Alkoholisti miesystävänä

Alkoholisti miesystävänä

Käyttäjä kikkas aloittanut aikaan 15.04.2013 klo 14:40 kohteessa Elämää maaseudulla
Käyttäjä kikkas kirjoittanut 15.04.2013 klo 14:40

Tapasin miehen netissä vajaa pari vuotta sitten. Oikein mukava ja kunnollinen mies. Kysyin myös alkoholinkäytöstä ja juo vain silloin tällöin. Kun tutustuimme paremmin ja ihastuin,niin selvisikin jälkeenpäin ja pikku hiljaa,että hän juo kaljaa ja nykyään jallupullokin menee illassa kaikkina vapaa ja lomapäivinä. Myös töitten jälkeen maistuu olut kotosalla -ei vielä kuitenkaan työaikana.
Hän itse myöntää,että jos olisi heti minulle myöntänyt juovansa olutta joka päivä,niin en olisi alkanut seurustelemaan hänen kanssaan.
Olen 49-vuotias nainen enkä ihan kokematon elämässäni,mutta nyt tunnen itseni tosi huiputetuksi. Ei ole helppoa lähteä suhteesta,kun on tykästynyt toiseen ja on paljon yhteisiä asioita -ei kuitenkaan yhteistä kotia eikä lapsia eikä omaisuutta -onneksi.
Harmittaa koko alko. Ymmärrän ja hyväksyn,jos silloin tällöin otetaan -otanhan minäkin joskus. 😞

Käyttäjä sarrukka kirjoittanut 21.04.2013 klo 16:08

Itse seurustelen tuurijuopon kanssa. Olemme olleet 8 vuotta yhdessä.
Emme asu yhdessä ja tuskin koskaan tulemme asumaankaan. Itse
olen "entinen" alkoholisti. 4 vuotta kuivilla. Kaveri ollut 3 vuotta raittiina.
Luultavasti ollut pakko. On osatyökyvyttömyyseläkkeellä. Ei ole rahaa juoda.
Monta ryyppyputkea näihin vuosiin mahtunut. Vaikka juo kotonaan. Aiheuttaa
stressiä. Tulee jos mikäläistä viestiä. Milloin uhkaa tappaa ittensä tai jotain
muuta. Olenkin miettinyt. Kun seuraavan kerran ratkeaa juomaan meidän
tarina loppuu siihen. Muuten ihan ok tyyppi selvinpäin. Olen ajatellut että
maailmassa on miehiä joille alkoholi ei ole ongelma. Haluaisin kunnon suhtee
enkä jatkuvaa epävamuutta. Toivossa hyvä elää että elämääni vielä voisi ilmestyä
joku kunnollinen mies. Lupaukset siitä ettei enää juo että lopettaa. Niihin
en usko. Pelkkää sananhelinää

Käyttäjä sarrukka kirjoittanut 21.04.2013 klo 16:19

vielä itsestä. Uskon ja toivon että mun päätös olla juomatta pitää.
On Noita lääkkeitä masennus ,särky ym.Olen vielä tapaturma altis ihminen.
Viimeinen niitti korkin sulkemiseen oli paha pyöräonnettomuus.
Seurauksista kärsin vieläkin. Ei juomisessa ole mitään järkeä jos
se menee liiallisuuksiin.
Siksi kysyn suoraan oletko sinä harkinnut suhteen lopettamista?
Ymmärrän että on varmasti vaikeaa. Mutta varmasti sinäkin ansaitsisit
palkon parempaa elämää.

Voimia sinulle🙂👍. Toivottavasti et loukkaantunut mun suorasanaisuudesta😟

Käyttäjä propeli kirjoittanut 21.04.2013 klo 20:45

Moi.Minä seurustelin miehen kanssa joka joi joka viikonloppu ja joskus arkenakin 1-kaljaa.Ite en oo oikeestaan koskaan silleen ryypänny 1-3siiderii.Sit vasta tajusin,kun mun lapsuuden ystävä sano,et olen ruvennut juomaan,kun viikonloppusin tuli otettuu siiderii.Lopetin siiderin juomisen ja suhteen.Olin yksin 2kk tavattiin,mut ei kuitenkaan ruvettu uudestaan olemaan yhdessä.Yks ilta sain sitten kännipuhelun ja päätin,et en ole enään missään tekemisissä.Soitin seuraavana päivänä ja tarkistin.Niin ei muistanut,et oli soittanut mulle ja mitä oli puhunut.Se riitti mulle😳.Miehiä kyllä riittää,kunhan vaan se sopiva osuisi kohdalle😉.Mihin sitä voi uskoa tai luottaa,jos toinen ei muista mitä on puhunut?Onhan mulla tietysti ikävä,mutta kun saan pettyä kerta toisensa jälkeen niin sitäkö minä haluan?no en halua🤨.Jokainen tekee itse ne päätökset ja elää niin,kuin haluaa.Joskus se on vaan tosi vaikeeta lähteä suhteesta ja tehdä se päätös.Tsemppii🙂👍

