Hei Huuto syvyydestä,

Kiitos yhteydenotostasi! Kirjoitit vaikeasta tilanteestasi miehesi ja hänen aikuisen tyttärensä välissä. Miehesi ja hänen tyttärensä ovat ennen avioliittoanne ehkä jo kauemminkin muodostaneet kahden hengen tiiviin perheen.  He ovat tottuneet luottamaan ja turvautumaan toisiinsa. Tilanne on muuttunut avioliittonne myötä tai ainakin mielestäsi sen olisi pitänyt muuttua. Miten miehesi reagoi kun yrität keskustella asiasta? Ymmärtääkö hän miltä sinusta tuntuu? Oletteko puhuneet avioliitosta tasapuolisena suhteena tai siitä että avioliitossa  ollaan yhdessä toisiaan varten? Tärkeää olisi myös tulla huomioiduksi ja nähdyksi omana itsenään. Löytäisittekö niitä hyviä puolia mitä avioliitossanne voisi olla? Miehesi on ehkä tottunut täyttämään ison paikan tyttärensä elämässä. Olisiko myös tyttärelle hyväksi, jos hän pikkuhiljaa itsenäistyisi ja alkaisi enemmän elää omaa elämäänsä?

Toivon sinulle paljon jaksamista, kärsivällisyyttä ottaa asioita puheeksi sekä kykyä iloita pienistäkin edistymisistä avioliittonne rakentamisessa.

Hei Maisa_T

Kiitos yhteydenotostasi!

Olemme olleet naimisissa n. 25 vuotta, mutta nyt tuntuu, ettei enää mitään ole tehtävissä. Mieheni vaimo kuoli nuorena heidän tyttärensä jäädessä 5-vuotiaaksi, heidän ainoana lapsenaan. Minulla itselläni ei ole lapsia, joten olin onnellinen päästessäni pienen tytön äitipuoleksi. Jo varhain huomasin, että tyttärellä oli määräysvalta suhteessa niin isäänsä kuin minuunkin. Meillä ei saanut olla yhteisiä salaisuuksia mieheni kanssa, paitsi seksijutut. Tyttären piti tietää mistä keskustelimme ja hän sai päättää hankittiinko kotiin jotain uutta. Hän oli rajoitta kasvanut lapsi. Jos minä yritin asettaa rakastavia rajoja lapselle, ne olivat ilkeän äitipuolen tekosia. Mieheni mielestä tilanteessa ei ollut mitään epänormaalia. Kaikki laitettiin mustasukkaisuuden tiliin. Totta kai tein ja yhä teen paljon virheitä, mutta olen yrittänyt kaikkeni. Mitkään keskustelut eivät auta, enkä minä saa puhua heidän asioistaan mitään. Minun sydämeeni sattuu liiankin paljon, että nuoren ihmisen elämä on mennyt ihan hukkaan ja väärille raiteille jo pienestä pitäen. Lapsen harteille annettiin liian raskas taakka. Häntä kohdeltiin kuin aikuista, eikä hän saanut olla vain lapsi, josta aikuiset kantavat vastuun. Tyttären koulu jäi kesken, eikä hänellä ole mitään ammattia, puhumattakaan, että olisi ollut päivääkään töissä. Tytär valvoo yöt pelaten ja nukkuu päivät.Isä tekee kaiken hänen puolestaan. Minäkin jaksoin sitä rumbaa aika pitkään, sitten minulle alkoi riittää. Sanoin hänelle, että 30 aikuisen pitäisi jo huolehtia itsestään ja osallistua kodin töihin. Voisi pestä edes omat vaatteensa. Muuta ei tapahtunut kuin se, että hän kävi öisin kastelemassa minun kuivumassa olevat vaatteet, mutta mieheni vaatteet sai olla kuivina. Mieheni ei ole puuttunut asiaan, ei sanallakaan sanonut tyttärelle,  että hän tekee väärin. Minun on ollut pakko hankkia oma asunto, mutta olen välillä heidän luonaan. En halua ainakaan vielä avioeroa, koska rakastan heitä. Sydämeni vuotaa verta, kun mieheni ei huomaa, että jotain on pahasti pielessä. Vain hän voi vaikuttaa tyttäreen ja etsiä apua hänelle. Minua pidetään edelleenkin vain mustasukkaisena ja heikkohermoisena, oikuttelevana naisena.

Hei Huuto syvyydestä,

Kiitos pikaisesta vastauksestasi, joka selkiytti paljon tilannettasi. Tilanteesi ei todellakaan ole helppo ja tunnen suurta myötätuntoa sinua kohtaan. Miten hyvin mielestäni osaatkaan eritellä perhetilannettanne ja varmasti aidosti olet halunnut luoda perheellenne normaalin perheyhteisön. Kuvasit miehesi ja hänen tyttärensä välejä, jotka ovat pitkälle muotoutuneet jo aiemmin ja tätä tilannetta on vaikeaa muuttaa. Miehesi ja hänen suhtautumisensa asiaan on tässä tilanteessa avainasemassa. Varmaan hänkin ymmärtää, ettei tyttären elämä nytkään ole parasta mahdollista. Ehkä ei vain ole keinoja muutokseen. Usein muutos on pelottavaa ja siksi huonokin nykyisyys on turvallisempaa kuin muutos. Voi olla hyvä asia, että sinulla on myös oma asunto niin pystyt paremmin säilytttämään itsenäisyytesi.

