Oma itsekkyys

Oma itsekkyys

Käyttäjä xtreme aloittanut aikaan 07.04.2021 klo 13:08 kohteessa Apua, mikä ihmissuhde!
Käyttäjä xtreme kirjoittanut 07.04.2021 klo 13:08

Ongelmani on, etten lainkaan osaa asettua kumppanini asemaan ja näen kaikki asiat ainoastaan omasta näkökulmastani. Jos kumppanillani on murheita, koen niiden olevan minun syytäni ja että kumppanini syyttää minua. Saan kaikesta hirveän shown aikaan ja loukkaannun pienistäkin huomautuksista. Joskus tulkitsen viattomat kysymyksetkin hyökkäykseksi minua kohtaan. Jos kumppanini kysyy esimerkiksi, veinkö roskat, saatan raivostua että olen hänen mielestään p*ska ja kelvoton, kun en ole niitäkään saanut vietyä. 

Tiedän, että vika on omassa itsekeskeisyydessäni ja minun on nyt helppo ajatella, että pitää vain ajatella toista ja ymmärtää, ettei kaikki pyöri minun ympärilläni. Miksi se ei sitten onnistu arjessa? Miksi kaikki pitää vetää heti syvään päätyyn ja tehdä kaikesta ongelma. Olen hukassa ja pilaan ihan kohta koko liittoni.

Käyttäjä tuomicar kirjoittanut 09.04.2021 klo 14:48

Mulla on samanlainen miesystävä, ja täytyy sanoa, että se on vaikuttanut niin etten enää puhu kaikista asioista, koska en jaksa sitä mitä siitä seuraa. Ollaan joskus asiasta juteltu, ja hän sanoi, että se johtuu jotenkin siitä, että hän kokee kaikki sanomiset syytöksenä, että hän on huono, ja se sitten voi johtaa hylkäämiseen. Hylkäämistä hän pelkää kaikista eniten

Käyttäjä Maisa_T (Vapaaehtoinen) (Maaseudun tukihenkilöverkko) kirjoittanut 10.04.2021 klo 12:17

Ihmismieli on aika  erikoinen sikäli, että vaikka tiedämme toimivamme hassusti sitä on erittäin vaikea muuttaa. Eli toimintaamme ohjaa syvemmät tunteet, jotka tilanteen tullen kumpuavat esiin ja saavat meidät toimimaan jopa järjen vastaisesti. Tuomicar kirjoitit, että miesystäväsi pelkää hylkäämistä. Samoin xtreme puhut syyllisyydestä ja kelvottomuudesta.

Meillä jokaisella on kuitenkin aina mahdollisuus uusiin ja toivottavasti parempiin kokemuksiin. Toisen hyviä puolia voi arvostaa ja siten vahvistaa hänen käsitystään ihan hyvänä ihmisenä. Puolisolle voi kertoa myös vaikeista tunteista -  ihan samoin kuin tässä. Se voi tuntua uhkarohkealta mutta  usein rehellisyys ja tunteiden ilmaiseminen ovat avain lähentymiseen.

Käyttäjä Bulletheart kirjoittanut 10.07.2021 klo 12:25

Hei!

Minun kumppanini käyttäytyy samalla tavalla kuin aloittaja sinä mainitsit käyttäytyväsi. Kun menee hyvin niin menee hyvin, mutta jos satun sanomaan mitään minkä hän voi tulkita kritiikiksi, hänen arvostelukseen tai hän muuten vain ottaa jonkun kommenttini, tarpeeni tai asiani väärällä tavalla hän kokee, että hyökkäys minua kohtaan on ainoa puolustus. Saan kuulla välillä todella ikäviä kommentteja ja haukkuja häneltä. Olen myös yrittänyt puhua hänen kanssaan, mutta suurimmaksi osaksi käyttäytyminen tämän osalta on pysynyt samana. Paljon hänen toimintaansa vaikuttaa myös hänen oma mielialansa, jos hän on hyvällä tuulella niin uskallan olla rennompi ja puhua miettimättä sen enempää jos hän loukkaantuu. Mutta jos hän on yhtään stressaantuneempi tai huonommalla tuulella (tämä ei aina edes näy ulospäin, joten en osaa varautua) niin riitoja syntyy pienemmistäkin asioista. Eikä mielestäni edes oma huono tuuli oikeuta ilkeyteen toista kohtaan...

Itse koen, että on todella raskasta aina miettiä mitä voi sanoa ja huomaan jo tunnistavani että mistä hän hermostuu ja mietinkin todella tarkkaan miten asiat hänelle tuon esiin. Vaikka kuinka kauniisti puhun, niin minut ymmärretään aina väärin ja koen jääväni alakynteen tarpeideni ja tunteideni kanssa. Olen oireillut jo jonkin aikaa pahaa oloani ja miettinyt onko tämä sen arvoista.

Olemme nyt siinä pisteessä, että muutan yhteisestä kodistamme pois. Hän on ekaa kertaa myöntänyt käyttäytymisensä ja ymmärtänyt, että voin pahoin. Olen miettinyt paljon, että voiko hän muuttua, voiko hän oppia itsestään ja mennä syvälle itseensä ja nähdä mistä hänen paha olonsa kumpuaa ja tuo tarve puolustautua. Olemme puhuneet että jatkaisimme kuitenkin yhdessä ja kävisimme pariterapiassa, katsoisimme onko tässä enää mitään mitä korjata.

Rakkautta on, mutta riittääkö se? Laitanko vain oman hyvinvointini taka-alalle yrittäessäni jatkaa... Näen, että hänellä on paha olla itsensä kanssa, menneisyytensä sekä esimerkiksi isänsä kuoleman takia. Yritän ymmärtää, mutta yritänkö liikaa? Niin, että menetän itseni siinä ohessa...

Käyttäjä Maisa_T (Vapaaehtoinen) (Maaseudun tukihenkilöverkko) kirjoittanut 11.07.2021 klo 11:16

Heippa,

On tosi hyvä pohtia seurustelusuhdetta. Kun huomaa, että toisilla on samantyyppisiä ongelmia omat ongelmat eivät tunnukaan enää ihan ylipääsemättömiltä. Tulla ymmärretyksi oikein, tunne että saa vastakaikua toiselta ja kokemus arvostuksesta ovat kaikki tärkeitä asioita luottamuksen rakentamisessa. Silti olemme niin usein herkkänahkaisia ja tulkitsemme toisen kommentit jotenkin itseemme kohdistuvana arvosteluna vaikka niitä ei sellaisiksi olisi ollenkaan tarkoitettu. Niin on usein silloin kun olemme muutenkin heikoilla ja itsetunto on maissa, silloin toisen kommentit - pienet viittauksetkin,  tuntuvat olevan meitä vastaan.

Silti voimme vain olla se oma itsemme mikä olemme, kaikkine karvoineen ja hampaineen. Aina voi puhua siitä, miltä itsestä tuntuu, toista syyttämättä tai syyllistämättä. Meillä jokaisella on oikeus omiin tunteisiimme, siihen miltä juuri minusta tuntuu. Voi puhua myös siitä ymmärtääkö toinen miltä hänen kommenttinsa minusta tuntuvat. Jos toisesta paljon välittää se pitää muistaa myös ilmaista.  Kun ilmapiiri on rakastava voi suhteessa käsitellä myös vaikeita asioita. Pariterapia voi olla mahdollisuus ymmärtää toisiaan ja itseään paremmin. Kun tuntee itsensä hyväksytyksi voi olla avoimempi näkemään myös toisen hyvät tarkoitukset.

Lämpö hellii meitä nyt. Ihania kesäpäiviä 🌺