Asun maalla yksin ja käyn välillä kaupungissa lasteni luona. Viihdyn siellä hyvin ja olenkin muuttamassa pois maalta.
Olen jo vanhempi ihminen enkä pärjää yksin kaikista pihatöistä eikä lähellä ole ketään kuka auttaisi.
Kaupungissa en ole koskaan vakituiseen asunut ja varmasti tulee sopeutumisvaikeuksia ja ikävä takaisin maalle.

niin,mekin kaupunkilaisia,maalle muutettu...outoa oli tulla pieneen yhteisöön
eipä heti hyväksytty ei,nyt vuosia jo asuttu
alkaapi asukkaat jo tuttuja/vasta sitä kautta hyväksyntä
juu,,,ikää meilläkin,,,mut en tiedä muutetaanko enää pois,ei ehkä,vaik ois mahdollistakin,mut kun tänne aikoinaan raahattu lapsetkin(osa) ja nyt jo lastenlapsiakin,ni ei ees tarvetta lähteä...kait....
luonto täällä lähellä,sitä arvostan 🙂
maaseutu on ihan kivaakin

Minulla lapset ja lapsenlapset ovat muuttaneet kaupunkiin mutta ovat kaikki lomat täällä maalla. Jos minä muuttaisin pois, heillä ei olisi enää lomapaikkaa. Täällä ei ole nuorisolle töitä eikä lapsille lähikoulua.
Jos olisi varaa, pitäisin tämän kesämökkinä koko suvulleni ja ostaisin kaupungista pienen yksiön.
Odotan nyt ensin miten käy työpaikan vai jäänkö eläkkeelle. Kesän asun kyllä vielä maalla.

Hei Annette ja muut!

Onpa harmi, että maalla asuminen on alkanut ahdistaa! Mikä on tilanteesi nyt, oletko vielä samassa pisteessä? Olisin utelias tietämään minkälaisella maaseudulla asutte ja minkä syyn takia olette sinne muuttaneen (esim. työ, talo, sukulaiset)?

Itse olen maalle muutama vuosi sitten muuttanut miehen perässä ja nyt meillä onkin maatila ja lapset hoidettavanamme. Välillä on jo ehtinyt elo tuntua yksinäiseltäkin ja työntäyteiseltä, mutta onneksi jaksetaan vielä porskuttaa eteenpäin. Sen olen kuitenkin saanut huomata, että hyvät ihmissuhteet ovat mahdottoman tärkeä voimavara, joita ilman olisin varmaan toinen jalka haudassa...

Tuli kirjoituksestasi mieleeni, että saatatte asua harvaan asutulla maaseudulla, missä on suuret haasteensa välimatkojen ja vähäisen ihmismäärän vuoksi. Eikö sieltäkin kuitenkin löytyisi hengenheimolaisia? Meillä on omalla paikkakunnallani "muualta paikkakunnalle muuttaneiden äitien" -vertaistukiryhmä, on MLL:n toimintaa ja kyläyhdistyksiä. Tähän asti suurin apu on ollut löytää muita muualta tänne muuttaneita, joiden kanssa sai jakaa samankaltaisia kokemuksia. Valitettavasti tällaisia ryhmiä ei taida monella paikkakunnalla olla, eikä edes täällä meillä ole mitään omaa ryhmää muualta muuttaneille miehille tai perheettömille.

Toisaalta olisiko mahdollista muuttaa muualle? Lähemmäs asutusta, mutta silti pysyä maaseudulla? Olen itse muuttanut elämäni aikana niin monia kertoja, etten ole koskaan oppinut kiintymään mihinkään paikkaan, ainoastaan ihmisiin - ja ihmisiä voi aina mennä tapaamaan tai kirjoittaa kirjeitä. Lapsuuden kesät vietin suvun maatilalla, koulua kävin kaupungissa. Nyt tuntuu itselleni sopivammalta asua maalla ja käydä "hengähtämässä" kaupungissa kavereiden ja sukulaisten luona. Kovasti yritän myös tuttuja houkutella meillä käymään, mutta se on jostain syystä haasteellisempaa. Vaikka kyllä sitä väkeä meille koko kesän ajaksi riittikin, vierasvuode aina pedattuna valmiiksi.

Yksinäisyydestä vielä sananen. Mieleeni on jäänyt seuraava lause:
"Saatanan tavoite on pitää ihmiset yksinäisinä ja onnettomina."

Mielestäni on jo yksi erävoitto se, että olet löytänyt tiesi tänne tukinettiin, toivottavasti saat tarvitsemaasi vertaistukea! Sitä en taida pystyä (ainakaan vielä) täysin tarjoamaan, mutta ehkä edes jonkun auttavan sanasen. Voimia ja iloa! 🙂

annette kirjoitti 18.3.2015 11:53

Hei!! Asun perheeni kanssa maalla voisi sanoa keskellä ei mitään. Täällä on äärettömän hiljaista aina. N: kerran kuussa vierailen ystävänä luona kaupungissa, kulutamme aikaa yhdessä, syöden, jutellen joskus jossain kuppilassa istuskellen. Usein juuri sen reissun jälkeen iskee sietämätön ahdistuksen tunne kun tänne hiljaisuuuteen palaa ja se tunne kestää useita päiviä. Varsinkin kun menee ulos ja kävelee koiran kanssa hiljaista tietä ahdistuksen tunne valtaa ja tekis mieli oksentaa.Ajattelee että miks mä olen täällä miksei täällä ole muita? Ajatuksiin tulee se kaupunkielämä. Toisaalta taas kun on vilkkaassa kaupunkielämässä päivän viettänyt alkaa tekemään mieli taas maalle......vai onko se vaan niin että tämä yksinäisyys ahdistaa? onko kellään vastaavia kokemuksia? pitäsikö muuttaa kaupunkiin.

Ymmärrän tuon hiljaisuuden maaseudulla asunut keskellä metsää vain joskus koulutaksi vei 1lapsen kouluun ja sekin loppui sitten kokonaan.
Sain asua 10vuotta tyhjillään olevassa isossa talossa.
Puuhastelin kaikkea ja polttopuiden hakua joka päivä.
Opettelin ajamaan traktoria. Ne muistot lapsuudesta oli kun asuin kartanon mailla.
Aikuisena piti se uudelleen kokea.
Asuin siellä vieläkin mutta tilan omistaja otti sen omiin käyttöönsä ja jouduin pois.
Yrittänyt sopeutua kaupunkiin mutta ei onnistu aina tekee mieli maaseudum rauhaan.
Eroni jälkeen menetin kauniin puutarhani ja epäonni vainosi minua, yrittää uudelleen tarttua elämään ja totutella kerrostaloihin. Haluan pois täältä puutuu luonnon rauha ja syvä yksinäisyys.
Haluan muuttaa maaseudulle jos löytyisi uusi tuttavuus yhteis eloon. Olen mies 64v ja olen asunnoton.