Toivon, että jaksat jatkaa keskusteluja miehesi kanssa ja saat hänet ymmärtämään hyvät tarkoituksesi. Yhdessä toimien voisitte myös parhaiten auttaa tytärtä ajatuksena, että toimitte yhteiseksi hyväksi.

Kiitos Maisa_T!

Minulla ei ole enää keinoja keskusteluyhteyden löytymiseen. Tyttärestä puhuminen on aina ollut Tabu. Kaikki positiivinen palaute on ollut hyväksyttävää, mutta vähemmän positiivinen ei. Hän ehkä kokee vähemmän mairittelevan kritiikkinä itseensä. Mieheni ja hänen tyttärensä edustavat jyrkkää äärioikeistolaista aatetta, mutta olen itse vähän laajemmin asioita katsova. Edustamme niin erilaista arvomaailmaa, että yhteinen kieli puuttuu. Lisäksi, aina kun käyn siellä, tytär vahtii tiiviisti, ettemme vaan puhuisi hänestä mitään. Kaikki vähänkin epämiellyttävä puheenaihe koetaan riitelyksi. Joskus tulee mieleen kirjeen kirjoittaminen, mutta sitten jänistän siinä pelossa, että tytär vaatii tietää mitä siinä kirjeessä sanotaan, eikä mieheni voi häneltä mitään kieltää. Minun on vain hyväksyttävä, että olen aina se "toinen nainen".

Hyvä Huuto syvyydestä,

Kiitos taas viestistäsi ja tilanteesi selvittämisestä. Tilanteenne on ajautunut vaikeisiin    poteroihin. Oletteko missään tilanteissaan vain kahdestaan miehesi kanssa? Jospa silloin yrittäisit puhua - hyviä asioita korostaen ja kannustaen, ilman syyttelyä. Voisit yrittää kertoa  miltä sinusta tuntuu. Kirjoitit ajattelevasi kirjeen kirjoittamista miehellesi. Se voisi toimia kunhan saat annettua kirjeen miehellesi yksityisesti. Myös sinulla on oikeus yksityisasioihin miehesi kanssa! Koeta myös pitää huolta omasta elämästäsi, ystävistäsi ja harrastuksistasi.

Toivon, että löytäisitte hyviä yhteisiä hetkiä ja kevään valo toisi toivoa elämään.

Hei Maisa_T ja kiitos vastauksestasi!  En ole voinut vastata sinulle viikkoon, koska olin mieheni ja hänen tyttärensä luona, enkä siellä pysty keskittymään vastaamiseen. Sinulla on niin hyviä ja asiatuntevia neuvoja parisuhteen hoitamiseksi, mutta jostain syystä meillä ne eivät toimi. Minulta puuttuu taito ilmaista itseäni niin, ettei mieheni koe sitä syyllistävänä. Jos puhun omista tunteistani, hänen vastauksensa on:" No, tulihan se sieltä," tietyllä, vähän halveksivalla äänensävyllä. Tänään ennen sieltä lähtöäni kysyin, että lukisiko hän, jos kirjoittaisin hänelle kirjeen. Sain vastauksen:" No enpähän tiedä kun tietää mitä sieltä on tulossa." Ei siis kannata kirjoittaa kirjettä. Onneksi voin kertoa näistä tuntemuksistani jollekulle, joka pystyy ottamaan ne vastaan tuomitsematta ja syyllistämättä. Kiitos sinulle siitä! Onneksi kohta on kevät ja voin toteuttaa itseäni puutarhassa, vaikka se onkin postimerkin kokoinen. Se on ainakin minun ikioma, siksi iloitsen siitä. Tähän asti olen asunut mieheni yksin omistamassa talossa, jossa minulla ei ollut edes omaa huonetta. Meillä ei todellakaan ole mitään yhteistä, vaikka olisin sitä toivonut. Nyt minulla on oma koti, jossa on kaksi ikiomaa huonetta. On minulla myös aiheita iloon. Aurinkoisen viikonlopun toivotuksin: E_A

Hei Huuto syvyydestä,

Mukava oli taas kuulla kuulumisiasi ja ajatuksiasi. Suhteesi mieheesi on edelleen haastava eikä kommunikaatio hyvistä yrityksistäsi huolimatta oikein toimi. Minusta vaikutat kuitenkin tosi ymmärtäväiseltä ja toisia huomioivalta ihmiseltä. Vaikka miehesi vähättelee sinua, uskon että tiedät paremmin ja tunnet sisimmässäsi itsesi arvokkaana ihmisenä.     Ehkä voisit koettaa lähestyä miestäsi niin, että asioissa on ikäänkuin yleinen totuus, minkä jokainen järkevä ihminen voisi hyväksyä. Asioita voisi katsoa kuin ulkopuolinen ilman, että on millään puolella. Joka tapauksessa sinulla on oikeus omiin mielipiteisiisi ja omiin näkemyksiisi - hyväksyy miehesi ne tai ei. Koska olette naimisissa on miehesi myös mietittävä haluaako hän suhteenne jatkuvan. Ja jos haluaa silloin molempien olisi yritettävä löytää yhteisymmärrystä.

Hienoa, että pystyt löytämään myös omia ilonaiheita. Postimerkin kokoinenkin puutarha voi olla vaikka miten lumoava paratiisi.

Toivottelen sinulle upeita keväisiä ja toiveikkaita päiviä.