niin se on ikävää. Minua on kutsuttu hirviporukkaan mukaan, mutta en tiedä lähdenkö. Tuskin tällä päällä ainakaan.. Tää on sellanen oravanpyörä että tuskin pääsen irti. Haluaisi vaan luovuttaa.

Hei Aleksi
Entä jos sittenkin kokeilisit terveyskeskuslääkäriä ja kertoisit tuntemuksistasi aivan
kuten täälläkin. Saisit neuvoja ja apua siihen miten jatkossa. Ja sitä ulos lenkille menemistä suosittelen, aloita vaikka pimeällä jos et muuten halua ulos mennä. Puoli tuntia, 20 min kerrallaan, pari kolme päivää viikossa ja siitä sitten tuntemusten mukaan. Raitis ilma auttaa ainakin minua panemaan ajatuksia järjestykseen. Tulee talvi, pimeää ja kylmää. Se ei varmasti kenenkään tilannetta paranna jos yksin kotiin jää miettimään asioita. Yritä jaksaa Aleksi, lähdet vaan liikkeelle ja pian huomaat että se kannatti, ihan totta. Jaksamisia sinulle ☺️❤️

Se on kyllä totta, että urheilu auttaa saamaan parempaa mieltä. Liian iso kynnys lähteä lääkäriin, ei kehtaa. Ja uskon että tähän ei pysty kukaan vaikuttamaa. Muutos tapahtuu oman pään sisällä jos tapahtuu. Pimeä minulle taas mukavaa aikaa, lähinnä kesä masentaa.

Hei Aleksi!
Mieti mikä saisi sinut piristymään ja mistä pitäisit. Minulla on kotona teini aikatauluttamassa ja neuvon sinua kuten häntäkin neuvoisin. Liikunnasta lähtisin
liikkeelle ja kävisin keskustelemassa terveyskeskuslääkärin kanssa. Ei ole ollenkaan epätavallista käydä vain keskustelemassa ilman mitään muuta vaivaa, rohkeasti vaan, huomaat varmasti että se kannatti. Voimia sinulle ja hyviä päätöksiä 🙂!

Hei vaan Aleksi 🙂
En ole päässyt tänne pitkään aikaan kun on muuta puuhaa ollut. Mitä sinulle
nyt kuuluu? Mitä olet puuhastellut? Toivon kovasti että keksisit jonkinmoisia
ratkaisuja ja siten jaksaisit paremmin arjessa. Voimia sinulle edelleen 🙂

ero_kesäk_2006 kirjoitti 29.11.2012 11:5

Hei vaan Aleksi 🙂
En ole päässyt tänne pitkään aikaan kun on muuta puuhaa ollut. Mitä sinulle
nyt kuuluu? Mitä olet puuhastellut? Toivon kovasti että keksisit jonkinmoisia
ratkaisuja ja siten jaksaisit paremmin arjessa. Voimia sinulle edelleen 🙂

Moi, ihan hyvin mulla on mennyt. Olen pari uutta kaveria saanut. Mutta silti tuntuu että tämä pään sisäinen helvetti ei helpota. Niin ja siis en ole lääkärissä vielä käynyt.

Hei Aleksi 🙂
Kiva kuulla sinusta.
Haluatko kertoa tarkemmin siitä "pään sisäisestä helvetistä"?
Olen iloinen että olet löytänyt kavereitakin eikä kaverisuhteissa ole tärkeintä se määrä vaan se laatu. Olen usein käynyt katsomassa täällä oletko vastannut ja tänään yllätyin todella. Voisitko itse miettiä mikä voisi sinun ajatuksesi pois tästä mainitsemastasi helvetistä? Voisitko esim. näille kavereillesi puhua siitä aiheesta?
Kaikkea hyvää elämääsi, päivä kerrallaan 🙂

No helvetti on sitä kun ei pidä itseään minkään arvoisena, suunnitelmat itsemurhaan. Mietin että johan tässä on elämää tarpeeksi nähty. Kauhean toivoton olo. Eikä saa nukuttua. Joskus on ihan hyviä päiviä, mutta tänään on henkisesti todella paha. Mielessä pyörii muiden reaktiot jos tapan itseni. En kuulu tähän elämään. Johan kokoajan kuolee ihmisiä onnettomuuksissa ja sairauksissa. Miksi en sitten voisi olla yksi heistä, varsinkaan kun eläminen ei kiinnosta. Ei tämä maailma yhtä ihmistä tarvitse.

Hei taas Aleksi 🙂! Äitinä ja elämää nähneenä ja eronneena voin sanoa itsekin, että
välillä tuntuu että pää räjähtää, mutta hetken päästä huomaat että ei räjähtänytkään. Elämä on myötämäkiä ja vastamäkiä ja olen itse tullut siihen tulokseen että kaikki on vaan kestettävä mitä vastaan tulee. Ehkä se aurinko sieltä joskus risukasaankin paistaa. Itse olen kotoisin maalta ja ainoat harrasteet lapsena ja nuorena olivat mäen lasku, luistelu ja muutama kaveri lähinaapurustosta. Kotona ei ollut edes tv:tä, puhumattakaan tietokoneesta. En siis ole enää ihan nuori. Mieti mikä olisi mieluista tekemistä. Tykkäisitkö lukea? Pitäisitkö jostain liikunnallisesta? Löytyisikö seurakunnasta jotain? Olisiko sinulla joku jonka kanssa näistä voisit keskustella? Itse olen löytänyt keskusteluapua seurakunnan diakoniatoimistosta. Olet itse avainasemassa, kukaa muu tuskin sinua tönäisee, puhun kokemuksesta. Voimia sinulle ja hyviä päätöksiä 🙂👍!

... jatkan vielä edellistä viestiäni:
Aleksi hyvä, älä jää yksin pohtimaan näitä asioita, vaan mene puhumaan mieltä
askarruttavista asioista, tästä itsetuhoisuudestakin, kenelle tahansa vaikka terveyskeskuslääkärille tai terveydenhoitajalle ja sitä kautta saat neuvoa jatkoista. Yksin asioiden pohtiminen ei yleensä tuota minkäänlaisia tuloksia. Nyt sinun on puhuttava, puhuttava ja puhuttava, pois kaikki ikävä. Voimia ja aurinkoa elämääsi, Aleksi 🙂