Olen aina luullut, että olen jalat maassa tyyppi, jonka elämää ei miehet hetkauta. Toisin kuitenkin kävi. Olen alle 50-vuotias nainen. Aina tullut omillani toimeen. Olen eronnut jo jonkin aikaa sitten ja yksinolo alkoi kyllästyttämään. Olisi hieno löytää puoliso, jonka kanssa voisi jakaa maaseudun elämän. Olen aina työskennellyt maalla.

Ihastuin ja rakastuin mieheen, jonka kanssa pian muutimmekin yhteen. Hänellä oli iso yritys, johon tarvitsi myös minun työpanostani, itselläni työsuhde silloiseen työnantajaan päättyi sopivasti. Kaikki oli kuin tarkoitettu meille.
Itse olimme eronneet tahoillamme ja lapset olivat maailmalla. Kuitenkin ihmettelin, ettei hänen lapset olleet missään tekemisissä hänen kanssaan, edes isänpäivänä. Hänen ero oli ollut kuulemma vaikea. Ja muita selityksiä tuli. Itse olin avoin ja rehellinen suhteessa. Pikkuhiljaa alkoi tulemaan ilmi, ettei kaikkea ole minulle kerrottu.

Sitten alkoikin tapahtua, ettei perässä pysynyt. Ensin ilmeni, että hän on ollut kolme kertaa naimisissa ja ne minulle kerrottiin pakon edessä, kun asiat ilmeni minulle ihan omituisien asioiden kautta. Seurustelun alussa käytiin päihteiden käyttö ym. asiat läpi. Kuulemma ottaa sillointällöin alkoholia ja joskus polttaa tupakkaa. No tuollainen ei minua häiritse, kun itsekin joskus otan siiderin tai viinin. Käyttö olisi samalla tasolla. Niinpä niin… sitten huomasin, että juominen olikin suuri ongelma. Hän vietti illat verstaalla tms, paikassa ja joi itsensä pahasti humalaan. Milloin jouduin katsomaan hänen humala toilailujaan. Kuulemma ei ollut koskaan potenut krapulaa, sitäkin ihmettelin. No elämä jatkui ja kehitin hänen yritystä ja tein kaikkeni siellä ilman vapaapäiviä. Emme käyneet tai meillä ei käynyt ketään. Kävimme pakolliset kauppareissut ja hän kävi salaa alkossa.

Koko tämän yhdessä olon ajan häneen oli yhteydessä hänen Ex-tyttöystävä, joka haukkui minua viesteissään ja lähetteli itsestään alastonkuvia. Minulle, kun ne viestit näytettiin. En osannut olla edes mustasukkainen vaan säälin tuota naista. Minä vaan luotin ja luotin tuohon mieheen. Hän kun ei kuulemma vastaa noihin viesteihin. Ero oli kuulemma hänen puoleltaan selvä.
Aloin vain ahdistua miehen käytöksestä ja meillä ei ollut puhuttavaa enää mistään. kumpikin painettiin töitä tahoillamme. Lemmikit olivat minun ystäviä ja ne tukeutuivat minuun. Myös mieystävän lemmikit olivat enemmän minun kuin hänen. Niitä minulla onkin eniten tästä suhteesta ikävä. Yritän vaan päästä yli.
Sitten aloin sairastua fyysisesti ja oireet vaan paheni. Ystävät kehottivat jo katsomaan uudelleen , mitä olen itselleni tekemässä. Olen kuin elävänä haudattu. Ennen olin sosiaalinen ja onnellinen ihminen. Nyt olin vain kävelevä Zombi.
Yhtenä iltana ihmettelin, minne mieheni on jäänyt töiden jälkeen ja lähdin häntä hakemaan. Enkös löytänyt hänet autotallista umpihumalassa. Silloin minuun iski pelko ja suuri suru. ja päätin, että tämä suhde päättyy tähän. Minä päätin repiä itseni irti tästä tuskasta, vaikka minulta menisi koti ja työpaikka sekä menetin aivan ihanan puolison. Olen elämässäni nähnyt mitä alkoholi tekee lähipiirille, joten en suostunut enään samaan tuskaan.
Asunto löytyi nopeaan, vuokrasin pienen talon maaseudulta ja muutto alkoi heti seuraavana päivänä. En pystynyt puhumaan hänelle mitään. Varsinkaan, kun hän soitteli öisin tälle ex-tyttöystävälle ja haukkui minua. Kuulin kaiken. Kuinka paljon hän vihasi minua. Olinkin ollut huono piika.

Nyt pidän lomaa monen yrittäjävuoteni jälkeen ja kesällä minulla alkaakin työt, jotka ovat uuden alku. Entisestä työpaikkasta tulikin jo kysely, jos jatkaisin ja kyllä olen sinnekin menossa.
Ikävä näitä eläimiä on valtava, mutta ne ovat asuneet siellä ennen minua, niin sinne ne myös kuuluvat. Olen aina asunut maaseudulla ja elämä maatilalla on minun elämää. Toivon vielä löytäväni sen oikean puolison maaseudulta ja saisi viettää normaalia yhteistä aikaa työn ja huvin merkeissä.