Käyttäjä kikkas kirjoittanut 22.04.2013 klo 11:35

Hei!
En toki loukkaantunut -päinvastoin olen iloinen,että vastasit.
Mietin jättämistä. Hankalaa. Tilanne ei vielä ole niin paha,ettei pystyisi mitään tekemään juomisen takia tai häviäisi retkilleen.
Hankalaan kun on ehtinyt tykästymään mukavaan ihmiseen ja hänen perheeseen ja mökkeilyyn.
Menetän niin paljon hyviä asioita,joista on ainakin vielä vaikea luopua.
Sen olen päättänyt,että jos/kun juominen tästä vielä pahenee ja jos vähääkään ilmenee agressiivisuutta,niin välit poikki.
Järkytyin,kun ihminen valehtelee pienistäkin asioista.

Käyttäjä sarrukka kirjoittanut 23.04.2013 klo 17:05

Tosi kurjaa ettei kertonut heti rehellisesti alkoholinkäytöstään. Pitemmän
päälle varmaan raskasta katsoa jos juominen jokapäiväistä. Sepä se
suhteen lopettaminen vaikeaa jos kaveri muuten ok. Mun kaveri kertoi
heti ensimmäisellä tapaamiskerralla olevansa tuurijuoppo. kun alkoholin
käytöstä kysyin. En vain silloin ymmärtänyt mitä käytännössä tarkoittaa.
Eroaminen vaikeaa. Mutta monesti miettinyt kanattaako tuhlata elämäänsä.
Jatkuva pelko päällä milloin ratkeaa taas juomaan. Päätöksenteko tosi vaikea.

Toivon että teet oikean päätöksen oli se sitten mikä hyvänsä🙂👍.Tsemppiä
elämääsi🙂👍

Käyttäjä purppuraenkeli kirjoittanut 24.04.2013 klo 18:44

Harmi. - Surullista että täytyy alkoholilla sotkea jotain niin hyvää kaunista ja puhdasta. - Itselläni on kokemus myös alkoholia käyttäneestä miehestä. - Ei alkoholi sinänsä ongelma ollut vaan pahoinpitelyt ilman alkoholia. - Tuo asia ilmeni vuosien ja vuosien jälkeen. Kaduttaa etten tehnyt alkoholista syytä eroon. - Alkoholi tuo aina ongelmia ja ruokahalu kasvaa syödessä. - Nauttimista on tapana lisätä harvemmin se kuitenkaan loppuu kohtuu käyttäjällä. - Surullista on se että on ehtinyt tulla elämään paljon positiivisia asioita. On vaan mietittävä uskaltaako astua mukavuusrajan ulkopuolelle. - Kerran se kirpaisee ja tilalle voi tulla muuta syvällisempää elämää. - Mökki-ihmisenä tiedän miten paljon jo pelkkä mökkeily on ja kuinka paljon voi sietää pelkän mökkeilyn varjolla. Asioita joista ei tahtoisi luopua vaan pitää kiinni hinnalla millä hyvänsä - silloin aina joku kärsii.

Käyttäjä kikkas kirjoittanut 25.04.2013 klo 18:19

Kiitos vastauksestasi purppuraenkeli!
Päätöksentekoon tarvitaan aikaa eli lähtökuoppia kaivelen,mutta milloin repäisen itseni irti -se on epäselvää.
Vaa´assa on vielä niin paljon hyviä asioita.
Ajattelin,että jos katsois tämän kesän ja syksyllä olis tarkoitus alkaa aikuisopiskelua,niin silloin olisi ajatukset opiskelussa ja ehkä helpompi irtiotto.
Toisaaltaan olen päättänyt,että jos parempi mies kävelee vastaan 😐, niin jeppe juomineen saa jäädä. Tai switten odotan että juominen pahenee todella ja siinä vaiheessa minun on hyvä häipyä.
Tai sitten vaan odotan jotain sopivaa hetkeä minulle irtiottoon tai sitten sitä suurta ihmettä,että kaveri lopettaa juomisen 🤨.
Syöpäkään ei saanut lopettamaan juomista😞 Eilenkin puheitten perusteella ei tietookaan lopettamisesta. En puhu enää asiasta hänelle mitään,koska viimeksi siitä hän mökötti ja sanoi,että juo ja minulla ei ole siihen sanomista.
Ottaa niin päähän!😠